PURJEHTIJAT
Kaikuu kesken kesäyötä: miehet, ruoriin ruvetkaa, antaa mennä tuulen myötä sinertävän seljän taa! Kytkettyinä kylmiin kyliin liian kauan oltu lie, ulapoiden suureen syliin vapauden vaisto vie.
Tuuli iskee laitaan laivan, purjehet sen pullistuu. Niinkuin itsestänsä aivan liikkuu uljas mastopuu. Kokka kohti kaukomerta, missä matkan määrä on — outo onni tulee kerta koittehessa auringon!
Syöksyy hurja hyöky eteen, keulapuuhun pärskähtää: samettiseen salmen veteen vana vilpas viriää… Loitos, loitos matka kantaa, loitommaksi mieli vie — kohdanneeko koskaan rantaa levottoman kaipuun tie!