XXIV
Samaan aikaan istui ukko Grönberg myymälänsä vieressä olevassa kamarissa jakkaralla, toinen jalka paljaana, käärien siihen valkeata riepua, sillä kenkä oli hiertänyt nahkan rikki.
Hänen vaimonsa ruokki röhkivää porsasta pihalla. Kärpäset surisivat ikkunoissa. Muuten oli hiljaista.
Silloin kuuli vaskiseppä kadulta tuttua ääntä, ja kohottaessaan päätään näki pahoille teille suistumassa olevan tyttärensä Maikin kulkevan toisella puolen katua kirotun punatukkaisen, ontuvan näyttelijän rinnalla, vilkkaasti ja iloisesti keskustellen.
Ukko Grönberg tarvitsi tointuakseen noin kaksi sekuntia.
Mutta sittenpä hän olikin valmis toimimaan.
Tällä kertaa ei punatukkainen tulisi välttämään kohtaloaan.
Vihan sokeassa vimmassa tempaisi ukko Grönberg aseekseen ensimmäisen esineen, jonka sattui käteensä saamaan. Se oli hänen vaimonsa pitkä, vaaleanharmaa sukka, jota hänen vaimonsa oli ollut parsimassa, ennenkuin uikuttava porsas ilmaisi nälkänsä, ja jonka vaimo silloin oli jättänyt sängyn päälle.
Tämä sukka kädessään, toinen jalka paljaana ja toisessa jalassa kenkä, syöksyi sotainen vaskiseppä myymäläänsä, hyppäsi yli tiskin ja juoksi kadulle.
— Nyt tulee isä, nyt pakoon! huudahti Maikki Grönberg saattajalleen.
Vasta kadulle tullessaan huomasi ukko Grönberg, millainen ase hänellä oli kädessään. Mutta hän kumartui alas, otti maasta puolen kilon painoisen kiven ja pudotti sen sukanvarren suusta sisään, jolloin kivi solahti sukan kärkeen. Nyt oli ukko Grönbergillä käytettävänään peloittava nuija, eikä ollut olemassa minkäänlaista syytä otaksua, ettei hän sitä myöskin tulisi käyttämään heti kun tilaisuus siihen tarjoutuisi.
Maikki Grönberg edellä ja ontuva näyttelijä perässä juoksivat vaskisepän hirmuisen vihan uhrilampaat lihakauppias Lehtolan talon portista sisään. Maikki juoksi Lehtolan keittiöön, mutta vainottu näyttelijä oikaisi pihan poikki palokujaan, repien lankkuaidan yli kavutessaan vasemman housunlahkeensa halki, ylhäältä alas asti.
Maikki Grönberg oli luullut, että isänsä, nähtyään näyttelijän päässeen pakoon, luopuisi takaa-ajostaan ja palaisi takaisin, mutta näkikin nyt kauhukseen, ettei ukolla ollut mitään sellaisia aikeita.
Ukko Grönberg kapusi nimittäin hänkin lankkuaidan yli ja katosi palokujaan.
Herra Jassi Muttonen oli tähän saakka pitänyt juttua hupaisena pilana, joka antoi hänen seikkailunhaluiselle ja toimeliaalle hengelleen mieluista vaihtelua kaupunkimme arkielämän yksitoikkoisuudessa, mutta valittaessaan juuri palokujassa ruskeiden housujensa surullista kohtaloa hän näki ukko Grönbergin peloittavien kasvojen kohoavan yli lankkuaidan reunan, ja asia alkoi nyt esiintyä näyttelijällemme melkoista vakavammassa valossa kuin tähän saakka.
Palokujan toisella puolen oleva tontti kuului työväenyhdistyksen talolle. Lankkuaidassa oli kyllä portti, mutta sen eteen oli siirretty rikkatynnyri, niin ettei porttia saanut auki.
Koska aikaa ei ollut menetettävissä, kiipesi herra Muttonen tynnyrin reunalle ja pääsi siitä lankkuaidan harjalle, mistä pudottautui työväenyhdistyksen pihaan.
Näyttelijän pysähtyessä palokujassa surkuttelemaan housujaan oli ukko Grönberg, jota eivät liiat lihat painaneet, päässyt melkein hänen kintereilleen. Ontuva näyttelijä ei sitäpaitsi ollut läheskään niin hyvä juoksija kuin ukko Grönberg. Kaksi tai kolme sekuntia myöhemmin kuin näyttelijä oli hypännyt pihaan oli myöskin ukko Grönberg aidan harjalla ja hyppäsi alas niin että maa tömähti.
Tässä suuressa hädässä — sillä nyt oli hätä käsissä! — huomasi näyttelijä polkupyörän pihaporrasten vieressä, hyppäsi pyörälle ja ajoi ulos kadulle.
Se oli Riku Nikin polkupyörä.
Mutta sen vieressä oli myöskin Topi Pösösen polkupyörä, ja kun vaskiseppäkin oli perehtynyt polkupyöräilemisen jaloon ja hyödylliseen taitoon, niin hyppäsi hän tietysti tälle toiselle pyörälle ja ajoi näyttelijän perässä.
Riku Nikki ja Topi Pösönen sommittelivat juuri kaikessa rauhassa ammattiosaston viime kuukausikokouksen pöytäkirjaa, kun Topi Pösönen sattui katsomaan ulos ikkunasta, juoksi sitten pihanpuolella olevaan ikkunaan, näki polkupyörät kadonneiksi ja huusi:
— No voi sun halvattu kuitenkin, kun varastivat pyörät ihan nenän alta!
Riku Nikki kaatoi kiireessään mustepullon, jolloin sen sisällys muodosti pöydällä oleville papereille Mustanmeren kartan, ja ammattiosaston molemmat toimihenkilöt juoksivat kadulle, huutaen täyttä kurkkua:
— Ottakaa rosvot kiinni!
Ketä varkaat olivat, siitä eivät he ehtineet selkoa saada, pitkäkyntiset kun näet ajoivat aika vauhtia jo pitkän matkan päässä. Hyvin epäilyttävän ja lurjusmaisen näköisiltä he kuitenkin näyttivät.
Herra Jassi Muttonen ajoi edellä hurjaa vauhtia, tuskanhiki otsallaan.
Hänen perässään polki, vihasta puhkuen, ukko Grönberg, toinen jalka paljaana ja varpaiden ympärillä valkoinen riepu.
Kaukana heidän perässään juoksivat avopäin Topi pösönen ja Riku Nikki, huutaen:
— Apua! Ottakaa kiinni rosvot! Ottakaa kiinni pyörävarkaat!
Säikähtyneet ihmiset pistivät päänsä ulos ikkunasta ja huusivat:
— Poliisi!
Toiset taas riensivät kadulle ja lähtivät juoksemaan Riku Nikin ja Topi
Pösösen perässä.
Herra Jassi Muttonen kuuli takanaan huutoa, melua ja kiljuntaa, mutta kun hän käänsi päätään, hän näki vain vaskisepän piikkiparran ja vihasta vääristyneet kasvot sekä polkupyörän ohjaustangolla riippuvan pitkän naistensukan, johon hän itse oli nähnyt Grönbergin pistävän aikamoisen kiven.
Ja herra Muttonen koetti parantaa vauhtia.
Ajuri Jehkonen oli juuri tulossa kauppias Jaakkolan talolta, jonne hän oli kyydinnyt kauppiaan Pastorinniemestä, kun häntä vastaan tulivat ensin polkupyöräilijät, sitten Topi Pösönen ja Riku Nikki.
— Käännä ympäri ja ala ajaa perässä! huusivat viimemainitut, hypäten rattaille. — Ne varastivat meidän polkupyörämme! Anna hevosesi lentää minkä käpälistä pääsee! Kaksinkertainen vauhti ja kaksinkertainen maksu!
Jehkonen käänsi hevosensa ja lähti laskettelemaan kaikkein parasta vauhtiaan, mutta siitä huolimatta huusivat takaa-ajajat hänelle vähän väliä:
— Aja paremmin! Aja kuin tulipalossa!
— Minä ajan jo paremminkin kuin tulipalossa, huomautti Jehkonen totuudenmukaisesti ja läiskäytti taas piiskalla hevostaan.
— Ottakaa kiinni! Ottakaa kiinni varkaat! hihkaisivat kyydittävät taas.
Vauhti oli hurja. Ja takana kohosi taivaalle mahtava tomupilvi. Siellä juoksi kymmeniä ihmisiä, huutaen:
— Poliisi, poliisi! Ottakaa rosvot kiinni!