IKÄVÄ VÄÄRINKÄSITYS
On tapahtunut eräälle ukolle, jonka nimi ja kotipaikka saavat jäädä mainitsematta.
Sen ukon luona oli joku viikko sitten muutamia kalastusmatkalla olevia kaupungin herroja yötä, ja illallisen jälkeen heitättivät herrat kuumaa vettä ja sekoittivat siihen sokeria ja jotakin mehustetta, joka vaikutti väkevästi sokerijuomaan.
Sitten herrat törisivät keskenään myöhäiseen yöhön kaikenlaisia asioita ja uutisia, ja ukko, joka myöskin sai pari lasia mehustettua sokerivettä, kuuli yhtä ja toista herrojen puheista.
Herrojen lähdettyä seuraavana aamuna määräsi ukko väelle talon työt, mutta itsellään ei hänellä tällä kertaa ollut aikaa ottaa niihin osaa.
Hän nimittäin valjasti hevosensa ja läksi ajamaan salolle päin, jossa kylän viinankeittäjäin tyyssija oli, ja kun hän muutaman tunnin kuluttua palasi, oli hänen rattaillaan täydellinen viinankeittokalusto, jonka hän oli saanut lainaksi ammattimieheltä.
Emäntä siunasi ja läiskäytti kämmeniään yhteen, mutta ukko vain naureskeli viisaan näköisenä.
Ja sitten hän ryhtyi ankaralla touhulla viinankeittoon saunan kodassa, eikä ajatellut muuta eikä puuhannut muuta kuin sitä asiaa.
Merkillisintä oli, ettei hän yrittänytkään sitä millään tavalla salata. Naapurit, jotka olivat kuulleet hänen hommistaan, pistäytyivät ohikulkiessaan taikka suorastaan asian alkaen kodan ovella ja totesivat, että niin se on kuin maine kertoo, ja huudahtivat, että mitäs juutasta sinä nyt olet ruvennut tekemään, ja kunhan et vain keittäisi itsellesi rettelöä, ja kun et edes tee salassa niinkuin muut ihmiset.
Ukko vain naureskeli ja maisteli keitoksiaan ja lisäsi puita pannun alle ja vastasi, että mitäs tämä nyt sitten muka on? Enhän minä muuta kuin viinaa keitän! Itselleni ja perheelleni. Keitän viisi litraa nokkaa kohti, mutta sitten se saa riittääkin. Eikä tämä mikään salainen asia ole. Julkisestihan minä tätä teen, ja saatte sen kertoa muillekin, että viinaa minä keitän, ja hyvää siitä tuleekin.
Naapurit vetäytyivät ällistyneinä takaisin ja pudistivat mennessään päätään. Ja ajattelivat, että on se niinkuin hullu, mutta ei se toisekseen löylynlyömältäkään tunnu.
Seuraavan viikon maanantaina seisoi se ukko sitten kirkonkylässä nimismiehen vastaanottohuoneessa. Hän ei kuitenkaan ollut saapunut sinne käskettynä, vaan omasta aloitteestaan.
Ja se ukko pyöritteli virttynyttä hattureuhkaansa ja oli vähän huolestuneen näköinen ja sanoi:
— Minä läksin tiedustamaan herra nimismieheltä, että mitenkäs sitä nyt tehdään, kun sitä viinaa tulikin liian paljon?
— Mitä viinaa? kysyi nimismies kohottaen päätään.
— No sitä vain viinaa, jota minä menneellä viikolla keitin.
— Oletteko te keittänyt viinaa?!
Ukko myhäili:
— Keitinhän minä, ja hyvää siitä tulikin. Mutta enhän minä osannut sitä ihan litralleen etukäteen laskea, niin että sitä tuli yli sen laissa myönnetyn määrän.
— Mikäs se teidän mielestänne on se laissa myönnetty määrä?
— He he, tietäähän sen toki herra nimismieskin, ettei sitä saa keittää kuin viisi litraa henkeä kohti, mutta nyt kun minä sen mittasin, niin sitä tuli melkein kahdeksan litraa joka päätä kohti, vaikka otettaisiin se pienempi renkipoikakin lukuun.
Nimismies ryhtyi tutkimaan tarkemmin asiaa, ja ukko selitti, että niinhän ne kalareisulla olevat herrat keskenään juttelivat, että on tehty kieltolakiin espanjantaudin tähden semmoinen poikkeus, että jokainen saa kotonaan keittää omiksi tarpeikseen niin ja niin monta litraa perheenjäsentä kohti. Mutta sitä ei saa muille luovuttaa eikä myydä. Ja minä kun aina olen ollut rehellinen mies ja laillisuuden kannalla, jatkoi ukko, niin minä en ruvennut salaamaan sitä, että tuli vahingossa liikaa, vaan läksin tiedustamaan herra nimismieheltä, miten sen ylimääräisen kanssa lain mukaan on meneteltävä.
Nimismies raapi partaansa. Sitten hän sanoi, että kyllä te nyt olette väärinkäsityksessä. Ne herrat ovat puhuneet siitä uutisesta, joka aikoinaan oli lehdissä, että Amerikassa olisi sellainen poikkeus kieltolaista myönnetty. Olkoon sen todenperäisyyden laita miten tahansa, niin varmaa on, ettei se ainakaan Suomea koske. Kun olette silminnähtävästi toimineet yksinkertaisuudessanne, niin en minä tahdo tästä juttua nostaa sillä ehdolla, että heti kotiin palattuanne hävitätte viinankeittovehkeenne ja kaadatte koko keitoksen maahan tai järveen.
Yksi murheellisen näköinen ukko läksi kymmenen minuutin kuluttua ajelemaan allapäin kirkonkylästä kotiansa kohti.
(1923.)