XIII
Törölän isäntä Törö-Jussi loikoi penkillä ja mietiskeli, olisiko lähdettävä hakkaamaan havuja. Uunilla makasi vällyjen välissä Törö-Jussin isä, puolisokea ukko, yskien ja väristen. Emäntä oli navetassa.
Silloin syöksyi vävy tupaan hengästyneenä ja kiljaisi:
— Nyt sukkelaan piiloon ne Jykkälän sapuskat! Poliisit ja poliisikoirat ovat niskassa ihan tuossa paikassa.
Törö-Jussi kirosi pelästyneenä ja kysyi:
— Minnekä minä ne nyt sullon?
— Älä sinä liikuttele niitä ensinkään! Juokse sanomaan akallesi, että viepi ne vaikka sinne vanhempaan latoon niitylle ja peittää heiniin. Se koira s—na tulee sinun jälkiäsi myöten.
Törö-Jussi juoksi navettaan, ja hetken perästä kiirehti emäntä aittaan, josta kantoi piikkohurstiin käärittyä taakkaa selässään saunan sivuitse niitylle päin.
Törö-Jussi meni tupaan ja sanoi isäukolleen:
— Jos ne sinulta kyselevät, niin älä sano mitään. Älä aukaise suutasi, ettet sotkeudu puheissasi! — heittäydy hölmöksi…
Ukko yski uunilla mitään vastaamatta, ja Törö-Jussi alkoi katsella ikkunasta. Kusti oli juossut saman tien takaisin kuin oli tullutkin.
— Ei se akka ala joutua, murisi Törö-Jussi levottomana.
Emäntä ennätti kuitenkin takaisin, ennenkuin etsivät tulivat.
— Sinnekö sinä ne veit vanhaan latoon?
— Sinne… työnsin heinien alle ovenpieleen… ei ollut aikaa kätkeä paremmin, läähätti emäntä.
— Mene nyt navettaan ja sano, jos mitä kysyvät, että minä kävin tänä aamuna Kytölässä ja poikkesin Jykkälän kautta takaisin tullessani.
— Hyvä isä kuitenkin! huokasi emäntä ja meni navettaan.
Törö-Jussi tuijotti kankein silmin ulos ikkunasta. Taivaalla ajelehti mustia pilvenjönkäleitä, metsä huokaili raskaasti syksytuulessa, ja pihaton veräjän vieressä aidanseipäässä oleva väkkärä vääntelehti levottomana tuulenpuuskauksissa ja läpätti pahaenteisesti.
Nytpä saapuivatkin poliisit pihaan, katselivat jonkin aikaa ympärilleen ja näyttivät neuvottelevan.
Sitten tulivat he tupaan.
Bella nosti heti Törö-Jussia vastaan mielenosoituksen, jonka tarkoitusta ei ollut vaikea käsittää. Poliisit eivät kuitenkaan päästäneet sitä Jussin kimppuun.
Jonkun sekunnin tuijottivat molemmat puolet toisiinsa.
Senjälkeen kysyi Makkonen:
— Onko tämä se Törölän talo?
— Ka tämähän se taitaa sen niminen olla, myönsi Jussi.
Bella vain riuhtoi ja haukkui. Ukkoa alkoi uunilla yskittää.
— Tekös tämän talon olette isäntä?
— Ka minähän se taidan olla.
— Tietääkös isäntä, mistä me nyt isäntää syytämme? jatkoi Makkonen kuulusteluaan.
Vallitsi hetken vaitiolo. Bella rähisi entistä kiukkuisemmin.
— Ka, mistäpäs minä sen… lausui Törö-Jussi verkalleen. Yksi saattaa syyttää yhdestä, toinen toisesta. Juutastako se tuo koira minulle terhentää?
— Taikka emmehän me oikeastaan syytä ketään, lisäsi Ratilainen selitykseksi. Emmekä epäile ketään. Vaan tuo koira kun ketä syyttää, niin meidän pitää sitten niinkuin viran puolesta käydä asiaan käsiksi.
— Mikähän koira se sitten on? tiedusteli Törö-Jussi välinpitämättömän näköisenä katsoa muljauttaen Bellaan.
— Joo, tämähän se on se tämän läänin poliisikoira, ilmoitti Makkonen
Bellan arvon.
— Vai se se on se poliisikoira, ihmetteli Törö-Jussi. Eipähän näet ole tullut perätyksi, onko niissä puheissa mitään perää, kun ne ovat tuolla kylällä jotkut olleet tietävinään, että siellä kaupungissa olisi semmoisiakin koiria. Tottahan se sitten taitaa kumminkin olla.
— No tottapa tietenkin, vakuutti Makkonen. Tässä on nyt yhdeksi esimerkiksi ihan elävä ja hyvin etevä poliisikoira… ja se haukkuu teitä.
— Niinhän tuo näkyy haukkuvan, myönsi Törö-Jussi kiistämättömän tosiasian. Mitähän se mahtanee minusta haukkua? aprikoi hän sitten.
— Me olemme pitäneet tuolla Kytölän kylällä poliisitutkintoa muutaman varkauden johdosta… ei ole tainnut isäntä kuullakaan? aloitti Makkonen kavalasti.
— Olenhan minä siitä vähän kuullutkin, valmistautui Törö-Jussi torjumaan väijytystä, jota arvasi poliisien nyt ryhtyvän hänelle laatimaan.
— Vai jo siitä täällä salollakin tiedetään! kummeksui Makkonen. Soh, Pella, alahan asettua! Kyllähän me vähemmälläkin nähdään, ketä sinä tarkoitat! Mitenkä siitä on tänne asti sana levinnyt?
— Sattuuhan sitä aina joku tuolla Sorjolan järven puolella asuva poikkeamaan talossa, kun on ollut Kytölässä käymässä. Ja näkyyhän tuota itsellekin tulevan joskus tarvis lähteä täältä korvesta ihmisiä tapaamaan… jollei muuta varten niin ainakin suolan ostoon, selitteli Törö-Jussi.
— Mitenkäs se sitten tämä Pella osasi teidän jäljillenne, kun me siellä varkauspaikalla neuvoimme sitä rosvon jäljille? kävi Makkonen suoraan asiaan käsiksi.
Törö-Jussi oli kuitenkin varustautunut hyökkäyksen varalta ja selitteli edelleen rauhallisesti:
— Kun ei se sitten vain olisi löytänyt minun jälkiäni sieltä toisen tuvan ikkunan takaa ja pellon pientareelta…
— Mitenkäs ne teidän jälkenne olivat sinne tulleet? kysyi Makkonen hyvin viisaan näköisenä. Kävittekö te siellä?
— Ka, poikkesinhan minä siellä kirkolta tullessa… kun kuulin että Jykkälään oli kutsuttu poliisikoira, niin poikkesin kylältä tullessa tänä aamuna siellä Jykkälässä katsomassa, oliko siinä hölyssä mitään perää.
— Olihan siellä niitä ukkoja muitakin, mutta en minä muista teidän näköistä miestä siellä nähneeni, muisteli Makkonen. Vai muistatko sinä Ratilainen?
— Ei, en minä muista! kielsi Ratilainen.
— Ei siellä silloin vielä muita ollutkaan. Minä poikkesin siellä vain omia aikojani. Kuulihan se tämä isäukkokin, joka on tuolla uunilla, että minä aamulla kerroin siellä poikenneeni.
Ukko yski uunilla ja vikisi:
— Joo… kyllä minä kuulin.
— Hm, sanoi Makkonen.
— Taitaa olla tämä asia taas yhtä pitkää kuin leveätäkin, epäili Ratilainen. Piru näistä kytöläläisten asioista selvän ottakoon! huokasi hän sitten.
— Ei kai isäntä pahaa tykkää jos me pidämme tässä kotitarkastuksen, esitti Makkonen. Kun on kerran tultu tänne asti ja kun virka vaatii…
Hetken aikaa vallitsi äänettömyys.
Sitten sanoi Törö-Jussi:
Ka, omassa vallassannehan tuo lienee… Aukihan tässä on kulku vinniltä sillan alle asti. Sittehän sen näkee, kun tarkastaa.
Isäukko yski uunilla vahvistukseksi Jussin sanoille, ja poliisit aloittivat kotitarkastuksen.
Tunnin kuluttua, kun Ratilainen hikisenä ja vaatteet mullan ryvettäminä kömpi ylös tuvan permannossa olevasta luukusta, sanoi Törö-Jussi, joka oli penkillä piippuaan imeksien seurannut tarkastuksen menoa:
— Ei taida löytyä niitä Jykkälän tavaroita…
Ratilainen ei vastannut mitään.
— Katsoitko sinä tarkkaan sen sillan aluksen? kysyi Makkonen, joka tuli sisään aitasta.
— Tarkastelinhan minä sitä…
— Navetan ja tallin parvi ja liiterit pitäisi vielä penkoa, järjesteli Makkonen viranomaisten tehtäviä. Tässä tulee vähän häirinkiä talon töille, pyyteli hän emännältä anteeksi, mutta ei tämä enää pitkään kestä.
— Eihän tässä tämmöisessä talorötiskössä mitään niin erinomaisia töitä olekaan, sanoi emäntä.
— Panisit akka vaikka kahvipannun tulelle, ettei tarvitsisi vieraitten koko päivää kuivin suin olla, ehdotti Törö-Jussi vaimolleen.
— Sitähän minäkin tässä justiinsa arvelin, sanoi emäntä ja alkoi liikutella kahvipannua pankon ääressä.
— Eipä sitä tämmöisille vieraille tavallisesti kahvia pistoovata, huomautti Makkonen, niin että olisihan tässä nytkin kahvitta välttänyt.
— Ei sattunut kotiin vehnäsiäkään, muisti emäntä huolestuneena, kun ei tiedetty vieraita odottaa eikä ole tullut itsellä leivotuksi. Vähän tipoja vain on, mutta ne taitavat olla jo hyvin kuivettuneita, kun siitä on jo pari viikkoa, kun ne ostettiin kirkolla käydessä siitä Tossavaisen paakarista…
— Vai vielä tässä tipoja ja muita vehnäsiä, vastusti Ratilainen, jolla oli kova kahvin mieliteko. Ja likoaahan se kuivakin tipo, kun sitä kahvissa liottelee.
— Likoaahan se tipo, vahvisti Törö-Jussikin.
— Vaan jos me tämän Ratilaisen kanssa sillä aikaa kävisimme noita ulkohuoneita vähän tarkastamassa, niin sittehän se olisi sekin tehty, esitti Makkonen.
— No kun ette kauan viivy, antoi emäntä luvan. Ei tämä kahvin kiehauttaminen pitkää aikaa vie.
— Pianhan me ne on vilkaistu, sanoi Ratilainen. Kun ilkeäisi pyytää emännältä jotain ruuan tähteitä tälle Pellalle. Eikö tuolla liene kova nälkä.
— No johan toki! sanoi emäntä kerkeästi. Mielellänihän minä annan syömistä tälle poliisikoiralle, kun se on niin viisaan ja hyväntahtoisen näköinen luontokappale.
Poliisit läksivät lopettamaan tarkastuksensa, mutta Ratilainen käski
Bellan, joka yritti tulla heidän mukanaan, jäädä tupaan.
Poliisien lähdettyä alkoi emäntä kokoilla savivatiin ruuan tähteitä.
Törö-Jussi heristi nyrkkiään Bellalle ja sanoi:
— Vai vielä sinulle syömistä, kehvelin juoksulaalle! Puukon kun työnnän kurkkuusi, niin herkeät sinä ihmisten jälkiä nuuskimasta!
— Hrrh! alkoi Bella murista. Sen kunnioitusta herättävät hampaat paljastuivat, karvat pöyhistyivät, ja se kiinnitti Törö-Jussiin leimuavan katseen.
— Kun olisi vaikka ketunmyrkkyä! vikisi ukko uunilta, niin siinä sille olisi oikeata syömistä… vaan eipähän sen viisaus näy Törölän salolla loppuun asti riittävän.
Ukko sai taas yskänkohtauksen, ja Törö-Jussi kiljaisi Bellalle:
— Älä katsoa naljota minuun hyvin pitkään, taikka kun otan tuolta tuon tupakkapölkyn ja mätkäisen sen kalloosi, niin et ennätä ulahtaakaan, hornan hurtta!
— Hrrh!
Bella urahti entistä uhkaavammin ja otti askeleen Törö-Jussia kohti.
Törö-Jussi, jolla ei ollut käsillä minkäänlaista asetta, säikähti ja huusi:
— Nyt se piru hyppää kurkkuun! Ota akka korento sieltä ovipielestä ja tule apuun!
Emäntä kiiruhti asettamaan ruokakupin Bellan eteen ja maanitteli sitä syömään:
— Seh, Pella, seh poliisikoira… seh, seh!
Bella tuijotti hirmustuneena Törö-Jussiin eikä vilkaissutkaan ruokaan. Se näytti olevan valmis millä hetkellä tahansa lentämään kuin noidannuoli Jussin kurkkuun, jota kohti sen ilkeästi kiiluvat silmät tähtäsivät.
Jussin koko ruumis vapisi, hänen istuessaan siinä turvattomana penkillä tuon ärsytetyn pedon edessä, vain parin kolmen askeleen päässä siitä, ja kylmä hiki kihosi hänen otsalleen.