VIII
Kauppias Paavali Peippola vietti syntymäpäiviään.
Kauppias Paavali Peippolan kauppatalo on, niinkuin esimerkiksi kauppias Heikki Remeksenkin puoti, torin varrella, vastapäätä juuri tuota Remeksen puotia. Mutta mitään likeisiä naapureita eivät nämä kauppapuodit silti suinkaan ole. Onpa niiden väliä matkaa koko joukko, sillä tämän kaupungin tori on suurimpia koko maassa.
Kauppias Paavali Peippola on tietysti sen vanhan Paavali Peippolan poika, jolla oli ollut viisitoista vuotta kestänyt riitajuttu kaupungin kanssa, ja samassa paikassa on vielä hänen kauppansakin kuin isä-Paavalin.
Mutta muuten on hän isänsä suuri vastakohta. Isä oli pitkä ja laiha, tummaverinen ja parrakas mies, sekä luonteeltaan kiivas.
Tämä nykyinen Paavali Peippola taas on lyhyempi, tavallisen miehen mittainen, lihavahko ja perin hyväntahtoinen mies. Partaa ei hänellä ole ensinkään, ellemme ota huomioon eräitä ohuita haituvia ylähuulessa, ja hänen päälakensa olisi kutakuinkin paljas, ellei hän taitavalla kampauksella osaisi sitä vielä peittää vaaleiden, syrjempänä kasvavien hiusten alle. Hänen kätensä ovat suuret, valkoiset ja pehmeät, ja hänen vatsansa on miellyttävän pyöreä. Ei niin suuri, että se olisi hänelle ruumiilliseksi haitaksi, mutta kuitenkin sellainen, että se on omiaan antamaan kantajalleen kunniallisen ja vakavaraisen henkilön vartalon.
Kauppias Paavali Peippolalla ei ole vaimoa, sillä lähes viidestäkymmenestä ikävuodestaan huolimatta on hän vielä poikamies. Siinäkin suhteessa hän on isävainajansa vastakohta, sillä vanhemmalla Paavalilla oli ollut kaksikin vaimoa. Ei kuitenkaan yhtä aikaa, Herra varjelkoon, vaan peräkkäin.
Emäntä kuitenkin talossa on, ja toimellinen emäntä onkin. Emännyyttä on jo pari vuosikymmentä pitänyt isännän sisarpuoli Karoliina, ja hyvä on ollut kauppias Peippolan elää neiti Karoliina Peippolan huolenpidon ja, myöntäkäämme se, tohvelienkin alaisena.
Mutta ellei nuoremmalla Paavalilla olekaan vaimoa, niin onpa hänellä sen sijaan kaupungin monipuolisin ja täydellisin valikoima pitkävartisia piippuja, ja nenällään kultasankaiset silmälasit lisäämässä hänen hyväntahtoisten, mutta hieman likinäköisten silmiensä näkövoimaa. Mainitsemme nämä seikat, piiput ja silmälasit, toistensa yhteydessä siitä syystä, että juuri ne molemmat, niin pitkävartiset piiput kuin kultasankaiset silmälasitkin, yhdessä luisevan, suurikasvuisen Karolina-siskon ankaranlaisen järjestyksenharrastuksen kera matkaansaattavat sen, että kauppias Paavali Peippola, naimattomuudestaan huolimatta, tekee rauhallisen, luotettavan ja kesytetyn miehen vaikutuksen. Outo, joka ei hänen perhesuhteitaan tuntisi, luulisi melkein varmasti, että kauppias Peippola on jo kolmattakymmentä vuotta naimisissa.
Talon muut huoneet, eteiset, sali ja kamari ovat samanlaisia kuin ne yleensä ovat muissakin kunniallisissa ja varakkaissa kodeissa kaupungissamme.
Mutta piippukamari on erikoinen.
Piippukamariksi sanotaan kauppias Peippolan talossa salin takana oikealla olevaa kamaria.
Siinä on pitkä, vihreällä veralla päällystetty kirjoituspöytä, jonka päällisen lukemattomat mustetäplät ovat tehneet kirjavaksi, vanha nahkasohva, joka täyttää kokonaisen seinän, sekä kaksi keinutuolia. Toinen niistä on ikkunan edessä olevan kirjoituspöydän ääressä ja toinen uunin edessä melkein keskellä permantoa. Onpa huoneessa vielä rautainen kassakaappikin ja suuri, tumma piironki, jonka päällä on kirjoja, sanomalehtiä ja parranajopeili.
Huomiota vetää puoleensa nurkassa oleva tavattoman jyhkeä piippuhylly, josta huone on nimensäkin saanut. Miten paljon pitkävartisia piippuja! Parikymmentä varmaankin, toisissa varret kuin ongenvavat, toisissa pesä kuin mikäkin kurikka.
Ja miten monenlaista piipputupakkaa pikkupöydällä piippuhyllyn alla! On siinä monenlaista tupakkaa. Sitä on paperikoteloissa, jotka ovat päästä avatut, ja sellaisissa koteloissa, jotka saa sivulta auki, sitä on suurissa ja pienissä metallirasioissa, purkeissa ja tölkeissä, ja onpa sitä tuossa hauskassa, Markulan koivunvisasta kauniisti veistämässä arkkusessakin, jonka kannessa on tuohesta punottu siro kädensija.
Mutta piippuhyllyn yläpuolella on lasin alla kehyksessä kuva: runoilijakuningas nuorena ylioppilaana tarjoamassa tupakkaa vänrikki Stoolin piippuun.
Tässä kodikkaassa kamarissaan istuu kauppias Paavali Peippola tavallisesti joutohetkinään keinutuolissa kirjoituspöydän ääressä piippua poltellen ja katsellen ikkunasta, mitä kaupungin torilla tapahtuu. Ja siellä on myöskin hänen miesvieraittensa miellyttävä ja rauhallinen tyyssija, uunin lietsoessa hyväilevää lämpöä huoneeseen ja sinisten savukiehkurain hiljalleen kiemurrellessa ylöspäin pitkävartisten piippujen pesistä.
Vanhat velhot, postimestari Blomkvist, kirjakauppias Kriikuna, kauppias Heikki Remes ja hänen veljensä Ville, joka toissa vuonna teki konkurssin, menettäen siinä kaiken muun omaisuutensa paitsi hyvää tuultaan, olivat melkein ensimmäisiä vieraita, ja yhdessä joukossa olivat he saapuneetkin. Tämän arvoisan seurueen jäsenet olivat kaikki yhtä vaimottomia kuin Paavali Peippolakin, sillä Blomkvist ja Heikki Remes ovat leskiä ja Kriikuna ja Ville Remes poikamiehiä, koko joukon yli neljänkymmenen jo hekin molemmat.
Hetken kuluttua alkoikin piippukamarista kuulua aika mökä, sillä pianhan olivat postimestari ja kirjakauppias ankarassa väittelyssä.
Kassakaapin edessä seisoi hajasäärin sinertävänenäinen postimestari Blomkvist vanhana, kuluneena ja kaljuna, mutta tarmokkaana ja täynnä elinvoimaa. Hänen vasemmassa kädessään, joka tällä hetkellä oli selän takana, oli pisin Peippolan piipuista, ja hän kohotti oikeata kättään, jolla hän huitoi kuin koettaen keskeyttää Kriikunan puhetulvan, vaikka hänen olisi pitänyt vanhastaan tietää tuollainen yritys kerrassaan epätoivoiseksi. Kahden kyynärän päässä hänestä, keskellä lattiaa, seisoi kirjakauppias Kriikuna.
Kirjakauppias Kriikunalla on musta tukka ja musta, huolimattomasti hoidettu parta, mikä tekee hänet anarkistin näköiseksi. Tätä vaikutelmaa ovat omiaan lisäämään hänen pitkät käsivartensa ja säärensä, joille sortuukin hihat ja juovikkaiden housujen lahkeet ovat aivan liian lyhyet ja jotka hänen puhuessaan ovat sellaisessa liikkeessä, kuin olisi hänen aikomuksensa tuossa tuokiossa lyödä nyrkillään ja potkaista suurella kengällään sitä henkilöä, johon hän puheensa kohdistaa.
Pitkässä sohvassa istuivat Remeksen veljekset punapartaisina ja iloisina, huudahtaen hyväksyvästi milloin Kriikunalle, milloin Blomkvistille.
Postimestari ja kirjakauppias näyttivät olevan joka hetki joutumaisillaan tappeluun, mutta se oli vain heidän tavallista keskustelutyyliään, eikä heidän välillään suinkaan ollut mitään vihaa eikä katkeruutta. Menlösin ja Montosten välisestä jutusta he riitelivät, sillä kirjakauppias Kriikuna puolusti ankarasti rouva Menlösiä, ja postimestari taas lupasi sielunsa autuuden pantiksi siitä, että rouva Montonen voittaa. Se ei kuitenkaan paljoa merkinnyt, sillä yleisesti tiedettiin, ettei vanha postimestari välittänyt kuolemattomasta sielustaan eikä sen autuudesta enempää kuin leimatusta, paperikoriin viskatusta postimerkistä.
Postimestari rakasti riitaa ja rähäkkää riidan itsensä vuoksi, sillä eipä hän ollut tunnettu miksikään herrasväki Montosenkaan erityiseksi ystäväksi. Taitavasti yllytti hän kirjakauppiasta kinaamalla itsepintaisesti vastaan, niin että hänen lopuksi, suureksi ilokseen, jota hän ei yrittänytkään peitellä, onnistui saada Kriikuna aivan haltioihinsa. Kriikuna olikin jotain sukua Menlöseille.
Sillä välin saapui uusia vieraita, naisia ja miehiä. Naiset pysähtyivät saliin, mutta miehet pyrkivät piippukamariin. Tulipa kauppias Montonenkin rouvineen, ja juuri kun ystävällinen isäntä riisui päällystakkeja heidän yltään, aukeni eteisen ovi ja sisään astui rouva Menlös. Ja hänen perässään tuli herra Menlös.
Ystävällisesti, sydämellisesti kiiruhti Paavali Peippola heitä tervetulleiksi lausumaan, mutta rouva Menlös ei näyttänyt häntä huomaavankaan. Hän näki vain rouva Montosen, joka arvokkaana seisoi eteisen peilin edessä tukkaansa järjestelemässä, ja kun hän sen näki, niin hänen hahmonsa muuttui.
— Tule pois, Menlös! sanoi hän miehelleen.
Ja koroittaen ääntään hän lisäsi:
— Täällä näkyy olevan kaikenlaista väkeä!
Eikä osannut hämmästynyt isäntä sanaakaan sanoa, kun jo herrasväki
Menlös oli poistunut, rouva edellä ja herra perässä.
Tämä ikävä välikohtaus vaikutti erittäin häiritsevästi mieliin. Isäntä näytti nololta ja onnettomalta.
Vähitellen olisi keskustelu kuitenkin ehkä päässyt entiseen vauhtiinsa, ellei olisi sattunut uusi skandaali.
Saapui vieraisille myöskin herra Nilsperi, asianajaja Nils Pehr Bums.
Mitä piippukamarissa sitten tapahtui, siitä ei ole saatu täysin yhtäpitäviä tietoja. Hirmuinen riita siellä vain syttyi Nilsperin ja Kriikunan välillä, riita, jota postimestari kaikin voimin yllytti, ja sitten kuului äkkiä romahdus ynnä tavaton kilinä ja kolina. Pyöreä pöytä, jolla totivehkeet olivat, oli kaatunut, ja lasinpalaset sekä herkullinen, tuoksuva neste peittivät lattian. Ja sieltä, kuuman totiveden ja lasinsirpaleiden joukosta nousi kirjakauppias Kriikuna märkänä, höyryävänä ja vihasta kalpeana. Raivoissaan hyökkäsi hän salin läpi eteiseen, puki ylleen muutamassa silmänräpäyksessä ja poistui talosta.
Toiset väittävät, että Nilsperi oli tuupannut Kriikunan totipöytää vasten, kun Kriikuna oli sanonut häntä nurkkasihteeriksi, joka ottaa ajaakseen epäilyttäviä asioita. Toiset taas kiistivät, ettei Nilsperi lyönyt, vaan kohotti vain kättään, jolloin Kriikuna peräytyi, huomaamatta tuota täyteen lastattua pöytää.
Mutta oli miten oli, vieraat alkoivat lähteä toinen toisensa jälkeen.
Lopuksi oli isäntä yksin.
Ja että tämän piti tapahtua juuri Paavali Peippolan syntymäpäivillä, Paavali Peippolan, joka on niin kunnon mies, jolla ei ole yhtään vihamiestä ja joka pyytää olla rauhassa ja sovinnossa kaikkien ihmisten kanssa!
Miten hauska ilta siitä olisi voinut tulla ja olisi varmaan tullutkin, jollei tuota kirottua hiirtä olisi koskaan syntynyt. Mutta niin se nyt vain päättyi, että vieraat luikkivat hämillään pois, luullen piippukamarissa tapahtuneen taistelun Montosen rouvan ja Menlösin rouvan puolustajien kesken ja peläten ehkä tämän taistelun puhkeavan uudelleen ilmiliekkiin ja leviävän silloin saliinkin.
Mitä kaupungilla seuraavana päivänä kerrottiin kauppias Paavali
Peippolan syntymäpäiväkesteistä, sitä on meidän turha selostaa.
Alakuloisena istui herra Paavali Peippola, tuo hyvä ja kunnon mies, seuraavana päivänä piippukamarinsa ikkunan ääressä, tuijottaen torille ja pannen merkille, että aina kun torilla kaksi tai kolme ihmistä toisensa tapasi, he hetken aikaa puheltuaan alkoivat viittailla ja katsella hänen ikkunoihinsa päin.