ASELEPONEUVOTTELUT
On niin tyynnyttävää lukea päivästä toiseen uutisia Suomen ja Venäjän välisistä aseleponeuvotteluista.
Tuntee mielihyvää, joka riittää melkein aamiaiseen asti, todettuaan, että aseleponeuvottelut jatkuvat. Jatkuvat häiriytymättä.
Ohjelman mukaan, joka kuuluupi: hiljaa hyvä tulevi, ajatellen aivan kaunis.
Ja miksikä täytyisi meidän — tai heidän — iskeä päämme seinään suuressa touhussa?
Ennättäähän tässä vielä. Katsellaan nyt.
Me olemme Neuvosta-Venäjän kanssa käyneet eräänlaista sotaa jo kaksi vuotta. Ja me kykenemme jatkamaan sitä vielä kaksikymmentä vuotta. Jos niikseen tulee. Ja jos sotatoimet yhä edelleenkin voivat supistua eräänlaiseen vihanpitojurnutukseen rajan kahden puolen ja halveksiviin silmäyksiin.
Niin että eipä niillä aseleponeuvotteluillakaan siis ole niin erinomaista kiirettä.
Mutta niitä pidetään kuitenkin vireillä, maltillisessa hengessä, ja se on pääasia.
Silloin tällöin kokoontuvat suomalaiset ja venäläiset valtuutetut keskustelemaan aselepoehdoista.
tervehtivät toisiaan suopea, vaikkakin ehkä hieman miettiväinen ilme kasvoillaan.
He kumartavat ja istuutuvat pitkän pöydän ympärille.
Sitten ollaan joku aika vaiti.
Kellot vain naksuttelevat liivintaskuissa ja jostain ulkoa kuuluu rattaiden ratinaa.
Joku siirtää hieman tuoliaan. Joku toinen raapaisee jalallaan lattiaa. Kolmas ottaa taskustaan suuren punaraitaisen nenäliinan ja niistää ja siivoo nokkaansa suurella perusteellisuudella ja hieman äänekkäästi.
Vihdoin kohottaa päätään ja avaa suunsa ja katkaisee äänettömyyden venäläisten valtuutettujen puheenjohtaja, hra
Lasjewitsh: — Me emme voi hyväksyä teidän ehtojanne.
Kenr. Wetzer: — Emme mekään voi hyväksyä teidän ehtojanne.
Äänettömyys.
Akkunaruudulla pörisee päiväpaisteessa kärpänen. Se on lihava kärpänen ja se pörisee iloisesti.
Muuten on hiljaista.
Raukaisee.
Joku neuvottelijoista tukahduttaa väkinäisesti haukotuksen ja lupsauttaa raskaita silmäluomiaan.
Sitten hän, pysyäkseen valveilla, alkaa tiukasti ajatella.
Hän ajattelee, että mistähän se tuo kärpänen on tuohon akkunaruudulle tullut? Pöräjämään. Onkohan se ollut viime kesästä asti horroksissa tässä huoneessa, tuolla uunin päällä, ja nyt taas virkistynyt, vai onko se tämän vuoden satoa?
Olisi se mukava tietää.
Peijakkaasti se pöriseekin.
Kas kuinka sen kintut luiskahtelevat lasissa! Katsos vain ettet nyrjäytä koipiasi!
Kenr. Wetzer: — Onko teillä jotain muuta sanottavaa?
Lasjewitsh: — Niet.
Kenr. Wetzer: — Ei meilläkään ole mitään sanomista.
Äänettömyys.
Pitkä äänettömyys.
Koko maailma tuntuu vaipuneen horroksiin.
Se kärpänenkin on lakannut pörisemästä.
Mikähän siihen meni?
Nukkuukohan sekin? ajattelee se äskeinen ajattelija puoliunissaan.
Kenr. Wetzer: — Haluavatko herrat jatkaa kokousta?
Lasjewitsh: — Minä ehdotan että keskeyttäisimme kokouksen.
Kenr. Wetzer: — Hyvä… me keskeytämme kokouksen yhdeksi vuorokaudeksi.
Rauhanneuvottelijat nousevat, päästävät pitkän helpotuksenhuokauksen ja hajaantuvat kukin taholleen.
Lasjewitsh lähtee sähköttämään Moskovaan.
Kenr. Wetzer lähtee Helsinkiin.
Mutta vuorokauden tai parin perästä kokoontuu aseleponeuvottelukunta taas jatkamaan työtään.
Herrat kumartavat ja istuutuvat.
Äänettömyys.
Lasjewitsh: — Me emme voi hyväksyä teidän ehtojanne.
Kenr. Wetzer: — Emme mekään voi hyväksyä teidän ehtojanne.
Pitempi äänettömyys.
Aseleponeuvottelut jatkuvat.
Luojankiitos.
(1920.)