IX

Valinta.

Heidän saavuttuaan vallitsi hetken aikaa syvä hiljaisuus, ja koska seurakunta nyt oli täysilukuinen, siirtyivät sen jäsenet vaistomaisesti lähemmäksi toisiaan ja kokoontuivat pöydän ympärille. Ne, jotka tähän asti olivat aikansa kuluksi laskeneet pilaa ja leikkiä, seisoivat nyt nöyrinä ja tarkkaavaisina. Heidän viettämänsä kulkurielämä, monenlaiset vaiheet ja vaarat, säännötön, mutta ankara sotakuri ja hurjat yritykset, joihin he alinomaa ryhtyivät, olivat pakoittaneet heidät tottumaan kaikenlaisiin tilanteihin, nukkumaan, syömään, laskemaan leikkiä, tappelemaan millä hetkellä hyvänsä, eikä se nopeus, jolla nämä seikat seurasivat toinen toistaan, ollut heille ensinkään haitaksi.

Treslong, Galama, Block ja nuo viisi päällikköä olivat sijoittuneet pöydän ylipäähän. Muut istuutuivat sen ympärille ja kaikkien silmät kääntyivät Galamaan; häneltä he odottivat niitä suuria uutisia, joista kaikki tehtävät riippuivat. Ja kun hän seisoi siinä kauniine, vaalean tukan ympäröimme kelmeine kasvoineen, silmät säteillen toivosta ja innosta, huulet hymyssä, näytti hän urhoollisuuden ja jalon isänmaallisuuden perikuvalta.

"Minun tulee ensin esittää teille, hyvät herrat, uusi seuramme jäsen", lausui Galama sointuvalla äänellä, kun hän oli sydämellisesti tervehtinyt erityisiä ystäviään ja heidän kanssaan hetken haastellut. "Hänet on lähettänyt meille ystävämme Pietari Blink, joka, kuten kaikki tiedämme, uutterasti valvoo etujamme Hollannin maakunnassa. Hänellä on mukanaan Blinkin suosituskirje, jossa tämä vakuuttaa, että Gerard Block, se on hänen nimensä, on tekevä paljon hyötyä meille, koska hän on tarkoin tuntenut Brüsselin lapsesta asti. Minun ei tarvitse kysyä teiltä, mestari Block, oletteko vannoneet uskollisuutta Espanjan kuninkaalle, tämän maan herralle, Oranian prinssille, hänen ainoalle lailliselle sijaiselleen, ja meidän liitollemme, näitten uskolliselle auttajalle."

Block nyökäytti päätään myöntymyksen osoitteeksi.

Mutta useat Kerjäläiset katselivat häntä karsain, epäilevin silmin.
Galama huomasi sen ja koetti poistaa heidän epäluuloaan.

"Pieninkin epäilys hänen uskollisuudestaan meitä kohtaan", sanoi hän, "on tällä hetkellä kokonaan hävinnyt, sillä minun tulee teille sanoa, että, vaikken ole sen pitempää aikaa häntä tuntenut, on hän jo henkeni pelastukseksi pannut omansa alttiiksi. Ja totisesti olen varma siitä, että ellei hän parhaaseen aikaan olisi niin tehokkaasti auttanut minua, heiluisin ennen pitkää jossakin Brüsselin hirsipuussa."

Kerjäläiset katsoivat leppeämmin Blockia ja Galama jatkoi:

"Minun täytyy huomauttaa teille siitä kovasta iskusta, joka tällä hetkellä uhkaa meitä kaikkia. Minun ei tarvinne kertoa, millä tavalla herttuan ja hänen edeltäjänsä verenhimoiset kätyrit ovat särkeneet kaikki pyhimmät ja hellimmät siteet, joita ihmislapset voivat keskenään solmia ja kuinka he sillä tekosyyllä, että muka suojelevat pyhää kirkkoa, hävittävät talomme ja ryöstävät tavaramme. Minun luullakseni teissä ei ole ainoatakaan, jota ei joku raskas, kova isku ole kohdannut, joka ei ole kadottanut armasta ystävää tai sukulaista ja nähnyt hänen kuolevan niinkuin kurjimman pahantekijän. Mutta tällä kertaa emme kuitenkaan mieti kostoa. Nyt meitä kutsutaan hyvällä työllä asiaamme auttamaan, tehtävällä sellaisella, josta pyhä vapautemme saa uutta elinvoimaa. Te muistatte kaikki, millä kehnolla ja kavalalla keinolla Alba, yhdeksän kuukautta sitten, sai haltuunsa molemmat kreivit Egmontin ja Hornin. Kun huhu heidän vangitsemisestaan levisi ympäri maan, ei kukaan sitä uskonut; mutta kun tieto varmeni päivä päivältä ja kun kuninkaan vielä sanottiin hyväksyneen tämän menettelyn, alkoi epäileväinenkin peljätä, että huhussa on perää. Onko minun tarvis muistuttaa, teille, mikä ääretön hyöty kuninkaalla oli heistä, varsinkin kreivi Egmontista? Tarvitseeko minun mainita hänen urotöistään? Eikö koko maailma ole ihaillen puhunut Lamoral Egmontista? Ja eikö naapurimme, ranskalaiset, vielä tänään häpeällä muista St. Quentinin ja Gravelines'in nimeä? Ja tiedättekö, kuinka nuo hyvät työt palkitaan? Tänä aamuna hänen julkinen ja yksityinen vihamiehensä herttua on päättänyt julkisesti, Brüsselin torilla, Broodhuysin edustalla, mestauttaa sekä hänet että hänen vankitoverinsa ja ystävänsä kreivi Hornin, — ja se on tapahtuva huomenaamulla."

Hän herkesi ja katseli ympärilleen. Sanoma, joka nuolen nopeudella oli levinnyt kautta kaupungin miehestä mieheen, näytti jo olevan useimman tiedossa, ja heidän ainoana vastauksenaan oli vielä synkemmät pilvet heidän otsallaan kun he tuijottivat toisiinsa, Galamaan tai alas lattiaan.

"Melkein koko sen ajan, kun kreivit olivat Gentissä vankeina", Galama lisäsi, "yritin salaa vapauttaa heitä, mutta kaikki yritykseni raukesivat tyhjään. Vihdoin tuli tieto, että heidät muutettiin Brüsseliin mestattavaksi. Minä lähetin kohta teille sanan, sillä on mahdollista, että me täällä saamme tehdyksi sen mikä ei Gentissä onnistunut. Minun ei tarvitse teille sanoa, mikä ääretön hyöty kreivi Egmontista olisi meidän asiallemme ja kuinka suurena apuna hän olisi mainehikkaalle päälliköllemme, Oranian prinssille. Hänen sotataitonsa, joka vetää vertoja Alballe, se kunnioitus, jota kansa ja etenkin sotaväki hänelle osoittaa, tekisi hänet prinssin ja prinssin veljen parhaimmaksi tueksi. Minä kävin eilen illalla Brüsselissä mestari Blockin seurassa, ja me havaitsimme kumpikin kaikenlaista, joka tekee toimemme samalla kertaa sekä helpommaksi että työläämmäksi. Antakaamme ystävämme Blockin ensin ilmaista, mitä hän on kuullut. Sen jälkeen minä kerron teille juttuni."

Kaikkien silmät kääntyivät Blockiin, joka aivan levollisesti lausui:

"Tiedot, jotka olen saanut hankituksi, eivät tosin ole runsaat, mutta tärkeät ja luotettavat, sillä olen saanut ne omalta serkultani, joka on herttuan kamariherra ja salaa kuuluu meidän puolueeseemme. Hän ilmoitti minulle, että kaupungissa on mahdotonta nostaa kapinaa kreivien pelastamiseksi, vaikka olisimme sata kertaa väkevämmät kuin nyt. Kaksituhatta miestä asetetaan mestauksen ajaksi torille ja kaksi komppaniaa kiertelee katuja, ettemme me tällä tavalla saisi mitään aikaan, vaikka porvaritkin tulisivat avuksemme. Mutta nuo poloiset porvarit ovat niin alakuloisia, niin rohkeutta vailla ja niin säikäyksissään, että tuskin löydämme kymmentä, jotka kuulevat meitä. Alba on haettanut Ypres'in piispan, joka tänä yönä kahdentoista aikana menee Egmontin luo ja ilmoittaa hänelle hänen läheisen loppunsa. Kreiviä vartioidaan vahvasti ja ellei mitään keinoa keksitä hänen pelastuksekseen, on aikansa suurin sotapäällikkö ja mies, joka ennen muita voi auttaa asiaamme, ennen neljänkolmatta tunnin kuluttua kylmä, hengetön ruumis."

Viimeiset sanat lausuttiin matalalla, värisevällä äänellä ja ne tekivät syvän vaikutuksen. Uhkaava onnettomuus painoi raskaasti jokaisen mieltä. Treslong huomasi surullisen mielialan, rypisti otsaansa ja päätti, jos mahdollista, ohjata ajatukset toisaalle. Hän otti pikaisesti puheenvuoron ja saneli hilpeästi:

"Meidän ei suinkaan tarvitse vaipua epätoivoon, vaikka vihollinen tähän aikaan on meitä väkevämpi, ja vaikkemme voi asettaa mitään armeijaa häntä vastaan. Tiedämme, että eräs meidän joukostamme on hiljattain saanut voiton heidän joukostaan Frislannissa, vaikka meikäläisiä oli puolta vähemmän kuin heitä, ja kuka tietää, vaikka meidän vielä onnistuisi kukistaa heidät vähemmilläkin voimilla? Meidän sopii ainakin yrittää, ja minä puolestani olen valmis siihen, vaikka menisinkin surmilleni. Kun Yonker Galama tuli, olin näkevinäni että hänen kasvoillaan ilmeni jonkun verran toivoa. Me emme ole vielä kuulleet, mitä hänellä on sanottavaa. Kenties eivät porvarit sentään ole niin alakuloisia ja kenties he, jos he saavat tietää, että me olemme lähimailla, uskaltavat käydä yritykseen käsiksi. Mitä tietoja teillä on, Yonker?"

Kun Galama jo oli Treslongille kertonut, mitä hyötyä hänellä oli ollut Brüsselin matkasta, oli tämän sanoilla toivottu vaikutus. Läsnäolijat odottivat hartaasti, mitä Galamalla olisi sanottavaa.

"Te olette kumpikin oikeassa", sanoi Yonker, "sekä te, herra, että te, mestari Block. Luulen todellakin, että Brüsselin porvarit ovat kärsineet niin paljon, etteivät he uskalla taistella espanjalaista vastaan. Mutta vielä on heidän joukossaan miehiä, jotka eivät tiedä, mitä pelko on. Eilen illalla kävin Broodhuyssä, siellä, jossa kreivejä talletetaan, ja silloin aloin hiukan toivoa, että joku meistä voisi saada kreivi Egmontin pelastetuksi; mutta kreivi Hornin hyväksi pelkään minä, emme voi mitään. Yritys on kuitenkin perin vaarallinen ja on sen lisäksi tehtävä niin taitavasti, ettemme sekoita vaaraan ketään muuta kuin itsemme. Yhden meistä täytyy, dominikaanimunkiksi puettuna, mennä Broodhuysiin, jossa hänet vartijajonon välitse viedään ullakolle. Sieltä täytyy hänen avaran kamiinin kautta kiivetä alas kreivi Egmontin huoneeseen ja hiljaisella tavalla panna vahtimies siihen tilaan, ettei hänestä ole mitään haittaa. Sitten kreivi vaihtaa vaatteita vapauttajansa kanssa ja jättää valepuvussa vankihuoneen, sillä välin kun toinen jotenkin koettaa päästä ullakolta viereiseen kalamyymälään. Samaan aikaan yksi meistä kiipeää kaupungin vallille, käy äkkiä vartian kimppuun, ja toiset tulevat samaa tietä. Näiden on määrä silloin kun kreivi lähestyy, hyökätä vahtien päälle ja avata portti, joka ei ole vaikea työ. Niitten, joilla on hevoset, tulee seurata kreiviä hänen pakomatkallaan Ranskaan, toiset pelastakoot itsensä miten voivat. Tämä on minun tuumani ja se on ainoa, jolla on vähän menestymisen toivoa. Se on hurja yritys ja minä luulen, ettei kukaan ryhdy siihen vapaaehtoisesti. Ottakaa huomioon vaarat: Se, joka lähtee Broodhuysiin, ei saa paljon välittää hengestään; sillä jos nämä vehkeet tulevat ilmi, on hän kuoleman oma, kuten myöskin se, joka —"

Hänen äänensä vapisi, mutta hän rohkaisi mielensä. Haudan hiljaisuus vallitsi Kerjäläisten joukossa. Vihdoin Treslong lausui:

"Kuka ottaa vapaaehtoisesti toimekseen käydä vartian kimppuun?"

"Minä."

Se oli Block. Hän seisoi suorana ja silmäili joukkoa ympärillään.

"Minä en olisi niin rohkea", sanoi hän, "mutta minä olen pienestä pojasta tuntenut Brüsselin ja kiipeillyt kaikilla sen valleilla, ennenkuin kaupunki joutui piiritystilaan. Tunnen erittäin tarkoin portin läheiset paikat. Siellä olen usein kahlannut kaivannossa ja kontannut edestakaisin viemäreissä. Se on vielä sama kuin ennen, ja minä takaan hengelläni, että toimitan asian kunnollisesti."

Mutta Treslong ja muut liittoveljet näyttivät kuitenkin arvelevan, suostuisivatko he näin rohkeaan tarjoukseen, varsinkin kun se lähti miehestä, joka tänään oli ensikerran heidän seurassaan ja jota ei kukaan heistä tarkemmin tuntenut. Block huomasi tuon.

"Teissä on epäilemättä monta", sanoi hän, "jotka jonkinlaisella epäluulolla katselevat tarjoustani. Mutta suokaa minun lyhyesti ilmoittaa ne syyt, jotka ovat vaikuttiminani. Meillä ei ole kuin puolineljättä tuntia aikaa, joiden kuluessa on kaikki tehtävä, sillä sen jälkeen Ypres'in piispa on vangin luona. Siinä toimessa, johon minä olen tarjoutunut, ei ole kenestäkään mitään apua, ellei hän tarkoin tunne vallia ja kaikkea, mitä siihen kuuluu, jos ensimäinen yritys menee pilalle, ei tarvitse toista tehdäkään, sillä vahdit osaavat silloin olla varoillaan. Kaikki riippuu siis yhdestä kerrasta. Jos joku luulee paremmin kuin minä voivansa sen tehdä, suon kernaasti hänen mennä. Mutta minun tekee suuresti mieleni maksaa edes osa velastani noille verikoirille."

Hän puhui kiivaasti ja, kuten näytti, myös sydämensä pohjasta. Hän oli nähtävästi päässyt tarkoituksensa perille ja huomasi hyvillä mielin, että moni, hänen puhuttuaan, osoitti suostumustaan pään nyökäyksellä. Treslong näytti vähän aikaa miettivän ja lausui sitten:

"Niin, ehkä se lienee parasta. Olin ensin aikonut itse ryhtyä siihen toimeen, mutta, lähemmin mietittyäni, luulen, että munkinvirka luonnistuu minulta paremmin. En ole vielä unohtanut kaikkea latinaani ja olen suuttunut tähän laiskurielämään. Kuka siis hankkii minulle munkinkaavun?"

Mutta tässä häntä kohtasi kova vastarinta. Ei kukaan Geuseistä tahtonut suoda hänelle tuota tointa. Muutamat arvelivat, että hänen pitäisi jäädä viemään heitä vallille, toiset taas, että häntä tarvittaisiin järjestyksen valvomiseen, koska ei kukaan muu täyttänyt hänen sijaansa. Toiset laskivat leikkiä hänen epäpapillisesta ulkomuodostaan ja väittivät, ettei häntä milloinkaan laskettaisi portista sisään. Treslong näytti arvelevan.

"Mitä te sanotte, Yonker?" kysyi hän Galamalta.

Kova taistelu oli tällä välin riehunut Galaman rinnassa. Hän hehkui halusta itse tarjoutua tuohon toimeen, mutta lupaus, jonka hän oli antanut Agnesille, sulki hänen suunsa. Hän seisoi siinä, huulet tiukasti suljettuina, poskilla puna. Kun Treslong puhutteli häntä, veti hän raskaasti henkeään, mutta ei lausunut sanaakaan.

Äänettömyys valtasi hetkeksi koko liittokunnan, ja moni näytti epäilevän, miten friisiläisen käytös olisi selitettävissä. Vihdoin lausui Block matalalla ja melkein säyseällä äänellä:

"Suokaa anteeksi, herra de Treslong, mutta minusta ne väitteet, joilla on koetettu estää teidän menoanne, eivät ole aivan perusteettomia. Teidän kasvonne tuntee melkein jokainen brüsseliläinen, sillä kreivi Brederoden uljasta toveria ei voi kukaan Hollannin mies unohtaa. Ja minkä vuoksi te lähtisittekään? Jalo Yonker tässä minun vieressäni haluaa hartaasti tuohon kunniatyöhön, siitä olen varma. Hän osaa kaikkialle Broodhuysissa, häneltä sujuu latina ja hänessä on munkkia ainakin enemmän kuin teissä, Teidän armonne, ja eilisillan pieni kohtaus on osoittanut, ettei häneltä puutu neuvokkuutta ja uskallusta".

Liittolaiset vastasivat Blockin ehdotukseen lujilla suosion osoituksilla. Ainoastaan Treslong ja Hannu olivat eri mieltä. Hannu oli ääneti ja katsoa tuijotti Blockia. Treslong lausui suoraan tyytymättömyytensä, mutta Kerjäläiset, jotka tunsivat hyvin Galaman avut ja ansiot, kumosivat kaikki vastaväitteet ja Yonker itse suostui ehdotukseen mitä suurimmalla halulla. Hän tarttui Blockin käteen ja pusersi sitä hartaasti. Sitten hän lausui, kääntyen Treslongiin:

"Tulkaa, herra, älkäämme enää tuhlatko sanoja. Minä lähden ja saatan, jos Jumala suo, kreivin teidän luoksenne tunnin, parin kuluttua. Aion kaikin keinoin pyrkiä jälleen ulos, ja ellei minun onnistu päästä, kuolen iloisena, jos vain kreivi on vapaana. Hannu, tuo minulle munkinkaapu ja riisu minulta tämä puku, sillä aika on täpärällä ja jokainen silmänräpäys kallis. Vielä yksi asia: kreivi seisahtuu vähäisen ristikadun kulmaan, viheltää hiljaa ja lausuu tunnussanan 'vapaus'. Lopputoimista saatte sopia keskenänne. Missä on Hannu?"

Hänelle sanottiin, että Hannu oli mennyt toiseen holviin hakemaan tarvittavaa pukua; välttääkseen ajan hukkaa nosti Galama heti esiripun ja astui Hannun luo.

Hannu seisoi keskiholvissa ja hänen ympärillään oli kasa kaikenlaisia vaatteita, jotka sikin sokin peittivät permannon. Seinillä riippui joukottain kaikennäköisiä aseita ja eräässä nurkassa sijaitsevat kaksi kolme tynnyriä sisälsivät niitä aineita, joita Kerjäläiset eniten tarvitsivat: viiniä ja ruutia. Heti kun hän näki isäntänsä, laski hän lampun, jota hän piti kädessään, maahan ja avasi Galaman rintahaarniskan. Tämän tehtyään hän kumartui, ikäänkuin etsiäkseen joitakin vaatteita. Mutta oikeastaan hän hyvin tarkoin katseli haarniskaa ja kirjailtua vyötä, jossa Galaman miekka riippui. Vaikkei tarkastelua kestänyt kuin silmänräpäyksen ajan, näytti se sentään tyydyttäneen Hannua, sillä hän pani pois kummankin esineen ja seisoi hetkisen ajatuksiin vaipuneena.

Hänen isäntänsä katseli häntä mielihyvällä, sillä Hannu oli yhtä paljon hänen ystävänsä kuin palvelijansa; hän lausui usein yhtä viisaita mietelmiä ja antoi yhtä oivallisia neuvoja kuin älykkäimmät miehet, — seurasipa usein menestyskin näitä neuvoja. Nyt hän seisoi ja loi herraansa katseen, josta huomasi, että hänellä oli jotain sydämellään, mutta että hänen oli vaikea sitä sanoa. Hänen huolettomasta hilpeydestään ei näkynyt merkkiäkään ja hänen tummista silmistään loisti vakava, miettivä mieli.

"No, Hannu", kysyi Galama, "mitä tuumailet?"

"Hm, Yonker, muistin kreiviä", vastasi Hannu hitaasti, "ja ajattelin miltä hänen olonsa tuntunee huomenna tähän aikaan."

"Sitäkö vain?" sanoi Galama. "Tuntuu varmaan tavattoman hyvältä olla tuolla puolen rajaa."

"Voi olla niinkin, ettei hän tunne mitään", vastasi Hannu kumartuen uudestaan ja kaivellen vaatekasaa.

"Kuinka niin?" kysyi hänen isäntänsä. "Sinä näytät olevan toivoton tuon asian suhteen."

"Tiedättehän Yonker, että yritys on vaarallinen. Ensiksikin tunnetaan teidän kasvonne heti portilla, ja kummastusta herättää, että espanjalainen upseeri tänään tulee munkin puvussa."

"Minä tiedän tunnussanan. Joudu siis!"

"Sitten on tuo Agnes neiti", jatkoi Hannu, puhuen melkein itsekseen.

"Agnes tietää varsin hyvin, mitä on tekeillä", keskeytti Karel hänet maltittomasti.

"En luule, että hän pysyy niin kylmäkiskoisena ja varovaisena, kuin hänen tulisi, ja sitten hän kenties itkee ja koko hanke tulee ilmi ja meidän käy hullusti —"

"Meiltä menee koko aika hukkaan, jos tässä pitemmältä lepertelemme", sanoi Galama yhä kärsimättömämmällä äänellä. "Kaapu tänne, ja kiirehdi, jos et vielä ole sitä löytänyt. Kello on kohta yhdeksän ja kymmeneltä minun täytyy olla siellä."

"Voi Yonker", sanoi Hannu mielenliikutuksesta käheällä äänellä, "minä ajattelin todella, että — teidän ei tule — te ette saa —"

"Mitä sinä tarkoitat?" huudahti Galama, polkien jalkaa. "Aijotko pidättää minua täällä kaiken yötä, vai mitä? Anna paikalla kaapu minulle, tai malta, minä haen sen itse. Tulen ilman sinuakin toimeen."

Yonker älysi aivan hyvin, mitä Hannu tarkoitti, ja on mahdollista, että sisällinen ääni kuiskasi hänelle uskollisen palvelijan olevan oikeassa. Mutta jo tuo yksistään olisi yllyttänyt itsepintaista friisiläistä noudattamaan omaa päätään. Mutta jos Galama oli itsepäinen, oli Hannu vielä järkähtämättömämpi.

"Hiiteen tuo!" sanoi hän uljaasti, samalla kun hän heitti munkinkaavun menemään ja vakavasti katseli isäntäänsä. "Ettekö ymmärrä, Yonker, ettei teidän sovi mennä? Miksi vastustelette, kun on kysymyksessä kreivi Egmontin, neiti Agnesin ja teidän sisarenne onni? En väitä, että teiltä muulloin puuttuu karskia mieltä; mutta tällä kertaa sitä puuttuu, siitä panen henkeni, kun teidän on oltava neiti Agnesin ja sisarenne läheisyydessä."

"Se saadaan nähdä", vastasi Karel, ylpeästi oikaisten käsivarttaan. "Kiitän sinua hyvästä tahdostasi ja uskon, että se, mitä lausuit minusta oli hyvin tarkoitettua. Mutta kun minut on tähän toimeen valittu, en kammo sitä, ja vaikka tehtäväni onkin vaikea, olemme kuitenkin jo Agnesin kanssa miettineet kaiken valmiiksi, ja pidän kunniana, että liittoveljeni luottavat minuun. Anna kaapu minulle!"

"Ei" sanoi Hannu isällisellä äänellä, "liittoveljet eivät luottaisi teihin, jos he tietäisivät, mitä minä tiedän. He eivät tunne teitä eivätkä neiti Agnesia, he eivät tiedä, että hän on itkenyt tämän vyön vaaleaksi. Ette voi kieltää, Yonker, että joko hän tai teidän sisarenne tai kumpainenkin on teidän tähtenne vuodattanut kyyneleitä. Nainen on nainen eikä milloinkaan muuksi muutu. Mutta jos hän nyt jo on itkenyt, niin mitä hän tehneekään vastedes, kun hänen täytyy teidän kanssanne kokea vaaroja? Toisesta on toisella niin paljon huolta, että te molemmat joudutte perikatoon."

Mutta tästä ei ollut mitään hyötyä. Galamasta saattoi nähdä, että hän katsoi arvoansa loukatuksi; hän tempasi kaapun palvelijansa kädestä ja alkoi, välittämättä toisen inttämisestä pukea sitä ylleen. Hannu pudisti päätään, meni holvin suuhun ja nosti esirippua. Etuholvi oli muuttunut toisennäköiseksi. Pöytä oli siirretty pois, kivet vieritetyt loukkoon. Kerjäläiset valmistautuivat retkelle ja Block oli jo lähtenyt toimiinsa. Kun Hannu pisti päänsä luolan suusta, oli hän vähällä sysätä Treslongia, joka seisoi vieressä, vakavasti keskustellen Verveenin ja saarnamiehen kanssa. Palvelija kosketti päällikön käsivartta. Treslong kääntyi ja näytti kummastuneelta huomatessaan Hannun.

"Toivon, että Teidän Armonne ei pane pahakseen", sanoi Hannu nöyrästi, "mutta Yonker on aivan taipumaton ja minun luullakseni te olette ainoa, joka saatte hänet järkiinsä. Älkää laskeko häntä Broodhuysiin, sillä saatte olla varma siitä, että hän pilaa koko asian."

Treslong naurahti ja lausui katsellen molempia toisia:

"Te näette, etten suotta ole huolissani. Käykäämme hänen luokseen", ja kaikki kolme menivät luolaan, Hannu jälessä iloisena ja kummastellen.

"Minun on juolahtanut mieleeni, Yonker Galama", sanoi Treslong tyynesti, mutta päättävällä äänellä, "että te ette sittenkään ole meistä sopivin tähän yritykseen. Muistaakseni olette minulle sanonut, että sisarenne asuu Broodhuyisissä ja että kartanon hoitaja sekä hänen tyttärensä ovat teidän läheisiä tuttavianne; — tämän kaiken vuoksi on teidän parasta olla sinne menemättä. Ajatelkaa, ettei tässä kysytä kunniaa, vaan Egmontin henkeä."

Karel Galama, joka seisoi valmiiksi puettuna, munkinkaapu yllään ja rukousnauha vyötäisillään, rypisti otsaansa kuullessaan nämä sanat; hän vaaleni ja ynseä hymy leikki hänen huulillaan. Ajatus, että hän jälleen kävisi Brüsselissä, että hän Agnesin rinnalla astuisi vaaroja kohti, suojelisi häntä ja kuolisi hänen ja kreivi Egmontin puolesta, oli hänestä niin ihana, niin ylevä, niin viehättävä, että hän oli päättänyt vastustaa Treslongin käskyä. Huomatessaan päällikön tyynen ja käskevän katseen, arveli hän, että tämä oli häntä itseään paljon kokeneempi ja että hänellä oli valta estää häntä lähtemästä. Hänen mieleensä johtui myös, mitä Agnes oli sanonut, ja hän päätti myöntyä. Hetken ääneti oltuaan, virkkoi hän matalalla äänellä:

"Minä tottelen, mitä hyvänsä te käskette." Treslong puristi sydämellisesti Galaman kättä. Hän ymmärsi aivan hyvin, mitä nuorukaisen sielussa liikkui, ja vaikka hän oli päättänyt saattaa perille tahtonsa, antoi hän kuitenkin arvoa niille tunteille, joilla toinen oli kuunnellut hänen sanojaan.

"Nyt on lähinnä kysymys siitä kuka lähtee teidän sijastanne?" sanoi
Verveen.

"Minä olen siihen omiani, koska ennenkin olen tällaisessa ollut", sanoi Hannu, astuen esille eräästä holvin sopesta. Hän oli kuten hänen herransakin munkiksi puettu, mutta koska hän oli lihavampi ja kasvoiltaan pyöreämpi, oli hän niin munkin näköinen, että Galamankin täytyi nauraa, ja kun hän vielä lisäksi matalalla äänellä lausui: "Ave Maria, ora pro nobis!" oli häntä mahdoton muuksi luullakaan.

"Hän on oivallinen", sanoi Verveen. "Hän tuntee Broodhuysin tarpeeksi, eikä sen naisia kylläksi, kuten te Yonker", ja hän nyhkäisi leikillisesti tätä kylkeen.

Kun asiaa oli selvitelty suostui Treslong ja Hannulle neuvottiin tarkasti, mitä hänen tuli tehdä. Nopeasti ja hiljaisesti siirrettiin muutamia tynnyreitä ja vaatteita pois, jonka jälkeen Treslong painoi sormellaan erästä rautanastaa ja ovi, joka oli tarpeeksi leveä yhdelle miehelle, aukeni seinästä vieden käytävään, joka oli yhtä leveä. Hannu astui siihen, palava lamppu toisessa kädessä, tikari toisessa, ja katosi näkyvistä.

Vähän aikaa seisoivat miehet ääneti oven suussa, josta kalsea yötuuli puhalsi holviin. Lampun valo himmeni himmenemistään ja katosi viimein. Samalla kajahti pöllöhaukan ääni, häiriten yön hiljaisuutta. Treslong sulki heti oven ja peitti sen vaatteilla ja astioilla. Sen jälkeen kääntyi hän Galaman puoleen, joka yhä vielä seisoi kädet ristissä miettivän näköisenä, ja puhui hänelle, osoittaen oveen päin:

"Jumala varjelkoon tuota poikaa ja saattakoon hänet hengissä takaisin; sillä hän on harras ja vilpitön sielu, jonka vertaista aniharvoin tapaa."

Galama taivutti päätään ja sanoi: "Amen".

Nuo kolme miestä palasivat nyt etumaiseen holviin; tällä välin oli tapahtunut suuri muutos liittoveljesten ulkomuodossa. Muutamien yltä olivat kummankirjavat puvut kadonneet. Huopahattujen sijaan oli tullut rautaiset kypärät, vöissä kiilsivät tikari ja pistoolit ja rintaa suojelivat teräslevyt. Ei aikaakaan, niin kaikki olivat valmiina ja seisoivat yhdessä joukossa holvin alapäässä. Treslong selitti ensin muutamin sanoin, minkätähden he näkivät edessään Galaman Hannun sijasta, ja jatkoi sitten seuraavaan tapaan:

"Toverit, tämä on luultavasti viimeinen ilta, jonka me yhdessä vietämme näillä tienoilla. On mahdollista, että hankkeemme Egmontin pelastamiseksi onnistuu. Jos niin käy, on teidän seurattava minua puolustaaksenne häntä hänen pakomatkallaan tuolle puolen rajaa. Mutta mahdollista on sekin, ettei yritys onnistu. Siinä tapauksessa itse kukin hoitakoon oman asiansa. Minä puolestani aijon pyrkiä kreivi Ludvigin sotajoukkoon. Tietääkseni on Alba antanut käskyn armeijalleen heti mestauksen jälkeen lähteä liikkeelle Frislantiin. Taisteluista siis ei ole puutetta ja joka mies otetaan ilolla vastaan meidän armeijaamme. Mutta ne, joitten mielestä on parempi jäädä tänne, jääkööt vain, vaikka minä en siihen neuvoisi ketään. Espanjalaiset epäilevät jo tätä paikkaa ja milloin hyvänsä te voitte joutua kiinni täällä. Mutta ainakin tänä yönä, jos yrityksemme epäonnistuu ja meidän täytyy paeta metsään, karttakaa etupäässä tätä paikkaa ja sen seutua. Jos ei asiamme nyt menesty, lakkaan minä teitä johtamasta ja Yonker Galama astuu minun sijaani. Suokaa minun lausua sulimmat kiitokseni siitä vireydestä ja alttiudesta, jolla olette minua auttaneet. Älkää milloinkaan unohtako, että taistelette suuren ja pyhän asian puolesta. Muistakaa, että koko maailma luo katseensa teihin, älkääkä minkäänlaisella kehnolla, kunnottomalla työllä häväiskö liittomme nimeä ja suuren päällikkömme, Oranian prinssin, mainetta. Juokaamme malja hänen terveydekseen ja meidän onneksemme; sen jälkeen lähdemme heti matkaan."

Pikarit täytettiin nopeasti ja tyhjennettiin "Geusien, prinssin ja Treslongin onneksi", ja tämän ohessa lausuttiin monta kirousta Albaa vastaan.

"Meidän täytyy mennä yksitellen", jatkoi Galama. Metsän rannassa, Ixellesin tien haarassa, noin sata askelta portista me jälleen yhdymme. Yonker van Hagendorp astuu etupäässä.

Van Hagendorp nousi tikapuita ylös ja pian kuuluivat hänen askeleensa käytävästä. Vähän ajan kuluttua kuului pöllöhaukan kirkuna, ja toinen mies lähti menemään. Hetken päästä oli holvi ihan tyhjä. Galama ja Treslong lähtivät sieltä viimeiseksi. Heitä tervehti tulen kantaja, joka kaiken iltaa herkeämättä oli tehnyt vartian virkaa.

"Te olette vartioinut hyvin, Frank. Tämän saatte muistoksi minulta ja antakaa tämä pöllöhaukoille", sanoi Treslong, antaen vartialle muutamia tukaatteja. "Ennen huomista ei kukaan meistä palaa tänne ja teidän sopii nyt levähtää. Jos vihollinen karkaisi tänne meidän poissa ollessamme, on metsäkissan ääni varoitushuutona. Jääkää hyvästi; me emme tapaa teitä enää."

"Aijotteko, Teidän Armonne, jättää meidät?" kysyi mies, langeten
toiselle polvelleen ja suudellen kunnioittavasti päällikön kättä.
"Minä pelkään, ettei meidän piilopaikkamme enää kauvan pysy salassa.
Kun te ja Yonker lähdette pois, jää joukkomme päättömäksi ruumiiksi."

"Minä ainakin palaan tänne", sanoi Yonker Galama. "Olen päättänyt olla menemättä kreivi Ludvigin luo. Ensin odotan täällä, palajaako Hannu. Mutta jos huomaan, ettei siitä ole mitään toivoa, panen asiat täällä kuntoon ja ryhdyn entiseen toimeeni, s.o. kuljettamaan kirjeitä prinssin ja mestari Paavali Buysin välillä. Prinssin tahto oli, että tulisin tänne. Mutta olen ollut hänelle niin suureksi avuksi, että hän kaipaa minua takaisin. Sentähden — Herran haltuun!"

Ja taittaen seiniläitä syrjälle aukon edestä, astuivat molemmat miehet taivasalle.

Yö oli sangen pimeä. Tähtiä ei näkynyt, sillä taivas oli mustien pilvien peitossa ja tuskin saattoi erottaa mitään askeleen päästä. Ilma oli varsin sovelias aijottuun yritykseen.

Ääneti astuivat miehet sitä polkua, joka vei kaupunkiin, ja kuulivat, suu hymyssä, kuinka vartia ylhäältä heidän lähtönsä osoitteeksi lasketti pitkän jonon haukan huutoja, jotka olivat yhtä luonnollisia kuin haikeita.

Kun he tällä tapaa ääneti ja varovasti olivat kulkeneet puolen tuntia ja enemmänkin, pysähtyivät he. He olivat nyt metsän reunassa, noin tuhannen askeleen päässä kaupungista. Heidän ja kaupungin välinen maa kasvoi matalaa varvikkoa, josta ainoastaan paikottain joukko nuoria puita kohosi. Se oli kaikkein vaarallisin paikka, sillä ihminen, joka kulki matalassa pensastossa, saattoi helposti näkyä, eikä hän saanut suurta suojaa niistä harvoista puista, joita seisoi yksitellen siellä täällä. Miehet olivat kuitenkin varovaisia. Syvään kumartuneina liikkuivat he hiljalleen ja ääneti eteenpäin, kunnes he ehtivät viimeisen puuryhmän luo, jonka vieressä Ixellesin tie yhtyi metsässä suikerteleviin monilukuisiin polkuihin. Joukko miehiä oli kokoontunut puitten alle.

"Olemmeko kaikki täällä?" kysyi Treslong.

Matalalla äänellä lausuttu: "olemme" kuului vastaukseksi.

"Laskeukaa maahan pensaisiin ja lähde sinä, Jonathan, tiedustelemaan. Block on varmaan tämän, paikan kohdalla, jos hän ollenkaan on siellä. Vihellä hiljaa kolmesti, hän vastaa samalla tavalla. Kahlaa kaivannon poikki, hän laskee sinulle nuoranpään. Sido siihen nämä köysitikapuut ja tule tänne takaisin."

Tuokion perästä hiipi Jonathan kuin kissa pensasten välitse ja katosi yön pimeyteen.

"Huomatkaa!" kuiskasi Treslong.

Liittoveljet astuivat lähemmäksi häntä.

"Me nousemme köysitikapuita ylös toinen toisemme jäljessä, ensin minä, sitten Yonker Galama, sitten Hagendorp", ja hän luetteli järjestään miesten nimet. "Vallilla me heittäydymme pitkällemme kivenheiton päähän vahtihuoneesta, kunnes kreivi tulee. Mutta jos yrityksemme joutuisi ilmi taikka meidät petetään, täytyy meidän pysyä koossa ja taistellen tunkea joko portin läpi tai vallin yli. Kävi miten kävi, älkää tehkö mitään, ennenkuin olette kuulleet minun komentosanani. Ja nyt vaiti!"

Kuka hyvänsä olisi voinut mennä paikan ohi aavistamattakaan siellä löytyvän eläviä olentoja; sellainen haudankaltainen hiljaisuus siellä vallitsi. Vihdoin kuului jälleen Jonathanin ääni. Hän oli kenenkään huomaamatta lähestynyt heitä.

"Tie on puhdas. Tikapuut riippuvat alas, ja kaivannossa ei ole kuin puolen jalan syvyydeltä vettä. Block sanoo, että vartiat melkein kaikki ovat tukkihumalassa."

Silmänräpäyksessä nousivat miehet hiljaa seisaalleen ja astuivat, miekka kädessä, Jonathanin, Treslongin ja Galaman johdolla eteenpäin.

Kolkkoina ja tuhonenteisinä seisoivat Brüsselin vallit heidän edessään. Kaupunkia, joka oli melkein päärynän muotoinen, ympäröi kymmenen tai viidentoista jalan korkuinen valli sekä kaivanto, joka oli noin kaksi kertaa leveämpi. Tämä sai vetensä Senne-joesta, joka juoksi kaupungin halki, ja se täytettiin partaitaan myöten, kun kaupunki joutui piiritystilaan. Mutta koska tähän aikaan joen vesi oli suuresti laskenut eikä ollut pelkoa siitä, että kaupunkiin rynnättäisiin, jätettiin kaivanto melkein kuiville eikä vesi niillä tienoin ollut kuin puolen jalan syvyistä, vaikka sitä tavallisesti oli usein seitsemättäkin jalkaa.

Miehet luikahtivat perätysten kaivantoon ja heidän mustat haamunsa muodostivat ikäänkuin sillan kaivannon poikki vallin juureen. Treslong tarttui tikapuihin ja nykäsi niitä. Ne pysyivät kiinni.

"Kun pääsen ylös, annan merkin", sanoi hän kääntyen toisiin.

Sitten hän, miekka hampaissa, alkoi kiivetä ylös.

Hetken perästä Galama tunsi tikapuita nykäistävän, ja hän alkoi samoin kiivetä. Hän pääsi pian ylös ja Treslong, joka oli polvillaan, veti hänet rintasuojan yli muurille.

"Missä Block on?"

"Täällä olen; kuka kysyy?" vastasi Blockin ääni.

"Minä se olen, Galama."

"Galama! Yonker, te täällä? Kuka on Broodhuysissä?"

"Hannu."

Blockilta pääsi kirous. Se oli lyhyt, mutta tuima, ikäänkuin jokin odottamaton vastoinkäyminen olisi kohdannut häntä.

"Mikä nyt on, Gerard?" kysyi Treslong, joka niinkuin muutkin istui ruohossa ja auttoi ylös uusia tulokkaita.

"Ei mikään", vastasi Block, "ajattelin vain, että Yonker olisi paljon paremmin sopinut Broodhuysiin. Mutta vähät siitä; siihen ei enää voi mitään, hiljaa vain."

Yhä ilmestyi uusia miehiä vallille. Ennen pitkää olivat he kaikki ylhäällä ja istuivat ruohossa.

"Seuratkaa minua, mutta astukaa hiljaa", kuiskasi Block.

Jokainen nousi ja lähti liikkeelle. He olivat vielä vallin harjalla. Vallin takana oli tie, neljä viisi jalkaa vallia alempana. Tie kävi tämän sisäpuolitse yltympäri ja oli niin rakennettu, että se suojeli sotaväkeä vihollisten ammunnalta. Tuollaista tietä sanotaan tavallisesti turvatieksi, mutta vallin harjaa, jota pitkin liittolaiset kulkivat, rintasuojaksi.

"Meidän tulee astua alas turvatielle", kuiskasi Block. "Menkää perätysten."

He astelivat ääneti turvatietä. Yhtäkkiä pamahti pyssynlaukaus ja kuula vingahti ilmassa.

"Meidät on huomattu, me olemme joutuneet ilmi", sanoi Block kuuluvasti, samalla kun hän pysähtyi ja kääntyi Treslongiin ja Galamaan päin, jotka kävivät edellä. "Paetkaamme portille ja syöskäämme siitä läpi."

"Seis!" komensi Treslong. "Tuo laukaus oli tahallinen, vaikka vähän ennenaikainen. Me olemme epäilemättä joutuneet ilmi, ja te —"

Vastaiselta taholta kaikui miesten huutoja, jotka keskeyttivät hänen sanansa.

"Portin luo!" huusi Block, juosten edellepäin. Mutta samassa räjähti neljä laukausta ja hän vaipui maahan, tuskasta valittaen. Samalla ryntäsi joukko sotilaita vallilta alas liittolaisten kimppuun.

Mutta Treslong ei kuitenkaan säikähtänyt. Hän huusi takanaan seisoville miehille:

"Takaisin vallinharjalle! Hypätkää kaivantoon! Pelastakoon kukin itsensä!"

"Block! Ottakaamme Block mukaan", huusi Karel, mutta häntä ei kuullut kukaan ja muut tempasivat hänet seuraansa.

Tuokiossa pakeni koko joukko vallinharjalle, sotamiehet perässä. Useimmat hyppäsivät arvelematta tuon vaarallisen harppauksen ja tulivat eheinä alas. Kaksi hidastelijaa joutui paikalla sotamiesten käsiin ja heidät hakattiin maahan. Mudan läpi kahlattiin, metsään paettiin. Siihen ei mennyt kuin silmänräpäys. Pyssyn kuulat vinkuivat heidän perässään. Portti aukeni ja viisikymmentä miestä töytäsi ulos ajamaan heitä takaa; mutta kun he hajosivat joka suunnalle, ei ainoatakaan saatu kiinni.

Puolen tuntia juostuaan seisahtuivat Galama ja Treslong, jotka olivat pysyneet yhdessä, erääseen metsän osaan, joka oli kaukana Rookerystä. He laskeutuivat maahan pensaitten alle ja odottivat. Vasta täällä he selvästi käsittivät tapahtuman seuraukset. Kreivi oli auttamattomasti hukassa, vaikka hänen olisikin onnistunut paeta Broodhuysistä. Siitä ei enää puhumistakaan, että hän pääsisi vartiain ohitse.

"Kukahan lie pettänyt meidät?" sanoi Treslong. "Pelkään pahoin, että se on Block, teidän uusi tuttavanne. Ellei hän itse olisi kaatunut, olisin varma siitä. Olisi hyvä tietää, montako meistä on kaatunut."

"Minä en epäile Blockia", sanoi Galama. "Hän on luullakseni uskollisin meistä kaikista. Teidän täytyy myöntää, että se oli rohkea yritys, ihmeellistä vain, ettei meitä surmattu kaikkia."

"Voi", sanoi Treslong kolkosti, "Brüssel ei ole koskaan tuottanut minulle onnea. Minä jätän huomenna koko seudun. Lähtekäämme Ixellesiin ja heittäkäämme kreivit kohtalonsa huomaan. Jumala armahtakoon heitä!"

He nousivat ja kulkivat Ixellesiin päin, jossa Treslongin hevosta oli säilytetty. Ja kun he kääntyivät selin kaupunkiin, heitti Galama viimeisen silmäyksen sinnepäin, ja lausui itkun tukahuttamalla äänellä: "Hyvästi, päättömät kreivit!"