PÄIJÄNTEEN LÄNSIRANNALTA
Terveisiä täältä. Täällähän me juuri nyt olemme. Lukijaa ei ehkä huvita saada siitä tietoa, mutta meitä suuresti huvittaa ilmoittaa se kuitenkin lukijalle. Meillä on, niinkuin lukija toivottavasti on lopulta tullut havaitsemaan, sellainen vitsikäs luonnonlaatu. He he he!
Täällä on myös vietetty Johannes Kastajan kaulanleikkauksen vuosipäivää. Juhannusaattona naapuritalon miehet — naisia ei isäntäväkeen kuulukaan, ja miehet ovat kaikki sitäpaitsi veljeksiä — hakkasivat juhannuskoivut ja koristelivat niillä kotitalonsa ja komensivat orjattarensa lämmittämään saunan, ja ryhtyivät sitten viettämään keskikesän suurta juhlaa kylpemällä ja ryyppäämällä. Se ei tietysti ollut laillista, mutta sellaistakin voi sattua, eikä se ollut meidän vikamme.
Veljekset kylpivät, mutta eivät kuitenkaan lyöneet alkoholilla löylyä niinkuin Jukolan veljekset — maailma viisastuu sittenkin, vaikkakin hieman hidastellen.
Aapo — hänen nimensä oli todellakin Aapo — kylpi ja ryyppäsi itsensä vajaassa tunnissa niin kypsäksi, että mainitun ajan kuluttua kömpi kylpyvasta kainalossa ja aivan aivinaisillaan tupaan, missä asettui kiukaalle nukkumaan ja pani kylpyvastan päänsä alle.
Mutta toiset veljet hummasivat edelleen saunan lauteilla ollen sangen iloisia, kunnes heitä rupesi harmittamaan, ettei muu osa Suomen kansasta ensinkään aavistanut, kuinka hauskaa heillä oli.
Tämän puutteen parantamiseksi lähetettiin nuorin veljeksistä noutamaan saunaan talon kaikki pyssyt ja ampumatarpeet. Nuorin veikko juosta kippasi sisään ja toi sylyksellisen pyssyjä ja patruunoita, ja kaikki veljekset — tuvan kiukaalla nukkuvaa Aapoa lukuunottamatta — latasivat pyssynsä ja tanssivat täydellisessä ja ihanteellisessa alastomuuden tilassa ja laulaen, loikkien ja tuliaseitaan tahdissa heilutellen kolme kertaa saunan ympäri.
Sitten he pysähtyivät. Heidän kasvoilleen palasi ankara hämäläinen vakavuuden ja syvemmän elämänkäsityksen ilme.
He kohottivat pyssynperät paljaille, punertaville ja hikisille olkapäilleen, tähtäsivät taivaalle hyvin tarkasti ja laukaisivat yhteislaukauksen. Ja toisen ja kolmannen ja neljännen, ja ylipäätään niin kauan kuin patruunoita riitti.
Ja jylisevä kaiku vastasi joka kerta Päijänteeltä ja metsäisiltä vaaroilta.
Sitten loppuivat patruunat.
Vanhimman jälkimmäinen veli puhkesi kyyneleihin ja todisti, että elämä on murheen astia, ja ettei ole mitään pysyväistä Päijänteen länsirannalla, koska patruunat juhannusyönäkin loppuvat kesken, mutta vanhin veli huomautti, että onhan kellarissa vielä 3 kpl kantopommeja, ja ne paukahtaisivat varmastikin vielä kovemmin kuin pyssynrämät, ja koko Suomen paljon kärsinyt kansa iloitsisi.
— Juu, varsinkin jos ne laukaistaan kaikki yhtä aikaa, lisättiin neljännen veljen taholta.
Tietysti noudettiin kellarista ne kolme kantopommia. Aatamillisessa juhannusasussa olevat veljekset tanssivat näiden kunnioitettavien ja ajanmukaisessa uudisviljelyksessä hyödyllisten pikku velikultien ympärillä juhlallisen piiritanssin, minkä jälkeen kantopommit pistettiin erään pihamaalla olevan kiven alle ja sytytettiin yhtä aikaa.
Veljekset juoksivat pellolle navetan nurkan taakse, mistä kurkistelivat.
Hetkisen kuluttua täräytti taloa ja kylää mainio ppppppamaus.
Istualleen pudonneet veljekset kömpivät sittemmin ylös pehmeästä ja kotoiselta tuoksahtavasta peltomullasta, pyyhiskelivät maa-emon merkkejä asianomaisista paikoistaan ja olivat vakuutetut siitä, että se oli paukku, joka vissiin kuului kauemmaksikin.
Sitten he palasivat pihaan ja myönsivät, että kivi, jonka alla kantopommit olivat olleet, oli lentänyt hiiteen, eikä ainoastaan kivi, vaan myöskin kaikki talon ikkunat. Osa niistä sitäpaitsi puitteineen.
Talossa oli sivumennen sanoen kolmattakymmentä ikkunaa.
Veljekset sanoivat, että olipas se, ja ryhtyivät jälleen tanssimaan paratiisimaista piiritanssia kiven kohdalle syntyneen kuopan ympärillä, mutta eräs veljeksistä, joka muisti, että Aapo kukaties oli jäänyt osattomaksi yhteisestä ilosta, pistäytyi tupaan tiedustelemaan.
Aapo nukkui luonnollisessa ja paljaassa viattomuuden tilassa tuvan kiukaalla, kylpyvasta päänsä alla.
— Aapo! sanoi velimies.
Aapo kuorsasi.
Aapo!
Aapo kuorsasi.
Velihopea ravisteli Aapoa, kunnes sai hänet avaamaan toisen — vasemman — silmänsä.
— Aapo!
— Häh? Mitäh! Ku — kuka se…?
— Aapo, ooks sää kuullu mittään?
Kuorsausta.
Velimies tempasi kylpyvastan Aapon pään alta ja kylvetti Aapoa kuiviltaan, kunnes Aapo jälleen avasi vasemman silmänsä.
— Häh? Mua niin nukuttaa…
— Eks sää sitten oo kuullu yhtään mittään?
— En oo… ooks sää sitten kuullu…?
Ja samassa uinahti veli Aapo entistä makeampaan uneen.
Juhannuspäivän aamuna alkoivat veljekset juoda kaljaa ja piimää ja asettaa uusia ikkunoita paikoilleen, ja matkustaessamme eilen etelään päin tältä mukavalta paikkakunnalta alkoi talon koillispää jo olla kutakuinkin asuttavan näköisessä kunnossa.
(1923.)