VIITESELITYKSET.
[1] Ainoa omakätinen kirje, joka Ida Aalbergin papereiden joukossa on hänen äidiltään, on vaikeasti luettavaa käsialaa. Charlotta Ahlberg on sen kirjoittanut nähtävästi 1870- ja 1880-lukujen vaihteessa, sillä se koskee hänen vanhimman poikansa, Oskar Ahlbergin, taloutta ulkomaisella opintomatkalla. Kirje on ruotsinkielinen ja kuuluu: »Snella Ida. vj hade brev yttaf Oskar Tisda Hän er fri sek men för yndrar sig var för du intte Låtti vetta yttaf dig blan annat Så skule hän villa komma till finland för att söck sig Någon tienstt Men nu är han medel lös och ber Pappa sicka ått hånåm 2 hundra 50 m. Men han ha ej ennu låfvatt för Söck nu Snella Ida att sicka ått Hånåm hundra marek om du nånsten kan jag För min del kan ej Hjelppa Jag har sjölf svårtt att slippa i genom vi Mår alla bra och är friscka för när varan Pappa ha varitt… (ei luettavaa)… jag vett ej vart man skall ta vegen din Mår C Ahlberg.
[2] Suomalaisena piirilauluna esiintyy säkeistö seuraavassa muodossa:
»Monta on sulla muistettavaa, moni muistaa sinua anna olla sydämessäs — sydämessäs pieni tila minulla.
[3] Jos Antti Ahlberg todellakin luki lapsilleen Dickensiä, kuten Ida Aalberg on muistellut, hän todennäköisesti on lukenut juuri »David Copperfieldiä», sillä se oli jo tuohon aikaan suomeksi käännetty.
[4] Tätä puhetta ei pidä käsittää aivan kirjaimellisesti. V. 1875 Ida ei ollut kotona, mutta silloin ei Suomalaisen teatterin jäsenillä ollut mitään yleistä loma-aikaa. Jo silloin hän sentään puhuu halustaan käydä kotona ja kesällä 1876 hän, kuten kirjeenvaihdosta voi päättää, on kotonaan ja sangen hyvällä mielellä.
[5] Vrt. ensim. luku. Anna Lovisa, Charlotta Ahlbergin sisar, oli naimisissa suutari Strömbergin kanssa.
[6] Runo on kyllä painettu »Oulun Viikkosanomissa», mutta Ismael Kallio ilmoittaa sen tekijäksi vaasalaisen R. Svanljungin.
[7] Puutteellisia kouluopintoja todistavia kielivirheitä ei saa esiin suomalaisessa käännöksessä, joka kuuluu:
Turussa 17 p. helmik.
Hyvä Veljeni!
Kiitoksia paljon tervetulleesta kirjeestäsi, jonka sain tämän kuun alussa ja anna anteeksi etten ennen ole kirjoittanut enkä myös vastannut viimeiseen kirjeeseesi, sinä kai luulet ja sinulla on syytäkin luulla että minä olen kauhean huolimaton ja välinpitämätön kirjoittamisessani, syynä on ollut, (minun täytyy suoraan tunnustaa) että minulla on ollut hyvin hauskaa täällä ja toiseksi on minulla ollut kauhean paljon tekemistä, täytyy tehdä kolme kertaa enemmän kun ollaan yhdessä Oopperan kanssa, joka päivä täytyy mennä Oopperanharjoituksiin joissa täytyy laulaa mukana kuoroissa ja sitäpaitsi Puheosasto. —
Useita uusia osia olen saanut joihin minun pitää perehtyä sillä rouva Aspegrenin pitää keväällä matkustaa Parisiin kehittyäkseen taiteessaan, ja silloin minä saan ruveta näyttelemään useampia hänen osiaan jos vain kykenen. — Viime sunnuntaina esitettiin Lucia Seitsemäs ja viimeinen kerta ja Yleisö juhli kauheasti Emmy Strömmeriä Hulluuskohtauksen jälkeen huudettiin hänet kolme kertaa esiin ja hän sai ottaa vastaan suuren Laakeri seppeleen ja Kukka vihon.
Sunnuntaista viikko täällä oli suuret Naamio huvit ja siellä olivat useimmat Suomalaisen Teatterin jäsenet naamioituina Me esitimme Olympon Jumalia ja Jumalattaria mukana ei olleet vain oma väki vaan vieraitakin, me pukeuduimme Teatterissa ja sieltä menimme sitten kaikki Seurahuoneelle kun astuimme Salonkiin niin kulki ensiksi Jupiter puolisonsa Junon kanssa sitten Mars ja Minerva, sitten Venus ja Apollo ja Neptunus ja Ceres, Minä olin Flora Kukkaisjumalatar, minä olin kokonaan kukkien peitossa ja minulla oli kukkakori kädessäni minun parini oli Merkurius Herra Anderson y.m, siellä oli kauhean ahdasta sillä siellä oli 1,200 ihmistä hyvin hauskaa siellä oli Tohtori Bergbom oli myöskin siellä. Viime maanantaina olin Bangénilla, Stafva kuulutettiin viime sunnuntaina ensi kerran Masinisti Lindholmin kanssa hän lähettää sydämellisiä terveisiä sinulle —
Turusta matkustaa Suomalainen Teatteri Poriin, me avustamme vielä Oopperassa Fra Diavolo joka tänään esitetään ensimäinen kerta se menee neljä viisi kertaa, minä luulen että ensi viikolla lähdemme täältä. — Minulle tulee kovin ikävä Turkua sillä minulla on ollut hyvin, hyvin hauskaa, sillä me asumme erinomaisen siistissä perheessä, heillä on kolme täysikasvuista lasta jotka ovat hyvin hauskoja ja kilttejä. — Ei nyt minun täytyy lopettaa kirjeeni, koska paperi loppuu. Sano Strömbergin väelle ja Axelille Anni ja Janne Kerkkoselle ja Kilpisen Tytöille kauhean paljon terveisiä ja tervehdi myös täti Johannaa (Johanna Liljeroos, ruokapaikan pitäjä, jonka luona Oskar Ahlberg ja Idakin olivat asuneet Hämeenlinnassa.) ja sano että hän saa kirjoittaa jonkun rivin R:lle kirjeessäsi sillä ei hän välitä sanonko minä vai olenko ilman. Hyvästi voi hyvin toivottaa sisko Ida. Ole kiltti ja kirjoita minulle 2-3 viikon perästä ja osoita sitten Poriin, sillä sinä et voi kirjoittaa ennen kuin minä tiedän varmasti koska me matkustamme.»
[8] Suomeksi: »Kuinka voimakas onkaan ihmistahto, kun se käy käsi kädessä nerouden kanssa! Niin voi sanoa se, joka näki Sinut näyttämöllä ensi kerran esiintyessäsi kappaleessa »Lemun rannalla». Se oli, jos itse muistat, »Otavan salonkiin» järjestetyssä teatterissa; siellä näin sinut niin pelokkaana ja väkinäisesti elehtivänä: sillä taiteen maailma oli sinulle vielä ahdas. Tunnuit minusta levottomalta kuin kaarnanpalanen, jota aalto kuljettaa vaahtoisessa joessa. »Mitähän tuostakin lapsesta tulee?» minä hiljaa kysyin itseltäni. Kului vuosi ja näin Sinut uudelleen samalla näyttämöllä, mutta niin muuttuneena, että minua alkoi hävettää — ja toivon Sinun antavan minulle anteeksi, jos itse muistat hurmaavan »Jane Eyresi».»
[9] Kaarola Avellan on kertonut, että Ida myöhemminkin, koska tiesi itsellään olevan verraten leveän suun, koetti puhua »supukkasuulla».
[10] Julia Blåfieldille, joka tiedusteli syytä, miksi Ahlberg nimi muutettiin Aalbergiksi, näyttelijätär on kertonut tehneensä sen siksi, että Suomalaisessa teatterissa oli ollut toinen samanniminen henkilö. Tämä selitys ei pidä paikkaansa: Axel Ahlberg liittyi teatteriin vasta pari vuotta nimenmuuton jälkeen.
[11] Bruno Böökin sanotaan harjoituksissa pilkanneen entistä morsiantaan huutamalla tavan takaa saksalaisen »ach» huudon säestykseksi Ida Aalbergin käyttämille interjektsioneille.
[12] Ibsenin päivällisillä, kertoi Vasenius, moitti August Lindberg Sonnenthalin Hamletia liiasta huutamisesta. Vasenius vastasi: »Luulen uskaltavani väittää, että Shakespearea ei voi esittää huutamatta», johon Lindberg: »Protesteeraan näyttelijäammatin nimessä.»
[13] Kiihkoruotsalainen »Helsingfors» lehti sentään piti ylläolevaa tunnustusta liian suurena ja kirjoitti »Dagbladin» arvostelun johdosta vastalauseen otsakkeella: »Iljettävää fennomanian imartelemista» soimaten »Helsingfors Dagbladia» siitä, että tämä Ida Aalbergin vuoksi, jolla sentään lienee ollut yhtä ja toista opittavaa, kuten lehti sanoi, oli unohtanut »ne tunnustetut, ensiluokkaiset näyttämötaiteilijat, joiden on nähty esiintyvän ruotsalaisella näyttämöllämme».
[14] Ida Aalbergin myöhäisemmän vakuutuksen mukaan Emilie Bergbom jo ensi tapaamassa 1874 oli vaikuttanut tutkivalta ja epämiellyttävältä lapselliseen teatteriin pyrkijään.
[15] Björnsonin tendenssinäytelmä, jossa runoilija vaatii mieheltä yhtä suurta puhtautta kuin naiseltakin. Svava on siinä naispuolinen pääosa.
[16] Kirjeessään 3.XII.1883 Ida Aalberg kertoo Bertha Forsmanille olleensa muutamien Björnsonin läheisinten ystävien seurassa, kun tämä luki »Yli voimain» näytelmänsä. »Oli kuin koko tunturi olisi tullut ylitsemme ja murskannut meidät. Hän oli itsekin niin mielikuvituksensa lumoissa, että vain vaivoin kykeni hallitsemaan itseään.» —
[17] Runon sulosta ei suorasanainen käännös antaisi aavistustakaan. Siinä kerrotaan Tuhkimosta, joka haltian armosta pääsi tanssiaisiin hoviin ja johon prinssi rakastui. Hän katosi yhtäkkiä, mutta häneltä jäi toinen kenkä, jossa oli nimikirjaimet I ja A. Niiden avulla voi rakastunut prinssi löytää kengän omistajan, joka silloin on kohoava kuninkaalliseen arvoon ja vaatimattomuudeliaan, kauneudellaan ja loistollaan tulee hän, matalan majan lapsi, tuottamaan paljon iloa.
[18] Kesällä 1885 Suomessa Venäjän keisarinnalle annettiin lahjaksi vene. Se tehtiin monin juhlallisuuksin. Ida Aalberg tuli kotimaahan ja oli mukana lahjaa jätettäessä. Hän ei kuitenkaan, kuten Neiglick häijysti ennustaa, ollut uimapuvussa, vaan esiintyi lausujana keisarillisille.
[19] On todennäköistä, ettei Ida Aalberg ollut mistään oppinut näitä sanoja, ne ehkä olivat muodostuneet Rossin opetuksien perustuksella. 1889 hän Lauri Kivekkäälle kirjoittamassaan kirjeessä siteeraa rva de Staëlia, jota hän siihen aikaan luki saksalaisena käännöksenä ja jonka kirjasta sanoi löytäneensä sanat: »Olemisen ainoana tarkoituksena on tehdä itsensä arvolliseksi kuolemattomuudelle. Onni ja onnettomuus ovat vain keinoja tämän tarkoitusperän saavuttamiseksi.»
[20] Politiken, Edvard Brandesin lehti, julkaisi vasta syyskuussa 1885 kirjoituksen, jonka »det unge Finlands talentfulde Kritiker», »nuoren Suomen kyvykäs arvostelija», Hjalmar Neiglick, oli keväällä Ida Aalbergin suositukseksi lähettänyt.
[21] Nimien suomalaistuttaminen, joka nykyisin on yleisimmin tapahtunut Snellman-päivänä, ei ollut J.W. Snellmanin mieleen. »Vai niin, maisterikin on muuttanut isänsä nimen», ärähti hän kiivaasti eräälle 1876 nimensä muuttaneelle. »Ei, herra senaattori, muutin vain omani», tämä vastasi.
[22] Todennäköisesti Ida Aalberg oli Kööpenhaminassa nähnyt jonkun »Erotaan pois» esityksen. Hänen Tanskassa ollessaan kappaletta siellä esitettiin.
[23] Ibsenistä tiedetään mainita, ettei hän ollut tarkka siihen nähden, miten hänen draamojansa käännettiin muille kielille. Bergbomilta hän kuitenkin vaatii, että Hedda Gabler-käännöksen on oltava »kultiveerattua ja luonnollisia puhekieltä» eikä »kankeata kirjakieltä». »Edellytän, että suomessakin tehdään ero noiden kahden välillä», hän sanoo.
[24] Duse tuli vähäistä myöhemmin, mutta hänen menestyksensä Skandinaaviassa ei koskaan tullut kovin suureksi; hänen myöhempi käyntinsä Tukholmassa muodostui melkeinpä fiaskoksi.
[25] »Elinan surmia» esitettiin kiertueella Harald Molanderin muovailemana laitoksena, jossa Kirsti oli vielä paljon keskeisempi henkilö kuin Numersin draamassa.
[26] Vapaaherra Uexküll-Gyllenbandin oikea käsi kuuluu olleen viallinen. Hän kirjoitti niin vaikeata käsialaa, ettei Ida Aalberg osannut sitä aina lukea. Senvuoksi Ida Aalberg sai joskus kopioida miehensä ajatustuotteita — tai ehkä vapaaherra saneli parhaita keksintöjään vaimonsa elämänohjeiksi ja opetukseksi. Tässä tyypillinen näyte vapaaherra Uexküll-Gyllenbandin nuoruudenfilosofiasta ja samalla Ida Aalbergin tavasta kirjoittaa saksankieltä:
»Ûber praktische Lebensführung.
Thesen.
1) Praktische Lebensführung ruth auf begriff und Thatsachen der Handlung.
2) Handlung ist blosser Schein und umgekehrt.
3) Daher: Handlung grundet sich auf glauben.
4) Zwischen Handlung und glauben besteht ein Bestimmungsverhältniss.
5) Wenn Handlung den glauben Bestimmt so ergiebt das die praktischgebundene (religiös-moralische) Lebensführung.
6) Im umgekehrten Fall ergiebt sich die ungebundene (scheinbar, bloss äusserlich freie, im grunde aber die innerlich) freie Lebensführung.
7) Die praktische Lebensführung grundet sich auf den religiös gebundenen Glauben. Die freie Lebensführung auf den Freiheitsglauben.
8) Glauben ist nur durch glauben zu überwinden (also: religiöser Glaube nur durch Freiheitsglauben. Gott nur durch reine Freiheit.)
9) Handlung und praktisch gebundene Lebensführung sind bloss äusserlich. Freiheitsglauben und freie Lebensführung sind rein innerlich.
10) Das princip der praksis ist äusserlich. Geld.
11) Das princip einer freien Lebensführung ist rein innerlich. Werth.
12) Geldwerth und reiner Werth (Werthung, Werthgeld) stehen gegen einandern.
13) Handlung und glaube scheinen gegensätze; sind aber gegenkräfte.
14) Geld und Werth scheinen blosse gegensätze, sind aber gegentheile.
15) Daraus ergiebt sich begriff und Thatsache der Entwerthung (äusserlich) und der Ûberwindung (innerlich).
16) Verwechslung zwischen beiden.
17) Blosse Entwerthung ist noch keine Ûberwindung.
18) Ûberwindung ist umgekehrt: — schon (auch, zugleich) Entwerthung.
19) Lebensentwerthung und Lebensüberwindung und deren Verhältniss (Entleben, verleben, durchleben.)
20) Daher: ist (praktische) Lebensfuhrung an (Philosophische) Lebensreinigung gekniipft.
21) Philosophie erhält ihren praktischen Werth und umgekehrt liegt in allem und jedem praktischen schon ein philosophisches Moment.»
[27] Jos vapaaherra Uexküll-Gyllenbandin merkillisestä persoonallisuudesta joskus tulevaisuudessa kirjoitetaan erikoinen kuvaus, voi käydä ilmi, että yksin hänen eetillisessä filosofiassaankin on osaksi samaa venäläistäkin henkeä, joka ilmenee elämän ikuisten eetillisten probleemien käsittelemisenä esim. Tolstoin ja Dostojevskin taiteessa ja joka on niin etäällä länsimaisesta aktiivisen toiminnan ja kommersialismin kyllästyttämästä hengestä. — Joka tapauksessa Stanislavskin ohjaustaide oli Ida Aalbergin viimmeisenä elinvuotena hyvin läheistä vapaaherra Uexküll-Gyllenbandille ja oli todennäköisesti ollut aikaisemminkin. Kun Ida Aalberg ohjasi »Ikuisen taistelun» Kansallisteatterissa kevätkaudella 1910, tapahtui se, niinkuin melkein kaikki muukin hänen ohjaustyönsä, vapaaherra Uexküll-Gyllenbandin tarkan valvonnan ja yhteistoiminnan avulla, ja esim. semmoinen keino kuin kukkien asettaminen riviin pitkin näyttämön parrasta, jota keinoa »Ikuisessa taistelussa» käytettiin, on Stanislavskin myöhemmän taiteen eräitä tyypillisimpiä keinoja. Vuonna 1914 Ida Aalberg ehdotti omalle seurueelleen nimeksi: »Studio», mutta nimen oli kai vapaaherra Uexküll-Gyllenband löytänyt Moskovasta, missä sitä käytettiin Taide-teatterin kokeellisesta osastosta. Kansan Näyttämöllä keväällä 1918 vapaaherra Uexküll-Gyllenband ohjasi erään operetin, jossa hän sekä säveltäjän että näyttelijäin että arvostelijain ihmeeksi pani nykyaikaiseksi suunnitellussa toiminnassa henkilöt käyttämään Pierrot-pukuja ja antoi esityksen aikana valojen palaa katsomossa — tuommoiset ideat ovat tunnusmerkillisiä V. Meyerholdin ohjaustaiteelle. Tutkimus voisi epäilemättä keksiä yhä lisää yhtäläisyyksiä vapaaherra Yexkull-Gyllenbandin ja moskovalaisen ohjaustaiteen välillä tämän vaikutelmien vastaanottamisen ehdottomasti silti vähentämättä hänen saavutustensa arvoa. — Ida Aalbergin eläessä vapaaherra Uexküll-Gyllenband peittelemättä sanoi ihailevansa moskovalaista ohjaustaidetta, kaikki muu oli joko raakaa tai valheellista. Että hänen ihailunsa Stanislavskin taidetta kohtaan myöhemmin kävi vähäisemmäksi, johtui siitä, että hän Ida Aalbergin kuoltua saattoi puhua peittelemättömämmin vaimovainajansa taiteesta, joka oli hänestä paljon yläpuolella Moskovan Taide-teatterinkin saavutuksia. Kun tämän kirjan kirjoittaja vähän ennen vapaaherra Uexküll-Gyllenbandin kuolemaa tapasi hänet Helsingin kadulla, syntyi pitkä keskustelu, jossa vapaaherra m.m. lausui: »Moskovassa on luotu oikeata taidetta, mutta vain perin rajoitetulla alalla. Vaimoni taiteen ohella se kuitenkin on ainoata oikeata näyttämötaidetta, mitä maailmassa on nähty.» Luonnollisesti hän tällöin Ida Aalbergin taiteesta puhuessaan tarkoitti vain Ida Aalbergin myöhempää taidetta, joka oli syntynyt yhteistoiminnassa hänen itsensä kanssa.
[28] Jo 1898 vapaaherra kirjoitti »Hedda Gablerista»; »Man muss es still führen und innerlich motivieren. Man muss vor allem den Selbstmord innerlich motivieren, dass es verständlich wird und zugleich ergreift, erschüttert, Mitgefühl, Mitleid und Interesse erweckt.» —
[29] Dusella oli Hedda Gablerina varsinkin Berlinissä tavaton menestys. Joku kriitikko kuitenkin on huomauttanut, ettei italialainenkaan näyttelijätär esittänyt Ibsenin Heddaa, vaan omaansa, Dusellekin muodostui loistokohdaksi Lovborgin käsikirjoituksen polttaminen, jonka kohdan näyttelemisestä on varsin yksityiskohtaisia kuvauksia.
[30] Taiteellisista kysymyksistä keskustellessaan vapaaherra Uexküll-Gyllenband puki mielipiteensä kernaasti kaavaan: ensiksi — — —, toiseksi — — —, kolmanneksi — — —, neljänneksi — — — j.n.e. Tuommoinen väitelmien esittämistapa oli hänelle hyvin karakteristinen ominaisuus ja on eräs niistä piirteistä, joiden mukaan »Kansa ja teatteri» artikkelia voi pitää hänen kynästään lähteneenä.