XXIV
Laiva näkyvissä!
"Näkyvissä on laiva, Yonker", oli tieto, jonka Hannu seuraavana aamuna toi kajuuttaan.
"Mikä laiva se on?" kysyi Karel, hypäten alas sängystä ja siepaten ylleen muutamia vaatekappaleita.
"Mikäli minä voin nähdä, on se espanjalainen, ja se on meidät äkännyt, sillä se on vetänyt tuuleen kaikki purjeensa. Se näyttää pelkäävän."
Galama riensi laivan kannelle. Kuten Hannu oli sanonut, näytti laiva olevan espanjalainen kauppa-alus.
Yonker levitti niinikään kaikki purjeensa ja ennen pitkää kiiti nopeakulkuinen alus liukkaasti myötätuuleen.
Väki odotti maltittomasti, mitä tästä seuraisi. Se oli kummannäköistä joukkoa. Oli vain aniharvoja, joilla ei kasvoissaan taikka ruumiissaan ollut jotakin merkkiä inkvisitsionin kovasta kurituksesta. Miltä oli korvat, miltä nenä leikattu pois, miltä oli lyöty hampaat suusta, minkä otsassa irvisteli julma polttomerkki. Heidän pukunsa olivat omituisia ja he olivat aseissa hampaita myöten, heillä oli kirveitä, miekkoja, pistooleja ja tikareita. Ajatus lähenevästä taistelusta sai nähtävästi heidän mielensä tulisesti hehkumaan ja heidän ulkomuotonsa olisi varmaankin outoa säikyttänyt.
Yhtäkkiä tunsi Hannu jonkun nykäisevän häntä hiasta.
"Vielä toinenkin kaapattavana, Hannu", lausui vanhan tuttavamme Pietari Blinkin karkea ääni, samalla kun hän sormellaan osoitti taivaan rantaa, jonka takaa toinen vieras laiva oli ilmestynyt. Hannu katsahti sinnepäin.
"Onko tuo tuolla takanamme Roobolin laiva?" kysyi Galama, osoittaen kolmatta laivaa takanaan.
"On. Annetaanko sille merkki?"
Galama oli hetken aikaa kahden vaiheilla, kumpaako laivaa hän lähtisi ajamaan takaa, mutta nähtyään Roobolin laskevan toisen aluksen perään, kiinnitti hän kaiken huomionsa toiseen. Kerjäläisten laiva läheni sitä selvästi. Kauppa-aluksen kaikki purjeet olivat tosin nostetut, mutta ankaran raskas lasti sekä seikka, ettei se ollut pikapurjehtijaksi rakennettu, esti sitä pääsemästä pakoon.
"Se muuttaa suuntaansa, Yonker", huomautti Hannu. "Entä jos laskisimme suoraa päätä sen kimppuun. Sitä kelpaisi katsella! Viskataan ne kaikki kalojen syötiksi!"
"Entä jos sinä pitäisit suusi kiinni", sanoi Galama totisesti ja käski ohjata laivan toiseen suuntaan, että he olisivat voineet seurata kauppa-alusta.
Mutta tämä näytti valmistautuvan taisteluun. Se muutti jälleen äkkiä suuntaa, kääntyi entisille jäljilleen ja kulki jonkun välimatkan päässä kaapparin ohi. Samalla tuiskahti tulta sen kannelta, kuului paukaus ja kuula lentää vingahti Geusien laivan köysistön läpi. Geusit päästivät riemuhuutoja ja riensivät kanuunainsa luo, kun toinen kuula seurasi ensimäistä ja keulalaidan kohdalta lensi laivan yli.
"Hiljaa!" huusi Galama, tömistäen jalkaansa. "Joka mies paikalleen eikä sanaakaan! Nuo miehet eivät näytä tietävän, kuinka ammutaan; annas minä opetan heitä."
Ja astuen pitkän kanuunan luo, hän tähtäsi tarkasti ja laukaisi.
Laukaus osui, sillä espanjalaisen kokkapuu lensi pirstoiksi.
"Tähdätkää sen perämastoa, Yonker", huikkasi Hannu haltioissaan.
"Mieluummin peräsintä", murisi Blink, joka kuului kanuunan hoitoväkeen.
"Sitä minäkin", sanoi Galama ja uudestaan tähdäten näki hän ilmeisellä mielihyvällä, että kuula sattui peräsimen yläpuolelle ja löi murskaksi kajuutan kalterin. "Hiukan alemmaksi tällä kertaa", hän puhui itsekseen, nähdessään, että espanjalainen pani purjetta, niin paljon kuin mastoon mahtui.
"He paiskaavat lastinsa mereen", huusi Hannu, kun mytty mytyn, tukku tukun, astia astian perästä vierähti veteen ja uiskenteli aalloilla.
"Siitä leikistä tehdään loppu", sanoi Karel ja laukaisi toisen kanuunan. Kuula iski peräsimeen juuri veden rajalla ja kuohu pirskahti kajuutan akkunalle. Kerjäläisparvi remahti riemuhuutoihin; laukauksen vaikutus näkyi kohta. Kauppa-alus pyörähti tuulen mukaan ja horjui niinkuin juopunut.
"Eikö mestari Barendsin olisi parempi mennä alas?" sanoi Hannu isännälleen, kun hän huomasi saarnaajan seisovan kajuutan oven vieressä.
Meri-ilma oli epäilemättä tehnyt hänelle hyvää, sillä hänen vartalonsa oli käynyt suoraksi, hänen ihonsa päivettynyt eikä hän enää ollut se surkastunut raukka, joka julisti totuutta van Alphenin ladossa.
Juuri kun Karel aikoi mennä saarnaajan luo ja pyytää häntä karttamaan taistelun vaaroja, tuli Barends itse häntä kohden ja lausui:
"Eikö teistä olisi soveliasta sanoa miehille, etteivät tarpeettomasti vuodata verta, vaan ottavat vangiksi kaikki, jotka eivät tee vastarintaa? Mitä vähemmän verta, sitä kauniimpi voitto."
"Te puhutte oikein, mestari Barends; mutta eikö teidän olisi parempi istua suojassa? Täällä kenties menetätte henkenne", Galama sanoi.
"Minä en pelkää", vastasi Barends hymyillen. "Kyllä minä itseni suojaan."
Asian laita oli näin. Saarnaaja rakasti hellästi Galamaa ja oli päättänyt jäädä kannelle, nähdäkseen miten hänen kävisi. Hän ei kuitenkaan arvannut, että hänen apuaan pian kysyttäisiin.
Hyvillä mielin hän näki, että Karel kutsui miehet ympärilleen ja lyhyesti ja vakavasti teroitti heille, että turhaa verenvuodatusta oli vältettävä ja että heidän päämääränsä oli estää vihollislaiva pääsemästä Zuyder-Seehen ennen heitä itseään; sillä jos se ennättäisi ilmoittamaan heidän tulostaan, olisi koko retki pilalla. — Hän näki, kuinka miehet ylpeydellä katsoivat kaunista päällikköään ja monen kasvoista hän havaitsi että hänen sanojaan aijottiin totella.
Sitten Galama lähetti itsekunkin paikalleen ja katseli tarkasti kauppa-alusta, joka lähestyi nopeasti.
"Keksit esille ja tykkilaita alas!" kajahti käsky ja tuokion päästä heitettiin espanjalaiseen pitkiä tankoja, joitten nenässä oli hirveät hampaat ja vekarat. Tämä oli suuri kolmimastoinen laiva, joka oli varustettu kaikella muulla, vaan ei miehillä, sillä ainoastaan muutamia päitä piipotti laidan takaa. Ankaran lastinsa vuoksi se oli niin painunut veteen, että sen ja kaapparin kansi olivat aivan toistensa tasalla. Kansi oli tavaramyttyjen ja tynnyrien peitossa, kun laivaväen yritys heittää nämä mereen oli nähtävästi jäänyt kesken.
Galama seisoi välkkyvä miekka kädessään joukkonsa etunenässä ja odotti hetkeä, jolloin iskettäisiin yhteen.
Keksit tulla sälähtivät alas ja repivät espanjalaisen tykkilaidasta sieltä täältä kappaleita. Muutamat sen laivamiehistä koettivat hakata keksejä poikki, mutta luopuivat siitä heti, kun pistoolien kuulat alkoivat vinkua heidän korvissaan.
"Yli!" huusi Galama ja syöksyi vahvalla huippauksella vihollislaivaan, kaikki miehet perässään; mutta täällä annettiin kuumempaa löylyä kuin he olivat odottaneetkaan. Espanjalaiset olivat laivan keskikohdalle rakentaneet tynnyreistä ja tavarapakoista vahvan seinän, jonka takaa he taistelivat vimmattujen voimalla. Tuokioksi taantuivat Geusit. Mutta silloin kaikui Galaman ääni ja hänen uljas muotonsa nähtiin kasan päällä. Yhtäkkiä kohosi sen takaa pitkä, laiha mies, ja nosti ylös suuren riu'un, jolla hän iski toista kypärään. Yonker horjahti ja kaatui selälleen kannelle.
Barends, joka oli jäänyt kaappariin, ennätti tuskin nähdä tämän, kun hän ajattelematta omaa vaaraansa riensi kohta paikalle Yonkerin luo. Sillä välin oli syntynyt ankara ottelu hänen ruumiinsa ympärillä. Espanjalaiset tulivat kasansa takaa esille ja Kerjäläiset raivoissaan päällikkönsä vahingosta karkasivat heitä vastaan. Melkein yliluonnollisella ponnistuksella onnistui saarnaajan saada Galaman hengetön ruumis pois taistelun tuoksinasta. Jännittäen kaikkia lihaksiaan ja hermojaan nosti hän hänet käsivarsilleen ja kantoi Geusi-laivan kajuuttaan. Siellä hän laski hänet vuoteelle, otti hänen päästään kypärän, jossa oli syvä lovi, ja alkoi vedellä valella noita kalpeita kasvoja sekä kostuttaa huulia viinalla.
Ylhäältä kuului hirmuinen meteli. Pistoolien räikeä paukkina, miekkojen kalske, haavoitettujen ja kuolevien voihkina, huudot ja kiroukset kaikuivat yhdessä sekamelskassa. Yhtäkkiä kaikki vaikeni. Mitä se tiesi? Olivatko he voitetut vai voittaneet? Samalla järisytti kova kanuunan laukaus laivaa. Sitä seurasi huumaava riemun huuto. Laivat, jotka kuin kaksi julmaa petoa olivat iskeneet kiinni toinen toiseensa, puskivat yhtä mittaa, taistelun kestäessä, toinen toistaan, surkeasti natisten ja säestäen sitä hirveätä kalman soittoa, joka kaikui ylhäältä. Vähitellen vaikenivat pistoolit, miekan kalske hiljeni eikä lopuksi kuulunut kuin askeleita, jotka kiirehtivät laivan kantta pitkin.
"Missä minä olen?" sanoi Galama heikolla äänellä, avaten silmänsä.
"Jumalan kiitos, että olette vielä hengissä", huusi Barends iloisesti, ojentaen Yonkerille viini-maljaa. "Juokaa tästä! Pakottaako päätänne?"
"Voi minun päätäni!" sanoi Galama kuin unissaan. "Mitä olen minä tehnyt?"
"Te taistelitte espanjalaisen laivan kanssa", vastasi Barends.
"Kas, nyt minä muistan", lausui Galama, silmäillen ympärilleen kajuutassa, ja koko seikka selveni hänelle. "Minä en kuule mitään melskettä. Vieläkö he taistelevat? Olemmeko voittaneet, vai — —?" ja hän pyrki ylös.
Mutta Barends painoi hänet lempeästi alas, sanoen:
"Älkää nousko, Yonker. Te heräsitte juuri tainnoksista. Taistelu on vastikään päättynyt ja minä lähden nyt ottamaan selvää siitä, kuinka se loppui."
Kun hän nousi ylös lähteäkseen, kuului joku tulevan portaita alas. Galama sieppasi pistoolinsa luullen vihollisen lähenevän. Mutta se oli vain Pietari Blink, joka pisti päänsä ovesta sisään ja kysyi:
"Onko Yonker täällä?"
"On, Pietari. Astu sisään ja kerro miten taistelu päättyi", sanoi
Galama.
"Oi Yonker, olen niin julmasti iloinen, kun näen Teidän Ylhäisyytenne hengissä jälleen", sanoi Pietari vilpittömän ilon puuskassa, luopuen kerran tavallisesta harvasanaisuudestaan. "Me ne otimme, löimme palasiksi. Kultaa, hopeaa, viiniä, leipää, lihaa, vankeja."
Galamaa ja Barendsia nauratti tuo saaliin luettelo. Willem niminen merimies astui sisään ja ilmaisi hänkin ilonsa siitä, että Yonker oli elossa. Vastaukseksi Galaman kysymyksiin hän kertoi:
"Me valloitimme laivan, herra kapteeni. Sillä on kallisarvoinen lasti silkkiä ja viiniä, sekä rahaa kasottain. Siellä oli viisitoista soturia ja seitsemän matkustajaa, jotka kaikki joutuivat vangiksemme, paitsi kahdeksaa, jotka kaatuivat. Meiltä on kaatunut viisi miestä, mutta useat ovat pahoin haavoitettuja."
"Missä Hannu on?" kysyi Galama levottomasti.
"Hän vartioi vankeja. Ilman häntä ei meidän olisi käynyt niin hyvin kuin kävi. Varustus-vallia ei saatu kumoon, ennenkuin hän kerran räjähytti sitä kanuunalla, niin että koko kasa lensi hujan hajan. Siitä hetkestä oli voitto meidän. Matkustajien joukossa oli eräs pappi, joka taisteli pahemmin kuin lempo."
"Minä lähden sairaita ja kuolevia katsomaan", sanoi Barends, nousten ylös. "Teidän täytyy nyt levähtää; älkää yrittäkökään nousta. Willem pitää huolta teistä. Te jaksatte kyllä omasta mielestänne hyvin, mutta maatkaa vielä. Minä olen teidän lääkärinne, totelkaa siis."
Koska Yonker todelta ei voinutkaan aivan hyvin ja saattoi luottaa Willemiin, noudatti hän neuvoa. Vasta illempana hän heräsi virkistävästä unesta ja lähti laivan kannelle.
Yötuuli puhalsi kalseana ja laineet, jotka paisuivat korkeiksi, huuhtoivat toisinaan laivan kantta. Mutta Yonker, jonka rinnassa kävi samanlainen myrsky, katseli jonkinlaisella mielihyvällä noitten vihollisten raivoa, jotka olivat kaikkia espanjalaisia väkevämmät. Kun hän seisoi peräsimen äärellä, jaellen käskyjä, muistuivat hänen mieleensä entiset olot ja vaiheet, mutta samassa seisoi Hannu hänen vieressään kompassilyhdyn himmeässä valossa. Hänen kasvoillaan oli ilme, jota Galama ei koskaan ennen ollut niissä huomannut.
"Minä soisin, että te menisitte alas kajuuttaan", sanoi hän lyhyesti ja melkein värisevällä äänellä.
"Miksi niin?" kysyi Karel. Hän ei voinut käsittää palvelijansa käytöstä ja luuli, että oli tekeillä kapina.
"Minulla on tuolla alhaalla eräs vanki, jonka te luullakseni mielellänne näette", vastasi Hannu, osoittaen kajuuttaa.
"Kuka se lienee? Kas tässä, tartu peräsimeen ja ohjaa pohjois-koillista kohti", sanoi hän, jättäen peräsimen erään laivamiehen haltuun ja seuraten Hannua kajuuttaan. Ovi aukeni, ja kun hänen silmänsä olivat vähän tottuneet hämärään valoon, näki hän Gerard Blockin eli isä Sextuksen istuvan tuolilla. Hänen kätensä olivat sidotut selän taa ja häntä vartioitsi kaksi miestä, sapelit kädessä.
Galama säpsähti ja tarttui Hannun käsivarteen. — Häntä huimasi ja hetken aikaa näytti siltä, kuin ne intohimot, joita vangin näky hänessä sytytti, olisivat olleet niin voimakkaat, ettei hän voinut niitä hillitä. Mutta hän malttoi mielensä ja tuokion jesuiittaa silmäiltyään pani pistoolinsa pöydälle ja sanoi noille kahdelle miehelle:
"Te saatte mennä, mutta yksi teistä olkoon vartiana oven takana."
Miehet poistuivat, ja nuo kolme miestä olivat taas kerran, niinkuin se useasti ennen, yhdessä.