XIII.
Ispravnikka luki varsinaisen formalisen asiakirjan, Martin Petrovits'in kirjoittaman lahjoitus-luettelon. Senjälkeen meni hän viskaalin kanssa kuistille ja ilmoitti naapureille, palkkalaisille, Harlow'in talonpojille ja muutamille palvelijoille mitä tapahtunut oli. Nyt alkoi kahden uuden tilan omistajattaren valtaan vahvistaminen. He olivat kumpainenkin tulleet kuistille ja heihin nyt kädellään osoittaen ispravnikka rypisti toista kulmakarvaansa ja saaden huolettomille kasvoilleen hetkeksi ankaran näyn, kehoitti talonpoikia "kuuliaisuuteen". Olisi tämä kehoitus hyvin saattanut jäädä poiskin, sillä sen hiljaisempia naamoja kuin Harlow'in talonpojilla oli, ei ole luullakseni maailmassa missään. Huonot viitat ja rikkinäiset nutut yllä, vyöt kumminkin sangen kireällä, niinkuin aina on tapana juhlallisissa tilaisuuksissa, — semmoisina he seisoivat, liikahtamatta kuin suolapatsaat ja joka kerta kuin ispravnikka päästeli tämmöisiä mahtisanoja: "Kuulettekos, pirut! Ymmärrättekös, perkeleet?" kumarsivat he äkkiä yht'aikaa, niinkuin komennon jälkeen. Jokainen näistä "piruista ja perkeleistä" piteli molemmilla käsillään lujasti lakista kiinni eikä kääntänyt silmiänsä akkunasta, jossa näkyi Martin Petrovitsh'in vartalo.
Hiukkaa vähemmin aristelivat palkkalaiset.
— "Tiedättekös mitään" kiljasi heille ispravnikka, "mikä estäisi Martin Petrovitsh Harlow'in ainoita ja laillisia perillisiä ja tyttäriä tulemasta hovin omistajiksi?"
Kaikki palkkalaiset kyyristyivät lähemmälle toisiansa.
— "Tiedättekös, perkeleet, vai?"
— "Ei myö, hyvä herra, tiedetä niin mitään", vastasi uljaasti rokon-arpinen vanha ukko, jolla oli tasaiseksi leikattu parta ja viikset, — virasta eronnut sotamies.
Perästäpäin, kotia mennessään, palkkalaiset haastelivat keskenään näin:
— "Kylläpäs on rohkea mies vaan tuo meidän Jeremeitsh!"
Ispravnikan pyynnöistä huolimatta ei Harlow tahtonut tulla kuistille tyttäriensä kanssa.
— "Alamaiseni antautuvat muutoinkin minun tahtoni alle", vastasi hän.
Toimituksen päättämisen jälkeen sai jonkunlainen suru hänessä vallan. Hänen kasvonsa vaalenivat jälleen. Tämä uusi, tavaton murheen lause sointui niin peräti vähän yhteen Martin Petrovitsh'in laajain ja hyväntahtoisten piirteiden kanssa, ettei enää tiennyt mitä ajatellakaan. Talonpojat puolestaan näkyivät olevan ymmällä hekin. Ja todellakin: "Herra on elossa vielä, tuollahan hän seisoo itse, ja vielä näethän semmoinen herra: Martin Petrovitsh! Ja yks kaks, niin hän ei enää meidän herra olekaan. Merkillistä!"
Lieneekö Harlow arvannut, mitä ajatuksia pyöri hänen "alamaistensa" päässä, vai lieneekö hän vielä kerran tahtonut näyttää heille mahtiansa, en tiedä, mutta hän avasi äkkiä ilmaruudun, pani suunsa aukolle ja kiljasi jyrisevällä äänellään: "kuuliaisuutta!" Samassa paiskasi hän akkunan kiinni. Talonpoikain ymmällä-olo ei tietysti tuosta yhtään haihtunut eikä vähentynyt. — Entistä enemmän he vain kivettyivät ja melkein näkyivät lakanneen katsomasta.
Suurempaa vilkkautta osoitti palvelijain ryhmä pihalla. (Tässä ryhmässä oli muun muassa kaksi hyvin lihavaa tyttöä, lyhyet kattunileningit päällä ja niin paksut pohkiat säärissä, ettei moisia näe muualla kuin Michel Angelon viimeisessä Tuomiossa, ja lisäksi vielä muuan peräti vanha, vanhuuttansa oikein härmettynyt, puolisokea ukko, karkeassa karvakankaasta tehdyssä sinellissä, — hänen sanottiin Potemkin'in aikana olleen pillipiiparina. Kasakkipojan Maksimkan oli Harlow pidättänyt itselleen.) Tämä ryhmä se liikahteli edes paikallaan.
Uudet emännät käyttävät hyvin arvokkaasti, etenkin Anna. Puristaen yhteen kuivat huulensa, katsoi hän itsepintaisesti maahan. Eipä juuri ennustanut hyvää tämä hänen ankara ryhtinsä. Eulampia ei nostanut silmiänsä hänkään; kerran vaan hän kääntyi ympärinsä ja katseli kotvasen melkein kummastellen sulhastansa, joka myöskin oli nähnyt tarpeelliseksi tulla Sletkin'in perässä kuistille. "Millähän oikeudella sinäkään täällä olet?" Niin näkyivät kysyvän nuo kauniit, pulleat silmät Sletkin oli muuttunut muita enemmän. Koko hänen olennossaan ilmaantui hätäilevä rohkeus, niinkuin hänellä olisi ollut nälkä; pään ja jalkain liikkeissä oli vielä tuota entistä teeskenneltyä nöyryyttä, mutta kuinka iloisesti levitteli hän käsiään, millä hääräilevällä innolla liikutteli lapaluitaan! "Pääsinpäs, muka, vihdoinkin perille!"
Päätettyänsä uuden emännyyden vahvistamisen metkut, tunsi ispravnikka niin selvästi aamiaisen lähenevän, että oikein hänelle tuli vettä suuhun. Hän hieraisi kämmeniänsä tuolla erityisellä tavalla, joka tavallisesti käy ensimmäisen ryypyn sisällemenon edellä. Pianpa saatiin kumminkin tietää, että Martin Petrovitsh'in tahdosta ensin toimitetaan jumalanpalvelus ja veden pyhitys. Pappi puki päällensä vanhan messukaavun, joka töintuskin enää koossa pysyi; kyökistä ilmestyi vanha lukkari, joka töintuskin enää hänkään koossa pysyi, vaikeasti viritellen suitsutusta vanhassa vaskisessa astiassa. Jumalanpalvelus alkoi. Harlow huokaili huokailemistaan: maahan asti hänen oli mahdotoin kumartaa lihavuutensa tähden; sen sijaan hän, oikealla kädellään ristien silmiänsä, kumarsi päätänsä ja osoitti vasemman käden sormella maahan. Sletkin se loisti, oikein sai kyyneleitä silmiinsä. Shitkow, kuten sopii sotaherran, hiljalleen vaan heitteli sormiaan uniformunsa kolmannen ja neljännen napin välillä. Kvitsinski, katolin-uskoa, jäi läheiseen kamariin, Viskali sen sijaan rukoili niin hartaasti, huokaili niin erinomaisella myötätuntoisuudella aina Martin Petrovitsh'in jälkeen, ja sopatti ja huuliaan liikutteli niin innokkaasti, nostaen silmänsä ylös mäkihin, että minäkin, häntä katsoessani tunsin liikutusta ja rupesin myöskin hartaasti rukoilemaan. Jumalanpalveluksen jälkeen, kun vesi oli pyhitetty, kasteli kukin kasvojansa pyhällä vedellä, yksin Potemkin'in aikainen pillipiipari ja Kvitsinskikin, ja sittenkuin Anna ja Eulampia Martin Petrovitsh'in käskystä, vielä kerran olivat kiittäneet häntä, kumartaen maahan asti, — silloin vasta löi aamiaisen hetki.
Ruokia oli paljon ja kaikki erin-omaisen maukkaita; me söimme aivan kauheasti. Tuli esille myös välttämätön puteli donskoi-viiniä. Ispravnikka, joka enemmän kuin kukaan muu tunsi suuren maailman tavat ja sitäpaitsi oli esivallan edustaja, ehdotti terveysmaljan "ihanille emännille!" Sen jälkeen ehdotti hän, että juotaisiin arvollisimman ja jalomielisimmän Martin Petrovitsh'in malja. Kuultuaan sanan "jalomielisimmän", Sletkin vingahti ja hyökkäsi suutelemaan hyväntekijäänsä,
— "No hyvä on, hyvä on: heitä jo valtaan!" jupisi Harlow, ikäänkuin harmissaan, torjuen häntä kyynärpäällään…
Mutta tässäpä tapahtui, kuten sanotaan, ikävä juttu.