EREHDYS
Kauppa-apulainen Frans Ferd. Vempele on kohtelias ja nopsa pieniin palveluksiin, ainakin virkansa ulkopuolella. Niinkuin siivon ja säädyllisen nuoren miehen tuleekin olla.
Miten kävisi, jos hän palveluksessaan tiskin takana heittäytyisi yhtä nopsaksi ja nokkelaksi ja palvelevaiseksi, sitä emme osaa varmuudella sanoa. Luultavasti kuitenkin saisi hän pumpsit virastaan. Isäntä ajattelisi, että nyt on pahahenki merrassa ja aikoo panna toimeen suuren rötöskän, minkä jälkeen isäntä tarttuisi häntä korvasta kiinni niinkuin jotakin muuta astiaa, taluttaisi hänet ovelle, ilmoittaisi, että hän on saanut eron virastaan ilman eläkettä, ja potkaisisi hänet tämän yhtä lyhyen kuin asiallisenkin jäähyväispuheen jälkeen ulos ovesta.
Mutta älkäämme pelätkö nuorukaisen Frans Ferd. Vempeleen tulevaisuuden puolesta. Nuori herra Vempele ei ole mikään jästipää eikä hypi aitauksien ylitse. Tiskin takana on hän hillitty ja määräperäinen kuin buddhalainen rovasti.
Mutta muuten on hän, niinkuin sanottu, aina altis palvelukseen.
Jos sinä tunkeudut hänen editsensä raitiovaunuun ja pukkaat kyynärpäälläsi mustelman hänen kupeeseensa, niin kohottaa hän nopeasti hattuaan ja sanoo: anteeksi!
Jos nuori neito pudottaa kadulla paketin kädestään, niin syöksähtää hän ottamaan sen ylös, kohottaa nopeasti hattuaan ja sanoo: olkaa hyvä!
Jos vanha neito pudottaisi — mitä ei kuitenkaan koskaan tapahdu —kadulla paketin, niin nostaisi ystävämme Frans Ferd. Vempele senkin ylös, mutta emme ole aivan varma siitä, kohottaisiko hän silloinkin hattuaan ja sanoisi: olkaa hyvä.
Frans Ferd. Vempele ei koskaan polje kenenkään varpaille, hän yhtyy aina edelliseen puhujaan, niinkuin vaatimattoman ja toistaiseksi vaatimattomassa asemassa olevan nuoren miehen tulee ja sopii, ja kun kauppias kertoo hänelle 97:nnen kerran hauskan juttunsa, nauraa Frans Ferd. Vempele aivan yhtä sydämensä pohjasta kuin ensi kerrallakin, ja kuivaa sitten naurunkyyneleitä silmistään.
Sanalla sanoen, me voimme toivoa Frans Ferd. Vempeleestä vielä kerran jotakin.
Joskus voi sentään tulla vahinko viisaallekin.
Viime kuun loppupuolella oli kauppias kutsunut nuorimman apulaisensa Frans Ferd. Vempeleen kotiinsa iltateelle. Noin vain ilman muuta. Ei ollut nimipäivä eikä syntymäpäivä, eikä toisia liikkeen palveluksessa olevia oltu kutsuttu. Se vain miten lienee pälkähtänyt isännän päähän.
Tällaista kunniaa ei Frans Ferd. Vempeleelle ollut koskaan ennen tapahtunut, ja hän koetti osoittautua sen arvoiseksi. Hän tuskin uskalsi katsahtaa kauppiaan pulleaposkisiin tyttäriin, ettei vain kauppias rouvineen alkaisi epäillä sellaisen raivohurjan ja mielettömän aikeen siinneen ja syntyneen hänen sielussaan, että hän muka yrittäisi ruveta hakkailemaan kauppiaan tyttäriä. Hän ryömi sohvan alle rouvan lankakerän perässä, saaden kuhmun takaraivoonsa, ja kun kauppias 98:nnen kerran kertoi hauskan juttunsa, oli hänen nuorin apulaisensa sanan kirjaimellisessa merkityksessä tukehtua nauruun.
Sen jälkeen näki Frans Ferd. Vempele koiperhosen lentävän, ja hyökkäsi ylös tuoliltaan sekä läiskähytti kätensä yhteen.
Kun hän sitten katsoi kämmeniinsä, ei niissä näkynyt kuolleen koiperhosen jauhemaisia jäännöksiä. Ja kun hän sitten katsahti rouvan kasvoihin, näki hän niillä tyytymättömän ilmeen.
Raskas paino laskeutui Frans Ferd. Vempeleen sydämelle. Hän ajatteli, että rouva on tyytymätön hänen kömpelyyteensä, kun ei hän saanut tapetuksi sitä koi perhosta.
Tämä ikävä asia oli saatava korjatuksi mitä pikimmin, ja kun koiperhonen — joko sama tai joku toinen, Frans Ferd. Vempele ei ollut siitä selvillä — taas ilmestyi näköpiiriin, hyökkäsi hän metsästämään sitä sellaisella innolla ja menestyksellä, että koiperhosen nuori elämä viidentoista tai kahdenkymmenen sekunnin kuluttua sai väkivaltaisen lopun.
Mutta kun hän sitten riemuiten huudahti, että »puuttuipas!» ja näytti vasemmassa kämmenessään olevat hyönteisen surkuteltavat jäännökset, tyrmistyi hän säikähdyksestä.
Rouva oli vielä tyytymättömämmän, miltei vihaisen näköinen.
Ja kerrassaan maan tasalle masensi hänet kauppiaan hieman terävä huomautus:
— Vempele ei vaivaudu tappamaan koiperhosia tästä huoneistosta… me muutamme kesäkuun 1 päivänä.
— Meidät on sanottu irti! lisäsi rouva koleasti.
Frans Ferd. Vempele poistui kymmenen minuutin kuluttua alakuloisessa mielentilassa. Miksi pitikään hänen sekautua tähän ikävään asiaan?
Nyttemmin, milloin Frans Ferd. Vempele vieraisilla ollessaan keksii koiperhosen, ei hän ole sitä huomaavinaan, ennenkuin on kysynyt:
— Aikooko herrasväki muuttaa, vai jääkö herrasväki vielä tähän huoneistoon?