X.
Ivan Petrovitsch saapui Venäjälle englantilaisena: tukkansa oli lyhyeksi leikattu, paitansa, ryhelletty, pitkä herneenvärinen takkinsa oli koristeltu, muotonsa oli happaman näköinen, koko käytöksensä oli jonkin päättäväisen ja rauhallisen tapainen; hän puhui hampaittensa välitse, nauroi soinnutointa naurua, hymy oli kadonnut kasvoiltaan, puhetapansa oli ainoastaan valtiollinen: hän söi verisiä paisteja ja joi portviiniä — kaikki huokui hänessä Iso-Britannialle; hän oli täynnänsä sen henkeä. Mutta kummallinen asia! Muuttuessaan englantilaiseksi oli Ivan Petrovitschista tullut isämnaanrakastaja, ainakin hän itse sanoi itseänsä siksi, vaikka tunsi Venäjää hyvin huonosti, ei säilyttänyt yhtäkään venäläistä tapaa ja puhui venäjän kiellä kovin kummallisesti: tavallisessakin keskustelussa, oli puheensa taipumaton ja laimea, se oli kokonaan gallialaistunut; mutta jos puhe oli jostakin tärkeästä aineesta, niin Ivan Petrovitsch tekeytyi tämän muotoiseksi: "näyttäkäämme uusia kokemuksia itsehartaudesta", "tämä ei sovellu itse luonnon olojen" j.n.e. Ivan Petrovitsch oli tuonut mukanaan muutamia valtiollisia perustus- ja parannus-kaavoja; hän oli tyytymätön kaikkeen mitä ympärillään näki, — erittäinkin järjestelmän (systemin) puute suututti häntä. Puheltuaan sisarensa kanssa, ilmoitti hän tälle aikovansa juurta jaksain uudistaa kaiken, että tästä lähtien on hänellä kaikki menevä uuden järjestelmän mukaan. Glafira Petrovna ei vastannut mitään Ivan Petrovitschille, puristi vaan hampaansa yhteen ja ajatteli: "mihinkähän minä sitten joudun?" — Mutta saavuttuaan maalle veljen ja veljenpojan kanssa, rauhoittui hän pian. Talossa tosin tapahtui uudistuksia: liiat palvelijat ja ruotulaiset ajettiin tiehensä; niiden joukossa saivat kärsiä kaksi ämmääkin, joista toinen — sokea, toinen — halvattu, ja vielä yksi Otschagovin aikuinen raihnainen majuri, jota huomattavan ahneutensa tähden oli syötetty ainoastaan mustalla leivällä ja pavuilla. Samoin tuli käsky ettei enää vastaan ottaa entisiä vieraita: heidät vaihdettiin erääsen vaaleanverevään, kivuliaasen parooniin, hyvin kasvatettuun ja kovin typerään mieheen. Taloon ilmaantui Moskovasta tuodut uudet huonekalut, niinpä sylkyastioita, kelloja, pesupöytiä: murkina oli toisella tapaa pöytään tuotava; viinat ja marjaviinit saivat siirtyä ulkomaisen viinin tieltä; palvelijat vaatetettiin erityispukuihin; sukuvaakunaan lisättiin kirjoitus: "in recto virtus"… [Totuudessa on hyväntekijä.] Mutta Glafiran valtaa ei rajoitettu: kaikki ostokset ja ulosannot olivat hänestä riippuvaiset; ulkomailta tuotu elsassilainen kamariherra koetti vastustaa häntä, vaan kadotti paikkansa, vaikka olikin herransa suosiossa. Mitä taas talouden ja omaisuuden hoitamiseen tulee (Glafira tunkihe näihinkin asioihin), niin, vaikka Ivan Petrovitschin sanain mukaan: olisi pitänyt tähän rikkaläjään puhaltaa uutta henkeä — jäi kaikki entiselleen, ainoastaan maksut siellä täällä suurennettiin ja veroitus tuli raskaammaksi, sekä talonpoikien kiellettiin personallisesti kääntymästä itsensä Ivan Petrovitschin puoleen. Isänmaan rakastaja halveksikin maanmiehiänsä. Ivan Petrovitschin uusi järjestelmä pantiin täydessä voimassa käytäntöön ainoastaan Fedjassa: hänen kasvatuksensa "uudistettiin juurta jaksain", isä otti sen tehtäväkseen.