RUNOKYLÄT JA RUNOJEN MUUNTELU.
"Pohjoinen runoalue" päättyy etelässä siihen vesistöön, joka Kiiteen selästä ulottuu itää kohti ja laskee Tsirkkakemiin. Tämä vesistö on samalla kielirajana. Osasta jo senkin rannoilla puhutaan Aunuksen pehmeäkerakkeista kieltä. Etelämpänä on tämä kieli jo yksinomaan vallalla. Uloinna jaossa on Tsirkkakemin rannalla Kellovaaran pieni kylä, jota aina on mainittu Vienan Karjalan parhaitten runokyläin joukossa. Se on kuitenkin kuin keidas erämaassa, sillä Kellovaaran naapurikylät ovat paljon huonompia runopaikkoja. Runojen singahtaminen sinne runottomampien välikylien poikki onkin tapahtunut niin sanoaksemme "historiallisella ajalla". Sinne oli muuttanut muuan Ponkalahden mies Yläkuittijärven rannoilta ja tämän poika taas oli nainut Latvajärven Arhipan sisaren Moarien. Kellovaaran runot, joita jo Lönnrot kirjoitti, siis oikeastaan ovat Kuittijärviltä kotoisin. Lönnrot siellä käynnistään mainitsee:
"Jekossa makasin yötä, ja siitä kuljettuani 23 virstaa tulin ensinnä Kellovaaraan, jossa vanhalta akalta, Latvajärven Arhipan sisarelta, kirjotin usiampia runoja. Iltapuolella Jyskyjärveen päin matkaan Kemijokea myöten. Jäätä varottiin jo huonoksi, jonka tähen lähti kaksi miestä saattamaan, äsken mainitun akan poika setänensä. Yöllä makasimma vähän aikaa metsäpirtissä ja muun aian matkasimma, minä nukkuen reessä. Siinä kerran laululla heräsin kylläki somasti. Toisessa metsäpirtissä akan pojalta Simanalta kirjottelin 2 tiimaa lauluja, ja iltapuolella tulimma Jyskyjärveen."
Huonompia runopaikkoja ovat kylät siitä länteenpäin, vaikkeivät olekaan aivan puuttuneet laulajia. Niissä kuitenkin keruukin oli vaillinaisempi, ja mahdollista on, että monikin hyvä taitaja on jäänyt laulattamatta. Kiiteen järven rannalla taas Akonlahti on parhaita runopaikkoja. Eräältä Akonlahden mieheltä Gottlund kirjotti Suomen puolella ensimmäiset kertomarunot, mitä yleensä on koko Vienan Karjalasta saatu.
Kaikista niistä kylistä, jotka ovat Kuittijärven ja tämän vesistön välisellä ylämaalla, on runoja muistoon kirjotettu. Mutta runsaimmat on saatu Kuittijärvien piiristä.
Täältä runoalue tekee pitkän poukaman itää kohti pitkin Kemijoen vartta aina Paanajärveen saakka. Pohjoista kohti se nopeaan huononee, vaikka onkin sirpaleita löydetty useimmista kylistä aina Tuoppajärveä myöden. Pistojärven seuduilla on ehkä ennen ollut enemmän runoja, mutta jo Europaeus valitti, ettei laulajia ollut mahdollinen saada tietojaan antamaan.
Vienan Karjalan eri paikkakuntain runorikkaudesta saamme hyvän käsityksen Kirjallisuuden Seuran suuresta runotoisintojulkaisusta. Se noudattaa maantieteellistä aluejakoa, alkaen kunkin toisintokiertonsa Kellovaarasta, jonka runoalueeseen myös luetaan Liedman, Tsholmon ja Suurenjärven kylät Nuokkijärven eteläpuolella. Kellovaaran pieni kylä on naapurejaan paljon etevämpi, mutta se yhdistääkin sekä pohjoisen että eteläisen maakunnan runotaidon, niinkuin edellä huomautimme, syynkin mainiten. Viimeksi mainitut kylät taas jo johtavat Aunuksen ja Etelä-Karjalan laulumaille, lähinnä Roukkulaan ja Repolaan.
Kellovaaran runoalueelta on koottu useimpia ennen mainituita kertomarunoja. "Sisaren turmelusrunoa" sieltä on saatu enemmän kuin mistään muualta koko Vienan Karjalan piiristä. Mutta myös "Samporuno", "Kilpalaulanta", "Kilpakosinta", "Laivaretki ja kanteleen synty" ja varsinkin "Lemminkäisen virsi" ovat siellä olleet tunnetut, ja saadut toisinnot ovat laajat ja hyvät. Mainittakoon kuitenkin tämän ohessa, että kootut toisinnot suureksi osaksi ovat saman perheen eri sukupolvien laulamia, eivätkä vertausluvut siis tarkalleen ilmaise, kuinka paljon ja kuinka yleisesti runoja on laulettu. Samoja runoja, jotka Lönnrot aikanaan keräsi, kirjoittivat myöhemmätkin kerääjät Lönnrotin laulajain jälkeläisiltä. Näin ovat runonkerääjät menetelleet muissakin kylissä useastakin syystä. Sen kautta on voitu saada selville Lönnrotin ja Europaeuksen laulajat, lisäksi on toisinnot näin saatu täydellisemmin, koska vanhin laulaja saattoi runoja kirjaan laulaessaan unohtaa säkeitä, jotka hän myöhemmin kotioloissaan lauloi. Ja eri sukupolvien laulumallia vertaamalla voidaan lisäksi huomata, missä määrin ajan hammas tai vieraat vaikutukset ovat muutaman miesiän kuluessa runoja muutelleet.
Jyskyjärven runoalueeseen kuuluvat ne Kemijoen kylät, joista runoja on saatu, Jyskyjärven lisäksi Suopassalmi ja Paanajärvi. Tältä alueelta on sato kuitenkin ollut niukka; mutta on kuitenkin kirjotettu Sampojaksostakin joku hyvä toisinto. Koko joukon rikkaampi on Kiimasjärven alue, joka käsittää Nuokkijärven kylät, Piismanlahden, Pääkönniemen, Nokeuksen, ynnä Kiimasjärven ja Luvajärven. Tällä alueella on laulettu varsinkin "Kilpakosintaa", "Lemminkäisen virttä" ynnä "Laivaretkeä ja kanteleen syntyä."
Akonlahden runoalue on paljon sitäkin satoisampi; mutta se onkin laaja, käsittäen Miinoasta alkaen kaikki Kiitehen kylät ja pienet rajakylät lähelle Kivijärveä. Se johtaa Latvajärven alueelle, joka siitä huolimatta, että siihen kuuluvat ainoastaan Kivijärvi ja Latvajärvi, säeluvun puolesta on Vienan Karjalan ensimmäisiä. Ainoastaan Vuonninen ja Uhut senkin voittavat. Latvajärven taito käsittää melkein kaikki mainitut runoaiheet ja lisäksi sieltä on saatu laajimmat ja arvokkaimmat toisinnot. Mutta etevästä sijastaan runotaidossa Latvajärvi saa melkein yksinomaan kiittää Arhippa Perttusta ja hänen poikaansa Miihkalia; kylän muut runontaitajat eivät ole voineet aivan suuressa määrin kartuttaa toisinnoita, vaikka keruu luonnollisesti onkin varsinkin tämän kylän tarkkaan etsinyt. Arhippa ja hänen poikansa kohoavat ympäristöstään niin korkealle, ettei ainoakaan toinen Latvajärven laulaja voi sinnepäinkään heille vertoja vetää.
Paljon suurempi, mutta siitä huolimatta köyhempi on Vuokkiniemen runoalue, johon on yhdistetty Tsena, Vuokkiniemi, Tollonjoki, Pirttiläksi, Venehjärvi ja Ponkalaksi. Parhaat laulajat ovat olleet Tsenan Kettuset, joilta Topelius vanhempi sai arvokkaimmat runonsa. Mutta tältä alueelta on saatu lauluja hyvin monelta eri laulajalta, joten se antaa hyvän käsityksen yleisestä runotaidosta rahvaan kesken. Kostamuksen—Kenttijärven alueelta, johon Kontokki, Koivujärvi ja Vonkajärvikin kuuluvat, on tosin saatu runoja, mutta ei kuitenkaan niin runsaasti, kuin olisi voinut odottaa.
Vienan Karjalan paras runokylä on Vuonninen, jonka alueeseen Aajuolaksi, Lonkka ja jotkut pienemmät saloasutukset on luettu. Samporunoa varsinkin on sieltä kirjoitettu muistoon kaksi vertaa enemmän kuin Latvajärvestäkään, ja melkein kaikki muutkin runot ovat olleet hyvin edustettuina. Vuonnisessa on ollut oivallisia runolaulajoita, varsinkin Ontrei Malinen ja hänen jälkeläisensä, mutta lisäksi on runotaito siellä ollut rahvaan kesken yleinen ja toisinnot paremmat kuin ainoassakaan toisessa Vienan Karjalan kylässä. Lonkan paras laulaja oli Martiska.
Muistoon kirjoitettujen runojen runsauden puolesta Vuonnisen alueelle vetää vertoja Uhtuen alue, mutta se käsittääkin paitsi Uhtuetta Jyvöälahden, Alijärven, Tsiksan, Luusalmen, Nurmilahden ja muutamia muitakin kyliä. Tällä alueella on runon osaajien luku niinikään hyvin suuri, mutta itse laulumalli ei ole yhtä ehjä ja hyvä kuin Latvajärven ja Vuonnisen. Toisinnot ovat lyhempiä ja enimmäkseen sekavampiakin. Muutoin on runoaiheiden tunteminen Uhtuen alueella meikein laajempi kuin rajakylissä, koska sen puolen toisinnot yhdistävät itseensä koko joukon piirteitä eteläiseltäkin alueelta.
Kuittijärven pohjoispuolella olevat kylät on yhdistetty Pohjoiseksi raja-alueeksi. Niistä on rajalla oleva Koljola runotaitoisin, mutta paras runolaulaja onkin sinne Lonkasta muuttanut ja tuonut runot mukanaan. Muista kylistä, samoinkuin Koillisenkin raja-alueen kylistä, on saatu melkein vain "Lemminkäisen virttä".
Tämän kirjan alkuun liitetystä taulusta käy selville sekä runosaaliin runsaus eri alueilla että myöskin se, paljonko kutakin kertomarunoa on laulettu. "Lemminkäisen virsi" on kaikista yleisin, paljon yleisemmin laulettu kuin suuri "Sampojaksokaan", jolla on senjälkeen toinen sija. Kolmannella sijalla on kirjaan pantujen toisinnoitten joukossa "Kilpakosinta", sitten "Laivaretki ja kanteleen synty", "Kilpalaulanta", "Väinämöisen polvenhaava" ja "Sisaren turmelus". Harvinaisimmat ovat runot "Auringon ja kuun päästöstä", "Taivaan taonnasta", "Ahdin ja Kyllikin runo", "Kuolonsanomat", "Venepuun etsintä" ja "Väinämöisen tuomio". Ellei olisi Etelä-Karjalan runomailta ja Inkeristä lisää saatu, olisivat nämä runot Kalevalassa jääneet kylläkin vaillinaisiksi.
Kertomarunot ovat vain osa Kalevalan rakennusaineksista. Niiden täytteeksi rakentaja käytti loitsuja, lyyrillisiä lauluja ja ballaadeja. Loitsuista Kalevala on saanut suuren osan vanhimmista ja jylhimmistä piirteistään, lyyrillisistä lauluista taas hienoimmat värinsä. Näitä aineksia ei edellä olevassa verrannossa ole huomioon otettu. Loitsuista Vienan Karjala on rikas, mutta lyyrillinen runous siellä on paljon heikompi kuin Etelä Karjalassa.
* * * * *
Seuratkaamme yhden runon esiintymistä Vienan Karjalan eri runoalueilla saadaksemme vähän käsitystä siitä, millä tavalla runot eri kylissä muuntelevat. Otamme sitä varten tarkasteltavaksemme "Sampojakson", tuon tärkeimmän kaikista.
Latvajärven Arhipan laulama, 400 säettä käsittävä runo alkaa noilla sanoilla, joilla melkein kaikki laulajat koko tällä alueella Sampojakson ladulle lähtevät:
Lappalainj oli kyyttösilmä
Piti viikoista vihoa,
Kaukaista ylen katsetta
Päälle vanhan Väinämöisen…
Runossa kuvataan, kuinka hän väijyi ikirunojaa, joka merta ratsasti "hernevarrella hevolla, orihilla olkisella". Lappalainen jännitti tulisen jousen ja ampui laulajan alta hevosen. Väinämöinen siitä suistui mereen ja kulki siellä vuosikausia "kuusissa hakona, petäjäissä pölkynpäänä". Myrsky kantoi hänet vihdoin Pohjolaan, jossa hän rannalla avuttomana "itkiä tihusteloovi". Pohjan akka harvahammas kuultuaan uroon itkevän, pelastaa hänet veden hädästä ja vie omalle maalleen, kun Väinämö lupaa toimittaa Ilmarisen takomaan Pohjolaan Sammon. Väinämö kotiin päästyään ilmoittaakin Ilmariselle, että hän tämän työn tehtyään saa vaimokseen Pohjolan tyttären, ja Ilmarinen paikalla lähtee Pohjolaan; jossa hän "päivät Sampuo takoopi, yöt neittä lepyttelööpi" — näitä säkeitä harvoin huonoinkaan laulaja unohtaa, miten sekava hänen runomuistinsa muutoin olisikin. Sampo sai valmiiksi, Ilmarinen sai Pohjolan tytön ja ajoi hänen kanssaan kotiin, jossa hän Väinämöiselle kertoi ihmetakeestaan. Sen ihmeominaisuudet kuultuaan Väinämöinen paikalla työntää vesille veneensä, ottaa Iku-Tieran, Nieran pojan, ylimmäisen ystävänsä, toiseksi mieheksi matkaansa ja "laskoopi sinistä merta melan koukkupään varassa", nukuttaa Pohjolan kansan ja kyntää Sammon juuret "satasarvella härällä, tuhatpäällä tursahalla", sekä vie Sammon veneeseensä. Mutta kolmantena päivänä "muurahainen mulkupoika" herättää kuren, joka parkaisee pahan sävelen ja herättää uinuvan Pohjolan. Pohjan akka, huomattuaan Sammon ryöstetyksi, kokoo paikalla väkeä ja lähtee ryöstäjiä takaa ajamaan suurella sotipurrella, jonka Iku-Tiera näkee. Väinämöinen siitä luo mereen palan taulaa ja siitä syntyy suuri luoto, johon puuttuu Pohjolan pursi. Pohjan akka nousee kokon siiville ja saavuttaa lentäen Väinämön purren ja istahtaa purjepuun pieleen niin raskaasti, että Väinämön pursi siitä oli "päin pudota, laiva lastuin lohkiella". Väinämö kehottaa Iku-Tieraa iskemään linnun miekallaan, mutta vaikka tämä rapaiseepi voimainsa takaa, ei miekka pysty vähääkään. Silloin Väinämöinen itse nostaa melansa merestä ja sillä sivaltaa kokkoa kynsille. Kokolle jäi vain yksi kynsi, jolla se tavotti Sampoa, mutta Väinämö silloin iski miekallaan ja murotti sillä Sammon palasiksi. Muut Sammon palaset uiskentelivat "rannalla meryttä vasten", mutta kannen Pohjan akka kantoi Pohjolaan, "rivan kylmähän kylähän".
Arhipan toisinnossa ovat Sampojakson tärkeimmät tapaukset hyvässä järjestyksessä yhtämittaisesti laulettuina. Olkoon se esikuvana vertaillessamme runon eri muotoja Vienan Karjalan runomailla.
Kellovaarassa Arhipan sisaren Moarien poika Simana lauloi Lönnrotille runon toiseen laatuun. Väinämöinen oli muka matkalla Luotolahan lankoihinsa, kun Pohjan poika hänen altaan hevosen ampui. Väinämöisen "ainut akka" pyysi Ilmarista takomaan itselleen haravan, jolla löysi Väinämöisen. Tämä sitten teki kanteleen ja sillä soitti niin kauniisti, että kaiken luomakunnan lumosi. Väinämöinen sitten, kuljettuaan meressä kuusi vuotta, nosti polvensa, johon hanhi muni munansa, nämä vierähtivät veteen Väinämöisen liikahuttaessa polveaan, ja hanhi loi palasista maailman. Kuten näkyy, on tämä toisinto ilmeisesti sekaantunut, mutta siinä taas esiintyy maailman luominen, jota Arhippa ei ensinkään laulanut, mutta joka on Samporunon oleellinen osa.
Lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin sama mies lauloi runon Lähteenkorvalle. Hän alkoi silloin Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta. Kun Joukahainen oli sisarensa luvannut Väinämöiselle puolisoksi, niin lappalainen kyyttösilmä keksi runoilijan merta ajamassa ja ampui hänen altaan hevosen. Pohjan akka, "ainut akka Väinämöisen", haravoitsi sitten runoilijan merestä, mutta ei löytänyt, ennenkuin kuuli hänen rannalla itkevän. Väinämöinen laati kanteleen. Näyttää siltä, kuin olisi laulaja koettanut väliajalla saada runoonsa selvempää tapausyhteyttä. — Sammon ryöstöstä hän lauloi kappaleen Kilpakosinnan yhteydessä.
Riigonan Maksima, Simanan sukulainen, lauloi runon koko joukon täydellisempänä ja selvempänä. Kuvaus maailman luomisesta varsinkin on täydellinen. Sotka muni munan Väinämöisen polven päähän, hänen meressä uiskennellessaan lappalaisen sortamana. Munat vierähtivät veteen ja niistä syntyivät maailman rakennuksen pääosat, mutta Väinämöinen itse, meressä itseään käännellessään, maihin kolkkiessaan milloin päällään, kyljellään taikka jaloillaan, antoi rannoille tarkemman muovailun. Tuuli kantoi Väinämön Pohjolaan, jossa Pohjan akka hänet rannalta löysi ja saattoi omille mailleen sekä antoi vielä tyttärensäkin, kun Väinämöinen takoi Sammon. Tämän jälkeen Väinämöinen pyysi Ilmarista takomaan itselleen haravan, jolla hän haravoitsi merestä kantelen ainekset, laati soittimen ja lumosi luomakunnan soitollaan. Väinämöinen sitten latoi laivansa täyteen nuorta väkeä ja lähti palaamaan omille mailleen, Sampo mukanaan saaliina ja Pohjola nukkumassa. Tässä on runossa äkkiä suuri aukko, johon ei ole mitään säkeitä täytteeksi. "Muurahainen murhapoika" herättää Pohjolan ja sitten alkaa pakenevien takaa-ajo tunnettuun tapaan. Runo kuitenkin kesken katkeaa siihen, kun Pohjolan emäntä laskeutuu Väinämön purren päähän. Laulaja vain suorasanaisesti lisäsi, että "siitä kisko Pohjolan emäntä kirjokannen mereen."
Jyskyjärvestä on saatu useitakin Sampojakson toisinnoita. Vanhin, Lönnrotin kirjaan panema, alkaa niinikään Väinämöisen matkalla Luotolahan lankoihinsa. Lappalainen kyyttösilmä ampuu hänen altaan sinisen hirven taikka hevosen, ja Väinämöinen meressä käänteleidessään muotoilee sen rannat. Sotka vasta myöhemmin munii hänen polvensa päähän munansa. Väinämöinen takoo Sammon ja saa neidin palkakseen. Ilmarinen takoo runoilijalle haravan, jolla tämä merestä haravoi kanteleen ainekset ja soittaa. Runo päättyy Väinämöisen venematkalla ja Pohjan akan takaa-ajolla. Siinäkin on sama aukko. Jostain toisinnosta on kanteleen taonta ja soitto pois jäänyt. Mutta yleensä Jyskyjärvestä myöhemmin saadut toisinnot ovat Lönnrotin ja Europaeuksen kokoomia täydellisemmät ja selvemmät.
Piismalahdesta kirjoitti Lähteenkorva muistoon laajan toisinnon, jossa oli päälle 250 säettä. Laulaja oli sen oppinut eräältä Jyskyjärven naiselta ja sen vuoksi runo kävikin samaan suuntaan. Siinäkin Väinämö takoo Sammon ja saa neidon palkakseen, Ilmarinen takoo haravan, jolla kanteleen ainekset haravoidaan ja Väinämöinen soittaa; runo päättyy venematkalla ja tappelulla Sammosta. Toisinto muutoin käsittelee runon eri osia jotenkin vapaasti.
Genetzin Pääkönniemestä kirjottama toisinto kulkee samoja latuja, vaikka yksityiskohdissa onkin koko joukon eroa. Siinä muun muassa on kyyttösilmän lappalaisen suvusta seuraava tieto:
Kolme on poigoa pahalla:
Yks on rujo, toinen ramba,
Kolmas on verisogie…
Mutta juuri viimeksi mainittu sokeudestaan huolimatta jännittää kovoa jousta ja ampuu Väinämöisen. Sotkan munan vierähtäessä veteen Väinämöinen itse lausuu luomasanat. Muu runo on saman suuntainen yhteyksiltään kuin edellisetkin.
Nokeuksesta on Lähteenkorva kirjoittanut Sampojaksoa vain yhden lyhyen kappaleen. Kiimasjärvestä saalis on ollut runsaampi. Laajin Europaeuksen muistoon kirjoittama toisinto alkaa noilla tutuilla säkeillä "Lappalainen kyyttösilmä, vuotti illoin, vuotti aamuin"… ja tapaukset kerrotaan edelleen, maailman luominen oikealla paikallaan, Väinämöisen ajautuminen Pohjolan rannoille, jossa hänen "viluvaimoinen tätinsä", Pohjan akka harvahammas, pelastaa hänet veden hädästä; mutta tämän jälkeen runoon yhtyy kilpakosinta ja ansiotyöt, Ilmarinen takoo Sammon ja neidon saadakseen vielä tuo suuren suomuhauin Tuonelan joesta, kyntää kyisen pellon, saa siitä vihdoin neidon, vaan Väinämöinen sitä vastoin takoo itselleen kulta-immen morsiamekseen. Jotkut toiset laulajat yhdistelevät runoa vielä mielivaltaisemmin, niinpä muuan lauloi Lähteenkorvalle Tuonelassa käynnin, pistoksen synnyn, laivaretken ja kanteleen synnyn, kilpakosinnan, Samporunon, kultaneidon taonnan ja kilpalaulannan kaikki yhteen jaksoon. Kiimasjärven toisinnoista, vaikka ovat jotenkin sanarikkaat, puuttuu luonnollinen yhteys ja selvyys.
Miinoasta on kirjoitettu vain muutamia lyhyitä pätkiä. Samporunon alkuun liittyy "Kilpalaulanta", niinkuin jo huomasimme eräässä Kellovaarankin toisinnossa.
Akonlahdessa Lönnrot kirjoitti eräältä laulajalta Samporunon, jossa oli lähes 300 säettä. Se alkaa kyyttösilmäisestä lappalaisesta ja maailman luomisesta, mutta on loppupuolelta varsin sekava. Saatettuaan uroon Pohjolaan laulaja muisti muutamia katkelmia kilpakosinnasta ja ryhtyi sitten kanteleen tekoon. Ilmarinen tämän jälkeen takoi Sammon, jonka jälkeen seuraa jatkoa kilpakosinnasta, Ilmarisen sisaren Annikin ja Väinämön kaksinpuhelu meren rannalla ja kertomus Väinämön retkestä Manalle saamaan "Tuonelta oroa, Manalasta vääntietä". Tämän jälkeen seuraavat ansiotyöt, Sammon ryöstö ja Väinämöisen veneen takaa-ajo. Pituudestaan huolimatta toisinto senvuoksi on turmeltunut, keräten paljon semmoisia aiheita, jotka eivät varsinaiseen Sampo-jaksoon kuulu. Mutta samaan suuntaan käyvät Akonlahden muutkin toisinnot. Jossakussa sisältää kertomus maailman luomisesta, runon muista puutteellisuuksista huolimatta, niin kauniita säkeitä, että ne ovat kuin löytöhelmiä jostain paljon ehyemmästä ja jalommasta kokonaisuudesta. Semmoinen on eräs Europaeuksen kirjoittama, muutoin hyvin sekava runon ja loitsun yhdistelmä, jossa sanotaan Väinämöisen vedessä uiskennellessaan "saaria sanelleen, sanoneen maat ja manteretkin, kirjuttaneen kivehen kirjan, vetäneen viivan kalliohon, peukalolla päättömällä, sormella nimettömällä, katkesi kivi kaheksi, paasi kolmeksi palaksi". Näissä toisinnoissa Väinämöinen yleensä lausuu maailman luomissanat. Eräässä Hietajärven toisinnossa, jonka Europaeus kirjaanpani, jatkuu runo maailman luomisesta kilpalaulannalla. Näissä useinkin sekavissa lyhyissä toisinnoissa on aina joukossa erittäin kauniitakin ja täysipainoisia, vanhan luontoisia säkeitä, joita ei aina parhaissakaan tavata, ja siitä niitten kaikkienkin arvo Kalevalaa koottaessa on ollut suuri, vaikka yhteys usein puuttuukin. Eräässä laajassa ja muodoltaan hyvässä Hietajärven runossa alkaa Samporuno Väinämöisen matkalla Antervo Vipusen vatsaan, sitten seuraa purren valitus ja Sammon ryöstö, jolle retkelle Väinämöinen ottaa mukaansa apumiehekseen Ikutiiran, Niiran pojan. Runo päättyy Väinämöisen ja Pohjolan emännän taisteluun merellä, jonka jälkeen jälkimmäinen kantaa puolet Sampoa takaisin Pohjolaan. Eräässä Niskajärven toisinnossa ampuja on kaunis Kaukamoinen; toisinto muutoinkin on lyhyt ja sekava.
Kostamuksen—Kenttijärven alueelta saadut runot ovat hyvinkin samansuuntaiset, enimmäkseen jotenkin lyhyet ja sekavat.
Kivijärvestä joka jo kuuluu Latvajärven runoalueeseen, on Samporunoa saatu vain muutamia lyhyitä ja sekavia katkelmia. Sitä laajemmat ja joka suhteessa paremmat ovat Latvajärvessä lauletut, joista Arhipan on kokonaisuudessaan edellä luettavana. Arhippaisen Miihkalin toisinto jossain määrin eroo hänen isänsä laulamasta. Miihkalin runossa muun muassa on maailman luominen sotkan munasta oikealla paikallaan, vaikk'ei se olekaan laulettu yhtä täydellisesti kuin muutamissa eteläisemmissä toisinnoissa. Mutta tuolla lisäykselläkin on Miihkalin runo vain 293 säettä, toista sataa hänen isänsä laulamaa lyhempi. Eräiltä toisiltakin Latvajärven laulajilta on saatu melko pitkiä runoja, vaikk'ei likimainkaan Arhipan laulamiin verrattavia. Tavallisesti niissä Sampojakso ja ansiotyöt yhdistetään ja Sammon takojana esiintyy Väinämöinen.
Vuokkiniemen runoalueelle siirtyessämme tulemme ensinnä Tsenanniemeen, josta saatiin eräs ensimmäisiä Sampojakson toisinnoita, mitä yleensä tunnetaan. Sen lauloi Topelius vanhemmalle Jyrki Kettunen Kuddnäsissä, lähellä Uutta Kaarlepyytä.
Sekin alkaa: "Lappalainen kyyttösilmä, piti viikkoista vihoa päälle vanhan Väinämöisen", jota seuraa uroon mereen sortuminen, sotkan pesän haku, munien särkyminen ja maailman luominen. Mutta Kettunen muisti muusta runosta ainoastaan runkoa, joten se hänen laulamanaan kaikkiaan supistui ainoastaan 140 säkeeksi. Lönnrotille laulaessaan kotonaan Jyrki täydensi aukkoja. Petri Kettunen lienee laulanut sen runon, jonka Sjögren jo v. 1825 kirjoitti muistoon. Se on täydellisempi, käsittäen kolmatta sataa säettä. Ampuja on "kaunis Kaukomieli", munien munija "mehiläinen ilman lintu"… Monessa yksityisseikassa tämä runo muutenkin poikkeaa Latvajärven laulunlaadusta. Muun muassa sanotaan Pohjolan emäntää "nenä vänkä (vankka?) Vuojolaiseksi", joka ehkä tarjoo johtoa hänen kansallisuutensa määräämiseksi. Väinämöinen takoo Sammon ja saa neidon, lähtee kotimatkalle, mutta Pohjolan emäntä kauppojaan katuen lähtee häntä takaa ajamaan ja saavuttaakin, syntyy tappelu, jossa sekä Sampo että neito sortuvat laineisiin.
Vuokkiniemen kirkonkylästä saadut toisinnot ovat lyhyet ja vaillinaiset. Eräs laulaja, joka lauloi Genetzille, lopetti runonsa seuraavalla suorasanaisella selityksellä: "Mereh jauhomah shai ijäksheh (Sampo), tuoho Valkieh mereh; shuoloo jauho viimeseks ta shielä on meresshä shuolan jauhonnassa. Ei voia i vettä juua, njiin on shuolanji meri".
Hyvin vaillinaisia ovat nekin toisinnot, joita on Venehjärvestä saatu. Hökkä-Petri, sama mies, jonka talossa olimme asuntoa, osasi parhaan, lähtien kuitenkin Vipusessa käynnistä ja venepuun etsinnästä. Ponkalahdesta ei ole tiedossa ensinkään tämän runon toisintoa, Aajuolahdesta vain yksi. Sitä runsaampi ja laadultaan parempi on runo Vuonnisessa. Ontrei Malinen lauloi Sjögrenille 330 säettä, Lönnrotille 366 säettä, ja myöhemmille kerääjille lauloi Ontrein poika Jyrki vielä 323 säettä ja Homanen Ohvo 243 säettä; moniaat muut laulajat ovat osanneet pidempiä ja lyhempiä katkelmia. Myöhemmät kerääjät kiittelivät erityisesti sitä, kuinka selvinä Vuonnisen Sampojakso oli vielä nuorimmassakin polvessa säilynyt. Luokaamme silmäys siihen, mihin laatuun Ontrei lauloi Sampojakson. Hänenkin runonsa alkaa:
Lappalainen kyyttöselkä
Piti viikkoista vihoa,
Kauvan aikaista karehta
Päällä vanhan Väinämöisen.
Lappalainen ampui Väinämöisen alta sinisen hirven, uros sortui aaltoihin ja kuljeskeli meressä vuosikausia.
Kussa maat on maata vasten,
Siihen siimasi apajan,
Kalahauan kaivatteli;
Kuhun seisattu merelle,
Siihen luopi luotoloita,
Karipäitä kasvattaa,
Niihin laivat lasketaan,
Päät menee kaupamiehen.
Väinämöinen työnsi hanhelle polvensa pesän sijaksi; kun lintu oli munia hautonut ja Väinämöinen tunsi lihansa lämpiävän, niin hän liikahutti polviansa, jolloin
Munat vierövät veteen,
Karskahti meren kariin.
Väinämöinen lausuu sitten luomissanat, jonka jälkeen tuuli hänet tuudittelee pimeään Pohjolaan. Portto Pohjolan emäntä kuulee mereltä itkun ja soutaa veneellä uroon luoksi, jolla oli
Sata haavoa sivulla,
Tuhat tuulen pieksämällä.
Hän souti uroon Pohjolaan ja syötti, juotti siellä, sekä lupasi saatella omalle maalle, ja antaa neidonkin palkaksi, jos Väinämöinen takoisi Sammon. Mutta sitä Väinämöinen ei sano osaavansa, vaan kiittää Ilmarisen taitoa, sillä tämä on taivosenkin takonut, eikä siinä "tunnut vasaran jälki, eikä pihtien pitemät". Pohjolan punaisella purrella Väinämöinen sitten palaa omalle maalle, "laski päivän merivesiä, toisen on enovesiä, kolmannen kotivesiä", ja kehoittaa Ilmarista lähtemään Pohjolaan Sampoa takomaan, josta hyvästä hänelle annettaisiin Pohjolan ihana tytär palkaksi.
Ohoh seppo Ilmarinen,
Kun on neito Pohjolassa,
Impi kylmässä kylässä,
Maan kuulu, veen valio!
Kiitti puoli Pohjanmaata,
Ikävöitsi Suomen sulhot,
Lihan läpi luu näkyvi,
Luun läpi yin näkyy…
Mutta Ilmarinen epäilee koko juttua petoskaupaksi, arvelee Väinämöisen hänen luvanneen vain oman päänsä päästimeksi.
Väinämöinen silloin viekottelee hänet kiipeämään pitkään kuuseen, tavoittelemaan näätää kultarintaa, ja laulaa sitten ankaran tuulen, joka tempaa Ilmarisen mukaansa ja vie hänet Pohjolaan. Ilmarinen sinne tultuaan suostuukin takomaan Sammon, saa neidon, niinkuin oli luvattu, ja palaa sitten omalle maalle. Ontrein runosta puuttuu Arhipan ja Miihkalin kaunis kuvaus Ilmarisen kotia paluusta nuoren neitosen keralla. Kotiin saatuaan Ilmarinen Väinämöiselle kiittelee Sampoa, jolloin tämä paikalla ehdottaa, että lähdettäisiin sitä ryöstämään. Seppo suostuukin ja kolmanneksi otetaan matkaan Vesi-Liito, Laito poika, joka Väinämöisen ylenkatseellisesta puheesta huolimatta tuo laidan tullessaan aluksen varaksi.
Pohjolan kansa nukutettiin, Väinämöinen rasvasi kaikki lukot, koetti sylin piellä Sampoa, mutta Vesi-Liito, Laito poika, keksi paremman keinon, kynti sen juuret, jonka jälkeen Sampo kannettiin purteen. Tämä Sammon ryöstö on vaillinaisesti ja sekavilla säkeilläkin kuvattu. Lasketaan sitten merta ja Ilmarinen vaatii Väinämöistä laulamaan, mutta tämä arvelee ilon piäntää vielä liian aikaiseksi, käskee Ilmarista nousemaan purjepuun nenään ja katsomaan joka puolelle. Ilmarinen näkee vain "havukkoja haavat täynnä, korvet kirjokokkoloita", mutta Väinämöinen arvelee hänen omiaan laskettelevan. Muurahainen sillä välillä on Pohjolan herättänyt ja Pohjolan emäntä paikalla suorinut sotiveneensä ryöstäjiä takaa ajamaan. Väinämöinen luo merelle luodon, johon Pohjolan vene halkeaa, mutta Pohjolan emäntä "nousee leivon lentimille, sirkun siiville ylenee", ja lentää Väinämöisen purjepuun nenään. Uros häntä ropasee melallaan kynsille, niin ettei jää muuta kuin yksi sakarisormi. Väinämöinen ehdottaa, että lähdettäisiin päähän utuisen niemen Sammon jaolle, mutta Pohjolan emäntä ei jakoon suostu.
Siitä vanha Väinämöinen
Seulo seulalla utua,
Terheniä tepsutteli.
Itse noin sanoiksi virkko:
"Tänne kyntö, tänne kylvö, 5
Tänne vilja kaikenlainen,
Poloiselle pohjan maalle,
Suomen suurille tiloille;
Tänne kuut, tänne päivät!"
Sano Pohjolan emäntä: 10
"Vielä mä tuohon mutkan muistan,
Keksin kummoa vähäisen
Sinun kynnön, kylvön päälle;
Sa'an rautasen rakehen,
Teräksisen tellittelen, 15
Halmettasi hakkaamahan,
Pieksämään peltojasi!"
Sano vanha Väinämöinen:
"Sataos rautaista raetta,
Teräksistä tellitöllös 20
Pohjolan kujan perille,
Saviharjan häiriölle!"
Ontrein runo käsitti erittäin kauniita lisäyksiä Arhipan laulamiin, ja lisäyksiä, jotka rikkaudessaan viittaavat ennen täydellisempään runoon.
Se Samporuno, jonka Lönnrot Vaassila Kielöväiseltä kirjoitti, on aivan sekava, sisältäen otteita jos joistakin runoista, joita vanhus yhteen sulloi, mutta suorasanaisia tietoja Lönnrot häneltä sai niin paljon, että saattoi niitä käyttää johtona Kalevalaa kootessaan. Tapauksien juoni oli kylläkin voinut ukon muistossa säilyä, vaikk'ei hän runoista muistanutkaan kuin sieltä täältä katkelmia, joita sitten lauleli peräkkäin, sitä myöden kuin niitä mieleen johtui.
Homasen Ohvon runo kulkee jotakuinkin samoja latuja kuin Ontrein, mutta on varsinkin lopulta sekava ja muutoinkin heikompi. Mutta siinä on taas monias vuoropuhelu laajemmin kehitelty, kuten Pohjan akan keskustelu Ilmarisen kanssa, hänen tultuaan Pohjolaan Sampoa takomaan. Hän lauloi niinikään kanteleen synnyn jatkoksi Sammon ryöstölle. Muissa Vuonnisen toisinnoissa on toisia runoja sekaantunut Sampojaksoon, varsinkin Vellamon neidon onginta, Kultaneidon taonta, Vipusruno, y.m.; toisissa näitä eri aineksia on koetettu saattaa keskenään asialliseen yhteyteen.
Lönnrot mainitsi Lonkan Martiskaa sekavaksi laulajaksi, mutta siitä huolimatta oli hänen runoissaan useita hyviä kohtia, jotka erinomaisesti täydensivät Ontrein laulamia. Martiskan pojat ovat myöhemmin laulaneet monenkin kohdan selvemmin kuin heidän isänsä.
Alijärvestä ja Jyvöälahdesta on muistoon kirjotettu pari kolme toisintoa. Runsaammin niitä on saatu Uhtuesta, vaikkeivät sikäläiset runot laajuudeltaan likimainkaan vedä vertoja Latvajärven ja Vuonnisen Sampojaksoille. Uhtuessa on laulettu erästä lyhyempää laulunlatua, jonka edellä olemme tavanneet, ja koska siinä viljalti esiintyy samoja säkeitä kiinteässä yhteydessä, niin näyttää sillä olleen yleisempikin pätöisyys. Eräs Lönnrotin kirjaanpanema runo alkaa, kuinka Väinämöinen oli matkalla Luotolahan lankoihinsa, kun lappalainen kyyttöselkä hänet mereltä keksi ja ampui uroon alta hevosen. Väinämöisen meressä uiskennellessa kokko muni munansa hänen polvelleen ja niistä syntyi maailma. Lyhyesti kerrotaan, kuinka Väinämöinen Pohjolassa takoi Sammon ja sai neidon ja sitten omille maille tultuaan pyysi Ilmarista takomaan itselleen haravan, jolla hän merestä haravoi kanteleen ainekset. Muutamissa toisinnoissa on kuitenkin harvinaisia täydennyspiirteitäkin, niinpä esim. kuvataan laajemmin, kuinka Väinämöinen ajaa meren selällä, "eikä kastu oron kopiot, eikä vuohiset heposen", taikka miten hän Pohjolan emännälle ensin tarjoo lunastimikseen "kultia kupilla, hopehia puolikolla", mutta Pohjan akka sanoo: "en huoli hopehistasi, enkä kysy kultiasi, kullat on lasten kukkasina, hopiat helyehinä, kuin ois seppoisen näköinen", j.n.e.; tai kehoittaa Pohjolan emäntä urosta, ettei tämä Pohjolan oron reessä päätään kohottaisi, ennenkuin oro seisottuu. Kun Väinämöinen kohottaa päätään oron seisahduttua, niin "kuuluu pajasta pauke, hilke hiilihuonehesta", jonka jälkeen Väinämöinen juoksulla rientää sepon pajaan ja sanoo hänelle asian. Vertaus Arhipan runoon osoittaa, kuinka oivallisesti nämä muutoin aivan lyhyen toisinnon säkeet täydentävät sitä. Eräissä toisinnoissa nielee hauki kokon munimat munat, kokko tapaa kuitenkin hauin, repäisee sen vatsan auki ja luo munista maailman.
Uhtuen pohjoispuolella olevista seuduista ei Samporunoa ole saatu kuin vähäpätöisiä katkelmia, pisimmät niistä Koljolasta, Martiskan pojalta Teppanalta.