MOOTTORI
J.U. Viiriäisen moottorivene oli vihdoinkin laiturin kyljessä, uutena ja miellyttävänä. Viiriäinen oli antanut siitä kaikki rahansa ja vekselin.
Aamiaisen syötyään sanoi hra Viiriäinen:
— Menen veivaamaan moottorin käyntiin ja teen koematkan kaupunkiin.
— Lupaatko, ettet hukuta itseäsi? kysyi rouva Viiriäinen, riippuen hra
Viiriäisen kaulassa.
— Lupaan! vastasi hra Viiriäinen.
— Lupaatko, että tulet ennen auringonlaskua takaisin kaupungista? kysyi rva Viiriäinen.
Hra Viiriäinen ei ollut kuulevinaan kysymystä ja huusi lapsille, että veisivät hänen öljytakkinsa moottorivenheeseen.
Rouva Viiriäinen riippui J.U. Viiriäisen kaulassa ja kysyi:
— Lupaatko?!
— Lupaan! mörähti J.U. Viiriäinen, kun rva Viiriäisen 83 kg alkoivat pakottaa hänen niskaansa.
Sitten lähti hän pistämään moottorin käyntiin.
Laiturille tulivat katsomaan lähtöä rva Viiriäinen, hänen neljä lastaan, joista kolme tyttöä, palvelijatar ja naapuritalon päiväläisen akka.
Hra Viiriäinen astui moottoriin, katsahti ympärilleen, koetteli peräsinratasta, kumartui ja pyöräytti veivitankoa.
— Sssst! sanoi moottori.
— Moottori sanoi jo että »ssst»! huusivat lapset.
Laiturille tuli naapuritalon päiväläinen ja yksi tuntematon mies, joka oli avojaloin ja pitkä ongenvapa kädessä.
Hra Viiriäinen veivasi toisen kerran ja sitten peräkkäin yhdeksän kertaa, ja moottori sanoi aina »ssst!»
— Eikö isä saa moottoria pyörimään? kysyivät lapset.
— Hiljaa, ei saa häiritä isää! sanoi äiti.
Hra Viiriäinen riisui takin yltään ja ryhtyi veivaamaan. Salmen toisella rannalla olevalle laiturille tuli istumaan asioitsija Pökkelö, joka ojensi teatterikiikarinsa kohti Viiriäisen moottorivenettä.
Viiden minuutin kuluttua ojentautui hra Viiriäinen täyteen pituuteensa, pyyhkäisi paidanhihalla otsaansa ja tuijotti järvelle, joka lepäsi hänen edessään ikävystyttävän tyynenä.
Toiselle laiturille olivat saapuneet rouva Pökkelö ja hänen naimattomat sisarensa, jotka viittailivat toisilleen ja käyttivät vuoronperään teatterikiikaria.
— Jos Hilma on hyvä ja käy noutamassa minun pöydältäni kirjan, jonka kanteen on painettu »Moottorimiehen käsikirja», sanoi J.U. Viiriäinen palvelustytölle.
Saatuaan kirjan istuutui hän moottorin peräpenkille lukemaan. Hän luki 5 minuuttia. Tuntematon avojalkainen mies nosti ongenvavan olalleen ja lähti kävelemään rantaa pitkin pois laiturilta. Toiselta rannalta poistui rouva Pökkelö, mutta naimattomat sisaret olivat lisäytyneet yhdellä, joten summa pysyi entisellään.
Sitten riisui hra Viiriäinen liivinsä, ryhtyi vääntelemään moottorin hanoja, kaatoi kannusta kuuteen paikkaan öljyä, käänsi erästä nappulaa, kurkisti koneen alle, katsahti epäluuloisesti moottoriin, puri hammasta, kumartui äkkiä ja tempaisi voimiensa takaa veivistä.
— Shytt-shytt! sähähti moottori.
— Te tanoi kakti kertaa »hyt hyt»! ilmoitti nuorimman edellinen lapsi.
Hra Viiriäinen alkoi veivata raivokkaan näköisenä, väänteli välillä hanoja, kaatoi öljyä ja bensiiniä, veivasi taas, nousi, potkaisi moottoria ja avasi suunsa.
— Hilma vie lapset pois! huusi rouva Viiriäinen hätäisesti.
Kun Hilma oli vienyt lapset pois, kirosi hra Viiriäinen niin, että päiväläinen hätkähti ja päiväläisen akka pani kätensä ristiin, siunasi ja lähti kiireesti laiturilta. Toisella rannalla huusi asioitsija Pökkelö jotakin huvilaansa päin, minkä jälkeen rouva Pökkelö juoksi takaisin laiturille.
Sitten veivasi hra Viiriäinen kolme minuuttia, sitten hyppäsi hän laiturille, juoksi rannalle, otti metrin pituisen koivuhalon, juoksi takaisin, hyppäsi moottoriin ja iski moottoria halolla niin paljon kuin jaksoi.
Sitten otti hän takkinsa ja liivinsä kainaloon, läksi sisään ja tilasi pikapuhelun kaupunkiin.
Sitten lähtivät Pökkelön sukulaiset ja Pökkelö sisään toisella rannalla olevalta laiturilta, ja Pökkelö asettui kiikari kädessä istumaan paitahihasillaan ikkunan ääreen.
Illemmällä tuli Viiriäisen laituriin moottorivene, joka lähti hinaamaan pois Viiriäisen moottoria.
Äiti on vitsan uhalla kieltänyt lapsia kysymästä isä Viiriäiseltä, minne moottorivene on joutunut.