KADONNUT LUKKO
Mooses Jupisterilla oli kiire, sillä Mooses Jupisteri pelkäsi myöhästyvänsä. Ja saavansa siinä tapauksessa hyvät sapiskat, sillä sellaista oli Mooses Jupisterille ennenkin tapahtunut.
Mooses Jupisteri oli vihdoin täydessä kunnossa, ja oli hän sangen sotaisen näköinen, sillä hän oli lähdössä suojeluskunnan ampumaharjoitukseen.
— Hyvästi, ja katso lasten perään! huusi Mooses Jupisteri rouva
Jupisterille, temmaten kiväärin nurkasta ja juosten ulos.
Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä palasi Mooses Jupisteri takaisin, ojensi kiväärinsä — ei kuitenkaan ampumista varten eikä edes ampuma-asennossa rouva Jupisteria kohti ja huusi:
— Katso!
— Mitä nyt? kysyi rouva Jupisteri, tuijottaen kivääriin, missä hänen harjaantumaton silmänsä ei voinut huomata mitään erikoista.
— Tämähän on vallan riivattua! huusi Jupisteri, joka oli tavattoman kiihtymyksen vallassa. — Missä tämän lukko on?
— Mikä lukko? kysyi rouva Jupisteri. — En minä ole siinä koskaan mitään lukkoa nähnyt.
— Lukko on poissa! huohotti Mooses Jupisteri.
— Oliko se munalukko vai amerikkalainen? tiedusteli rouva Jupisteri, joka oli vähemmän perillä sotilaallisista asioista.
— Ääretöntä! huokasi Jupisteri. — Kuinka voi nykyajan nainen ja äiti olla niin tietämätön? Tämä pyssyn lukko, tämä tässä näin, semmoinen… no, semmoinen jolla laukaistaan, en minä nyt osaa sinulle sitä sen paremmin selittää…
— Onko se sitten niin välttämätön? kysyi rouva Jupisteri kaikessa viattomuudessaan.
— Häh! Välttämätönkö?! huusi Jupisteri hypäten lukoton kivääri kädessään noin puoli korttelia ilmaan ja tullen sitten yhtä nopeasti alas. — Onko sinulle pata välttämätön, kun keität ruokaa?!
— Ei, vastasi rouva Jupisteri. — Minä keitän kastrullilla.
— Mutta sinä et voi ampua kastrullilla, parahti Jupisteri, joka oli jonkin verran pois suunniltaan. — Enkä minä voi keittää lukottomalla kiväärillä… minä tarkoitin, etten voi ampua lukottomalla kiväärillä. Ei edes Napoleon olisi voinut tehdä sitä. Missä riivatussa se lukko on?
— Minä en ole koskaan koskenut sinun pyssyihisi! vakuutti rouva
Jupisteri jyrkästi. — Tiedäthän sinä itsekin, että minä pelkään niitä.
Ne voivat paukahtaa.
— Minäkin voin tässä piakkoin paukahtaa, ellei se lukko löydy ja heti! uhkasi Mooses Jupisteri kolkosti.
Mooses Jupisteri hyökkäsi keittiöön toimeenpanemaan tutkintoa, mutta palvelustyttö vakuutti pyhästi ei koskaan koskeneensa, ei edes pikkusormella pyssyyn kajonneensa. Tyttö itki ja sanoi, että hän on köyhän leskivaimon ainoa tuki ja turva, ja että hän voisi yhtähyvin tarttua kyykäärmeeseen tai elävään hiireen kuin ruveta kopeloimaan jotakin ampuma-asetta.
— Sinähän puhdistit kivääriäsi viime viikolla, huomautti Jupisterin rouva. — Ja minä muistan selvästi, että sinä otit silloin jotakin irti siitä. Oliko se se lukko?
— Oli, myönsi Jupisteri vähän kankeasti. — Mutta puhdistettuani sen, panin sen tietysti takaisin paikoilleen.
— Muistatko sen varmaan? kysyi rouva Jupisteri tutkintatuomarin äänellä.
— Muistan, vakuutti Jupisteri, mutta hänen äänessään värähti kuitenkin jotakin epävarmuutta.
Jupisteri valehteli. Ikävä sanoa, teki hän sen päällepäätteeksi vastoin parempaa tietoaan. Sillä samassa muisti hän, että silloin oli tullut vieraita, ja häneltä oli jäänyt lukko panematta paikoilleen. Mihinkähän se oli joutunut?
Yleinen ja ankara etsiminen kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista. Etenkin mahdottomista.
— Tämä on kamala talo, kun täällä ei mikään säily! valitti Mooses Jupisteri. — Eilen aamulla katosi kauluksen nappi ja tänään kiväärin lukko. Huomenna kai katoaa sänky tai kirjakaappi…
— Onko se tämä? kysyi palvelustyttö, riiputtaen lukkoa vasemmassa kädessään ja mahdollisimman kaukana itsestään, kuin olisi se ollut pommi.
— No, johan minä sanoin, että se on Hilman jäljillä! huusi Jupisteri. —
Mistä se nyt sitten löytyi?
— Se oli herran omalla kirjoituspöydällä herran omien paperien alla, vastasi loukkautunut palvelustyttö.
— Minua haluttaisi tietää, kuka sen on sinne pannut, mutisi Mooses
Jupisten vähän nolona.
— Niin minuakin, vastasi rouva Jupisten pisteliäästi.
— Mikä sotilas sinä olet, joka hukkaat pyssystäsi lukotkin — jos ne nyt sitten ovat niin välttämättömät? Mitäs sinä sitten tekisit, jos sota tulisi, lukottomalla pyssylläsi?
— Minä löisin kiväärinperällä, perhana… niinkuin Sven Duuva! ärjäisi Mooses Jupisteri äkäisesti ja kiiruhti ulos, saatuaan lukon paikoilleen, ja paukautti oven niin kovasti kiinni, että palvelustytön polvet notkahtivat.
Mooses Jupisteri myöhästyi neljännestunnin ampumaharjoituksesta ja sai kuulla, ettei sellainen kuulu nykyaikaiseen sotilaalliseen täsmällisyyteen.
Mutta kiväärissä oli joka tapauksessa lukko.
Patruunat vain olivat unohtuneet kotiin…