XVII
Törkeästi häväisty asianajaja Nils Pehr Bums vaati viskaali Tujulinia toimeenpanemaan ankaran tutkimuksen.
Sellainen pantiinkin toimeen.
Kaksi päivää sitä toimitettiin poliisikamarissa, niin ettei poliiseilla ollut ensinkään tilaisuutta pelata Mustaa Pekkaa.
Kuulusteltiin koulun vahtimestaria vaimoineen, kuulusteltiin kaikkia suuressa loppunäytöksessä läsnäolleita, kuulusteltiin koulun oppilaita, ja erittäin ankarasti kuulusteltiin Markulaa. Saipa Markula epäluulon alaisena olla yhden yön putkassakin.
Mutta kun Markulan oli onnistunut todistaa viattomuutensa näyttämällä todistajain avulla toteen, että hän oli nukkunut koko rikosyön kauppias Heikki Remeksen väentuvassa nurkassa, niin päästettiin hänet vapaaksi, sitten kun viskaali Tujulin oli antanut hänelle ankaran varoituksen epäsäännöllisistä elämäntavoista. Kaikkia kuulusteltiin ja kuulustelusta laadittiin pitkä pöytäkirja, mutta mitään ei saatu selville.
Kirjakauppias Kriikuna ja Wille Remes eivät lausuneet mitään otaksumisia salaperäisen tapahtuman johdosta. Mutta tavatessaan toisensa loivat nämä vintiöt toisiinsa merkillisen silmäyksen.
Vihdoin julistettiin tutkinto päättyneeksi, ja poliisikamarissa pääsivät konstaapelit taas rauhassa pelaamaan Mustaa Pekkaa. He pelasivatkin sitä sitten kolme päivää yhteen kyytiin niin uutterasti, että tuskin välillä syömään ehtivät.
Herra Nilsperi ei näyttäytynyt kadulla viikkokausiin. Hän murjotti kotonaan syvän suuttumuksen vallassa, pesten kasvonsa viidesti päivässä suovalla ja saippualla, ja vähitellen alkoivatkin ne jälleen saada takaisin luonnollisen punasinertävän värinsä.
Mutta vaikka poliisitutkinto ei ollutkaan luonut asiaan toivottua valaistusta, niin alkoi kaupungilla kuitenkin pian liikkua huhuja siitä, että rouva Menlösin sormien oli täytynyt olla jollain tavoin mukana tässä rumassa pelissä.
Kenenkäpä muun olisi ollut syytä tehdä niin suurta ilkeyttä herra Nilsperille, ellei juuri rouva Menlösin? Olihan se huomattu raastuvassakin, millä tavoin rouva Menlös joskus oli Nilsperiin katsahtanut… varsinkin silloin, kun Nilsperi väitti rouva Menlösin käskeneen Miinan heittämään hiiren kaivoon.
Entäs se hiiri, joka oli ollut sidottuna herra Nilsperin kaulaan!
Se oli kyllä tunnettu koulun kokoelmien hiireksi, mutta sen merkityshän oli selvä.
Rouva Menlösin kätyrit olivat sitoneet hiiren herra Nilsperin kaulaan kuin sanoakseen:
— Siinä on sinulle sitten se hiiri, jota sinä sieltä Montosen kaivosta harot!
Niin kaupungilla huhuiltiin, ja huhut levisivät talosta taloon ja pukeutuivat päivä päivältä yhä täsmällisempään muotoon. Jopa alettiin päästä perille rouva Menlösin kätyreistäkin, ja Markula-paran suureksi suruksi ja syväksi suuttumukseksi kysyi yksi ja toinen häneltä aivan suoraan:
— Paljonkos sinä oikein sait rouva Menlösiltä?
Rouva Menlös nauroi sydämellisesti, kuultuaan asianajaja Nils Pehr Bumsille tehdystä koirankujeesta. Hän nauroi niin, että vedet silmistä tippuivat, ja huudahti tuon tuostakin:
— Se oli sille oikein! Se oli sille oikein! Vai mitäs sanot, Menlös?
Ja taloustirehtööri Menlös imeskeli piippuaan hyvillä mielin muhoillen ja myönsi:
— Aivan niin, rakas Maria!
Keittiöönkin kiiruhti rouva Menlös hauskaa uutista Miinalle kertomaan.
Ja Miina hihitti ja ilkkui:
— No sai se rietas viimeinkin sen pumpsin minkä tarvitsikin!
Mutta eipä tullut tämä ilo pitkäaikaiseksi.
Ne juorut, ne häpeälliset juorut rouva Menlösin osallisuudesta herra Nils Pehr Bumsin tapaukseen, ne kiersivät kiertämistään ja ehtivät pian rouva Menlösinkin korviin.
Ja kun rouva Menlös ne kuuli…
Emme voi jatkaa. Se on liian ikävä kohtaus. Taloustirehtööri pakeni heti ensimmäistä puuskausta asekamariinsa.
Sanomme vain, että rouva Menlös menetti kokonaan henkisen tasapainonsa.
Hänkö tekemässä yön pimeydessä ilkivaltaa juopuneille miehille!
Alkoivat talossa ikävät päivät, ikävämmät kuin ennen.