NELJÄSTOISTA LUKU
Kiristystäkö?
Hetherwick ei vielä silloinkaan tietänyt, mistä syystä Matherfield halusi tavata Rhonan, kun hän ja Matherfield astelivat Dorkingin asemalta High-kadulle ja suuntasivat matkansa "Valkoiseen Hevoseen". Matherfield seisahtui muutamien metrien päähän hotellin ovesta.
"Odotetaan ulkosalla neiti Hannafordia", hän sanoi. "Kysyn täällä häneltä paria seikkaa. En tahdo antautua edes siihen vaaraan, että meitä kuultaisiin."
Jonkun minuutin kuluttua Rhona saapui autossa; nähtyään miehet hän tuli heitä vastaan. Matherfield kävi asiaan vitkastelematta.
"Neiti Hannaford", hän alkoi, vilkaisten varovasti ympärilleen ja puhuen hiljaa, "onko lady Riversreade nyt kartanossa? Hän on!" hän jatkoi, kun Rhona nyökkäsi. "Milloin hän sitten palasi?"
"Hyvin varhain eilen aamulla", vastasi Rhona empimättä. "Seitsemän ja neljänkymmenenviiden junalla Victoria-asemalta. Hän oli kartanossa puoli kymmenen."
Matherfiled kääntyi Hetherwickiin päin kasvoillaan äärimmäisen tyrmistynyt ilme.
"Riversreade courtissa puolikymmenen eilenaamulla — tiistaina!" hän huudahti. "Mahdotonta! Omin silmin näin hänet eilen aamulla puolikymmenen Southamptonissa."
"Olen aivan varma siitä, ettette nähnyt!" tokaisi Rhona, naurahtaen ivallisesti. "Olette jonkun kummallisen harhavaikutelman vallassa, herra Matherfield. Lady Riversreade oli puolikymmenen eilen aamulla täällä omassa talossaan minun seurassani. Sen voin vannoa!"
Miehet katsoivat toisiinsa. Kumpikin näytti tekevän toiselle äänettömän kysymyksen. Äkkiä Matherfield lausui kysymyksensä ääneen kummastelevasti ja harmistuneesti.
"Mikä ihmeen otus on sitten se nainen, jota seurasin Southamptoniin?"
Matherfield ei saanut vastausta. Rhona, joka ei lainkaan käsittänyt hänen puhettaan, loi Hetherwickiin hämmästyneen ja kysyvän katseen. Ja Hetherwick huomasi ajan sopivaksi selityksille.
"Kuulkaahan!" hän virkkoi. "Meidän on puhuttava näistä asioista, emmekä voi seisottaa neiti Hamnafordia kadulla. Tulkaa hotelliin — otamme yksityisen huoneen, jossa syömme puolista ja saamme keskustella kenenkään kuulematta. Olette hieman ymmällä kaikesta tästä", hän jatkoi jonkun minuutin kuluttua, kun he olivat varmasti kolmisin ja puolinen oli tilattu. "Eikä ihmekään! Mutta minun lienee parasta kertoa teille, missä Matherfield ja minä olimme maanantai-iltana ja mitä Matherfield puuhasi koko eilispäivän. Nähkääs", hän lopetti suppeasti selostettuaan Rhonalle äskeiset tapahtumat, "olin ehdottoman varma siitä, että nainen, jonka näin tulevan Vivianista maanantai-iltana, oli sama nainen, jota te sunnuntaiaamuna osoititte Victoria-asemalla minulle lady Riversreadena — hän oli puettu samalla tavoin, se on varma — lyhyesti sanoen, vakaumukseni on, että hän oli lady Riversreade. Sitten olemme, sekä Matherfield että minä, yhtä varmat siitä, että näimme saman naisen tulevan St. Maryn rakennusryhmästä vähäistä vaille kello viisi eilenaamulla, ja Matherfield seurasi häntä Southamptoniin. Tähän asti emme ole lainkaan epäilleet sitä, että hän oli lady Riversreade — emme vähääkään!"
"No niin", virkkoi Rhona, naurahtaen epäuskoisesti, "en voi luonnollisestikaan väittää, ettette maanantai-iltana nähneet lady Riversreaden tulevan Vivianista. Lady Riversreade oli varmasti Lontoossa sunnuntaista puolelta päivin eilenaamuun saakka ja saattoi maanantai-iltana käydä Vivianissa jostakin syystä. Siitä en tiedä mitään. Mutta sen tiedän, ettei hän eilen ollut Southamptonissa, sillä hän palasi kotiin Riversreade courtiin puolikymmenen tienoilla aamulla eikä ole poistunut talosta senjälkeen. Se on selvä totuus!"
"Sitten en jaksa sitä ymmärtää!" huudahti Matherfield. "Ja sanon vielä kerran: jos se nainen, jonka perässä menin Southamptoniin, ei ollut lady Riversreade, niin kuka hän sitten oli? Sanon enemmänkin: jos se henkilö, jonka näimme tulevan Vivianista ja jota seurasimme Paddingtoniin, oli todella lady Riversreade, ja jollei hän ollut se nainen, joka eilen aamulla ilmestyi vuokrakasarmista ja jonka jälessä minä lähdin, niin silloin täytyy lady Riversreadella olla kaksoisolento, joka asuu St. Maryn rakennusryhmässä! Se siitä!"
"Mitä siihen tulee", puuttui Hetherwick puheeseen, "niin en tullut eilen illalla maininneeksi teille, Matherfield, että kävin eilen toistamiseen siinä talossa, jossa olimme vahdissa, ja suoritin varovaisia tiedusteluja vastapäätä asuvasta pitkästä, komeasta naisesta. Sain jonkun verran selville. Se nainen, jota seurasimme sinne ja jonka jälessä te juoksitte eilen, tunnetaan siellä nimellä madame Listorelle. Hän on hyvin vähän asunnossaan, mutta maksaa säännöllisesti vuokransa. Hän on joskus poissa pitkiä toveja yhteen menoon — häntä nähdäänkin siellä harvoin. Ja hänen luullaan kuuluvan teatterimaailmaan. Isännöitsijä, joka nämä tiedot antoi, näki hänet asunnossaan maanantaina."
Matherfield läjähytti toisen kätensä toiseen kämmeneensä. "Se on valenimi!" hän huudahti. "Voin panna vetoon vaikka mitä siitä, että hän on lady Riversreade! Poissa asunnostaan pitkiä aikoja! Tietystikin — koska hän on täällä upeassa talossaan. Pitää sitä vuokra-asuntoa jotakin tarkoitusta varten ja nimittää itseään — kuinka se olikaan? Nimi kuulosti ranskalaiselta."
"Mutta jos asia on niin", huomautti Hetherwick, vilkaisten vaivihkaa
Rhonaan, "on kuitenkin tuiki mahdotonta, että lady Riversreade
oli Riversreade courtissa eilen ja Southamptonissa samaan aikaan!
Totisesti!"
"Niin, se käy yli minun ymmärrykseni!" jupisi Matherfield. "Tiedän, mitä näin! Jos jotakin on viassa, niin syy on teidän, herra Hetherwick! Minä en tunne tätä lady Riversreadea! Mutta sen tiedän, että te sanoitte lady Riversreadeksi sitä naista, jonka näimme tulevan kerhosta. Se, sir, oli sama nainen, jota seurasin!"
"Se nainen, jonka näin tulevan Vivianista, oli sama kuin se, jota neiti Hannaford osoitti minulle lady Riversreadena", vakuutti Hetherwick tyynesti. "Se on varma! Mutta —"
Tässä hänet keskeytti puolisen saapuminen. Ei hiiskuttu mitään, ennen kuin kaikki kolme olivat istuutuneet pöytään ja tarjoilija lähetetty pois. Sitten Rhona katsahti seuratovereihinsa ja hymyili.
"Te molemmat näytte päässeen hyvin lupaavalle asteelle!" hän sanoi.
"Aluksi luulin sitä ehdottomaksi umpikujaksi, mutta —"
"Eikö se sitten ole?" tokaisi Hetherwick. "Tällä hetkellä en käsitä miten siitä pääsisi yli tai ympäri."
"Minusta tuntuu, että alatte saada jotakin selville", vastasi tyttö. "Kaikki tämä, niin häkellyttävää kuin se onkin, on parempi kuin ei mitään. Minullakin on uutisia — jos olette varmat siitä, ettei kukaan voi meitä kuunnella."
"Siitä olkaa huoleti!" rauhoitti häntä Hetherwick. "Täällä on ovet kunnollista, lujaa, vanhaa työtä, ja ne sulkeutuvat tiiviisti. Mitä sitten?"
Rhona kumartui hieman eteenpäin ja hiljensi ääntään.
"Eilen oli vähän hälyä kartanossa tai ainakin hoitolassa", hän alkoi, "tuosta Baseveriesta".
"Ahaa!" äänsi Hetherwick. "Sepä mielenkiintoista! Kertokaahan!"
"No niin, kuten jo mainitsin, saapui lady Riversreade eilen Lontoosta noin kello yhdeksän ja kolmekymmentä", jatkoi Rhona. "Hänen seurassaan oli majuri Penteney."
"Kuka on majuri Penteney?" tiedusti Matherfield.
"Hän on entinen upseeri, joka on hyvin innostunut Riversreaden hoitolaan ja huolehtii sen asioista Lontoossa", selitti Hetherwick. "Ja neiti Hannaford arvelee, että hän on rakastunut hoitolan perustajattareen. Olen nähnyt hänet — hän oli lady Riversreaden seurassa sunnuntaina. Niin", hän lisäsi, kääntyen Rhonan puoleen, "majuri Penteney oli hänen mukanaan. Jatkakaa!"
"Heti saavuttuaan — näin heidät toimistohuoneeni ikkunasta — he tulivat hoitolaan. Minusta he kumpikin näyttivät harvinaisen vakavilta. Puheltuaan muutamia minuutteja minun kanssani liikeasioista he menivät lady Riversreaden yksityiseen konttoriin, jonkun ajan kuluttua tuli lady Riversreade sieltä ja poistui; näin hänen menevän kartanoon. Pian pistäytyi majuri Penteney luokseni ja sanoi haluavansa keskustella vähän aikaa kanssani kahden kesken. Hän puhui — sikäli kuin muistan — seuraavasti: 'neiti Featherstone —'"
Matherfield käänsi äkkiä katseensa lautasestaan.
"Mitä?" hän virkkoi. "Neiti — Featherstone?"
"Sillä nimellä tunnetaan neiti Hannaford — siellä", selitti
Hetherwick. "Hänen äitinsä nimi. Mainitsin siitä teille, muistanette."
"Niin, niin", myönsi Matherfield murahtaen. "Niin teitte, kyllä nyt muistan. Olen sekaisin — eilisen jälkeen."
"'Neiti Featherstone'", jatkoi Rhona, "'luullakseni olette huomannut, että lady Riversreadea on äskettäin käynyt kahdesti tapaamassa muuan mies, joka nimittää itseään tohtori Cyprian Baseverieksi?'"
"'Kyllä', vastasin, 'kyllä olen, majuri Penteney. Näin tohtori Baseverien kummallakin kerralla.' 'No niin', sanoi hän, 'hän ei kai tehnyt teihin erikoista vaikutusta?' 'Ei lainkaan, majuri Penteney', vastasin, 'paitsi hyvin epäsuotuisaa'. 'Ettekö pitänyt hänen ulkonäöstään?' tiedusti hän hymyillen. 'Pidättekö te?' kysyin minä puolestani. 'En ole nähnyt koko miestä', vastasi hän. 'Mutta odotan näkeväni — juuri tänä aamuna. Ja siitähän tahtoisinkin puhua teille. Luultavasti hän tulee tänne kello kahdentoista maissa — kuten, mikäli olen kuullut, on tehnyt aikaisemminkin — ja tahtoo tietysti tavata lady Riversreadea. Pyydän teitä käskemään, että ovenvartija Mitchell tuo hänet suoraan sisään, kun hän saapuu; eikä Mitchell saa ilmoittaa, ettei lady Riversreade ole saapuvilla — hän ei ole silloin täällä — vaan hänen on heti saatettava mies tänne. Ja teidän, pyydän, on ohjattava hänet suoraa päätä yksityiseen konttoriin. Hän ei tapaa siellä lady Riversreadea, vaan — minut. Onko se selvä?' 'Täysin selvä, majuri Penteney', vastasin. 'Kyllä huolehdin siitä.' 'No niin', jatkoi hän, 'on vielä vähän muutakin. Puhuttuani jonkun aikaa suoraa kieltä sille miekkoselle soitan kelloa. Silloin toivon teidän tulevan sisään Mitchell mukananne. Ja — se riittääkin tällä kertaa. Ymmärrättekö?' 'Ymmärrän, majuri Penteney', vastasin. 'Kyllä pidän siitä huolen. Mutta koska ette ole kertaakaan nähnyt tätä miestä, niin haluaisin sanoa teille erään asian — hän näyttää sellaiselta, että hän saattaa käydä vaaralliseksi.' Sen kuullessaan hän hymyili. 'Kiitos!' hän virkkoi. 'Olen valmistautunut siltä varalta, neiti Featherstone. Ohjatkaa hänet vain suoraan luokseni!'"
Rhona keskeytti kertomuksensa hetkiseksi, kiinnittäen huomionsa lautasensa sisältöön. Mutta Hetherwickin veitsi ja haarukka olivat jääneet toimettomiksi, samoin Matherfieldin; molemmat miehet ilmeisesti unohtuivat miettimään. Äkkiä Matherfieldin kasvot kirkastuivat; hän iski Hetherwickille silmää sellaisella tavalla, ettei siitä voinut erehtyä.
"Hyvä! Hyvä! Hyvä!" hän mutisi, ikäänkuin hihittäen. "Minulle alkaa valo hiukan sarastaa! Mainiota! Kun pääsette kertomuksenne loppuun, neiti Featherstone —"
"No niin", jatkoi Rhona oltuaan vaiti muutamia minuutteja, "puolenpäivän aikaan saapui tohtori Cyprian Baseverie autolla. Olin jo antanut Mitchellille ohjeet, ja hän toi Baseverien suoraan konttoriini. Baseverie oli ilmeisesti mitä parhaalla tuulella — hän kumarteli ja virnisteli minut nähdessään, ikäänkuin olisi luullut minun kuolevan ikävästä kaivatessani häntä. En vastannut mitään hänen korupuheiseen tervehdykseensä. Nousin vain pystyyn, ohjasin hänet yksityisen konttorin ovelle ja suljin sen hänen jälkeensä hänen astuttuaan kynnyksen yli. Sitten purskahdin nauramaan — hän ei voinut nähdä, kuka oli häntä odottamassa, ennenkuin oli huoneessa, ja majuri Penteneyn sanoista olin jo arvannut, ettei hänen vastaanottonsa olisi hauska eikä miellyttävä."
Matherfield hieroi käsiään vastakkain.
"Hyvä! Hyvä!" hän hihitti. "Toivoisinpa olleeni siinä huoneessa!"
"Ei viipynyt kauan, ennen kuin minä olin siellä, herra Matherfield", virkkoi Rhona. "Olin luonnollisestikin hirveän utelias tietämään, mitä siellä tapahtui; mutta ovi sulkeutuu tiiviisti, enkä kuullut mitään — en kiukkuisia ääniä enkä muutakaan. Mutta vajaan kymmenen minuutin kuluttua kello kilahti terävästi. Kutsuin Mitchellin — hän on kookas, jäntevä, päättäväisen näköinen entinen kaartilainen — ja menimme sisään. Käsitin kaikki yhdellä silmäyksellä. Majuri Penteney istui lady Riversreaden kirjoituspöydän ääressä. Imupaperilehtiöllä oli revolveri, ja hänen oikea kätensä oli hyvin likellä sitä —"
"Haa!" huudahti Hetherwick "Totisesti! Juuri niin! Oivallista!"
"Kirjoituspöydän toisella puolen seisoi Baseverie, tuijottaen ensin majuri Penteneyhin, sitten meihin. Minun on vaikea kuvata, miltä hän näytti. Minusta tuntui, että voimakkaimpana ilmeenä hänen kasvoillaan oli perinpohjainen ällistys."
"Ällistys?" äänsi Hetherwick.
"Ällistys! Hämmästys! Näytti siltä kuin hän olisi kuullut jotakin, mitä hän ei olisi uskonut kuulevansa. Mutta hänen kasvoistaan kuvastui myöskin kiukkua ja raivoa — niin jos majuri Penteneyn revolveri ei olisi ollut niin lähellä hänen sormiaan ja jos Mitchell ei olisi ollut saapuvilla, olisin kirkaissut ja lähtenyt juoksemaan karkuun. Mutta nyt ei minun tarvinnut lähteä. Heti kun Mitchell ja minä astuimme sisään, alkoi majuri Penteney puhua — hyvin rauhallisesti. Hän nyökkäsi Baseveriehin päin. 'Neiti Featherstone ja te Mitchell — näette tuon miehen. Jos hän vielä kerran tulee tänne, niin te, Mitchell, ette laske häntä sisään, ja te, neiti Featherstone, kuultuanne Mitchelliltä, että hän on täällä, soitatte poliisille, ja jos hän vetelehtii ympäristössä, käskette pidättää hänet.' Sitten hän kääntyi Baseverien puoleen. 'Ja nyt, mies!' Hän osoitti ovea. 'Ulos — nopeasti! Tiehenne!' Katsahdin tietysti Baseveriehen. Hän seisoi alallaan, tuijottaen majuri Penteneyhin ikäänkuin ei olisi ymmärtänyt. Minusta näytti, että hän tuskin uskoi korviaan — hän teki sen vaikutuksen, että hänen oli mahdoton käsittää joutuneensa kärsimään sellaista kohtelua. Mutta hän oli myöskin lyijynharmaana raivosta. Hänen sormensa nytkähtelivät; silmät säihkyivät; oli kamalaa katsella hänen huuliaan. Vihdoin hän sai suustaan joitakuita sanoja —"
"Toistakaa ne sananmukaisesti, jos voitte", keskeytti Matherfield.
"Kyllä voin — en luule niitä unohtavani", vakuutti Rhona. "Hän sanoi: 'Mitä — te uhittelette minua, vaikka olette selvillä, mitä tiedän — olette selvillä, mitä tiedän!'"
"'Olette selvillä, mitä tiedän!'" jupisi Matherfield. "Selvillä siitä, mitä hän tiesi! Hm! Entä sitten?"
"Sitten majuri Penteney vain osoitti ovea. 'Tiehenne, sanon!' hän komensi. 'Ja lukekaa tämäniltaisista sanomalehdistä! Ulos!'"
"'Lukekaa tämäniltaisista lehdistä!'" kertasi Matherfield. "Niinkö?
Hm — hm! Sitten mies kai lähti?"
"Hän poistui virkkamatta enää mitään", myönsi Rhona. "Mitchell saattoi hänet ulos ja näki hänen ajavan pois. Majuri Penteney katsoi minuun hänen mentyään. 'Siinä, neiti Featherstone', hän sanoi, 'näitte yhden Lontoon — koko Euroopan — pahimpia roistoja. Toivokaamme, että teidän ei tarvitse häntä enää nähdä, että hän oli täällä viimeisen kerran. Luultavasti hän sai kaipaamansa opetuksen!' En vastannut mitään, mutta olin kovin hyvilläni, kun näin Baseverien auton kiitävän tietä myöten pois!"
Matherfield tarttui lautasensa vieressä olevaan olutlasiin ja joi aimo siemauksen sen sisällöstä, laskien sen sitten takaisin ponnekkaasti, niin että pamahti.
"Kyllä arvaan, mistä on kysymys!" hän huudahti voitonriemuisesti.
"Kiristystä!"
"Juuri niin!" tehosti Hetherwick. "Olen ajatellut sitä viimeiset kymmenen minuuttia. Baseverie on koettanut kiristää rahaa lady Riversreadelta. Mutta se ei kuulu meihin. Meidän ratkaistavanamme on Hannafordin murhan salaperäinen arvoitus. Ja — näyttääkö tämä olevan missään yhteydessä sen kanssa?"
"Minä sanoisin, että se ehdottomasti näyttää olevan!" vastasi Matherfield. "Minusta se kuuluu yhteen sen kanssa, on sen osa tahi ainakin osan osa, yksi monista osasista, niinkuin kokoonpanotehtävässä. Meidän on sommiteltava kappaleet yhteen. Kahta seikkaa voimme koettaa suorittaa heti. Ensiksi on meidän yritettävä saada parempi selko tästä Baseveriesta ja toiseksi hankittava lähempiä tietoja St. Maryn rakennusryhmässä asuvasta naisesta."
"Entäpä jos koetettaisiin tiedustella lady Riversreadelta — tai majuri Penteneyltä?" ehdotti Hetherwick.
"Niin — miksi ette tee sitä?" kysyi Rhona melkein kiihkeästi.
"Tehkää se! Minua hiukan kyllästyttää esiintyä siellä neiti
Featherstonena. Tahtoisin kertoa lady Riversreadelle totuuden ja
menettelyni syyt ja tarkoituksen."
Mutta Matherfield pudisti päätään. Aika ei ollut vielä tullut, hän selitti; oli odotettava vielä vähän. Jonkun aikaa kestäneen keskustelun jälkeen hän ja Hetherwick palasivat Lontooseen.