XVI
JÄRJESTELMÄLLISTÄ PÄÄTTELYÄ
Miehet katsoivat toisiinsa äänettöminä, samalla kun Darrell laski revolverin ja hylsyn läheiselle pöydälle, ja kummastakin tuntui kuluneen kauan, ennenkuin Hextall puhkesi puhumaan.
"Tuo", sanoi hän hiljaa, "saattaa olla sama panos, jonka sisarenne laukaisi vahingossa kaupunkiasunnossanne".
Mutta Darrell pudisti surkeana päätään.
"Ei!" mutisi hän. "Revolveri ei ole sama. Minä otin talteen sen aseen, joka hänellä oli siellä — tai Kesteven otti. Joka tapauksessa sain minä sen, ja nyt se on lukon takana makuuhuoneessani asunnossani."
Hextall otti revolverin käteensä ja tarkasti sitä.
"En tunne näitä vehkeitä lainkaan", ilmoitti hän. "Te otaksuttavasti tunnette. Osaatteko erottaa, onko tällä ammuttu äskettäin?"
Darrell otti käteensä hylsyn ja vilkaisi siihen melkein välinpitämättömästi.
"Niin tekisi mieleni väittää", vastasi hän. Otettuaan revolverin Hextallilta hän kiskoi siitä pois jälelläolevat panokset ja pisti ne taskuunsa. "Minun on tarkastettava tätä huonetta saadakseni selville, onko Paquitalla näitä enemmän. Jos hänellä on taipumuksia kävellä unissaan, käsissään tällaisia vehkeitä, ei se vetele. Mutta — mitä on tehtävä, Hextall?"
"Mihin nähden?" kysäisi Hextall, joka koetti miettiä asioita selviksi.
Darrell loi häneen katseen, johon sisältyi paljon vihjauksia.
"Walters-miekkoseen", vastasi hän. "Totisesti! Hän voi rehennellä meille! Otaksukaamme —"
"Älkää otaksuko mitään!" keskeytti Hextall. "Malttakaas! Minä menen
Waltersin pakinoille. Lähdetään heti häntä etsimään."
Mutta sen sanottuaan hän heti oivalsi, kuinka toivottoman hyödytöntä hänen oli yrittääkään puhella palvelijalle. Jos mies kertoisi tietonsa, syntyisi ehdottomasti vaikeuksia, joiden lopputulosta olisi mahdoton aavistaa. Hän kuvitteli, miten kävisi, jos poliisit kuulisivat tämän uutisen. Se tarjoaisi virka-intoiselle etsijälle sellaisen tilaisuuden, jollaista ei usein esiintyisi. Hänen ajatuksensa lienevät heijastuneet hänen kasvoistaan, sillä häneen katsahdettuaan Darrell ähkäisi.
"Ehdotuksenne on kyllä hyvä, Hextall", myönsi hän, "mutta olemme tyyten hänen armoillaan. Jos annamme hänen huomata —"
"Emme saa paljastaa hänelle mitään", risti Hextall väliin. "Tahdon vain tavata häntä — arvioida häntä."
Walters kutsuttiin Darrellin työhuoneeseen; hänen kasvonsa kuvastivat tylsää kunnioitusta ja huomaavaisuutta hänen santaansa ja tohtori Hextallia kohtaan, hän vastasi tyynesti ja kohteliaasti kaikkiin lääkärin kysymyksiin. Oli aivan totta, että hän Kestevenin kuolinyönä oli nähnyt neiti Tressin ja sellaisissa oloissa tuin oli kuvattu. Hän ei ollut ollut varsin likellä emäntäänsä, mutta oli pannut merkille, että hänellä oli revolveri kädessä. Hän ei ollut hiiskunut sanaakaan tästä asiasta kenellekään muulle kuin herra Tressille. Hextallin puhuessa hänelle hän kuunteli tarkkaavasti. Neiti Tressin mielentila, selitti Hextall, oli viime aikoina ollut pahasti häiriintynyt, ja hän oli ilmeisesti alkanut kävellä unissaan. Otaksuttavasti oli hänen sieluntoimintansa ollut sellainen, että hän mainittuna yönä oli ottanut revolverin mukaansa lähtiessään liikkeelle. Ja olisi parasta, ettei Walters ainakaan toistaiseksi mainitsisi tapahtumasta kenellekään.
Walters nyökkäsi ymmärtävän näköisenä.
"En hiisku siitä sanaakaan, sir", lupasi iän. "En ole aikonutkaan puhua siitä mitään. Pidin velvollisuutenani kertoa siitä herra Tressille, mutta mieleenikään ei ole johtunut mainita siitä muille. Saatte luottaa minuun, sir."
"Sepä hyvä", kiitti Hextall. "Olen siitä hyvilläni. Ja sitten haluaisin lisäksi tiedusta teiltä erästä seikkaa, Walters. Mikäli olen kuullut, olitte te Kestevenin kuolinyönä keskiyön vaiheilla jonkun aikaa kävelemässä puistossa ja pihamaalla?"
"Kokonaisen tunnin, sir", vastasi Walters. "Noin kello yhdestätoista ja neljästäkymmenestäviidestä kymmentä vaille yhteen."
"Oliko yö hyvin hiljainen?" kysyi Hextall.
"Yöt ovat aina hiljaisia täällä, sir. Ei koskaan kuule muuta kuin ehkä koiranhaukuntaa jostakusta talosta tai kaukaista junan jyrinää."
"Juuri niin. No sitten: kuulitteko laukauksen pamahdusta ulkosalla viettämänne tunnin aikana?"
"En, sir — varmasti en! Ajattelin sitä itsekin, sir, nähdessäni revolverin emäntäni kädessä — ainakin ajattelin sitä seuraavana aamuna kuullessani herra Kestevenin kuolemasta."
"Jos puistossa, pihamaalla tai puutarhassa olisi siihen aikaan — teidän ollessanne ulkosalla, käsitättehän — ammuttu laukaus, olisitte te kuullut sen?"
"En olisi voinut olla kuulematta sitä. Pienenkin pistoolin pamahdus olisi kantautunut pitkän matkan päähän niin hiljaisena yönä. Ja senvuoksi olin ehdottoman varma, sir, ettei neiti Tress ollut laukaissut revolveriaan ollessaan ulkosalla. En hetkeäkään ollut kaukana rakennuksesta enkä mitenkään olisi voinut olla kuulematta laukausta — niin, minkäänlaista laukausta joka olisi ammuttu korkeintaan puolentoista kilometrin matkalla."
"On hyvä, että olette ajatellut sitä", kehui Hextall. Palvelijan poistuttua sitä ennen vielä kerran luvattuaan pitää asian tarkoin salassa tohtori kääntyi Darrellin puoleen ja hymyili rohkaisevasti. "Se on paras uutinen, mitä olemme saaneet, Tress", sanoi hän. "Minun on kerrottava se Smithille heti. Ettekö oivalla, mitä se merkitsee — se, ettei Walters kuullut laukausta?"
"En ihan tarkoin", tunnusti Darrell.
"Sen merkitys on jo välähtänyt mieleen useammallekin meistä", selitti Hextall. "Se merkitsee, että hyvin uskottavasti Kesteveniä ei ammuttu siellä, mistä hänet löydettiin, vaan jossakin lähiseudun talossa ja että hänen ruumiinsa kannettiin kuusikon aukeamalle myöhempään samana aamuna. Minun on todella puhuttava siitä Smithille, niin pian kun ehdin Lontooseen tänään iltapäivällä."
"Aiotteko lähteä luotamme?" huudahti Darrell pahoitellen.
"Minun täytyy — järjestin itselleni vapaata aikaa vain kaksi päivää. Mutta minulla on ehdotus teille. Mielelläni pitäisin sisarenne hoidossani vielä jonkun aikaa — enkä sitäpaitsi usko, että hänen on oikein hyvä oleskella täällä juuri nyt — ja arvelen, että menettelisitte viisaasti siirtyessänne joksikin aikaa asumaan kaupunkiin. Huoneistonne on kyllin tilava teitä itseänne, sisartanne ja veljeänne varten, eikö olekin?"
"Sepä on totisesti hyvä ehdotus, ja me noudatamme sitä!" vastasi Darrell. "Tietenkin on huoneistossa riittävästi tilaa meille kaikille kolmelle, ja me lähdemme heti — toissaöisen tapauksen jälkeen tuntuu tämä paikka minusta hieman vastenmieliseltä. Mutta todella — emme ole kuulleet mitään neiti Brockista."
"Kotiopettajattaresta? Niin — siinä uusi arvoituksellinen pulma", lisäsi Hextall. "Mitä tiedätte hänestä?"
"En mitään! Paquita ja minä arvelimme, että nuoren veljemme pitäisi saada opettajatar, ymmärrättehän; satuimme mainitsemaan siitä Kestevenille, ja heti hän vakuutti tuntevansa sopivan henkilön ja toi neiti Brockin meille. Tuota noin — luuletteko hänen tietävän jotakin tästä jutusta?"
"Se on tärkeä kysymys", sanoi Hextall. "Samoin kuin kaikkiin muihin ei siihenkään saada vastausta tällä hetkellä. Koko tässä jutussa on paljon pulmallisia ongelmia, Tress, ja pelkäänpä, että olemme vasta sen liepeillä. Mitähän Smith ja hänen sihteerinsä ovat saaneet aikaan?"
Samana iltapäivänä heti Lontooseen saavuttuaan hän ajoi suoraan Smithin asunnolle ja tapasi Smithin ja Stylerin syventyneinä tutkimaan karttoja ja papereita. Ennenkuin Hextall kyseli heidän kuulumisiaan hän kertoi heille, mitä yöllä oli tapahtunut ja mitä hän oli kuullut Waltersilta. Molemmat kuuntelivat hyvin tarkkaavasti.
"Palvelijan lausunnosta saattaa koitua hyvin tärkeä todistus", huomautti Smith. "Toivottavasti hän on sellainen mies, johon voi luottaa. Oletko varma siitä? No niin, se on hyvä. Kesteveniä ei tietystikään ammuttu siellä, mistä hänet löydettiin! Hänet kannettiin sinne — se on varma. Me edistymme, Hextall — Styler ja minä emme ole olleet jouten viimeisten neljänkolmatta tunnin aikana, sen voin vakuuttaa."
"Olen pelkkänä korvana", virkkoi Hextall, silmäillen Smithin paperien peitossa olevaa pöytää.
"No niin — saat kuulla. Ensiksikin muistanet minun maininneen, että Styler lähti tänne nimenomaan etsiäkseen Tressin asunnosta Kestevenin vanhan puvun, jonka salataskusta hän oli aikaisemmin löytänyt vihkimätodistuksen. Kerroin sinulle myöskin Fowlerin luovuttaneen hänelle huoneiston avaimen."
"Muistan sen", vahvisti Hextall.
"Kertokaa tohtori Hextallille, mitä löysitte käydessänne huoneistossa eilenillalla, Styler!" komensi Smith, kääntyen sihteerinsä puoleen ja virnistäen veitikkamaisesti.
"Huomasin jonkun käyneen siellä ennen minua, tohtori Hextall", ilmoitti Styler empimättä ja vilkkaasti. "Niin, sir — ja samassa tarkoituksessa. Ja ken hän lieneekään ollut, hän oli mennyt suoraa päätä noutamaan, mitä hän —"
"Nainen — nainen!" jupisi Smith. "Epäilemättä nainen."
"No niin, mitä hän halusi saada", jatkoi Styler. "En kuitenkaan ole yhtä varma kuin te siitä, että hän oli nainen. Mutta siinä huoneessa, jossa Kesteven oli asunut, oli takki vuoteelle viskattuna, ja joku oli ratkonut salataskun auki, ja tietystikin oli vihkimätodistus poissa!"
"Mutta onhan teillä siitä jäljennös?" huomautti Hextall.
"Olisimme paljoa mieluummin halunneet alkuperäisen", vastasi Smith kuivasti. "Mutta — se on luiskahtanut käsistämme. Tiedämme sentään, missä vihkiminen suoritettiin."
"Millä perusteilla väität, että sen ottaja oli nainen?" tiedusti
Hextall.
"Se oli nainen", vakuutti Smith. "Ja se nainen oli kotiopettajatar — neiti Brock. Siitä panen vetoa vaikka miljoonan yhtä vastaan! Styleristä ei se seikka tunnu niin varmalta kuin minusta — mutta saadaanpahan nähdä. Mutta tällä välin, Hextall, olemme ratkaisseet tuon omituisen kartan arvoituksen. Nimittäin Styler ratkaisi sen. Sanoinhan sinulle, että Styler on tavattoman älykäs — hänestä sukeutuu vielä joskus nykyaikainen Vidocq. Selittäkää se tohtori Hextallille, Styler!"
Styler, joka oli tavallisuuden mukaan tahrinut itsensä musteeseen, hypisteli hänen ja Smithin välillä olevia paperikasoja.
"Olette kenties liian varma asiasta, sir", alkoi hän vaatimattomasti. "Teidän olisi pitänyt sanoa, että luulen ratkaisseeni sen. En kuitenkaan usko pahasti erehtyneeni. Jos suvaitsette silmäillä herra Smithin piirtämää luonnosta, tohtori Hextall, huomaatte, että se on muodoltaan jotensakin lampaankäpälän näköinen — oikeastaan hyvin epäsäännöllinen kolmio, kuten saattaisi sanoa. Ja näette, että piirroksen erinäisissä osissa on numeroita, jotka viittaavat alareunassa oleviin kirjaimiin. Vaivattuani tuolla vehkeellä aivojani koko viime yön ja osan tätä aamua pälkähti äkkiä päähäni, että se on jotakin rannikon osaa esittävä kartta. Ja silloin minun oli selvästikin otettava kartta ja tarkastettava rannikkoamme. Ja avattuani kartan selvisi koko asia. Katsokaahan tänne! Tämä karkeatekoinen luonnos kuvaa Portlandia ja kappaletta manteresta. Kirjain W merkitsee Weymouthia. Kirjaimet P V merkitsevät Portlandin vankila. Kirjaimet T:n K on ilmeisesti tarkoitettu osoittamaan maantien ohessa olevaa ravintolaa, joka on merkitty tälle uudelle sotilaskartalle ja jonka nimi on Tanskan Kuningas. Kirjain L tarkoittaa varmaankin tuota lahdelmaa, joka on rannikolla parin kolmen kilometrin päässä Tanskan kuninkaasta. Mitä arvelette, tohtori Hextall?"
"Sukkela selitys, Styler!" kehui Hextall.
"No niin, se kaikki on luonnollisestikin vain kirjainyhtymien varassa", jatkoi Styler. "Mutta ei saata olla huomaamatta, että Portlandissa ne ovat ja ettei niitä ole koko rannikolla samanlaisina yhtyminä — ei missään esiinny samalla kertaa kirjaimia W, P V, T:n K ja L yhdessä. Niin, ja sitten muut merkinnät. Näettehän, mitä tuossa rivissä on: 'Minä iltana tahansa 12:sta—18:teen; 8 l/2—9 l/2.' Otaksun sen merkitsevän, että joku —"
"Nimittäin Tickell — jos se on hänen oikea nimensä", mutisi Smith.
"Joku — otaksuttavasti Tickell — saattoi kohdata jonkun toisen joko Tanskan Kuninkaan ravintolassa tai tuolla poukamassa minä iltana hyvänsä tämän kuun 12:nnen ja 18:nnen päivän välisenä aikana kello puoli yhdeksän ja puolikymmenen välillä. Kirjaimet T ja V sekä niistä seuraavat sanat taas ovat varsin selvät. T merkitsee tunnussanaa, ja se on yritys, V merkitsee vastausta, ja se on suoritus. Niin minä ainakin ne selitän."
Smith katsoi Hextalliin huulillaan ovela hymy ja ylpeillen sihteerinsä taidosta.
"Älykäs nuori mies, eikö olekin?" kehui hän hihittäen. "Saat nähdä, että se osoittautuu täsmälleen paikkansapitäväksi — varmasti!"
"Mihin luulette sen tähtäävän?" kysyi Hextall.
Smith ja Styler vilkaisivat toisiinsa. Molemmat hymyilivät.
"Niin!" äänsi Smith. "Voimmehan ilmaista sen sinulle, koska olet yhdessä juonessa kanssamme. Koska Portland epäilemättä on oikea paikka, niin luulemme tämän kallisarvoisen töherryksen viittaavan johonkin suunnitelmaan, joka koskee jotakuta mainitussa laitoksessa vankeusrangaistustaan suorittavaa herrasmiestä; Ja koska vielä on muutamia päiviä kahdeksanteentoista, aiomme Styler ja minä lähteä Weymouthiin ensimmäisessä pikajunassa huomenaamulla — tutkiaksemme asiaa itse paikalla."