XXXVIII

JUUTALAINEN JA JAPANILAINEN

Pujahdettuaan hiljaa pois poliisiasemalta Melky Rubinstein meni kadun poikki, asettui aivan vastapäätä olevaan kapeaan käytävään ja alkoi pitää silmällä sitä ovea, josta oli juuri itse tullut. Hän oli tehnyt vakavan suunnitelman mielessään ja päätti toteuttaa sen yksin.

Pian tuli Mori Yada alas poliisilaitoksen portaita niin tyynenä ja huoleti kuin suinkin ja lähti hitaasti astumaan katua, heilutellen lujalle käärittyä sateenvarjoaan. Niin kauan kuin hän oli poliisilaitoksen akkunain näkyvissä, hän ei muuttanut hidasta vauhtiaan, mutta heti ensimmäisestä kadunkulmasta käännyttyään hänen askeleensa muuttuivat joutuisammiksi, ja hän suuntasi kulkunsa sinne, mihin Melky oli arvannutkin — autoasemalle, jossa odotti pari kolme vuokra-ajuria. Hän oli päässyt ensimmäisen luokse ja puhutteli juuri ajuria kun Melky, joka oli pysytellyt muutamia metrejä taempana hänestä, hiipi hiljaa hänen viereensä ja taputti häntä olkapäälle.

"Herra", sanoi Melky, "sananen kahden kesken".

Yada kääntyi puhuttelijaan päin nopeasti kuin käärme, ja silmänräpäykseksi hänen valkoiset hampaansa tulivat näkyviin oikein vihaisella tavalla ja hurja hehku ilmestyi hänen mustiin silmiinsä. Mutta nuo vihan ilmaukset hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleet näkyviinkin ja samassa silmänräpäyksessä hän hyräili niin ystävällisesti kuin konsanaan. "Kas vain", hän sanoi. "Tekö siinä olettekin, mitä kuuluu? Ehkä tulette samaan suuntaan kuin minäkin. Voin päästää teidät ajurista matkalla. Sopiiko?"

Melky veti Yadan metrin parin päähän sivummalle ja alensi äänensä kuiskaukseksi.

"Herra", hän sanoi niin suurta tuttavallisuutta ilmaisevalla äänellä, että Yadaa alkoi äkkiä peloittaa, "herra, minä en lähtisi minnekään juuri nyt, jos olisin teidän sijassanne. Te olette vaarassa, herra, te pistitte päänne jalopeurain luolaan tullessanne äsken tuonne, missä näin teidät. Ovelia, ovelia ovat nuo miehet, herra, heillä on vahva aikomus nujertaa teidät. Minä tiedän, minne aiotte mennä noilla ajopeleillä, herra. Älkää tehkö sitä, vaan noudattakaa minun neuvoani!"

"Kuinka te tiedätte, minne minä aion mennä?" kysyi Yada.

"Katselin Levendalen selän takaa hänen kirjoittaessaan tuota maksuosoitusta, herra", vastasi Melky kaikkein rauhallisimmalla äänellään. "Aiotte mennä hänen pankkiinsa muuttaaksenne sen käteiseksi. Ja jos te menette sinne, niin ette enää tule sieltä yksin ulos! Herra, he aikovat siepata teidät kiinni siellä. Ansa on viritetty teille!"

Melky tarkasteli Yadan kasvoja syrjäsilmällä ja huomasi hänen oliivinvärisen ihonsa vähän kalpenevan ja hänen viekkaitten silmiensä kutistuvan. Ja samassa hän päätti jatkaa omaa menettelytapaansa ja käyttää hyväkseen havaintojaan. Hän oli oikein tarkoituksella taluttanut japanilaisen vilkasliikkeisemmälle paikalle katua ja käänsi hänet nyt sivukujalle, joka johti kapeille sokkeloisille syrjäkaduille. Hän tunsi, että Yada alkoi taipua tuntemattoman pelon ahdistamana. Mutta äkkiä Yada pysähtyi koettaen irtautua Melkyn kädestä, joka oli laskeutunut hänen olkapäälleen.

"Mihin te oikein pyritte?" hän kysyi. "Mitä peliä te oikein pelaatte?
Koetatteko peloittaa minua? Mitä tahdotte?"

"En mitään kohtuutonta, herra", vastasi Melky. "Teidän on helppo tyydyttää minun vaatimukseni. Peliäkö? Kuulkaahan, herra, minä ymmärrän teidän pelinne! Pankkiin ensin saamaan jonkin verran käteistä, sitten jonnekin hankkimaan vähän matkatarpeita, sen jälkeen rautatieasemalle. Eikö asia olekin niin? Ei kelpaa mihinkään, herra, he ovat vaanimassa teitä samalla hetkellä, jolloin menette tuohon pankkiin. Jolleivät he silloin käy käsiksi teihin, niin he odottavat vain seuratakseen teitä asemalle. Herra, teillä ei ole pienintäkään pakenemisen mahdollisuutta, olette mennyttä miestä, jollette suostu käyttämään hyväksenne minun apuani. Mitä arvelette?"

Yada katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. He olivat tähän mennessä kääntyneet jo parista kolmesta kadunkulmasta ja olivat nyt leveällä kadulla, joka oli Praed-kadun takana. Hän vilkaisi Melkyn kasvoihin, joista ei sillä hetkellä ilmennyt mitään muuta kuin nokkeluutta ja juonien punomista.

"Mitä te voitte tehdä minun puolestani?" kysyi japanilainen. "Kuinka paljon te tahdotte? Rahaako?"

"Sanokaamme sata kolikkoa, herra", virkkoi Melky. "Vain sata kultakolikkoa, ja minä toimitan teidät sellaiseen paikkaan, josta eivät kaikki Lontoon poliisit voi löytää teitä koko päivänä, ja autan teidät sieltä yön aikaan ulos sellaisella tavalla, että tunnette olevanne yhtä hyvässä turvassa kuin kotonanne. Ette tule koskaan enää näkemään kotianne Japanissa, herra, jollette luota nöyrimpään palvelijaanne. Ja satahan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä teillä on pantavana vaaralle alttiiksi."

"Minulla ei ole sataa puntaa teille annettavaksi", vastasi Yada.
"Minulla on tuskin muuta rahaa kuin se maksuosoitus."

"Sehän on selvää", sanoi Melky. "Minä haistoin teidän pelinne heti — tehän tulitte poliisiasemalle vain hankkiaksenne varoja matkakustannuksia varten. Mutta se asia kyllä järjestyy, tulkaa mukanani, niin toimitan teidät turvalliseen paikkaan. Sitten annatte minulle tuon maksuosoituksen, ja minä vaihdan sen käteiseksi käyttämättä minkään pankin apua. Tässä lähellä asuu eräs ystäväni, joka vaihtaa sen pankissaan — kuka tahansa, suostuu ottamaan Levendalen paperin. Tulkaa nyt mukaan, herra, olemme lähellä sitä turvapaikkaa, josta kerroin teille."

Julkea uskottelu kävi aivan täydestä. Melky tunsi yhtä hyvin kuin näkikin, että Yada nieli sen semmoisenaan. Hän pujotti kätensä toverinsa kainaloon ja ohjasi hänet Praed-kadun poikki talojen taitse siihen kapeaan katusolaan, josta pääsi Multenius-vainajan asunnon pihanpuolelle, ja vei sille pienelle ovelle, joka johti niin monien viimeaikaisten tapausten näyttämönä olleeseen arkihuoneeseen. "Minne te viette minut?" kysyi Yada epäluuloisesti heidän astuessaan kynnyksen ylitse.

"Kaikki on selvää", vastasi Melky rauhoittavasti. "Täällä asuu minun serkkuni. Kaikki on hyvin ja täysin turvallista. Olette yhtä hyvässä suojassa kuin jos olisitte haudassanne, herra — hiivatti sentään, niin te olette! Zillah!"

Zillah tuli arkihuoneeseen myymälästä ja vahvisti Melkyn häntä kohtaan tunteman voimakkaan luottamuksen, kun ei ilmaissut minkäänlaista kummastusta eikä hämminkiä. Hän vain vilkaisi Yadaan ja kääntyi sitten Melkyn puoleen.

"Minulla on vähän asioita tämän nuoren herran kanssa, Zillah", sanoi
Melky. "Saammeko mennä tuonne yläkerran pikkuhuoneeseen, vai mitä?"

"Tietysti", vastasi Zillah välinpitämättömästi. "Sinähän kyllä osaat sinne — ja siellä teillä on hyvä rauha."

Melky viittasi Yadaa mukaansa ja meni itse edellä talon ylimpään kerrokseen. Hän opasti japanilaisen pieneen huoneeseen, jossa oli joitakin vanhoja koin- ja madonsyömiä huonekaluja, pari vanhaa arkkua ja paljon pölyä. Sitten hän lukitsi huolellisesti oven päästyään sinne vankinsa kanssa.

"Kas niin, herra", sanoi hän, "olette täällä niin hyvässä turvassa kuin suinkin voitte olla missään — paikassa koko avarassa maailmassa. Käykäämme nyt käsiksi asioihin ja ymmärtäkäämme toinen toistamme. Te haluatte vaihtaa tuon maksuosoituksen käteiseksi ja haluatte päästä pois Lontoosta tänä yönä? Hyvä on, antakaa siis minulle tuo maksuosoitus ja pysykää hiljaa, kunnes minä palaan. Haluatteko jotakin muuta, esimerkiksi vähän matkatavaroita?"

"Teettekö tämän kaikki, jos maksan teille sata puntaa?" kysyi Yada.

"Se riittää minulle, herra", vastasi Melky. "Olen nähkääs köyhä mies. En minä joka päivä onnistu pääsemään kiinni sataan puntaan, uskokaa minua! Jos siis on jotakin —"

"Pieni laukku — Oxford Circus Tuben matkatavaratoimistossa", sanoi Yada. "Se minun täytyy saada, se sisältää papereita. Jos tuotte sen minulle —"

"Antakaa minulle siinä tarvittava vastalippu ja tuo maksuosoitus", sanoi Melky. Hän sujahdutti nuo molemmat paperit taskuunsa ja lähti ovelle. "Minä käännän avaimen lukkoon ulkopuolelta", sanoi hän. "Olette silloin paremmassa turvassa. Asettautukaa tänne mukavasti, herra, palaan tunnin kuluttua rahain ja tavarain kanssa."

Parin minuutin kuluttua Melky seisoi vastapäätä Zillahia arkihuoneessa ja näytti hyvin merkilliseltä. Zillah katseli häntä epäluuloisesti.

"Mitä tämä on, Melky?" hän kysyi. "Mitä sinä oikein puuhaat?"

"Zillah", sanoi Melky, "tulet olemaan ylpeä serkustasi Melky Rubinsteinista jo ennen päivällisaikaa, se on varma, Zillah. Ja siihen mennessä, pidä asia salassa, Zillah, minä lähden hakemaan tänne tukevan poliisin."

"Onko tuo japanilainen lukittuna pieneen ullakkohuoneeseen?" kysyi Zillah. Melky naputteli nenänsä syrjää ja katseli kadulle sanaakaan lausumatta. Sivukäytävällä käveli hiljakseen eräs poliisi, joka oli tarpeeksi suuri kaikenlaisiin käytännöllisiin tehtäviin. Toinen, yhtä vahvan näköinen, katseli erästä myymälän akkunaa parinkymmenen metrin päässä kadun toisella puolella. Muutamien minuuttien kuluttua Melky oli tuonut heidät kummankin Multeniuksen arkihuoneeseen ja ilmaisi heille ja Zillahille pikaisesti, mutta tarkoin suunnitelmansa.

"Tiedätkö varmasti olevasi oikeassa, Melky?" kysyi Zillah. "Et suinkaan vain erehdy?"

"Minäkö!" huudahti Melky ivallisesti. "Saat nähdä sen minuutin kuluttua. Kas niin", hän lisäsi kääntyen poliisien puoleen. "Tulkaa vain rauhallisesti ylös ja tehkää aivan niin kuin olen teille sanonut. Pian saamme nähdä, millaisia erehdyksiä on tehty, Zillah!"

Yksin jäätyään Yada oli viettänyt aikaansa katselemalla ulos vankilansa likaisesta akkunasta. Näköalaa ei ollut juuri nimeksikään. Akkunasta saattoi erottaa vain joitakin sen kaupunginosan takapihoja. Hän tarkasteli asiaa siltä kannalta, millaisia pakomahdollisuuksia huoneesta olisi. Hänen alapuolellaan oli jonkinlainen ulkonema ja sopiva vesijohtoputki. Jos hätä tulisi, voisi hän käyttää tuota uhkarohkeaa laskeutumiskeinoa. Mutta sittenkin hän uskoi tuohon pieneen juutalaiseen ja vielä enemmän hän luotti tuon pienen juutalaisen suureen haluun päästä sadan punnan omistajaksi. Niin ovelasti hymyilevä pikku juutalainen oli huomannut, että nyt oli tilaisuus ansaitsi rahaa mukavalla tavalla, ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ei ollut mitään huolestumisen syytä, tuumiskeli Yada itsekseen. Ja kuitenkin heräsi hänen mielessään kauhea epäilys. Mitähän, jos tuo Melky saatuaan maksuosoituksen haltuunsa ja vaihdettuaan sen käteiseksi, olisi lähtenyt karkuun kaikkien rahain kanssa eikä tulisi takaisin laisinkaan?

Melky palasi paljon nopeammin kuin Yada oli odottanutkaan. Hän avasi oven ja viittasi vankia portaiden yläpäässä olevalle pimeälle avopaikalle.

"Tulkaahan tänne hetkiseksi, herra", sanoi Melky ystävällisesti. "Vain sananen!"

Yada, joka ei osannut pelätä mitään, astui ulos — ja huomasi kahden tukevan poliisin tarttuvan lujasti hänen käsivarsiinsa. Poliisit olivat aivan hiljaa, mutta Melky nauroi iloisesti Yadan huudahtaessa ja kirotessa häntä. Nauraessaan Melky tunnusteli vankinsa taskut tottuneesti ja taitavasti ja löydettyään sen, mitä halusikin, hän antoi auttajainsa lukita Yadan taas ullakkohuoneeseen. Sitten hän meni molempien poliisien kanssa alakerran arkihuoneeseen ja laski siellä löytönsä heidän ja Zillahin eteen. Siinä oli suuri moninkertaiseen silkkipaperiin kääritty kellanpunainen timantti sekä paksu nippu seteleitä, joita sitoi toisiinsa kuminauha.

Nämä arvoesineet olivat huolimattomasti esillä siinä pöydällä, kun tunnin kuluttua Pilmanseyn teehuoneista palasi koko tutkijaseurue kolistellen myymälän kautta perähuoneeseen. Melky poltteli tyynenä sikaariaan ja tupakoi sittenkin vielä, kun opasti poliisikomisarjuksen ja hänen apulaisensa yläkertaan vangin luokse. Hän ei voinut olla käyttämättä hyväkseen sopivaa tilaisuutta, vaan kiusoitteli vähän Ayscoughia.

"Tällä kerralla teidät taas voitettiin, herra Ayscough", sanoi hän laskiessaan kätensä lukitun huoneen avaimelle. "Jollen minä nyt olisi nähnyt tuon nuoren herran lävitse —"

Mutta avatessaan oven Melky keskeytti itsetietoiset sanansa äkkiä. Hänen kasvoilleen levisi nolo ilme, kun hän sai tuijottaa tyhjään huoneeseen. Yada oli pannut niskansa vaaralle alttiiksi ja laskeutunut alas vesijohtotorvea myöten.