HÄKÄMYRKYTYS
Juu.
Virtalaiskalla on pieni rihkamapuoti muutamalla kadulla tai oikeammin kadun varrella tuolla Pitkänsillan toisella puolen. Ei siinä juuri käy ostajia eikä taida olla mainittavasti myymistäkään, mutta liike kuin liike. Virtalaiska itse asuu puodin takaosassa varjostimen takana terveen kaksivuotisen poikalapsensa kanssa.
Kun Virtalaiska lähtee asioilleen⁻ kaupungille, niinkuin hän usein lähtee, niin jättää hän pojan nukkumaan varjostimen taakse — se on hyvä nukkumaan, se nukkuu kuin pölkky — ja pistää puodin oven lukkoon. Eihän niitä ostajia kuitenkaan käy.
Tässä sitten, kun oli ne kovat pakkaset, oli Virtalaiska taas juoksemassa kaupungilla ja poika nukkui varjostimen takana ja puodin ovi oli lukossa.
— Kas, kun Virtalaiskalla on puodin ovi lukossa keskellä päivää, ihmetteli Mäkiskä. — Mitäs se merenteeraa?
Seuraavana päivänä oli ovi taas lukossa ja poika nukkui. Virtalaiska oli taas kaupungissa asioillaan.
— Hoo! huusi Mäkiskä. — Virtalaiskalla on yhä ovi lukossa!
Sitten seisoi hän koivet hajallaan keskellä pihaa ja kirkaisi:
— Virtalaiskalla on ollut jo kaksi vuorokautta ovi lukossa, eikä näy mitään elonmerkkejä!
— Sussentään! huusi Römpekin palvelija ja juoksi kadun puolelle jyskyttämään Virtalaiskan tavaratalon ovea. Hän jyskytti niin paljon kuin jaksoi, mutta ei kukaan tullut avaamaan.
— Se on vissiin kuollut, sanoi hän, juostuaan takaisin pihaan. — Minä jyskytin ja sydämeni niin jyskytti, eikä vain avannut… hui, kun minua peloittaa, minä niin pelkään ruumiita!
— Virtalaiska on kuollut häkämyrkytykseen! julisti Mäkiskä kimakalla äänellä, seisoen koivet hajallaan keskellä pihaa.
— Ja poika kanssa, lisäsi Römpekin palvelija.
— Ja poika kanssa! huusi Mäkiskä kuin sumusireeni.
— Onko se totta? kysyi peltisepän matami kolmannen kerroksen parvekkeelta.
— Totta, totta! huusi Mäkiskä.
Ja palvelija huusi:
— Niissä ei ole enää yhtään henkeä… hui, kun minua peloittaa!
— Mitä se Mäkiskä puhuu? kysyi talonmiehen vaimo.
— Onko Virtalaiska kuollut?
— Häkämyrkytykseen! huusi Mäkiskä.
— Pitää mennä hakemaan poliisia! sanoi talonmiehen vaimo.
— Poliisia! huusi Mäkiskä keskellä pihaa koivet hajallaan.
Kuka lienee juossut hakemaan poliisia. Vähän ajan perästä tuli kaksikin poliisia.
— Missä ne ruumiit ovat? kysyivät poliisit.
— Ne ovat tuolla puodissa, mutta se on lukossa! ilmoitti talonmiehen sisar.
Poliisit jyskyttivät ovea.
— Täytyy murtaa ikkuna auki, sanoi toinen poliisi.
Ikkuna murrettiin auki ja mentiin sisään.
— Ei täällä ole kuin poika, huusi toinen poliisi.
— Ja tässä tuntuu olevan vielä henkeä, ilmoitti toinen, joka oli ravistellut sikeästi nukkuvaa poikaa.
Sillä välin oli Virtalaiska kotimatkallaan poikennut kansankeittiöön syömään lautasellisen rusinasoppaa.
— Siellä teidän talossahan kuuluu kolme henkeä kuolleen häkämyrkytykseen, tiesi Rinneskä, joka söi liha- ja perunamuhennosta.
— Siunakkoon… en ole kuullutkaan, huudahti Virtalaiska. — Pitää juosta heti kotiin.
Virtalaiska nieli hätäisesti rusinasopan loppuun ja läksi juoksemaan kotiin.
Kun hän saapui paikalle, oli hänen puotinsa edessä pieni väkijoukko, ja poika oli herännyt ja huusi ja potki talonmiehen sisaren sylissä.
— Hui, tuolla tulee Virtalaiska! huusi Römpekin palvelija.
Mäkiskä juoksi pihaan, seisattui koivet hajallaan keskelle pihaa ja huusi kuin palotorvi:
— Virtalaiska ei ole yhtään kuollut häkämyrkytykseen!