JOULUSIIVOUS
— Iankaikkinen kaaos ja sekamelska ja himphamppu ja…! mutisi Vilho Pumpula, tullessaan kotiin Abrahamin päivänä ja törmätessään pimeässä eteisessä Baabelin torniksi ladottuun tuolikasaan, joka kukistui hirmuisella kolinalla ja ryskinällä, haudaten allensa Vilho Pumpulan, Rouva Kaisa Pumpula ja molemmat palvelijattaret sekä apumatami kiipesivät tai hyppivät näiden raunioiden yli liinat tiukasti päähän sidottuina ja suuret, merkilliset esiliinat edessä ja muutenkin kummallisen näköisinä.
— Mitä Viipuria tämä on? kysyi Vilho Pumpula. Selvyyden vuoksi on huomautettava, että hän käyttää Viipurin nimeä jonkinlaisena voimasanana. (Vilho Pumpulan anoppi asuu Viipurissa.)
— Hyvä isä, herra on tuolikasan alla! huudahti sisäkkö, hypätessään tuolikasan yli. Mutta hänellä ei ollut aikaa ryhtyä auttamaan.
— Mitä teet siellä? Sinä olet meidän tiellämme! huudahti Kaisa Pumpula lentäessään tuolien yli, ja seuraavassa silmänräpäyksessä oli hän kadonnut niinkuin sisäkkökin.
Lopuksi sai Pumpula kiinni apumatamin kantapäästä eikä hellittänyt ennen kuin apumatami oli siirtänyt tuoleja sen verran syrjään, että Pumpula pääsi ylös.
Työhuoneessaan kohtasi häntä näky, joka sai kylmän hien nousemaan hänen otsalleen.
— Mikä sinut nyt tähän lennätti keskelle joulusiivousta? kysyi rouva
Kaisa Pumpula ja oli samassa kadonnut.
Vilho Pumpula katosi myöskin. Hän tuli vasta illalla jälleen kotiinsa. Hän tunsi sen kodikseen vain ovessa olevasta nimikilvestä, sillä se oli ainoa esine, jota ei oltu otettu paikoiltaan, mutta se olikin kiinnitetty hyvin lujasti neljällä ruuvinaulalla. Sitten kömpi hän valkoisella lakanalla peitetylle sohvalle, pujahti lakanan alle ja tunsi olevansa kuin vainaja, jota ei kukaan kaipaa, ja nukkui samassa. Hän ei tiennyt, kuinka kauan oli nukkunut, mutta arveli kellostaan ja eräistä muista merkeistä päätellen olevan Iisakin päivän aamun, kun apumatami huudahti pelästyneenä, kohottaessaan sohvaa peittävää lakanaa, ja rouva Kaisa Pumpula kysyi:
— Oletko nukkunut siinä koko yön… hyvänen aika, minä luulin sinun olevan sängyssäsi. Sinä olet tiellä…
— Minä menen tielle, jupisi Vilho Pumpula. — Minä menen sille leveälle tielle, joka vie Viipuriin…
— Sinun täytyy syödä ulkona päivällistä, ilmoitti Kaisa-rouva. — Meillä ei nyt ole mitenkään aikaa.
Pumpula söi ulkona sekä päivällisen että illallisen. Hän ilmestyi kotiin vasta Israelin päivän aamuna ja ajatteli, että mitähän rouva Pumpula sanoo.
Rouva Pumpula ei ollut huomannutkaan, että Vilho Pumpula oli ollut poissa kotoa.
Vilho Pumpula näki, että ikkunaverhot olivat poissa ikkunoista ja että kukat olivat keskellä permantoa — hän ei ollut tiennyt, että heillä oli niin paljon kukkia — ja että katossa oli henkilö, joka muistutti apumatamia, tikapuiden nenässä, ja että yleisvaikutus oli se, että Helsingissä tai ainakin Kruununhaassa oli tapahtunut maanjäristys.
— Mitä olisi asiaa? kysyi Kaisa Pumpula Vilho Pumpulalta, joka seisoi eteisessä hattu kädessä ja toinen jalka likasangossa. Sitten tunsi hän miehensä: — Onko se Vilho? Luulin, että olit jo lähtenyt…
— Olin jo lähtenyt… sanoi Vilho Pumpula väsyneenä. — Palasin vain ilmoittamaan, että piletti on ostettu ja passi viseerattu, minä lähden neljännestunnin kuluttua lammaspaimeneksi Austraaliaan.
— Hyvä, hyvä! huudahti rouva Kaisa Pumpula. — Tule sitten illalla takaisin, ehkä olemme ennättäneet saada kuntoon siihen mennessä.
— Hyvä isä, herra lähtee Austraaliaan! huusi sisäkkö keittiössä apumatamille, ja apumatami sanoi, että mitä se nyt, onhan hänelläkin veljenpoika Austraaliassa.
— Onkohan herra Pumpula kotona? kysyi eräs mies, jolla oli laukku kainalossa.
Pumpula, joka oli painanut lakin päähänsä ja tunsi Uukkumiehen ylöskantoapulaiseksi, astui ulos ovesta ja anoi:
— Herra Pumpula ei ole kotona, hän on lähtenyt pitkälle matkalle.
— Minulla olisi ollut asiaa, selitti ylöskantomies.
— Niin olisi minullakin ollut, vaan ei enää ole, vastasi Vilho Pumpula, lähtien menemään alas portaita.
— Hän ei värähtänytkään, kun ilmoitin lähteväni Austraaliaan! ajatteli
Pumpula vähän katkerasti. — Hän vain huiskutti pölyriepuaan ja katosi.
Pölyriepu merkitsee hänelle enemmän kuin minä. Hän ei ollut huomannut,
etten ollut kotona koko viime yönä.
Vilho Pumpula meni Kämppiin aamiaiselle. Sieltä hän lähetti sähkösanoman kotiinsa:
»Asuntoni toistaiseksi Kämp. Tervehdi lapsia, jos löydät ne joskus.
Vilho».
Kolmen tunnin kuluttua sai hän vastaussähkösanoman:
»Pumpula.
Kämp.
Tule heti. Lapset kateissa. Olen niin onneton.
Kaisa».
Vilho Pumpula otti hirmustuneena auton ja ajoi kotiinsa.
— Minä en muistanut ollenkaan, että meillä oli lapsiakin, itki rouva
Kaisa Pumpula.
Sisäkkö sanoi, että lapset olivat vielä toissapäivänä olleet kotona, mutta sen jälkeen ei niitä ollut näkynyt.
— Pitäisi ilmoittaa etsivään osastoon, arveli keittäjä.
— Taikka panna anonssi lehteen, ehdotti apumatami.
— Minulta katosi kerran kissanpoika, ja minä panin anonssin lehteen ja sain sen takaisin. Se oli valkoinen.
— Mutta jos ne ovat Riikka-tädin luona? kysyi Vilho Pumpula.
Hra Pumpula soitti Riikka-tädille.
— Mutta minähän sanoin Kaisalle, että vien lapset meille! huusi
Riikka-täti kummastuneena.
— Jaa, mutta kun on joulusiivous, niin ei semmoisia sanomisia huomata, selitti Pumpula. Sitten kysyi hän vaimoltaan:
— Joko lapset saavat tulla kotiin?
— Ovatko ne Riikka-tädin luona? No pyydä, että täti pitää ne vielä huomiseen. Meillä on vielä kaksi konttoria siivoamatta ja sinun työhuoneessasi täytyy ottaa kaikki kirjat alas ja pyyhkiä yksitellen, ja sitten täytyy…
Vilho Pumpulalla on kirjoja 37 juoksevaa syltä. Hän on ne perinyt sedältään, ja kun hän ei itse niitä paljoakaan käsittele, niin arvasi hän, että niissä on pölyä enemmän kuin koko muussa Kruununhaassa yhteensä.
Vilho Pumpula loi ympärilleen pöllömäisen katseen, painoi hatun päähänsä ja lähti ulos odottamaan joulusiivouksen päättymistä.
Hän lienee nyttemmin sivuuttanut jo Seinäjoen.