DANIEL HJORT.
Voi, kuink' ootte hyvä!
Ha! ha! kuin helppoa on olla hyvä.
(nousee istualtaan ja lähtee pois).
JUHANI FLEMING.
Tuon miehen muutoksess' on jotain kummaa
Ja luonnotonta, jot' en ymmärrä.
Jotakin särkynytt' on katseessa,
Ja puheesta viel' enemmän sen huomaa.
Vaan miksi häntä aattelen? Hän eikö
Tylyllä pilkan naurull' ystävyyttäin
Hylännyt. Paras on kun hänt' ei huomaa.
Kipunsa itserakkautt' on vain,
Ja muiden kylmyys lääke tehokkain.
Kuudes kohtaus.
JUHANI FLEMING. ARVID STÅLARM. UPSEERI (kulkien muurilla). Myöhemmin
SANANSAATTAJA.
UPSEERI.
Se pursi, joka rauhalipull' äsken
Päin linnaa riensi, nyt on lähell' aivan;
Nyt muurin luo se laskee.
(astuu muurilta maahan)
JUHANI FLEMING.
He mit' aikoo?
STÅLARM.
Se viesti laivastost' on, joka hiukan
Lorulla meitä huvittaa, sill' aikaa
Kun jyryks sotamelu hankkii.
SANANSAATTAJA.
Lausuin
Terveiset Scheelin, ilmoitan ma, että
Lähellä Helsinkiä herttua Kaarle
Maajoukkonne on voittanut ja lyönyt.
Hyvillä avaa tämä linna siis,
Ja luovu Sigismundist' aioissa,
Jos tahdot armon saada.
JUHANI FLEMING.
Mitä kuulen?
Maailmaa jyrkkä sallimusko ohjaa?
STÅLARM.
Takaisin tervehdi ja sano, että
Lähellä Helsinkiä herttua Kaarlen
Maajoukkomme on voittanut ja lyönyt,
Ja että varoillaan hän olkoon siis,
Jos tahtoo pelastaa hän laivastonsa.
Niin sano, hän mua yhtä hyvin uskoo,
Kuin minä häntä.
SANANSAATTAJA.
Tuota vastausta
Teilt' odotin mä, röykkeältä; kuulkaa
Siis mitä lopuks lausun. Kauemmin
Jos uhkamiellä meitä ärsytätte,
Niin miehet ne, jotk' amiraali vangiks
Sai Kastelholmista, hän mestauttaa,
Ja teille varoitukseks kaakinpuihin
Päät naulituttaa silmienne eteen,
Näin veriseltä puhe-istuimelta
Ja hirmukuolemalla teille oman
Tulevan tuomionne ilmoittaakseen.
Siis miettikää. On niiden henki kaupan.
JUHANI FLEMING.
Mik' ilkityö noin julman koston vaatii!
Hävystä puhdas lippus punehtuu,
Sun sanoistas sen pyhyys tahraantuu.
STÅLARM.
Kun sydämestä siinneet oikeudet
On arvan heitoll' arvon, vallan kanssa,
Niin halpa äyri aian arpapöydäll'
On ihmishenki. Minä uhraan heidät,
Kuin he mun uhraisivat vaadittaissa.
Sä alas laske lippus valkoinen,
Ja riennä pois, jos tahdot henkes säästää.
Ainoinen vastaus moiseen puheesen
On uljas, hengen päälle käypä vastus.
SANANSAATTAJA.
Saat röykkeä sä rangaistuksesi;
Poiss' armo, sääli nyt on. Hyvästi!
(astuu maahan muurin taakse).
JUHANI FLEMING.
Nyt aukealle astukaamme, josta
Hyvästi voimme nähdä toiseen rantaan.
He, taivaan nimess', eivät rohkene
Noin väkivaltaa tehdä vangituille.
(Stålarm ja Juhani Fleming lähtevät).
Seitsemäs kohtaus.
DANIEL HJORT (tulee sisään).
Kain miekkavyö kun veljens' Abelin
Löi kuoliaaks ja, tuskissansa työstään,
Jumalan hylkäämäks tuns' itsensä,
Tek' itselleen hän kuvan, uhrin sille
Sytytti, ja sen Kunniaksi kutsui.
Oi herttaist' epäjumalata! *Herraan*
Vivahtaa *herttainen*, ja maassa herra
ol' ensimmäinen Kain. Mies älykäs!
Niin konstikkaaks sen kuvan loi hän, että
Siin' itseänsä jumaloi, kuin oisi
Se räyskää peililasia, ja viel' on
Se pystyss' yhä. Kunnia, sun tähtes
Mä elän, kuolen! — "Kunnia, sun tähtes
Ma veljen murhaan!" "Suuri kiitos, teidän
On kunnia!" Se Jumal' ivaa täynn' on!
Ja maailman se kahlehissa pitää.
Seth niminen ol' Abelilla veli,
Tuo miksi Kainille ei kostanut? —
Hän oli raukka! Miks ei hiipinyt
Hän Kainin linnahan ja veistään syösnyt
Selästä puhki hamaan maksaan asti?
Hän aikoi ehkä, linnaan hiipikin,
Näk' epäjumalan ja hurmaantui
Ja maahan lankes katuvaisena.
Hän oli raukka! Eikö niin, te haamut
Veriset? Eikö niin, te henget kaikki,
Jotk' ette näissä hirmuluolissa
Saa rauhaa, jossa luunne, raudoissa
Viel' yhä, pimeässä loistavat! —
Kostoa! kostoa! — Ma hiljaa tulen;
Ja salaa, vaiti, miekatta ma kuljen!
Ens yömme minun ensipäivän' on! (lähtee).
Kahdeksas kohtaus.
ARVID STÅLARM. JUHANI FLEMING kohtaa EBBA FLEMING'in.
EBBA FLEMING.
Tekeillä tääll' on julmaa. Toiseen rantaan
Koneita hirveitä on pystytetty…
STÅLARM.
Niit' älä katso! miehuuttamme murtaa
He tahtovat, mut tuosta se vaan yltyy.
Nuo jalot uhrit saavat, Jumal' auta,
Komean kunnia-ammunnan ja seuraa
Matkalle toiseen maailmahan. Ylös
Soturit! Tykkein luo! Nyt kaikki muurit
Vihasta leimuellen hehkukoot! (menee).
(Tykin laukauksia. Näyttämö kirkkaaksi valaistuna).
JUHANI FLEMING.
Tuo sekö kunnia, se seppel vainen,
Jok' antaa sankarille ikimaineen?
Miss' on nyt ritaristo Ruotsinmaan?
Ja vanha, hurskas kansa, missä vaan?
Sanoppa, Ebba Fleming, rasittaako
Noin julma teko meidän asiaamme?
Se kiellä vaan, niin jalopeuran voiman
Ma saan, ja miekan joka sormen päähän,
Ja joka terään liekin! —
EBBA FLEMING.
Taisteluun!
JUHANI FLEMING.
Niin! Taisteluun ja vihaan, kostohon!
Pois rakkaus, hellyys! — Suomi onneton!
(Lähtee. Ebba Fleming seuraa häntä).