XXV
SOPIVA SÄHKÖSANOMA
Ennen sen illan päättymistä Smith oli taaskin Weymouthissa hauskasti sijoittuneena samaan hotelliin, jossa hän ja Styler olivat haastatelleet kapteeni Polbeckia vasta kaksi päivää aikaisemmin. Kello yhdeksän seuraavana aamuna hän oli syönyt aamiaista; ennen kymmentä hän oli laivalaitureilla etsimässä Polbeckia ja hänen kuunariaan. Ja neljännestä yli kymmenen hän oli löytänyt pienen merimiehen ja istui hänen kanssaan kahden kesken kajuutassa, jossa oli parhaiksi tilaa kääntyä ympäri.
Polbeck oli ovelan utelias. Heti Smithin pyöreät kasvot nähtyään hän arvasi tämän näennäisesti yksinkertaisen lontoolaisen herrasmiehen, jolla oli kultasankaiset silmälasit, tarvitsevan häntä ja koettavan hankkia lisätietoja. Hänen terävissä silmissään alkoi väikkyä uusia edullisia sopimuksia. Eikä Smith jättänyt häntä kauaksi aikaa epäilyksen valtaan, vaan kävi suoraan käsiksi asiaan, niin pian kun Polbeck oli saattanut hänet kajuuttaan ja sulkenut oven heidän jälkeensä.
"Tulin Lontoosta myöhään eilenillalla tavatakseni uudelleen teidät, kapteeni", alkoi Smith. "Olisin heti saavuttuani lähtenyt Portlandiin teitä etsimään, jollei olisi ollut liian myöhäistä. Sitäpaitsi muistin, ettette lähde merelle ennenkuin yhdentenäkolmatta päivänä, joten uskoin varmasti tapaavani teidät täältä tänä aamuna. Tarvitsen teiltä lisää tietoja, ja te saatte hyvän maksun kaikesta, mitä voitte minulle ilmaista."
"Mielihyvin kerron teille kaikki, mitä osaan, sir", lupasi Polbeck. "Mutta", lisäsi hän, pudistaen päätään puolittain surullisesti, "eipä taida olla paljoa, jos on ensinkään, sellaista, mitä en jo ole teille kertonut".
"Kenties on minun mieleeni johtunut uusia asioita", virkkoi Smith. "Teistä saattaa todellakin olla minulle hyötyä. No niin, ettekö tiedä sen englantilaisen nimeä, jota teidän oli osaltanne avustettava karkaamaan ranskalaisten rangaistussiirtolasta Guianasta?"
"En tiedä", vastasi Polbeck. "En ole sitä koskaan kuullut."
"Ettekö kuullut häntä mainittavan jollakin liikanimellä?"
"En! Häntä ei kertaakaan nimitetty muutoin kuin englantilaiseksi."
"Ettekö myöskään tiedä sen miehen nimeä, jonka kanssa olitte neuvotteluissa?"
"En. Mutta", riemastui Polbeck muistin äkkiä välähtäessä, "hänet tunnen lisänimellä, tunnen kun tunnenkin!"
"Ahaa! Sepä hyvä!" sanoi Smith, huoahtaen helpotuksesta. "Mikä hänen lisänimensä sitten oli?"
"Kuuba-Sam", vastasi Polbeck empimättä. "Se miekkonen kehuskeli yhtenään, mitä kaikkea hän oli tehnyt Kuubassa — joka minun luullakseni oli käynyt hänelle liian kuumaksi."
"Tunnettiinko hänet yleisesti sillä nimellä?" tiedusti Smith.
"En koskaan kuullut häntä mainittavan millään muulla", vastasi Polbeck. "Niin, kyllä hänet tunnetaan sillä nimellä hyvin Georgetownissa — ainakin siinä kapakassa, jossa hänet aina kohtasin."
"Se on oikein hyvä. Mikä sitten on sen kapakan nimi", kysyi Smith, "olipa se sitten kapakka, ravintola tai vierasmaja?"
"Aykinin ravintola — niin sitä nimitetään, ja se sijaitsee Gunfire-telakalla. Se on englantilaisten ja amerikkalaisten lempikapakka. Ravintolaksihan sitä sanotaan, mutta se on jonkunlainen hotelli, johon saa majoittua, jos tahtoo", sanoi Polbeck. "Monta kertaa olen itsekin asunut siellä."
"Sekin on hyvä, kapteeni — edistymme mainiosti", kehui Smith. "Te kykenette sittenkin antamaan minulle arvokkaita tietoja. Ja nyt kaikkein tärkein kysymys: Tunnetteko Georgetownissa ketään ihmistä — liikemiestä — johon voitte täydelleen luottaa?"
"Kyllä tunnen, sir", vakuutti Polbeck varmasti. "Se sikäläinen asiamies, jonka kanssa olen suhteissa, on niin suora mies kuin suinkin saattaa tavata. Daniel Brine, yleinen välitysliike. Olen tuntenut hänet lähes kaksikymmentä vuotta."
"Onko hän sellainen mies, että hän suorittaisi teille jonkun salaisen luottamustehtävän, jos sähköttäisitte hänelle?" tiedusti Smith.
"Kyllä hän sen tekisi, sir", vastasi Polbeck. "Ei kukaan paremmin. Minun on ollut sähkötettävä Daniel Brinelle aikaisemminkin — tietysti pikku asioissa. Mutta jollette ole ennen sähköttänyt sinne, sir, varoitan teitä, sillä se on kallista hommaa — viisi shillingiä kuusi pennyä sana, jollei sanomaa lähetetä hitaana, ja silloinkin on maksu puolet siitä."
"Kulunkeja tuskin saamme arkailla", huomautti Smith. "Ne on maksettava. Jos teillä on jotakin puuhaa aluksessanne, kapteeni, jättäkää minut kyhäämään sähkösanomaa. Kun olen sommitellut sen mieleiseeni muotoon, menemme yhdessä lennätintoimistoon. Voitteko antaa minulle kirjoitusvehkeet?"
Polbeck otti esille vanhanmallisen kirjoitustelineen ja kirjepaperia, selitti haluavansa huolehtia laivansa lastaamisesta ja poistui kannelle, jättäen Smithin omaan työhönsä. Se ei ollutkaan niin helppoa kuin hän oli luullut; hänen kävi vaikeaksi täsmälleen ilmaista tarkoituksensa yli viidentuhannen kilometrin päässä olevalle miehelle. Ja asia sellaisenaan oli arkaluontoinen. Smith tiesi varsin hyvin, ettei hän saanut tehdä mitään auttaakseen, ei edes näyttää haluavansa auttaa karkuun miestä, joka ystävällisessä valtakunnassa oli tuomittu vankeusrangaistukseen; jos kävisi ilmi, että sellaista oli yritetty, johtaisi se ikäviin selkkauksiin Englannin ja Ranskan ulkoministeriöiden välillä. Hän ei suinkaan halunnut avustaa nykyisin Cayennessa säilytettyä salaperäistä englantilaista karkaamaan, vaan saada varman selon siitä, kuka hän oli. Kuuba-Sam saattoi sen tietää, mutta saattoi olla tietämättäkin. Mutta nykyisissä vakavissa oloissa hänen varmasti kannatti kuluttaa jonkun verran Darrell Tressin rahoja saadakseen selville, mitä Kuuba-Sam tiesi.
Vihdoinkin Smith sai kokoon seuraavan sanoman, jonka hän luki lävitse viiteen tai kuuteen kertaan, ennenkuin kutsui Polbeckin kuulemaan sitä.
"Brine, Georgetown, Demerara. Menkää tapaamaan Kuuba-Samia Aykinin ravintolassa. Kertokaa hänelle, että englantilaisen asia on nyt toisissa käsissä, kaikki valmiina, mutta ennen alkua vaaditaan todistuksia Kuuba-Samin vilpittömyydestä. Hänen on heti sähkötettävä englantilaisen nimi ja milloin hän lähti Ranskasta osoitteella Smith, 68 c, Pumppu-piha, Lontoo. Hänen tehtyään sen maksakaa hänelle sata puntaa, jotka olen sähköttänyt teille British Guiana-pankkiin Georgetowniin, ja käskekää hänen olla valmiina odottaen lisäohjeita. Polbeck, Weymouth."
"Kuinka varovainen herra Kuuba-Sam lieneekin, tämän pitäisi pystyä häneen, jos hän vielä on elävien kirjoissa", mietti Smith mennessään portaille huutamaan Polbeckia. "Siinä ei mikään voi herättää hänen epäluulojaan, mutta kaikki lietsoo hänen toiveitaan. Tulkaahan, alas, kapteeni, katsomaan tätä", jatkoi hän ääneen nähdessään Polbeckin vantteran olemuksen kannella. "Mitä arvelette siitä?" kysyi hän laskettuaan paperiarkin merimiehen eteen. "Ymmärrättehän, mihin tähtään — tahdon tietää, mitä nimeä se englantilainen käyttää. Tepsiikö tuo Kuuba-Samiin? Onko hän sellainen veitikka, joka halukkaasti tarttuu sataan puntaan?"
Polbeck luki sähkösanoman hitaasti, luki sen toistamiseen ja alkoi sitten kynsiä korvallistaan.
"No", virkkoi hän, "hänen ei juuri voisi sanoa olevan kireissä oloissa, tämän Kuuba-Samin. Hänellä on aina ollut rahaa tarpeisiinsa. Mutta onhan sata puntaa pelkästä miehen nimen ilmoittamisesta hyvä maksu. Tiedän kuitenkin", jatkoi hän, naurahtaen viekkaasti, "mikä tehoaa Kuuba-Samiin vieläkin paremmin. Parantaaksenne tuota sanomaa on teidän ainoastaan lisättävä siihen kaksi sanaa."
"Mitkä niin?" kysyi Smith.
"'Ja rahalähetyksiä'", vastasi Polbeck, iskien ovelasti silmää. "'Ja rahalähetyksiä'. Antakaa tuon lopun kuulua: 'olla valmiina odottaen lisäohjeita ja rahalähetyksiä'. Käsitättekö? Silloin hän arvelee asian sujuvan vieläkin nopeammin kuin hän on luullut. Lisätkää ne, herra, lisätkää ne sanat!"
"Hyvä huomautus!" kiitti Smith ja kirjoitti sanat paperiin. "Ja nyt, kapteeni, voitte tulla mukaani pankkiin ja lennätintoimistoon, joten saamme tämän pikku puuhan suoritetuksi. Katsokaahan! Nyt on puoliyksitoista Englannin aikaa. Paljonkohan kello on siellä kaukana?"
"Georgetown, sir, on suunnilleen viisikymmentäkahdeksan astetta länteen päin Greenwichistä", vastasi Polbeck viisaan näköisenä. "Siellä on siis tällä hetkellä noin kahtakymmentä minuuttia vaille seitsemän aamulla."
"Siten saatamme otaksua asiamiehenne Daniel Brinen saavan tämän sähkösanoman ryhtyessään töihinsä", sanoi Smith. "Sitten hänen kaiketi on odotettava Kuuba-Samia."
"Kuuba-Samin tapana oli pistäytyä Aykinin kapakkaan kello yhdentoista tienoissa aamupäivällä", huomautti Polbeck, "ja koska Brine tavallisesti tuli sinne vähän myöhemmin, kohtaavat he luultavasti toisensa, kun kello meillä on noin kolme."
"Siinä tapauksessa, ja jos Kuuba-Sam on Georgetownissa, voin odottaa sähkösanoman saapuvan Lontooseen kello kuuden vaiheilla tänä iltana", virkkoi Smith. "Lähdetään järjestämään asia."
Kun Smith oli aikaisemmin ollut asioissa erään Weymouthin pankin kanssa, ei hänen ollut ensinkään vaikea saada käteistä rahaa eikä lähettää sata puntaa Daniel Brinen nimelle British Guiana-pankkiin Georgetowniin. Eikä hän tarvinnut pitkää aikaa lähettääkseen sähkösanoman lennätinkonttorista ja antaakseen kapteeni Polbeckille setelin, jonka saamisesta mies näytti olevan perin mielissään.
"Jos voin vielä tehdä jotakin, sir, teen sen hyvin mielelläni", vakuutti hän. "Mainitkaa vain asia, niin tässä on mies valmiina!"
"Siinä tapauksessa suokaa minulle se nautinto, että syötte puolista kanssani", vastasi Smith, suunnaten askeleensa hotelliansa kohti. "Olemme suorittaneet asiamme ja voimme huvitella tunnin. Sen jälkeen on minun lähdettävä pikajunassa Lontooseen."
Polbeck ja Georgetownin sähkösanoma olivat vieneet Smithiltä koko aamun, joten hän ei ollut ehtinyt lainkaan ajattelemaan neiti Brockin juttua. Aamiaista syödessään hän oli silmäillyt aamulehteä ja nähnyt, ettei uusia käänteitä ollut ilmaantunut; ainakaan ei poliisilaitos ollut antanut sanomalehdille tuoreita tietoja. Smith ei niin ollen tiennyt, oliko rouva Renton lupauksensa mukaan käynyt New Scotland Yardissa ja mitä siitä oli koitunut. Mitään uutta ei myöskään ollut sanomalehdessä, jonka hän osti junassa lähtiessään Weymouthin asemalta aikaisin sinä iltapäivänä. Mutta Readingiin saavuttuaan hän sai Lontoon iltalehtien aikaisemmat painokset, ja huomiotaherättävä otsake osoitti poliisien olleen toimeliaita — tai ainakin saaneen osakseen kunnian toisten toimeliaisuudesta.
Otsakkeessa puhuttiin tärkeistä käänteistä. Mutta ensimmäisen kappaleen luettuaan Smith nauroi hiljaa ja ivallisesti. Ilmeisesti oli rouva Renton käynyt etsivässä osastossa ja kertonut viranomaisille täsmälleen samat asiat kuin oli kertonut Darrell Tressin työhuoneessa olleille miehille. Ja sanomalehdille annetun, virallisen tiedotuksen nojalla oli perin selvää, että viranomaiset katsoivat tämän täydelleen selittävän, miksi rouva Renton oli käynyt neiti Brockin asunnossa.
"On aivan ilmeistä", jatkui selostus, "että kovaonninen nuori nainen oli kovin hermostunut ja huolestunut rouva Rentonin käydessä hänen luonaan, ja emännän, rouva Hodgsonin lausunto tuntuu osoittavan, että hän oli yhtä hermostunut ja vaivautunut seuraavana päivänä. Rouva Hodgsonin sanojen mukaan neiti Brock tuskin maistoi hänelle tarjottuja ruokia, hänen nähtiin ja kuultiin paljon kävelevän edestakaisin huoneessaan, ja hän oli silminnähtävästi tuskainen ja hajamielinen. Hän näytti äärimmäisen hermostuneelta, kun hänelle tuotiin aikaisemmin mainittu sähkösanoma, ja palvelija, joka näki hänen astuvan ajurin vaunuihin tuntemattoman miehen seurassa, väittää hänen puhuneen kumppanilleen hyvin kiihtyneeseen tapaan. Onneksi on ajuri ilmoittautunut. Myöhään eilenillalla hän saapui New Scotland Yardiin ja kertoi tarinansa viranomaisille. Hän muisti, että kysymyksessä olevat henkilöt olivat pysähdyttäneet hänet Laburnum-pengermän kulmassa, ja miehen käskystä hän oli ajanut Park Lanen kohdalle Upper Grosvenor-kadulle, jota myöten hän oli jatkanut matkaansa laskettuaan kyydittävänsä maahan. Poliisit suorittivat tiedusteluja tämän kertomuksen perusteella."
Smith naurahti taaskin heittäessään sanomalehden syrjään. Sen jälkeen hän vaipui pohtimaan asioita oman järkeilynsä mukaisesti ja oli yhäti mietteissään, kun hän kello seitsemän saapui Pumppu-pihaan, aukaisi toimistonsa oven ja näki vastassaan aina säntillisen Stylerin.