DANIEL HJORT.
Vihaani oman vihans' äiti liitti,
Ja epätoivon lisäks koston siitti.
Ja sydän halveksittu tyyntyi pian,
Ja usko tuli epäilyksen sijaan.
En miekkaa käyttänyt, vaan sanoja,
En voimaa käyttänyt, vaan viekkautta,
Ja kas, ma sentään teidät kukistin!
Ja vaikka sidotte mun rautoihin,
Totuutta ette rautoihin te saa
Ja vaikka oma syy mun langettaa,
Myös teidät surmaan syöksee taivaan valta;
Ja vaikka hengen viette herttualta,
Te ette valoa voi hävittää.
Niin meidät murskatkaa ja linnaa tää! —
Maailma kerran vaatii palkkiolle!
(Pistoolinlaukaus kuuluu holvikäytävästä. Miekan kalsketta ja ääniä).
JUHANI FLEMING.
Hoi! — Laukaus jo soi, — nyt tuomiolle!
ÄÄNIÄ HOLVISTA.
Hei! Herttuan on voitto!