VIENAN KARJALAN HÄÄTAPOJA.
Viettäessämme keväällä Jyvöälahdessa kelirikon aikoja olin silloin tällöin ihmetellyt, mitä hartaita pakinoita toverini piti talon naisten ja muittenkin tuttavien eukkojen kanssa. Hän istui hyvin myöhään heidän seurassaan tarinoimassa, tutkieli ja tiedusteli, ja emäntämme mietti ja kertoi, otti takaisin sanan ja kertoi uudelleen, mietti, muisteli ja kertoi taas pitkät jutut ja kutsui toisinaan tuttaviaan avukseen muistelemaan. Jotain hauskaa heillä oli tekeillä, sen saattoi nähdä; toverini tuon tuostakin puhkesi nauramaankin ja eukot sitä innokkaammin kertoilivat. Lopulta en malttanut mieltäni, vaan yhdyin minäkin samaan seuraan, ja pian sainkin kuulla, mitä tässä puoleksi salaa kuiskailtiin. Toverini uteli tietoja karjalaisista häistä, ja niitten monenlaisia temppuja vaimot yksissä tuumin muistelivat. Kun nämä häät ovat hyvin monimutkaiset ja pitkälliset, oli niissä juttua moneksi ajaksi; mutta yhteisin ponnistuksin he saivat kokoon kertomuksen, joka varmaan on hyvinkin täydellinen kuvaus sen paikkakunnan häitten mallista.
Näin syntyi seuraava seikkaperäinen kuvaus Vienan Karjalan häätavoista, tarkemmin sanoen siitä, miten niitä Jyvöälahdessa vietettiin, sillä jonkun verran yksityiskohdat eri paikoissa vaihtelivat. Valmiista kertomuksesta minä sitten valitsin pääkohdat ja aloin miettiä, miten ne saisi kuvatuiksi. En tahtonut valokuvauksella varsinaisia häitä häiritä, koska en tyytynyt yhteen taikka kahteen kuvaan, vaan aioin ottaa niitä kymmeniä.
Niin pitkällinen valokuvaustyö taas hämärässä pirtissä, jossa useimmat menot tapahtuvat, olisi ollut liian häiritsevää sekaantumista häämenoihin, sulhasen ja morsiamen juhla olisi voinut valokuvauksen rinnalla jäädä melkein sivuasiaksi. Päätin sen vuoksi laittaa sitä varten erityiset leikkihäät, palkata sulhasen ja morsiamen ja kaiken muun tarpeellisen hääväen ja kutsua koko kylän ilmaiseksi pitoihin. Siten saatoin hallita ja vallita häätilaisuudessa mielin määrin.
Tuumani saavutti kylässä ymmärrystä ja myötätuntoa ja tuota pikaa oli minulla sekä sulhanen ett morsian — molemmat naineita, vaikka eri parikuntaa — patvaska, moamot, veljet, rist'moamot, rist'toatot, sanalla sanoen, koko virallinen hääkansa. Näille oli myös ostettava joku verta semmoisia yksinkertaisia lahjoja, joita häissä annetaan, liinoja, nenäliinoja y.m. Teetä ostettiin naulakaupalla, vesirinkelejä suuret kimput, sokeria joku toppa, ja näin olimme täysin varustetut. Ruokia ja juomia emme ruvenneet laittamaan, ja rahvas näytti erinomaisesti tyytyvän näihinkin yksinkertaisiin valmistuksiin. Sitä kokoontui kylläkin runsaasti, lähitaloista ken vain kynsille kykeni, niin että avara pirtti oli jotenkin täysi, enkä luule että he näissä leikkihäissäkään pahasti ikävystyivät.
Moniaan sunnuntain puuhasimme näin jotenkin tarkkaan aamusta iltaan, järjestellen hankkimastamme "aineistosta" ryhmiä laaditun kertomuksen mukaan, milloin pihalla, milloin pirtissä, ja saimme siten työn suoritetuksi yleiseksi mielihyväksi, ketään häiritsemättä. Hauskaa oli, että rahvas niin älykkäästi käsitti tarkoituksemme ja oli sitä kohtaan kaikin puolin suosiollinen.
Kun loppukesällä palasimme Vienan mereltä pitkältä kiertoretkeltämme, niin pääsimme sitten oikeisiinkin häihin ja saatoimme käsityksemme eri kohtia varmentaa. Okahvi ei tosin ollut rikas, sen enempää kuin hänen sulhasensakaan, mutta häät kuitenkin itkettiin, laulettiin ja menoiltiin alusta loppuun, varotuksineen ja muine temppuineen. Mekin saimme osamme sekä itkuista että lysteistä, ja näimme menot todellisemmassa ja melkeinpä surullisemmassakin valossa kuin pitämissämme leikkihäissä.
Näitten tietojen ja vaikutelmien nojalla laati toverini K.F. Karjalainen matkalta palattuamme koko naimahommasta, kihlonnasta ja häistä itkuineen ja menoineen kuvauksen, joka siitä pitäen painamatta maattuaan nyt saatetaan ensi kerran julkisuuteen.
* * * * *
"Meidän mielestämme on aivan välttämätöntä, että jos mieli kunnon kalua naimiskaupasta tulla, sitä pitää edellyttää kuukausia, jopa vuosiakin kestävä 'järjettömyyden tila', jolloin ollaan milloin taivaassa, milloin maan alla, harvoin maan päällä, jolloin haaveksitaan ja rakennellaan kauniita, taivasta tavottelevia pilvilinnoja, tehdään suunnitelmia tulevaa paratiisia varten, jossa rakastetun keralla eletään ikuisessa onnessa ja autuudessa — ja muita lukemattomia hullutuksia. Samoin kuin sivistyneissä, samoin kansankin kesken avioliitot useimmiten rakennetaan rakkaudesta. Mutta karjalainen, hän on 'toist' sorttii'. Rakkaus on hänelle melkein tuntematon, joutava korusana, joka todellisuudessa ei ole mitään. Karjalassa tosiaankin 'immeiset immeisii naipi, rengit, piiat toisiaan.' Rikas mies voi naida vain rikkaan talon tyttären, tuottamatta häpeää itselleen ja suvulleen, vaikkei varakkaalla immellä ole myötäjäisiä juuri mitään. Naimisiin menevä tyttö saa kodistaan vain lehmän ja ne vaatteet ja kalut, mitä hän tyttönä ollessaan on voinut saada valmistetuksi, niinkuin paitoja, kostoja y.m. — Tuossa tyttöjen miehelään menossa on jotain surkeaa. Harvoin he tuntevat tulevaa kumppaniaan hampaita edemmä, vieläpä käy niinkin, että aivan outo mies tulee kosjomaan, nähtyään immen jossain tilaisuudessa, ja tämä parhaassa tapauksessa tietäen, onko pojan koti varakas, lähteekin tuntemattomaan kohtaloon vain sen vuoksi, ettei jäisi vanhaksi piiaksi, sillä vanhan piian tilaa pidetään kauheana, ja tyttö, jolla ei ole käynyt kosjojia, on yleisen pilkan esineenä sekä tyttöjen että vanhempien kesken, ja omille vanhemmilleen hän tuottaa suurta häpeää. Tosin tulee poikien ja tyttöjen kesken Vienan Karjalassakin toimeen salainen suhde, salakihlauskin, vaan huonompansa kera suostuu tyttö siihen vain sentähden, että hänellä olisi joku hätävara, johon voisi turvautua, jos vanhan piian kontti alkaisi selässä keikkua, jos näet parempia ottajia ei satu.
"Kun mies on nähnyt mieleisensä tytön, kokoo hän heimokuntansa, ja pari kolme miestä ja yksi nainen matkassaan lähtee tavallisesti iltapuolella päivää aiotun emännän kotitaloon. Ampuen ilmotetaan kaikelle kylälle, että nyt lähtee taas yksi nuorukainen etsimään itselleen 'kaulavilloja', nuorta morsianta, ja tytön kodin nurkissa jymäytetään toinen kerta. Kosjojat tunkeutuvat peripenkille, alkavat ilmoitella asiaansa tytön isälle ja äidille.
"'Meillä olisi', sanotaan, 'poika naitettava, teillä tyttö annettava, eikö ruvettaisi heimuo loatimah?'
"Nyt tulee morsiamen kodissa kiire, heimokunta kerätään kokoon ja lukittujen ovien takana aljetaan keskustella. Suurin sananvalta on vanhemmilla, heidän jälkeensä tytön ristitoatolla. Jos heimokunta suostuu ja tyttö lähtee, niin kumartaa hän jalkaa heimokunnalle, isästä alkaen, ja lausuu:
"'Tiesiä syöttää, tiijättä i antoa.'
"Taatto sytyttää kynttilän pirtin jumalankuvain edessä ja käskee tytön sammuttaa sen tai antaa palaa. Jos tyttö ei sammuta tuohusta, niin suostuu hän menemään, ja näin on ikuinen liitto valmis, jonka käden lyönnillä ja rahoja heläyttämällä obrasojen edessä vahvistavat sulhasen ja morsiamen lähimmät miessukulaiset. Hän siten kihlotaan.
"Kihlottaessa, s. o. kättä lyötäessä, sanotaan juhlallisesti kaikilla nimillä, ketkä kihlotaan.
"'Ken tämän kaupan purkaa, sen pitää maksaa 1000 ruplaa sakkoa, 10 rekie heiniä, 1000 kerppuo lehtiä', j.n.e.
"Sitten itketään kihlontavirsi. Antilas istuu naisten tshupussa, kummallakin puolella itkijät. Tuvan toiselta puolelta tulee moamo itkijöineen. Lattialla molemmat ryhmät yhtyvät ja lähtevät sitten naisten tshuppuun, jossa kihlontavirsi itketään. Kun se on itketty, niin itketään sulhasväelle, paitsi sulhaselle itselleen, jolle ei konsa itketä. Kosjoväki antaa antilaalle rahaa itkemisestä ja lähtee sitten pois. Sitten itketään kaikelle talonväelle ja heimokunnalle, jonka jälkeen antilaan kassa riitsitään auki obrasojen edessä. Antilaalla on sitten koko viikko tukka hajallaan.
"Jos taas heimokunnan kokouksessa päätetään antaa aparat eli rukkaset, niin on siinä monta metkua, ennenkuin tyttö niistä kunnialla suoriutuu. Aparat saanut sulhaskansa koettaa näet rikkoa tytön lempeä, viedä häneltä konsteillaan viehätysvoiman, ja silloin on auttamattomasti kyöpeli kiivettävä, joka varsinkaan Vienan Karjalassa ei ole hauskaa. Ei näet kuulu olevan siinä kyllin että pitää itsensä raahata ylös tuota jyrkkää mäkeä, vieläpä tyttöjen täytyy sen päälle vetää vanhat pojatkin, eikä sen huonommalla reellä kuin karhilla. Pelastuakseen tuosta huonosta kohtalosta tyttöjen täytyy turvautua tarkkoihin varokeinoihin. Tavallisin rikkomiskeino on se, että sulhaskansa vasemmalla kannallaan potkasee pirtin kynnyksen ulkolaitaan. Mutta jos kynnyksen ulkopuolelle on asetettu veitsi, terä ulospäin, niin potkaiseminen ei vaikuta mitään. Varottava on myös, ettei sulhaskansa saa sulkea yhtään ovea mennessään. Nämä keinot eivät kuitenkaan ole vielä riittäviä. Tytön pitää välttämättä olla sellaisessa paikassa, että sulhaskansa pihalle mennessään tulee kulkemaan hänen alitseen, joka Karjalan taloissa onkin helppoa, sillä portaiden yläpuolella on tavallisesti jonkinlainen vaatehuone, tai nousee hän pirtin sintsin (eteisen) parvelle. Sieltä myös usein kaadetaan sulhaskansan niskaan vettä, jolla morsian on vähää ennen peseytynyt. Kohteliaisuutta on kuitenkin aparatkin saaneelle sulhaskansalle osotettava. Karjalassa saatetaan vierasta ainakin portaille, tavallisesti pihalle saakka. Sulhaskansaa saatettaissa vaan lisäksi poltetaan tulitikkuja, tai otetaan liedestä kuumia poroja, ja täten tulen avulla haihdutetaan viimeisetkin jäljet sulhaskansan mahdollisista ilkeyksistä. Jollei näidenkään keinojen vielä luulla riittävän, niin polttaa tyttö tulitikkuja ja lastuja sulhaskansan istumasta lautshasta (penkistä) uunin savutorvessa. Kaikkeenhan sitä täytyy ryhtyä suojellakseen lempeään, sillä lemmestähän riippuu, saapiko neitonen koskaan maistaa avioliiton suloa, ja sehän se naisilla, ainakin Karjalassa, on ainoana päämääränä.
"Mutta jos vastaus on myöntävä, niin vanhin kosjoväestä kutsutaan tshunalaan keskustelemaan siitä, koska ventshälle (vihille) lähdetään, koska häät pidetään, ynnä muista naimakauppaa koskevista asioista.
"Se viikko, joka kosjomista seuraa, on antilaalle puuhan ja kidutuksen aika. Hänen tulee ommella lahjoja tuleville sukulaisille, käydä vieraissa heimon luona kutsumassa näitä häihin, ja kerätä hääapuja ympäri kylää, jos tyttö on varaton. Kutsuminen ja häälahjan antaminen tapahtuu itkemällä, tytöllä apunaan yksi tai kaksi 'itettäjää', s.o. ammatti-itkijää. Jokaiselle täytyy itkeä kaksi virttä, pyyntö ja kiitos, ja kyllä siinä kurkkua kysytään ja selkää myös, sillä kiitosta, passiboa itkettäissä on tuon tuostakin antajalle jalkaa kumarrettava. Sukulaisesta pohatasta talosta annetaan lahja joka hengeltä, kaikenlaista vaatetta, sulkkupaikkoja, rätsinöitä, käsipaikkoja y.m. 'Kakrapokot' kaiken viikkoa ahkerasti ompelevat (kakruiaan). Se pokko, joka on paras ompelija, ompelee 'katshotuspaikan', joka on ahliskoista siitshaa, s.o, ehta punaprikullista karttunaa (18 kop. arsina). Sulhasen moamolle ommellaan neljä rätsinää, joista ainakin johonkin pannaan hopeanyplä. Jos eukko on vanha, niin kaulusta ei 'krupiteta', vaan laaditaan se 'oikeuksilla', s.o. vanhan kansan tapaan.
"Vihille suoriuduttaissa tulee sulhanen aamulla jonkun heimolaisensa keralla antilaan kotitaloon ja istuu perätshuppuun. Antilas istuu naisten tshuppuun. Sulhanen seuralaisensa keralla astuu antilaan eteen, kumartaa päätään ja lausuu hänelle tulleensa hakemaan häntä ventshälle. Asian sanottuaan he poistuvat. Antilas nousee ylös, suoriu, syö ja juo. Hankitaan antilaalle joku vanhempi nainen johdattajaksi, 'ventshämoamoksi', ja kerätään tyttäriä tovereiksi puolikymmentä. Sulhasen puolesta ventshätoatto yhdessä ventshämoamon kanssa pitää nenäliinalla obrasaa parikunnan päällä, jonka jälkeen koko ventshäväki, yhteensä kymmenkunta henkeä ja enemmänkin, lankee maahan obrasain eteen anomaan näitten siunausta matkalle. Sulhasväki lähtee ulos edellä, antilas ensinnä kumartaa jalkaa kaikille pirtissä olijoille, pyytäen heidän siunaustaan matkalle. Ennen lähtöä vielä patvaska tshunalassa varottaa parikuntaa, suojellakseen heitä rikkomukselta, mutta itse hän, vanhan taikauskon edustajana, ei lähde kirkolliseen vihkitoimitukseen, hänen tehtävänsä kuuluvat vasta varsinaisiin häihin ja vanhoihin häätapoihin. Kierrettyään parikunnan hän sytyttää kolme taulanpalasta, joista sulhasen ja morsiamen tulee niellä kummankin yhden, kolmas pannaan riehtilän alle, joka on lattialla.
"Kirkon pihalla sulhanen ojentaa morsiamelle paikan, josta hän taluttaa morsiamen kirkkoon. Kaikki ventshäväki käy kirkkoon taajassa joukossa, ettei vain kukaan pääsisi rivistä läpi kulkemaan. Kirkossa seisovat parikunta ja ventshätoatto ja -moamo karttunaisella lattiaverholla. Pappi saa antilaalta lahjaksi paidan, kirkon vartija saa pitää karttunan ja saa vielä rikkaammilta 'avainpaikankin'. Ventshätoatolle antilas kotiin tultuaan antaa 'uterannikan', s.o. tavallista paremman käsipaikan, vetshämoamolle taas kolme arsinaa siitsaa hiomoiksi. Molemmille itketään ventshävirret. Paluumatkalla pyytää sulhanen antilasta vieraille sulhasen taloon, ja samoin koko ventshäväkeä, jos nimittäin asuvat samassa kylässä. Jos sulhanen on toisesta, etäisemmästä kylästä, niin on hänellä hääkylässä joku sukulainen tai tuttava talo väliaikaisena kotinaan.
"Häät alkavat lauantai-iltana. Neitoset lämmittävät kylyn ja pyytävät itkien antilasta kylyyn, jossa hänen
"'Kujin nuorukkaisen kuklavartaloisen
Kukkahat alliset kukkahimmilta paikoilta kujin etsityillä
kuvashvetysjillä
Kujin jälkimäiset kertaset kukkahin loatusin kujin loajitellah',
"kuten impien itkuvirressä, vanhaa kukkakieltä käyttäen, lausutaan. Kylystä tullessaan ei impi muka jaksa kävellä. Itkien pyytää hän hevosta mäellä — jonne on kokoontunut paljon rahvasta menoa katselemaan — mutta pääsee kuitenkin monen mutkan jälkeen pirttiin. Matkalla hän kuitenkin lepää, hänelle tulee kantaa pihalle tuoli, jolla saa istahtaa, ynnä makeisia välipalaksi 'Venäjän kiukaissa vertittyjä armahaita vehnäkrinkelisie', pitää 'kajon armahat kalanluiset peäkampaset hajon hoalatella' ja 'kaunehin kätösin hänen kaunehie kanalieminöisie kajon kampoailla', sillä 'omilla kaloveh kätösilläh' ei hän nyt voi niitä kampailla.
"Kylyn jälkeen tuodaan hänelle ensimäiset lahjat, sulhanen itse pirtissä tarjoo niitä tarjottimella. Pitkien verukkeitten jälkeen antilas koskettaa niitä kädellään ja sitten hänen isänsä tai läheinen sukulaisensa ottaa ne vastaan. Samalle tarjottimelle pannaan morsiamen vastalahjat. Saajannainen määrää, mitä millekin on. Sulhasjoukolle ja sulhasen sukulaisille aiotut lahjat ottaa vastaan patvaska tai saajannainen. Tässäkin tilaisuudessa itketään runsaat kyynelvirrat. Antilaan lahjat ovat: rikkaille sulkkupaita, kostovaate, lakkivaate, kultapassementta, mesimarjoja (rusinoita), sakuskoja, kolatshuja, saippuaa, sirkkala (peili), suka (kampa). Anopille on kostovaate, paikka ja hiemavaate. Natoloille (morsiamen sisarille) kostovaate, heimokunnalle kaikelle ahliskoista siitshaa, vanhoille mustaa siitshaa. Anoppi vastaa 'kostintshat', antaa sulhaselle paidan ja puksut, eli hyvän käsipaikan, sulhasen sisarille kostot, moam'akalle (sulhasen äidille) rätshinän, paidan y.m. Samoin hänen tulee antaa lahja jokaiselle lahjain tuojalle, varsinkin saajannaiselle, joka tavallisesti on sulhasen sisar, ja saajannaisen lahjoja pitää joka kerta parantaa.
"Kostintsain tuojat syötetään ja juotetaan, heille itketään, sitten tuodaan heille takaisin tarjotin, jolla anopin kostintsat ovat käärittyinä samaan huiviin.
"Lauantai-iltana, sulhasväen lähdettyä, antilas kolmen itkijän keralla itkee moamoltaan ja toatoltaan sijaa, s.o. makuuvaatteita, jotka antilas sitten saa mukaansa, perinät, potuskat y.m., ja näille vaatteille rupeaa antilas sitten maata.
"Sunnuntaiaamuna nousevat kakrapokot anivarhain 'sreäppimään', s.o. leipomaan kaikelle hääväelle. Laaditaan kalitaisia monenlaisia, sultshinoita, rostjokaa, kahdenlaista kakkaraa, kalakukkoa, rieskasia ja anopinpiiraat. Kun murkina on valmis, niin lähtevät tytöt itkettäjien keralla tshunalaan herättämään antilasta.
"Aamupäivällä alkaa häätaloon kokoontua rahvasta, nuorta ja vanhaa, ja pian ovat kisat täydessä käynnissä. Antilas itkettäjineen kuljeskelee ympäriinsä rahvaan kesken, pyydellen lahjaa. Ken vain näyttää vähänkin siltä, että häneltä kannattaa pyytää, sen kaulaan heittäydytään ja itketään, kunnes lahja heltiää, ja lahjan päälle vielä itketään kiitokset.
"Vähän ajan kuluttua kaikuu pihalla pamaus, sulhasväki saapuu 'katshotusta' pitämään.
"Pöytä on vielä keskiakkunan edessä, mutta patvaska asettaa pöytiä suuresta tshupusta pitkin huonetta, kaksi ja kolmekin pöytää pääkkäin, panee skaatterit (pöytäliinat) pöydälle, kylvää suolaa liinain alle, ottaa sulhasen kodista tuodun leivän, toisen leivän morsiamen kodista ('käeniskuleivät'), leikkaa kummankin leivän keskeltä pyöreän palasen, panee reikään suolaa ja asettaa sitten palaset paikalleen. Leivät pannaan perimmäiselle pöydälle hieman alipäähän.
"Sulhaskansa istuu seinän puolelle, morsiamen heimokunta kootaan stolain päihin ja toiseen sivuun niin paljon kuin vain mahtuu, parikymmentä henkeä ja enemmänkin. Antilasta itkettäjät itkettävät tshunalassa, kunnes ristitoatto tai veli lähtee häntä suorittamaan. Täydellisen arkipuvun päälle pannaan paraat vaatteet, joita itkijät itkusanoilla pyytävät. Ristitoatto tai veli tarjoo rätsinää, jonka nostaa antilaan pään päälle, ikäänkuin ylle pukeakseen. Antilas kahdesti lykkää rätsinän luotaan, vasta 3:nnella kerralla ottaa hän sen päälleen. Koko suorituksen aika itketään. Sama temppu on jupkan eli hameen, ja koston tai sarahvanan kera. Esiliinan (fartukan) ja otshipaikan antilas sitä vastoin itse panee päälleen. Otshipaikkaa on vain yksi, samoin jalkineita ja sukkia vain yhdet, mutta kaikkia muita vaatteita kahdet, rätsinästä alkaen.
"Antilas tuodaan sitten pirttiin ja menee naisten tshuppuun. Hänen kerallaan tulevat puolenkymmentä 'kassamiestä', jotka ovat läheisiä omaisia, ristimoamo ensimäisenä, sitten muut tädit ja teätinkät. Kun tulevat tshuppuun, niin poapo, s.o. kätilö vetää uutimet (saviessan) umpeen. Patvaska antaa poapolle kriivennikän, jonka jälkeen tämä avaa uutimet ja sulhanen saa nähdä toivottunsa. Rahaa on vielä annettava morsiamen seuralaisille, kakrapokoille, ja antilaan kumarruttajille.
"Sulhaskansa sitten asettuu pitkin sivuseinää pöydän taa, sulhanen keskelle, pöytää ja morsiamen miehiset sukulaiset lattian puolelle. Antilaalle annetaan tarjotin, jolla on kaksi lasia, joku morsiamen heimolainen valaa niihin viinaa tai muuta miestä väkevämpää, ja morsian rupeaa tarjoamaan, sulhaselle ensiksi, kehottaen tätä venäläisillä sanoilla — ehkä ainoilla, mitä hän osapuilleen taitaa — tyhjentämään lasin. Sulhanen ei kuitenkaan saa ottaa, vaikka antilas uudelleen kumartaa ja kumarruttajat, jotka seisovat hänen kahden puolen, painavat kassasta, että kumarrus tulisi sitä syvempi. Kolmasti antilas samalla tavalla uudistaa tarjomuksen, mutta sulhanen ei saa ottaa. Antilas tarjoo silloin ristitoatolle, omalle heimokunnalleen ja kakrapokoillekin, ja nämä kaikki juovat, taikka ainakin ottavat pikarin, kohottavat sitä, tarjoovat osansa jollekin tuttavalleen, taikka laskevat lasin takaisin tarjottimelle. Jokaiselle tapahtuu tarjous samoilla juhlallisilla menoilla. Sulhasväestä sitten joku ottaa sulhasen pullon ja alkaa siitä samalla tavalla tarjoilla läsnäoleville. Viimeksi kaadetaan molemmista pulloista kumpaankin pikariin, jotka sulhanen ja morsian sitten ottavat. He kilistävät pikareita yhteen, kohottavat ne huulilleen, mutta eivät juo, vaan viskaavat sisällyksen kolmessa erässä ristiin pöydän alle, luultavasti antaakseen maistiaisia tulevan kotinsa haltijoille. Pikarit ovat pöydälle takaisin pantaissa asetettavat aivan lähekkäin, kiinni toisiinsa, muutoin tulee parikunnan välille riitaa ja epäsopua.
"Kun näin on juotu — kummastakin pullosta tarjotaan kahteen kertaan — niin alkaa jälleen lahjain jako.
"Sulhasen puolesta pannaan tarjottimelle paperiin kääritty katshotuskosto, koko sulhaskansa nousee seisomaan, ja se tarjotaan juhlallisesti kaikki nimet mainiten antilaalle, jokainen päätään kumartaen. Kahdesti tarjotaan, vasta kolmannella antilas koskettaa kädellään tarjotinta, ja sama mies, joka viinaa valoi, ottaa hänen puolestaan vastaan koston. Katshotuskosto on sulkkunen, jos suinkin sulhasen varat myöden antavat, eikä vielä ommeltu. Yhtä juhlallisesti tarjotaan sulhaselle antilaan lahjat. Sulhanen saa aina punaisen paidan. Ottaessaan sen vastaan hän pudistaa sitä kolme kertaa ja ennen vielä veti oikean jalkansa alitse. Kaikki sulhaskansalle menevät lahjat jakaa patvaska ruoskallaan, johon 'varat' on kiinnitetty.
"Patvaska sitten panee lakkiin hopeata ja vaskea ja puistaen niitä kuuluttaa: 'Piettiin rauhassa ja tervennä katshotus, ei tullut vaaraa eikä vahinkoa.' Siitä rahvas nousee pöydästä pois, ainoastaan sulhasväki jää. Sulhaskansa luo pöydälle paljon rahaa ja patvaska kehottaa tulemaan 'peärahaa' (polvirahaa) ottamaan. Antilaan heimokunta ottaa kaikki, vaikka pöydällä olisi tuhansia, sulhasväki niitä riitelee pois, ja kun on siten kotvan tingitty kahtaanne päin ja antilaan heimo on aina puolentanut ottajaan, niin tyytyy talonväki 3-5 ruplaan, jota paitsi otetaan tsässyönään 15 kopeekkaa. Sulhaskansa hyväksi lopuksi kiittelee, kun on niin vähään tyydytty.
"Sulhanen menee jälleen antilaan kera tshunalaan patvaskan varotettavaksi, riehtilöin, kivin, viikattein, kuten ennenkin. Varotuksen aikana ovat itkijät oven takana itkemässä. Sen tapahduttua juodaan ja syödään ja pöydät käännetään, niin että peräpöytä jää asemilleen, toinen tulee siitä ristiin periseinän mukaan ja sille kannetaan samovaarat. Kolmas pöytä viedään pois.
"Morsian jaksetaan, niin että vain arkivaatteet jäävät, ja alkaa itkeä häälahjoja rahvaalta.
"Antilaan puolesta annetaan patvaskalle ruoskapaikka, sitte vyöpaikka, joita 6-7 sukulaisnaista tarjottimella kantaa. He tulevat pirttiin kuin vieraat, ristivät silmänsä, tervehtivät ja kantavat tarjottimen patvaskan eteen, joka rupeaa lahjoja jakamaan. Patvaska ottaa ruoskanpäähän ruoskapaikan ja vyöpaikan, puistaa kumpaakin kolmasti kädessään, sitoo vyöpaikan vyölleen ja pistää ruoskapaikan sen alle. Sitten hän ruoskan päällä antaa saajannaiselle ahliskosiitsahiemat, sulhaselle ahliskopaikan, jota tämä kolmasti puistaa ja sitten panee vyön alle, sitten sulhasväelle järjestään jokaiselle paikan. Kun lahjat on annettu, niin pannaan tarjotin pöydälle, patvaska sulhasen puolesta laskee sille ruplan rahaa, jonka jälkeen naiset ottavat tarjottimen ja rahat, kiittävät, hyvästelevät ja lähtevät pois.
"Seuraava meno on vajehus. Antilas puetaan tshunalassa jälleen samoin kuin katshotuksellekin ja tuodaan sulhasen eteen, jolle hän taas tarjoo jotain lahjaa. Antilaan kolmasti kumarrettua sulhanen tarttuu hänen käsivarteensa, pyöräyttää häntä kolmasti ympäriinsä, koettaen polkaista antilasta varpaille. Vaan siinä kuuluu välistä älä pääsevän sulhaseltakin, kun reipas morsian seisoaltaan tallaa hänen jalkojaan. Vaan sen voi pian kostaa. Pyöritettyään vetää näet sulhanen antilaan viereensä istumaan, panee sormuksen hänen sormeensa ja leikillään 'poustii hänen päätään', tukistaa häntä kahden käden hyppysillään kolmesti ristiin. Eikä se aina taida olla niinkään leikkiä. Kerrottiin eräästä parikunnasta, että morsian oli vajehuksella polkaissut sulhasen jalkaa niin rutosti, että se oli kauan hellänä ja turvoksissa. Sulhanen tuosta suuttuen oli taas poustinut niin kovasti, että morsiamen päästä oli lähtenyt tukko hiuksia. Häissä sillä parikunnalla siis oli ensimäinen tappelu.
"Vajehuksen jälkeen morsian jälleen riisutaan arkivaatteihinsa ja alkaa sitten itkeä, miten
"'Visan omattomat viihyttämäiset
vihaisin kätösin visan liikahutettih hänen visan nuorukkaisie
viklolieminöisie,
vaikk'ei niitä viekkahill ilmoilla seätelijä viihyttäjäinji
ole vihasin kätösin visan liikahutellun.'
'Voi kaunehih ilmoih seätäjä kantajaisen,
kun kajon omattomat kannetuiset omien kantapyöräsien alla
kajon alennettih kajon nuorukkaiset kanavaltaset,
vet kaikki katoan vartuvoltan kaunehet kroasvuinta aikaset.'
"Näin valittaa morsian sillä aikaa, kun sulhaskansa syö ja juo, mitä talossa on parasta. Syötyään sulhaskansa lähtee kotiinsa, kutsuttuaan antilaan heimokunnan luokseen kostiin.
"'Kostjat ja kutshut', yhteensä noin 15 henkeä, lähtevät sulhasen kotiin, jossa heitä juotetaan ja syötetään. Kun he suoriutuvat pois lähtemään, niin sanovat:
"'Myö emmi lähekkään heposetta, pitkä on matka, maa kivinen.'
"Patvaska silloin laskee pöydälle 100-50-10 ruplaa 'tshestirahaa'.
Kutshut ihastuvat:
"'Oo! Kyllä nyt rahan turvissa peäsemmä'. Aletaan ottaa rahoja, kaikki levitellään.
"Patvaska ja sulhasväki:
"'Ettäkö, hyvät vierahat, voi tästä mennä vähemmällä, meillä tuloo tästä roskota suuri, vuosi keyhä, äijä kulukkia.'
"Kutshut jo luuaan osa pöyälle:
"'Emmeköhän tuosta peäse vähemmällä.'
"Patvaska ja sulhanen:
"'Ettäkö vielä voi tästä vähemmällä peässä, kylyt on lämmitetty, sillat loaittu, matat hyvät.'
"'No mitäkä tuolla roamme rahallakaan, ehkä vielä mennessä tapetah rahan kera, otamme sen verran, että voimme kylyn lämmittäjälle maksaa.'
"Ottavat moniaan kopeekan, ristivät silmänsä ja lähtevät ulos. Miehet palaavat kuitenkin ovesta:
"'Olihan meillä asjaakin.'
"'No mintähen ette asjaanne sanoneet?'
"'Meill' on, hyvä rahvas, asja semmoinen, jotta mitä oletta käynyt siellä roatamah, piillotteliutumah. Antilas hyppää ikkunasta ikkunah, tahtoo mennä reppänästäkin, emme voi pitää.'
"Sulhasväki lupaa tulla ottamaan.
"Sulhasen puolesta sitten nadot tulevat antilaan taloon kostiin. Siinä joukossa on vain yksi tai pari miestä, muut ovat naisia ja tyttäriä. Nämä juotetaan ja syötetään. Antilas itkee heille pöydän päässä juotanta-aikana kotvasen, samoin syönnin aikana. Kun on syöty ja juotu, niin antilas itkee natoloille joka hengelle ja nadot antavat hänelle lahjoja, ken rahana, siitshana, kintaina tai muuna.
"Kun sulhaskansa sitten pian saapuu viimeisen kerran antilaan kotiin, ottaakseen hänet matkaansa, niin peitetään antilaan hiukset, 'peä pannah', ja suoritaan hänet lähtemään kodistaan. Sitä ennen on kuitenkin pitkät itkut itkettävät ja jäähyväiset otettavat kaikelta siltä, mihin hän on tyttönä kiintynyt. Haikeasti hän valittaa, miten häneltä nyt katoo ja menee kaikki ne riemut ja ilot, joita tyttöset saavat nauttia; ne katoavat
"'Niinkuin äijän ylisien armahien spoassusien armahat päiväaurinkoiset aletah aijan olovien ahometsien taakse.'
"Että ottamaan tuleva sulhasjoukko viipyisi vielä hetken, pyytää hän sukulaisiaan laittamaan pihalle lammit, että edes lautan teossa aikaa kuluisi, tai repimään portaan ja sintsin siltalaudat pois, tai heittämään tuhkaa tulijain eteen, jotta tuo tuprakka heitä viivyttäisi ja hän saisi vielä vähän aikaa elää tyttöelämää leikkitoveriensa helmassa; hän näet istuu tätä sanoessaan tyttöjen sylissä pöydän takana. Kun tästä ei ole apua, pyytää hän pirttiin tulleilta sulhasen sukulaisilta suosiota ja ystävällisyyttä, etteivät nämä rupeisi häntä haukkumaan ja moittimaan, ellei uudessa kodissa kaikki menisikään, niinkuin mennä pitäisi.
"Alkavat sitten jäähyväisitkut. Omituista on, ettei niissä ole paljon mitään, joka ilmottaisi kiitollisuutta vanhempia kohtaan, tai antilaan syvää surua kodista erotessaan. Jäähyväisitkut ovat kokonaan aineellisia. Antilas pyytää niissä ensinkin vanhempainsa siunausta ja alkaa sitten kärttää kaikenlaista taloustavaraa myötäjäisiksi. Toista oli moamon vastausitku, jonka kuulin. Tuota moamon itkua kuunneltaissa näkyi monenkin silmä vettyvän, sillä niin haikeasti hän valitti, pitäen tyttöään sylissään, valitti eroa armahaisestaan, joka oli ollut hänelle rakkaampi omaa elämääkin.
"Hän toivoi, ettei tyttärensä uudessa kodissaan unhottaisi kokonaan, sitä, joka oli hänet synnyttänyt, kasvattanut ja vaalinut.
"Kun antilas on jättänyt hyvästi sukulaisilleen, niin hänet viedään 'turkilla prostitettavaksi'. Joku vaimo vetää hänen edessään turkkia tai vilttiä ja antilas kumartaa maahan asti joka ilmansuunnalle, pyytäen kaikilta, pelloilta, nurmilta, pihalta ja kaikelta ilmalta anteeksi pahuuttaan ja ilkeyttään. Kun tämä meno on tapahtunut, niin joku tavallisesti ottaa turkin maasta ja huiskii sillä tyttöjen joukkoon, lempeä heissä nostaakseen.
"Nyt on vielä jätettävä pois otsipaikka, tuo tyttöyden merkki. Mutta sille ei tahdo löytyä mistään sijaa. Sitä kuljetetaan ympäri pirttiä, koetetaan naulaan, pöydälle, hinkalolle, s.o. uunin suun eteen, luudan taa soppeen, ei minnekään mihin voi sitä jättää. Vihdoin panee antilas sen jonkun nuoren tytön, tavallisesti sisarensa päähän, varottaen tätä kantamaan sitä kunnialla, niinkuin hänkin on sitä kantanut. Nyt hän vasta on valmis hankittavaksi morsiameksi (sanalla tarkoitetaan Karjalassa nuorta naitua vaimoa, joka ei vielä ole lasta saanut).
"Pirttiin, naisten tshuppuun, tuodaan kirstu, jonka pitää olla aivan täynnään tavaraa. Morsian, parhaisiin vaatteihinsa puettuna, istutetaan tälle, sittenkun joku hänen sukulaisistaan on kolmasti taluttanut häntä kirstun ympäri. Joka kierroksella hän istuutuu kirstulle, kolmannella kerralla jää siihen. Kaksi akkaa ottaa hänet nyt käsilleen ja rupeaa sutimaan hänen tukkaansa ja panemaan sitä kahdelle palmikolle. Tytöillä on näet yksi palmikko, — antilaan tukka on kihlomisesta saakka ollut levällään harteilla — naisen tukka taas on kahdella palmikolla, jotka kääritään päälaen ympäri. Patvaska antaa sitten tarvittavat päänpeitteet, lakin ja huivin sekä 'huilupaikan', ison huivin jolla morsiamen koko pää ja kaula peitetään, niin ettei hän näe mitään, eikä hänen silmiään saa kukaan nähdä. Vieläpä vedetään kintaat hänelle käteen. Kun huilupaikka on pantu antilaan päähän, niin saa ainoastaan pieni kaunis poika, antilaan polvella istuen, sen alle tirkistää. Tällä pojan asettamisella tahdotaan muistuttaa antilasta tulevasta kutsumuksestaan äitinä ja kehottaa häntä olemaan hyvä lapsille.
"Antilasta suorittaissa laulaa pari kolme akkaa päänpanentavirttä. Kun lauletaan: 'Pois pojat, ulos urohot, pihalle pitimmät miehet', niin tulee sulhaskansan poistua pirtistä. Joku antilaan kotoväestä menee ja vetää oven kiinni, eikä laske heitä ulos, muuta kuin rahalla. Sulhasväki yrittää vaskella maksaa, vaan ei huolita 'kattilanpaikoista', pitää olla hopeaa tai kultaa. Sulhaskansa antaa pienen hopearahan ja sillä pääsee ulos. Päänpanijoille patvaska niinikään antaa rahan kullekin.
"Kun sulhaskansa poistuu pirtistä, niin on eräällä heistä pään päällä kaksi leipää, 'käeniskuleivät', toinen antilaan, toinen sulhasen puolesta, leivät on pantu nyyttiin ja keltaisella nauhalla sidottu ristiin. Leipien välissä on suolaa. Sulhaskansa käy pihalle ja asettuu siellä riviin, odottaen antilasta, jonka ristitoatto tuo ulos. Tämä ottaa antilaan arkulta paikan kokkaan, taluttaen häntä huivilla tai nenäliinalla pöydän ympäri keskilattialle. Tyttöset kiirehtivät potkaisemaan arkkua, saadakseen lisää lempeä, ja kulkien morsiamen jäljestä paukuttavat pöydän nurkkaa, johon antilas on samassa tarkotuksessa koskenut. Silmät ristitään ja tytär lähtee niin viimeisen kerran isonsa kodista, luota armahan emonsa, alkamaan ja koettamaan uutta elämää miehensä rinnalla.
"Antilas, jolla on huilupaikka silmillään, viedään sulhasen eteen ja kumartaa hänelle syvään kolmeen kertaan. Antaja, 'vuidaija', pitää pienen puheen, jossa hän neuvoo sekä sulhasta että morsianta.
"'Myö olemma', sanoo hän sulhaselle, 'kasvattaneet mielehemme, kasvata sie nyt mielehes. Johdata ensin hyvällä sanalla, jos ei sanaa totelle, ota olenkorsi, lyö sillä, ellei siitä tottele, ota hienonen vitsa, sillä lyö, siitä jos ei totelle, lyö lujemmallakin aseella, vaikka korennolla (sekin joskus tapahtuu). Mutta peätä elä kadota. On meitä suuri heimokunta, me etsimään käymme.'
"Morsianta hän neuvoo leikillisesti: 'Sie ole kuulias, elä kauniisti, jottei suvullesi ja heimollesi tulisi sinun takia häpiätä. Kun tulee sulhanen metsästä, raatamasta vaipuneena, laadi hevoselle ape valmiiksi, mene vastaan, avaa sarajan veräjä, riisu hevonen, vie tanhuaan, appeet eteen kanna. Kun menee sulhanen pirttiin, jaksa jalat, vie kengät, sukat kuivamaan, päästä kannantakaiset, jos suksilla tulee, pane sukset salmoon. Samoin tee muullekin talonväelle. Vaan kun nähnet, että sulhanen on laiska, ei saa puita, niin leikkaa orret, lautshat, muut huonekalut, ja viimein uhkaa leikata häneltä sorkat, eikö siitä suoriudu puiden hakuun.'
"Kun sulhanen ja morsian on näin neuvottu, niin sulhanen pyöräyttää antilasta kolme kertaa ympäri ja katsoo paikan alle, onko oikea otus, panee paikan nurkan antilaan käteen ja vetää hänet viereensä riviin seisomaan.
"Ennen matkaan lähtöään on sulhaskansa nyt varotettava kaikkia 'rikkehiä', noitien nuolia ja katehien katseita vastaan. Patvaska ottaa kolme pientä kiveä, panee ne kolmikantaan maahan ja sen päälle riehtilän (paistinpannun). Sulhasjoukko kokoontuu näitten varojen ympärille, astuvat jokainen oikean jalkansa riehtilän päälle ja painavat päänsä yhteen. Patvaska ottaa oikeaan käteensä kirveen, vasempaan palavia päreitä — vaikka meno onkin pakanallinen, niin ristii hän kuitenkin ensinnä silmänsä kolmasti koillista kohti — ottaa vielä usein puukonkin hampaihinsa ja itäpäästä joukkoa lähtee kiertämään sulhasjoukon ympäri, piirtäen kirveellä vaon maahan ja kiertäessään lukien patvaskan sanat:
"Oi Ukko ylijumala,
Toatto vanha taivahainji,
Tules tänne tarvitessa,
Käys tänne kutshuttaissa,
Avukseni, armokseni, 5
Väekseni, voimakseni!
Auta rautainji rakenna,
Teräksinji seiväs pissä,
Moasta soati taivahase,
Tshitshiliuskoilla vitshassa, 10
Keärmehillä kiinni pissä,
Jätä hännät häilymähän,
Peät ylös kihajamahan,
Jottei pistyis noian nuolet,
Eikä tietäjiin teräkset! 15
"Kiertäminen tapahtuu kolme kertaa. Joka kerralla päästyään sulhasjoukon itäpäähän lyö patvaska kirveensä maahan ja ristinmerkkiä tehden rukoilee, kasvot auringonnousua kohden. Kolmannen kerran käytyään ympäri kuljettaa hän kirveen ja tulisoihdun sulhaskansan pään päällitse, viskaa kirveen menemään ja hajottaa päreet sinne tänne pihalle.
"Kun näin on varauduttu, lähdetään liikkeelle sulhasen kotia kohti, jonne antilaan sukulaisia kutsutaan 'myötämenijäisille'. Moamo vain ei lähde. Hän istuu pirtissä arkulla ja valittaa. Hänen täytyy sulhaskansan siitä vielä lunastaa pois rahalla.
"Sulhasen kotiin tullessaan on antilaalla kintaat kädessä ja oikean käden peukalossa on pieni kupariraha, jonka patvaska ottaa pihalla ja viskaa jonnekin, ostaen siten maata antilaalle. Sisään mennessä tulee sulhasen äiti leivän kera vastaan ja johdattaa tulijat sisään. Sulhanen asettaa antilaan oikealle puolelleen pitkän pöydän taakse, jolle on ladottu tsajukompeet. Morsiamen täytyy jäädä seisomaan ja tuon tuostakin kumartaa pöytään asti, ja hänen vieressään oleva saajannainen kumartaa apuna. Vasta kun morsiamen sukulaiset, joita täytyy käydä pihalle vastaan ottamaan, ovat saapuneet pöydän ääreen, ottaa patvaska huilun morsiamen päästä ja näyttää hänet niin kokoontuneelle rahvaalle, joka arvostelee häntä ääneensä.
"'Kaunis morshien', sanottiin yleiseen Okahvin häissä, joissa olimme läsnä, ja todella hän sen mainesanan ansaitsikin.
"Kauan aikaa täytyy antilaan vielä avosilminkin kumartaa. Koko toimituksen aikana lauletaan 'tulovirttä'.
"Tähän nyt varsinaiset häämenot päättyvät, jäljellä on vielä ensimäisen yön vietto, ja patvaskan täytyy tarkoin katsoa, ettei mitään laitonta tapahtuisi. Sen vuoksi hän itse saattelee nuoren parin makuuhuoneeseen, ja täällä täytyy morsiamen nyt ensi kerran palvella miestään. Sulhanen istuu tuolille ja morsian aukoo takit, liivit, joka napin päästettyään syvään kumartaen, heittää ne pois hänen päältään, riisuu kengät ja sukat, saaden palkakseen jonkun rahan, jonka patvaska on pannut sulhasen sukkaan. Maata mentäessä on tarkkaan vaarin otettava, että morsian asettuu kohden sulhoaan. Morsian makaa ensi yön täysissä vaatteissa. Jos morsian itsepäisesti asettui selin, nostattaa patvaska hänet aina lattialle seisomaan, kunnes hän taipuu. Nyt saavat he jäädä omiin hoteihinsa, patvaska panee oven lukkoon ja lukittujen ovien takana saavat he maata siksi, kunnes patvaska huomeneksella tulee heitä nostattamaan ja toivottamaan onnea avioelämälle, tiedustellen, miten ensi yö on kulunut.
"Tällaiset vaivat on nuoren tytön kestettävä, ennenkuin hän saa alkaa yhdyselämää miehensä kanssa. Ja nuo häätavat ovat niin juurtuneet kansaan, että vaikka pappi olisi vihkinytkin parikunnan jo edeltä, niin ei antilas saa mennä miehelään, ennenkuin karjalaiset häät on vietetty. Toiselta puolen lykkäävät monet kirkollisen vihkimisen sopivaan tilaisuuteen, usein kuukausiksi ja vuodeksikin, niin että voidaan samalla usein jo kuljettaa lapsiakin ristille. Lapset tosin siinä tapauksessa ovat pidettävät jalkalapsina, mutta jos isä saa papin suostumaan, voi hän saada lapsen omalle nimelleen. Usein kuitenkin tämmöiset lapset saavat koko elämänsä käydä äpäristä, ja heidän nimensä silloin useinkin on 'Bogdanoff', s.o. Jumalan antama.
"Vaan kaikki eivät jaksa odottaa kokonaista viikkoa, eikä kaikilla ole varoja häittenkään viettämiseen, vaikkei niissä aivan paljon rahoja kulukaan. Näille on tarjona hyvä keino, ehkä vanhan naisen ryöstön jälkimaininkeja. Sulhanen menee mielitiettynsä eteen, kumartaa ja tarjoo antilaalle huivin nurkkaa, 'paikan kokkaa'. Ellei tämä ota kiinni kolmannella kerralla, on se merkkinä siitä, ettei hän miehestä huoli. Jos hän taas tarttuu ja siten osottaa suostuvansa, niin ei tarvita muita menoja, kuin että joku akka palmikoi tytön pään kahdelle palmikolle, painaa lakin päähän, ja morsian, nuori emäntä, on sillä valmis. Olin näkemässä erästä semmoista tapausta Kostamuksessa. Vanha leski, seitsemän lapsen isä, kosi saman kylän tyttöä vaimokseen. Tyttö ei lähtenyt, peläten kurjuutta köyhässä mökissä moisen joukon keralla. Ukko ei tuosta kuitenkaan hätääntynyt, vaan meni ja kosi erästä Kivijärvestä juhlille tullutta neitsyttä. Tämä, joka ei ollut miestä koskaan nähnyt, ei kuullut hänestä muuta, kuin mitä sulhanen kosiessaan sanoi, tarttui huivin kolkkaan, pää palmikoitiin kahdelle palmikolle, ja neljännestunnin kuluttua emäntä oli valmis. Ei siinä sukulaisilta neuvoa kysytty, lieneekö tyttö itsekään tullessaan aavistanut, että hän näin oikopäätä joutuisi miehelään. Kovin olivat tytön äiti ja veli kummastuneet, kun tytärtä ei alkanut kotiin kuulua, ja syyn kuullessaan. Viikon kuluttua tuli nuori parikunta kylille morsiamen äidin taloon, iloinen nuori väki kokoontui sinne, kuten häätaloon ainakin, ja aika tavalla siellä kisattiinkin.
"Morsiamen elämä on uudessa kodissa, köyhissäkin, aina ensi viikolla helpompaa. Häntä ei käsketä mihinkään raskaampaan työhön, vaan saa hän tutustua talon askareihin ja käydä kylässä. Tämä aika vastannee sitä, mitä meillä ymmärretään kuherruskuukaudella. Vaan sitä ei kestä kauaa. Jos morsian alkaa vapauttaan väärin käyttää, laiskotella, saa hän pian huomautuksia, ettei taloon ole tahdottu elätettäväksi, vaan lisää työvoimia. Silloin on tosiaan:
Ukko susina tshupussa,
Akka karhu kartanolla,
Nato noakla lattiessa,
Kyty kyinä kynnyksellä,
Kaihot on silmät karsinassa,
Kierot keskilattialla,
Perässä perivihaiset.
"Mutta ei siinä kyllin, että morsian raataa, hänen pitää vielä jokaista uutta työtä alottaessaan kysyä siihen lupaa sulhasen äidiltä jalkaa kumartaen, jos näet vanha emäntä elää. Tuon muutaman viikon lepoajan jälkeen seuraa kova työ, jossa nuori emäntä saa panna kaikki voimansa liikkeelle, mutta sellaiseen paratiisiin tytöt välttämättä tahtovat mennä. Vaikka kuinka hyvästä kodista, jossa on elänyt vanhempien kukkana, lähtee tyttö matkaan melkein vaikka minkä kutaleen kanssa, ellei parempia ole ollut tarjona. Niin pelätty on vanhan piian nimi ja sääty tuolla puolen rajan.
"Omituinen tapa on se, että nuoren morsiamen täytyy häiden jälkeen antaa 'otsapoklonaiset', s.o. kumartaa seisaaltaan niin syvään kuin suinkin, jokaiselle vastaan tulevalle, paitsi lapsille. Olin kuullut tuosta, vaan en pannut sitä niin tarkkaan muistiini. Erään kerran kävelin kylää ja vastaan tuli nainen, joka noin kolmisen sylen päähän seisahtui ja alkoi kumartaa. Katsoin häntä ensin pitkään, en tuntenut tuota naista, hän oli näet toisesta kylästä, ja luulin hänen rahaa pyytävän. Yht'äkkiä muistui mieleeni mainittu tapa, kun hän oli nuori ja päässä oli uusi kauniilta hohtava lakki. Sanoin siitä moiseen tilaisuuteen kuuluvan tervehdyksen: 'Elä tervehennä nuoren sulhases keralla', ja hän, kumarrettuaan vielä kerran, kulki sivuitseni, lausuen: 'Tervehennä elät', joilla sanoilla vastaantulevia tervehditään. Noin puolikymmentä poklonaa jo kerkesin saada. Sama oli sattunut toverilleni, jonka täytyi kulkea sivu, osaamatta sanoa sanaakaan, temppu kun oli hänelle tuntematon.
"Alinomainen kumartaminen, ja varsinkin jalan kumartaminen, joka on kerrassaan maassa ryömimistä, tekevät kiusallisen vaikutuksen. Sen sain kokea, kun Okahvi tuttavamme vietti häitään. Hän tuli pyytämään häälahjaa itkettäjänsä, vanhan hampaattoman eukon, ennen mainitun Mauran keralla, joka oli oikein hauska muori. Toverini sattui seisomaan etuhuoneessa, ja ei muuta kun toinen toiselta, toinen toiselta puolelta tarttuu kaulaan ja alkavat itkeä, minkä kerkiävät. Katselinpa sitä huvikseni toisesta huoneesta, kuinka toverini nolona katseli vuoron toista, vuoron toista, kokien päästä irti kiusaajistaan. Vaan nämä olivat kuin nahkiaiset kiinni. Vihdoin sain huomautetuksi, että rahalla siitä pääsee. Hän työnsi ruplan itkettäjän kouraan, joka samalla oli saaliinkin kerääjä, ja heti itku loppui. Vaan jalkaan kumarrus ja kiitoksen hykertäminen oli vielä jäljellä, ja vasta kun se oli suoritettu, hän pääsi rauhaan. Vaan nauraissani en ollut muistanutkaan, että minunkin vuoroni tulisi, ja kun he uhkaavina lähenivät, niin täytyi minun turvautua pakoon. Pitkälle en päässyt, muutamaan nurkkaan ahdistettiin, ja vaikka paikalla tarjosin ruplaa, niin ei auttanut muu, kuin anna kaulasi ja kuuntele tyynesti pitkä virsi ja yhtä pitkä passibo. Koettelin katkaista heidän itkuaan, ja estää jalan kumartamista, vaan itkettäjä, jota vielä naurustani harmistuneen toverini kehotukset yllyttivät, tuumi vain: 'Annahan myö itemmä shiulaki'. Ja siihen täytyi tyytyä, vaikka vähin happameksi tahtoi mies kääntyä moisessa leikissä.
"Usein olen edellä maininnut saajannaista ja patvaskaa. Nämä kaksi henkilöä ovatkin häissä välttämättömät. Saajannaisen osa on vähäpätöisempi; hän vain on sulhasen valitsema auttaja morsiamelle. Patvaskan päällä on edesvastuu siitä, ettei häissä mitään pahaa tapahdu sulhasväelle. Hänen täytyy aina olla heidän edustajansa. Sulhaskansalle annettavat lahjat käyvät patvaskan käsien kautta, hän antaa antilaan päänpeitteet, mutta tärkein tehtävä on varottaminen, sulhasjoukon konsteilla lujaksi tekeminen pahantahtoisia, ilkeitä ihmisiä vastaan. Apuna on paitsi kiviä, riehtilää, kirvestä ja päresoihtuja vielä viikatteita, palavia taulanpalasia, joita varotettavien täytyy niellä, sekä ruoska, noin 1-1 1/2 korttelin mittainen keppi, jonka ympärille on tehty jonkunlainen pussi. Tässä pussissa ovat 'varat', karhun kynsiä, karvoja, käärmeen hampaita, kiviä, yölepakko y.m. roskaa. Ilman tälläistä varapussia ei ole hyvä lähteä kosiomatkalle, jossa 'tuvat ovat täyet tuntijia, joka lautsha laulajia', jotka kaikin tavoin koettavat rikkoa parin hyvää väliä tai sortaa sulhaselta luonnon, kädet ja jalat, jotta hän voi häissä sortua tuiki kelvottomaksi ja kykenemättömäksi aviomieheksi.
"Näihin kahteen virkailijaan tahtoisin lisätä vielä kolmannenkin, joka panee alkuun varsinaiset naimahommat, samoin kuin meilläkin useat avioliiton satamaan joutuneet naiset ovat halukkaita muillekin tuota onnea jakamaan. Mutta Karjalassa he käyttäytyvät eri tavalla kuin meillä. Kertoisin tässä jutun siitä. Jyvöälahden kylässä oli joku emäntä kysynyt muutamalta nuorelta mieheltä, haluaisiko hän naimisiin. Kun poika oli myöntänyt, niin oli eukko luvannut hankkia hänelle morsiamen. Hän tunsi parin penikulman päässä, Pirttilahdessa, naimahaluisen tytön ja meni tätä pakauttelemaan. Tyttö olikin taipuvainen, eukko pisti tämän sormeen sormuksen ja sai silkkihuivin vastaan. Kotia päästyään sai poika kuulla, että hän oli kihloissa aivan tuntemattoman tytön kanssa: Hän ei ollut asiasta milläänkään. Mutta parin kuukauden kuluttua alkoi toisen talon emäntä vaatia kihloja akalta pois pantiksi antamaansa sormusta. Silloin tuli kihlojalle hätä. Turhaan rukoiltuaan aiottua sulhasta tekemään asiasta täyttä totta eukko lähti kun lähtikin, muu ei auttanut, lunastamaan pois tytöltä antamaansa sormusta, sillä tämä oli juuri tuo panttikalu. Pari ruplaa hänen täytyi vielä maksaa tytölle sopijaisia, ja siihen päättyi tämä juttu, johon jo kylän vanhimmankin oli täytynyt sekaantua.
"Siin' on nyt virsi kuullaksenne,
Toinen ilman ollaksenne,
Ken mun virren kiittänövi,
Sille poika syntyköhön,
Meren ruovon ruskevuinen,
Meren vaahdin valkevuinen,
Simtsukkaiset silmäin päällä.
Otavaiset otsan päällä,
Kuutamaiset kulmain päällä,
Päivänen päähyön päällä.
Ken mun virren moittinovi,
Sille tytär syntyköhön,
Tervatynnörin jytyinen,
Tervapartsan paksuvoinen,
Kiukaan otsan mustevuinen."
K. F. Karjalainen.
* * * * *
Niinkuin edellisestä kuvauksesta näkyy, on itkeminen häissä tärkeimpiä "ajanviettoja", vaikka sillä epäilemättä on ensi sijassa siveellinen tarkoitus, tarkoitus vaikuttaa nuoreen parikuntaan ja opettaa heitä katselemaan elämää vakavalta kannalta.
Itkujen ohella lauletaan kuitenkin näissä erinomaisen menorikkaissa häissä vanhaan runomuotoon runoiltuja häälaulujakin, vieläpä vanhalla runomitallakin. Häärunot ovat yleensä säilyneet hyvin, jopa semmoisillakin alueilla, kuten Tuoppajärven rannoilla, missä ei muita runoja sanottavasti lauleta. Niissä yleensä kuvastuu selvänä kansan käsitys laulettavansa sisällyksestä ja tarkoituksesta. Sen vuoksi niissä on säilynyt se sisällinen loogillisuus, vivahdusrikkaus ja eheys, joka arvatenkin sankarirunoillakin on ennen ollut, vaikka se aiheittensa, myyttien ja myytillisten henkilöitten jouduttua unhotukseen, näissä runoissa on hämmentynyt. Häälaulujen nuotti on koko joukon poikkeava tavallisista runosävelistä. Se on rientoisampi ja valoisampi, se on kuin riemuisa hymni.
Lönnrot sai aikanaan ensimmäiset täydelliset häävirret Tsenan kylästä, Köynäsjärven rannalta, johon hän niin monta kertaa matkoillaan poikkesi ja jossa hän rahvaan ystävällisyyden vuoksi näytti hyvin viihtyvän. Hän jakaa kuulemansa häärunot viiteen osaan, "Alkuvirteen", "Vävyn virteen", "Kutsuvirteen", "Lähtövirteen" ja "Tulovirteen". Kokoomansa toisinnot hän yhdisti, ottaen kustakin sen, mitä siinä oli parasta. Hääkuvauksemme puuttuisi parasta osaansa, ellemme näitä vanhoja häärunojakin muistelisi. Julkaisemme ne Lönnrotin matkakertomuksesta hänen valintansa mukaan:
Alkuvirsi kuuluu seuraavasti:
"Lenti kokko koilta ilman, yltä ilman, alta taivon, siipi taivoa siveli, koprat merta kuopraeli; katselekse, kääntelekse, 5 liitelekse, laatelekse, liiti miesten linnan päällä, nokalla kolistelevi; miesten linna rautakatto, ei siihen sisälle päässyt. 10 Lenti kokko koilta ilman, yltä ilman, alta taivon, siipi taivoa siveli, koprat merta kuopraeli; katselekse, kääntelekse, 15 liitelekse, laatelekse, liiti naisten linnan päälle; naisten linna vaskikatto, ei siihen sisälle päässyt. Lenti kokko koilta ilman, 20 yltä ilman, alta taivon, siipi taivoa siveli, koprat merta kuopraeli, katselekse, kääntelekse, liitelekse, laatelekse, 25 liiti neitten linnan päälle, nokalla kolisteleepi; neitten linna liinakatto, jo siihen sisälle pääsi, liiti linnan ikkunalle, 30 seinälle selinäsulka, satasulka salvamalle. Katso parvesta parahan, tukkapäistä turpehimman, somahimman sormuskäistä. 35 Ken on hienoin höyheniltä, kenpä sulilta sulovin, senpä kokko kopristavi, kynsi pitkä piirrältävi, jok' on kaunis kasvannolta, 40 sekä varrelta valittu. 'Jo sanoin tämän sykysyn keskutin tämän kevään, salvatessa piilopirtin, pielet piiloikkunaisen, 45 missä neittä piiletellä, päätä kassa kasvatella: pah' on neitonen salata, hivus pitkä piiletellä, helpompi hepo salata, 50 sorajouhi suojualla.' 'Ja mistä tiesit teltamoinen, kuulit kultani omena, tämän neion syntyväksi, impyen yleneväksi?' 55 'Siitä tiesin teltamoinen, kuulin kultani omena: noki nousi nuorasesta, savu paksusta pakeni, neion kuulusta koista. 60 Aion ammo aamusilla mäkähti kevätkaritsa aika vihkon antajoa.'
"Vävyn virressä kuvataan ensin vävyn ja hänen seuralaisensa tulo, joka tapahtuu sellaisella jyryllä kuin tuulispää lähestyisi tai korkea halkopino lakoaisi maahan:
"Mi on mäiskinä mäellä, mi kumu kujaisten suissa? Luulin tuulen tulleheksi. pinon pystyn viereväksi, someron karehtivaksi. 5 Eipä tuuli tuullutkana, pino pysty vierrytkänä, somerot karehtinunna; vävyni väki tulevi, väki tuleva tukulla, 10 saoin kaksin kääntelevä.
"Sitten seuraa useita läsnäoleville tehtyjä kehotuksia, että pitäisivät huolta vävyn mustasta oriista, jonka hyvät ominaisuudet perinpohjin kuvataan, ja jota muun muassa verrataan lentävään korppiin ja tanssivaan vuonaan. Silkkisuitsista se on talutettava piehtaroimaan kultaisella peitteellä ja sitten vietävä juomaan maitolähteestä. Sittenkuin se on paraassa pilttuussa sidottu tammipatsaaseen, on se peitettävä hunajaruoholla ja syötettävä keitetyillä ohrilla ja kauroilla. Kun hevonen niin huolellisesti vastaanotetaan, saattaa helposti kuvitella, ettei vävyä itseään unhoteta. Kun hän suurella vaivalla on saatu tupaan, häntä näet kuvitellaan niin suureksi ja pitkäksi, ettei hän tahdo mahtua sisään tavallisesta ovesta, anoppi alkaa häntä lähemmin tarkastaa ja virkkaa:
"Kylän naiset kyyhkyläiset! tuokaa tulta tuohisella, vahasella valkeata, tempoote tervaksilla; tuli on tuohinen rämäkkä, 5 savu musta tervaksinen, mustuttaa vävyni silmät. Kylän naiset kyyhkyläiset! tuokaa tulta kynttilällä, vahasella valkeata, 10 näkisin vävyni silmät, sinisetkö vai punaiset, vai on vaatevalkuaiset. Ei siniset, ei punaiset, meren ruo'on ruskeuiset, 15 meren kaislan kauneuiset.
"Jotten väsyttäisi lukijaa, jätän tällä kertaa mainitsematta vieraiden virren ja kaiken sen kestityksen, joka tulee heidän osakseen; mutta lähtövirrestä seuraavat säkeet saakoot tässä sijansa. Anoppi puhuttelee ensin sulhasta seuraavasti:
"Mit' istut isosen poika, veljes vanhin valvastelet? Et istu ison hyvyyttä et emännän armautta, etkä pirtin valkeutta; 5 istut impien hyvyyttä, kanamarjan kauneutta, valvattisi valkeutta. Sulho viljon veljyeni: vuotit viikon, vuota vielä, 10 ei oo valmis valvattisi, valmis valvateltavasi, suorinut ikisopusi; puol' on päätä palmikoittu, puoli palmikoitsematta. 15 Sulho viljon veljyeni! vuotit viikon, vuota vielä; vast' on helma hiemotettu, puoli hiemoteltavana. Sulho viljon veljyeni! 20 vuotit viikon, vuota vielä; vast' on jalka kengitetty, toinen kengitettävänä. Sulho viljon veljyeni! vuotit viikon, vuota vielä; 25 vast' on käsi kinnastettu, toinen kinnastettavana.
"Kun sulhasen kärsivällisyyttä täten on koeteltu, morsian viimein on valmis, ja anoppi sanoo:
"Sulho viljon veljyeni! jo on valmis valvattisi, valmis valvateltavasi, suorinut ikisopusi.
"Ja sitten sanoo hän tyttärelleen, morsiamelle:
"Mene myöten myöty neiti, kanssa kaupattu kananen, kun olit rakas rahalle, käpäs kättä antamahan, 35 kievas kihlan otantahan. Etpä äiän nuori neiti yli pääsi ymmärtänyt, kun lait kautun kaupan; etpä kuuksi lähtenytkä, 40 puoleksi poikeltanutka, etkä päiväksi käennyt. Jopa läksit viikommaksi, polveksi on pois erisit, ijäksi ison koista, 45 ik' on kaikki itkeminen, vuosi voikerehtaminen, kun läksit isän koista, oman emosi elolta, kantajasi kartanosta. 50 Toivoit kuuksi lähteväsi, puoleksi poikettavasi, päiväksi käkeäväsi elinajaksi emosi. Aselt' on piha pitempi, 55 kynnys hirttä korkeampi, silta lautoa leveempi, kerran toisen kertoessa.
"On luonnollista, että tämä puhe vaikuttaa morsiameen, jonka mieleen nyt äkkiä johtuu, miten paljon hän menettää erotessaan syntymäkodistaan, sekä epävarma tulevaisuus. Hän puhkee itse puhumaan:
"Noinpa tiesin, noinpa luulin, arvelin ikäni kaiken, noinpa polonen pakisin: Et sä neito ollekkana oman vanhemman varoissa, 5 kantajasi kainaloissa; äskenpä olisit neito luot' emosi lähtiessä, mieholahan mennessäsi, jalka toinen kynnyksellä, 10 toinen korjassa kosian; oisit päätäsi pitempi, korvallista korkeampi.
Jo nyt on lähtöni lähemmä, toivoni toeksi saanut, 15 jalka toinen kynnyksellä, toinen korjassa kosian. Emp' ilolla lähtenekkää, enkä riemulla erinne, tästä kullasta koista, 20 iän nuoren istumasta. Lähen hoikka huolissani, ikävissäni eriän, syksyisen yön sylihin, keväisen kierän päälle, 25 jott'ei jälki jäällä tunnu, jalan isku iljangolla, hangella hamosen toimi; eikä äiti ääntä kuule, eikä iso itkuani. 30
Ja mitä liekkään mieli naisten, mieli muien morsianten? Niin on mieli miekkosien, kun keväinen päivän nousu. Minun on mieleni polosen 35 kun on myötävän hevosen, tahi tamman kaupittavan, tahi ostetun orihin. Niin on mieleni polosen, kun syksynen yö pimeä, 40 talvinen on päivä, musta."
"Äiti, joka rupeaa häntä säälimään, latelee nyt lohdutuksiaan, sanoen:
"Niin sano emo tytölle, lausu vanha lapsellensa: 'Elä o'o neiti milläkänä, emon tuoma tuollakana; 45 sait miehen mitä paraimman, uroita uhkeimman. Sait miehen metsän kävijän, uron korven kolkuttajan, ei sen koirat koissa maata, 50 pennut pehkussa levätä. Kolmasti tänä keväänä noussut nuotiotulelta, havannut havusialta; kolmasti tänä keväänä 55 havu pään on harjailiut, varpa vartalon sukaillut.
El' oo neiti milläkänä, emon tuoma tuollakana; ompa meiän sulhollamme 60 sata sarven kantajata, tuhat tuojata utaren. Ompa meiän sulhollamme purnonen joka purolla, aumanen joka aholla, 65 lepikköiset leipämaana, vesakkoiset vehnämaina, kaikki rauniot rahana, kivet pienet penninkinä, telat täynnä tynnyriä, 70 tynnyrit olutta täynnä. Ja elä oo neiti milläkänä, emon tuoma tuollakana; ompa meiän sulhollamme pyyhyöt pyräjämässä, 75 vempeleellä vieremässä, kuusi kullaista käkeä lekkumassa länkilöillä, rahkehella laulamassa.'
"Sitten jatkaa äiti yhä puhuen tyttärelleen:
"Vielä neuvon neitoani, 80 orpolasta opastan: Morsian sisarueni, kapolehti kantamani; kuulestamma kun sanelen, vaimo vanha lausuelen. 85 Tulet toisehen talohon, pereheseen vierahaseen, toisehen emän alahan; toisin toisessa talossa, toisessa emän alassa, 90 muiten muissa vierahissa, ei niinkun emon koissa, oman vanhemman varassa. Jos talo epätapanen, talo tapoja kysyvi; 95 Jos mies epäpätönen, mies on mieltä koittelevi. Kuule neiti kun sanelen, vaimo vanha lausuelen. Jos ukko susi supussa, 100 akka karhu karsinassa, sama armo antaminen, alemma kumartaminen, kun ennen emon koissa, vanhemmallesi omalle; 105 kytypä kyinä kynnyksellä, nato nakloina ovella, sama arvo antaminen alemma kumartaminen, kun ennen emon koissa, 110 veljellesi vanhemmalle, sisarellesi omalle. Kuule neiti kun sanelen, vaimo vanha lausuelen; nisät nuoret notkuttele, 115 kaula pesty kaarruttele, niinkun tuores tuomen latva, vasta kasvava kataja. Kuule vielä kun sanelen, vaimo vanha lausuelen; 120 elä suihka sutsunatta, eläkä räämä rätsinättä, elä kengättä kehäjä. Pese penkit illoin, aamuin, pöydät keskipäivälläki, 125 lattia joka pyhäksi. Piä lusikat luvussa, astiasi arvelussa, jott'ei kasit kanneltaisi, linnut liiat peiteltäisi; 130 pyhät on pihlajat pihalla, pyhät oksat pihlajassa, marjaiset sitäin pyhemmät."
Lönnrotia häävirret kauneutensa ohella viehättivät siitä syystä, että varsinkin ne "antavat meille useita tietoja esi-isiemme kotielämästä ja monesta muusta seikasta, joita nyt olisi vaikea saada selville."
Vertauksen vuoksi panen tähän näytteeksi "Tulovirren" semmoisena, kuin sen eräs 52-vuotias Uhtuen eukko meille lauloi. Siitä näkee, että runo ilman lisäyksiä ja korjauksiakin juoksee paljon täydellisempänä ja selvempänä, tarkoituksestaan ja keinoistaan tietoisempana kuin taruaiheiset runot. Tulovirsi lauletaan sulhasen kodissa, nuoren parikunnan sinne saapuessa, ja kuului se kirjaanpanoni mukaan seuraavasti:
Miero vuotti uutta kuuta,
Kylä nuorta morsianta,
Miep' on vuotin veijoani,
Veijoni, minjoani,
Ken tämän toen valehti, 5
Ett' on veijon' tyhjin tullut?
Eip' on veijon' tyhjin tullut,
Onp' on tukku tuotavana,
Tosi tarjoteltavana,
On mitä oron vejellä, 10
Sorajouhen juoksutella,
Pystykapion piellä.
Terve piha täysinesi,
Ulkoinen urohinesi,
Piha vierahaisinesi! 15
Nouse korjasta koria,
Hyvä lahja laitiosta,
Nouse ilman nostajitta,
ylene ylenejittä,
Hos on nuori nostajasi, 20
Vihanta ylentäjäsi.
Tallaa jalka jalakselle,
Pole poikkipuoliselle,
Piha on askelta pitempi,
Kynnys hirttä korkiampi. 25
Astu tietä temminkäistä,
Maata maksankarvallista.
Niinpä on tänä suvena
Vajoset vajehteleksen
Vajollista vastakättä, 30
Niinpä on tänä suvena,
Hepo hirnui hirviästi
Hienon heinän heittäjäistä,
Niinpä on tänä suvena
Aivoin ammoin aika suopo 35
Aika vihkon antajaista,
Keikatti kevätkaritsa
Kainalopuolen kantajaista,
Koira haukkui korkiesti
Korkeiden vajojen päästä, 40
Niinpä on tänä suvena
Sintsi siitä siirtelekse
Uutta sintsin siivoojaista,
Aittaset alentelekse
Uutta aitan astujaista, 45
Niinpä on tänä suvena
Kynnykset kypertelekse
Hienon helman heittäjäistä,
Skääkäset kätsertelekse
Sormuskättä sulkijaista, 50
Rengaskättä reikkujaista.
Terve pirtti täysinesi,
Lautakatto kansoinesi!
Kenp' on tähän suojat saanut?
Suojat saanut, hirret tuonut, 55
Hirret hirmuilta mäiltä,
Malat marjakankahilta,
Sammalet sulilta soilta,
Tuohet tuomivaaran päältä,
Lauat mailta lamakoilta? 60
Laki on lahnan suomuloista,
Kiukoa meren kivistä,
Pajtshas meren paateroista,
Periseinä petran luusta,
Sivusein' on sirkan luusta, 65
Kamoa karitsan luusta.
Kenp' on tässä pääpätövä,
Päivän päällinen omena?
Kylän on paras patvaskoina,
Kylän onni oppahina, 70
Kylän vanhin vaate vyöllä.
Onp' on meiän patvaskalla
Kultainen kypärä päässä,
Puhki taivosen puhuja,
Läpi metsän läiköttäjä, 75
Onp' on meiän patvaskalla
Pää kullan vipalehissa,
Kulmat kullan solmuloissa,
Silmät kullan simtsukoissa,
Parta kullan palmikoissa, 80
Kädet on kullan käärösissä,
Sormet kullan sormuksissa.
Pait' on päällä palttinainen
Hipiällä hiettömällä,
Haahinen on haljakka päällä 85
Päällä paian palttinaisen,
Uujuinen ussakka vyöllä,
Kesäuuhen uujuloista,
Talvilampahan takuista,
Sep' on Kunttarin kutoma, 90
Päivänterin kesräelömä
Aialla tulettomalla,
Tulen tietämättömällä.
Jop' on kiitin patvaskani,
Vuotappa kiitän kaiken kansan. 95
Kuin on metsä huurtehessa,
Niin on kansa haljakoissa.
Mist' on saatu saajannainen,
Mistä tuotu tuojannainen?
Sielt' on saatu saajannainen 100
Saksan salmilta syviltä,
Vienan väljiltä vesiltä.
Kasvoi maalla maltsinmarja
Pellolla heliä heinä,
Sielt' on saatu saajannainen, 105
Sieltä tuotu tuojannainen.
Saajannaisen shapka suuri,
Niinkuin Suomen sukkulainen.
Mit' on hanhuset haolla?
Saajannaisen saappovaiset. 110
Mit' on joutsenet joella?
Saajannaisen valkeat sukat.
Jopa kiitin saajannaisen.
Kävitkö tiesi tervehenä,
Matkasi alihyvänä, 115
Sulhasena käyessäsi?
Saitko sen kuin käkesit?
Käkesit käkösen tuua,
Heramarjan herkutella.
Saitko kaunehimman kassapäistä, 120
Turpeimman tukkapäistä,
Sormuskäsistä somimman?
Olitko suin sulassa voissa,
Koprin kuorekakkaroissa,
Ainuon apen stolassa, 125
Ainuon anopin stolassa?
Onp' on meiän sulhasella
Aittanen joka aholla,
Purnuinen joka purolla,
Kuoppainen joka kujalla. 130
Onp' on meiän sulhasella
Orret otku, parret patku
Vanhoilla kapalihoilla.
Pyhät syötti pyynlihoilla,
Aret ennen ammutuilla, 135
Talvet ennen tapetuilla.
Sulhanen oli soma stolassa,
Kans' on kaunis lattialla.
Eipä ole ennen ollunn'
Eikä varsin vasta liene 140
Tämän sulhasen somuutta,
Tämän kansan kauneutta.
Oliko valkoinen jänönen
Jäljessänne juoksemassa?
Oliko ruskia reponen 145
Eessä tietä noutamassa?
Jottei pystyis noian nuolet,
Tietäjä teräksinensä,
Velho veitsirautoinensa.
Anna neuvon neitostani 150
Orpolastani opetan.
Morsio sisarueni,
Kapuletti lakluvoni.
Uusi tapa ottaminen,
Alemma kumartaminen, 155
Niskan nuoren notkuminen,
Kakla pysty kaartuminen,
Niinkuin tuores tuomen latva,
Kasvajan katajan lehvä.
Piä lusikkas luvussa, 160
Astiasi arviossa,
Jottei kasit kannettaisi,
Pienet linnut peitettäisi.
Ukko on susina tsupussa,
Akk' on karhu kartanolla, 165
Kyty kyynä kynnyksellä,
Nato naaklana tshupussa.
Kuin kyty kynnöltä tuloo,
Ukko aian panennasta,
Vie minjä vesi käsille 170
Varusta valkia paikka.
Jopa neuvoin neitostani,
Orpolastani opetin.
Ei laki rahoitta laula,
Kieltä piekse penningittä. 175
Alttinoin kylän akoilta,
Polttinoin kylän pojilta.
Laki laulajan lahoo,
Kieli kukkujan kuluu.
Kopeikka koko sanalta, 180
Kriuna kielen kääntimeltä,
Puoli puolelta sanoa,
Penni kielen pieksännältä.
Laulun lauloi, virren taitoi,
Täss' on virsi kuullaksenne,
Toinen ilman ollaksenne.
Saajannaisesta tavallisesti laulettiin vielä seuraavat säkeet:
"Shöi sian sukahinjehe
Mussan koiran karvoinjehe"…
mutta nämä sanat oli, mainitsi laulaja, Uhtuella jätetty pois. Ne tuntuvatkin siinä yhteydessä hyvin aiheettomalta pilkalta, joka riitelee saajannaisen suurta ylistystä vastaan. A.R. Niemen tutkimukset viittaavat siihen, että säkeet ovat vanha laina liettualaisilta.