VÄLIKUVAUS.
(Aukea paikka linnan läheisyydessä. Turun kaupunki kaukana perällä.
Oikealla kädellä kunnas).
Yhdeksäs kohtaus.
EBBA FLEMING (jota taluttaa) piispa EERIKKI EERIKINPOIKA. HERTTUA KAARLE (kohtaa heidät).
HERTTUA.
No, teidänkin nään vihdoin, herra piispa!
(luoden silmäyksen Ebba Flemingiin)
Niin näytte tehneen tok', ett' eduksenne
Tää yhtymys ei kääntäis mieltäni.
EERIKKI PIISPA.
Siks' en täss' olekaan. Ma surevaista
Vaan lohdutan ja ylpeätä neuvon.
HERTTUA.
Jos jälkimäistä ennen olis tehty,
Teilt' edellinenkin nyt säästyis, — silloin
Ei verta eikä kyyneleitä nyt
Ois vuotanut mun tähteni niin paljon.
EBBA FLEMING.
Ja tänne Teidän Armoanne tuonut
Ei muu kuin petos.
HERTTUA.
Oikeutettu kosto,
Jonk' oma siitti väkivaltanne.
EBBA FLEMING.
Se teille, Teidän Armonne, on vallan
Etuisa tekosyy.
(Kellonsoittoa).
HERTTUA.
Te korska rouva, olette onneks vaimo! Muuten soisi
Nuo kellot teillenkin. (lähtee).
EBBA FLEMING.
Ah, kuolonkellot! —
Oi armoa!… ei, voiton lisäks ei
Hän saata ryöstää kyynelt' äidin kurjan.
PIISPA.
Se helmaan valakaa sen ystävän,
Jok', ehkä kovin koitteleekin meitä,
Tok' unheesen ei nöyrää mieltä heitä.
EBBA FLEMING.
Mua kummullen nyt viekää. — Kiitos, rauhaan
Nyt tahdon jäädä. Menkää, sitä toivon.
PIISPA.
Ma tahtoanne kunnioittaa tiedän.
Jos tarvitsette, lähell' olen tässä. (lähtee).
Kymmenes kohtaus.
EBBA FLEMING (yksinään kunnaalla. Turun kaupungin kansaa kulkee vähän päästä näyttämön perän poikitse).
EBBA FLEMING.
Kuin huoletonna juhlapuvussaan
Nuo joukot käy. Meit' ei nyt kukaan kuule.
Vaan kellot yksin kuuluu. Hautaan soittaa
Ne kaiken sen, mit' armast' oli mulla.
Nyt sammuu kunniamme viime loisto,
Nyt murtuu viime jäännös vallastamme,
Nyt suvustamme viimeinen käy kuoloon,
Ja se mun ainoa on poikani;
Ja hauta, johon vaakunamme särkyy,
On mestauslava! — Meit' ei kuule kenkään.
Ei edes Luoja. Taivasta mun sielun'
Ei saavuta. Maan puoleen vaan se horjuu.
(kallistuu kummun puoleen, peittäen kasvonsa).
Yhdestoista kohtaus.
EBBA FLEMING. KATRI.
KATRI (nousee kummulle Ebba Fleming'in takana).
Siis tuli vihdoin koston päivä. Katso! —
EBBA FLEMING (äskeisessä asemassaan).
Ken on se? — Neuvo mulle rukous,
Mi taivaan saavuttaisi.
KATRI.
Nosta silmäs!
EBBA FLEMING (nostaa silmänsä).
Ah! sama vaimo!
KATRI.
Nouse ylemmäksi,
Käy katsomaan kuin kuolee poikas!
EBBA FLEMING.
Mitä
Tein sulle, ettäs näin mua sorrat?
KATRI.
Mitä
Tein minä, että sä mun sorrit?
EBBA FLEMING.
Lähde,
Jos olet äiti! —
KATRI.
Minä kerran olin,
Mit' olet sinä nyt, nyt minä olen
Mit' olit sä.
EBBA FLEMING.
Erici!
KATRI.
Puolisosi
Vei isäni ja puolisoni hengen.
EBBA FLEMING.
Erici! (Kellon soitto taukoo).
Kahdestoista kohtaus.
EDELLISET. Piispa EERIKKI SOROLAINEN (tulee sisään).
KATRI.
Ja nyt pois on poikas.
EBBA FLEMING.
Voi!
KATRI.
Ja minun poikan' teille surman toi.
PIISPA.
Vait, ken sä lienetkin, ja muista; kosto
Ei ole ihmisen.
Kolmastoista kohtaus.
EDELLISET. HERTTUA. SCHEEL. HERRASMIEHIÄ, herttuan seurueesen kuuluvia.
Turun KANSAA. SOTAMIEHIÄ. DANIEL HJORT.
HERTTUA.
Nyt päättyi työmme.
Mut ennenkuin me jätämme tän paikan,
Joss' ompi valtakunnan rauhan hinnaks
Niin paljon verta täynnyt vuodattaa,
Yks toimi mull' on tehtävänä vielä.
Käy viereheni, Daniel Hjort! Jos työsi
Teit suosion tai kullan pyynnöstä,
Niin, vaikka henkeni ja linnan sillä
Sa pelastit, sun hylkäisin ma töines;
Mut tekoos kun ma entist' elämääsi
Ja sukukuntas sortotilaa vertaan, —
En tätä kansaa rakastanut ois,
Sen mökeiss' olisin ma viekastellen
Vaan istunut, jos kiroisin sua. — Ota
Siis kädestäni isäs sormus jälleen,
Ja jott'ei mikään entisaikain muisto
Nimeesi jäisi, valikoitse uus,
Ja jott'ei herjata sua kenkään tohtis,
Saat tämän miekan. Niin sa sitä käytä
Ett' Ilkan poiasta saan kunniaa!
DANIEL HJORT (ottaa vastaan miekan, silmäellen yleisön puoleen.
Itsekseen).
He kuin mua katsovat!
KATRI.
Mun poikan'!