ILMIANTO
Ei tämä ole mikään opettavainen kertomus. Mutta tämä on tosi. Nimet vain on muutettu. Johtaja Aapelo itse kertoi tämän viime perjantaina.
Johtaja Aapelon entinen nimi on Abelsson. Ja johtaja Aapelolla on veli, joka myöskin on johtaja, mutta ei ole muuttanut nimeään. Hän on siis johtaja Abelsson.
Johtaja Abelsson, meidän johtaja Aapelomme vanhempi veli, meni vuosi takaperin naimisiin, ja oli onnellinen ja on vieläkin.
Eräässä suurimmista maaseutukaupungeistamme oli äskettäin jokin liikemaailman kokous. Sinne olivat saapuneet asuinkaupungeistaan myöskin johtajat ja veljekset Abelsson ja Aapelo.
Siellä oli aika hauskaa, hauskempaa kuin jossakin rauhankongressissa, ja vielä hauskemmalta tuntui johtaja Abelssonista, kun hän sai kotoaan sähkösanoman, että haikara oli käynyt siellä haikaroimassa ja tuonut hänelle pienen, mutta täydessä kunnossa olevan ja kaikilla nykyajan mukavuuksilla varustetun poikalapsen.
Johtaja Abelsson tuli heti iloiseksi kuin pelimanni ja kertoi kaikille onnestaan ja tilasi neljä heelaa konjakkia ja pyysi velimiestään lähtemään tervehtimään rouva Abelssonia ja nuorta Abelsson-herraa ja iloitsemaan yhdessä tapauksen johdosta.
Velimies sanoi, että se voi kyllä tapahtua, ja kun vaununosastoon oli päästy ja junailija oli käynyt merkitsemässä piletit ja ovi oli pantu lukkoon, otti johtaja Abelsson kapsäkistään yhden konjakkiheeloista, ja liivintaskustaan kääntöpääveitsen, jossa oli vain yksi terä mutta kaksi korkkiruuvia, suurempi ja pienempi.
Kun juna seuraavana aamuna pysähtyi johtaja Abelssonin kotikaupungin asemalle ja veljekset valmistautuivat lähtemään vaunusta, muisti johtaja Abelsson, että nurkassa oli se eilinen, suurimmaksi osaksi tyhjennetty lasiteollisuustuote, ja sanoi veljelleen, johtaja Aapelolle: »Pistä sinä tuo käsilaukkuusi, koska siinä näkyy vielä olevan vähän pohjalla. Minä ennätin jo panna kapsäkkini kiinni».
Näin myös tapahtui.
Veljekset astuivat peräkkäin asemasillalle, vanhempi veli edellä, kantaen isoa kapsäkkiään, ja nuorempi veli perässä käsilaukkuineen.
Samassa ilmestyi johtaja Abelssonin eteen kaksi tyytymättömän näköistä mieshenkilöä, jotka kysyivät:
— Onko täällä kellään väkijuomia?
Johtaja Abelsson hätkähti, sillä hän muisti ne kapsäkissään olevat kolme avaamatonta konjakkiheelaa. Tässä olivat hyvät neuvot kalliit ja ennenkaikkea kiireelliset, ja koska velimiehellä oli vain vaillinainen avattu pullo, niin viittasi johtaja Abelsson johtaja Aapeloon oikean kätensä etusormella ja sanoi nopeasti matalalla äänellä:
— Minä epäilen tuon herran käsilaukkua!
Silloin töytäsivät tyytymättömän näköiset mieshenkilöt johtaja Aapelon luo ja vaativat häntä avaamaan käsilaukkunsa, mutta johtaja Abelsson kiiruhti ajurin luo ja hyppäsi kapsäkkeineen rattaille ja käski ajaa minkä kopukan kavioista irtosi.
Johtaja Aapelo suuttui kuin turkkilainen, nähdessään oman lihallisen veljensä neuvovan etsivät hänen kimppuunsa, ja kun konjakkipullo oli otettu häneltä pois ja vieraat miehet kysyivät hänen nimeään, ilmoitti hän vihapäissään olevansa — johtaja Abelsson.
Tyytymättömän näköiset miehet, jotka tällävälin olivat muuttuneet vähän tyytyväisemmän näköisiksi, menivät matkaansa, kirjoitettuaan jotakin muistikirjaansa, ja matkaansa lähti myöskin johtaja Aapelo, ajaen veljensä talolle lausumaan tälle eräitä koristelemattomia totuuden sanoja hänen ennenkuulumattoman menettelynsä johdosta.
Siellä oli jo velimies ovella vastassa ja puhui niin paljon ja nopeasti, ettei johtaja Aapelo ennättänyt mitään sanoa. Johtaja Abelsson selitti ja todisti innokkaasti ja vakuuttavasti, että hänen oli yhteisestä intressistä ollut suorastaan pakko niin menetellä kuin nyt oli tapahtunut, ja että ellei hän olisi tätä konstia keksinyt, niin ei nyt olisi, millä viettää iloista perhetapausta.
Johtaja Aapelokin malttoi mielensä, eikä asiasta sen enempää puhuttu. Kun ne kolme onnellisesti pelastunutta putelia oli tyhjennetty, lähti hän kotimatkalle, tulematta tarkemmin velimiehelleen selvittäneeksi, kuinka hän oli järjestänyt asian tyytymättömän näköisten mieshenkilöitten kanssa.
Mutta jonkin ajan kuluttua sai johtaja Abelsson tavattomaksi ihmeekseen haasteen oikeuteen väkijuomain kuljettamisesta ja hallussaanpidosta. Ja kun hän sitten seisoi Pontius Pilatuksen silmälasien edessä ja oikeuden puheenjohtaja ilmoitti, että häneltä oli takavarikoitu rautatieasemalla vajanainen, paremmanpuolista konjakkia sisältävä puteli, ja kysyi, myönsikö johtaja syytteen oikeaksi, vastasi hra Abelsson harmistuneena, ettei hän tee sitä koskaan, ja ettei häneltä ole asemalla eikä sitäpaitsi missään muuallakaan takavarikoitu minkäännäköistä pulloa, vajanaista enempää kuin täysinäistäkään.
Pontius Pilatus kohensi vähän silmälasejaan eikä sanonut ymmärtävänsä, mitä vastaaja luuli kiellolla asiaa parantavansa, koska todistajat olivat olemassa, ja käski kutsua todistajat sisään.
Kun johtaja Abelsson katsahti todistajiin, huomasi hän ihmeekseen, että ne olivat samat tyytymättömän näköiset miehet, jotka olivat häntä asemalla puhutelleet.
Pontius Pilatus kysyi tyytymättömän näköisiltä miehiltä, viitaten joht. Abelssoniin, eikö tämä ollut se herra, jolta he takavarikoivat konjakkipullon?
Mutta kun todistajat katsahtivat hra Abelssoniin ja tunsivat hänet, hämmästyivät he suuresti ja huudahtivat, että tässä on tapahtunut melkoinen erehdys, sillä juuri tämä herrahan se ilmiantoi sen herran, jolta takavarikko tehtiin.
Se juttu meni siten nahkaksi, mutta kotiin tultuaan ryhtyi johtaja Abelsson naputtelemaan kirjettä veljelleen Aapelolle, ja pyysi tätä ystävällisesti selittämään, mitä hänen ja tyytymättömän näköisten miesten kesken oikeastaan oli asemalla tapahtunut.