NELJÄSKOLMATTA LUKU
Mies, joka kykeni arvaamaan
Antaessaan merkkinsä Blickille Daffy peräytyi pari askelta pensaikkoon, ja hänen silmissään oli ilme, joka kehoitti noudattamaan vaiteliaisuutta ja varovaisuutta. Blick vuorostaan viittasi kumppaniaan seuraamaan itseään ja kuiskaili tälle, kun he poikkesivat maantieltä ja astuivat sivuportista sisälle.
"Tämä on eräs niistä naisista, joista kerroin teille", sanoi hän. "Rouva Tretheroen kamarineito — Daphne Halliwell, sen tytön, Myra Halliwellin, sisar, joka oli naimisissa Guy Markenmoren kanssa. Hän on niinmuodoin uuden paroonin täti — ja salaperäisempi kuin kukaan. Tulkaa mukaan — minä uskottelen hänelle, että te olette minun apulaiseni."
"Oivallista!" sanoi professori. "Seikkailu! Kaikin mokomin, hyvä ystäväni! Näyttää siltä kuin ladyllä olisi jotakin ilmoitettavaa."
"Eipä ihme, jos olisikin!" vastasi Blick. "Kuten sanoin — hän on salaperäinen."
Daffy oli vetäytynyt kauemmas laakeri- ja orapihlajapensaiden lomitse kulkevalle polulle; hän odotteli nyt heitä, ja kun he lähestyivät, silmäsi hän tarkasti professoria ja varsinkin tämän muodikkaita pukimia. Hän loi kysyvän katseen Blickiin.
"Kaikki hyvin!" kuiskasi Blick. "Ammattitoverini. Mistä on kysymys?"
"Haluaisin puhua teille", sanoi Daffy. Hän vilkuili ympärilleen ja huomasi kapeamman polun, joka poikkesi aivan läheltä. "Tulkaa tänne", jatkoi hän. "Tuolla vähän kauempana on huvimaja, jota ei koskaan käytetä — siellä saamme olla rauhassa."
Miehet seurasivat muhkeavartaloista Daffya sokkeloisten pensaikkojen halki, kunnes he saapuivat vaatimattomalle lehtimajalle, joka sijaitsi korkeiden puiden keskellä. Astuttuaan sisälle, rappeutuneeseen ja ummehtuneeseen huoneeseen, Daffy kääntyi ja kohtasi Blickin kasvot, luoden samalla syrjäkatseen professoriin.
"Tahdoin puhua teille, herra Blick", sanoi Daffy hiljaisella äänellä. "Odotin teitä siellä portilla jo vähän aikaa arvellen, että kenties näkisin teidän lähtevän Valtikasta. Emäntäni on mennyt Selcasteriin, joten minua ei kaivata, ja kun tänne varmaankaan ei tule ketään, niin voimme jokseenkin huoleti keskustella hieman. Kuulkaas! Onhan luvattu palkkio, vai mitä?"
"Sata puntaa", myönsi Blick silmäillen häntä tiukasti.
Daffy virnisti.
"Vai niin!" sanoi hän. "Se on mitätön summa, enkä minä halua sitä. Enkä tiedäkään mitään, mikä oikeuttaisi minut saamaan sen. Mutta — jäähän tämä kaikki meidän keskemme, mitä?"
"Ehdottomasti!" selitti Blick. "Muusta ei voi olla puhettakaan.
Kertokaa meille, mitä vain tahdotte ja voitte."
"Nähkääs, minä tunnen erään henkilön, joka arvaamalla on kai päässyt aika lähelle totuutta Guy Markenmoresta", vastasi Daffy. "Ja hän on mies, jolle sata puntaa olisi kipeään tarpeeseen, sillä hän aikoo muuttaa pois maasta."
"Minkä miehen?" kysyi Blick.
Daffy alensi ääntään.
"Jim Roperin!" kuiskasi hän. "Oletteko kuullut hänestä?"
"Kyllä", vastasi Blick. Hän tuumi jo itsekseen missä määrin siihen, mitä nyt saataisiin kuulla voi luottaa; sikäli kuin hän oli saattanut tehdä johtopaatoksia Daffyn luonteesta, tuntui tämä olevan niitä naisia, jotka eivät ilmoita mitään, mistä heille itselleen ei ole hyötyä. Mutta jotkut vielä käsittämättömät vaikuttimet saattoivat kiihoittaa hänet toimimaan Jim Roperin hyväksi. "Kyllä", toisti Blick. "Olen kuullut Jim Roperista. Hän on se mies, joka aikoi mennä naimisiin teidän sisarenne Myran kanssa, eikö niin — sisarenne, joka karkasi ja meni naimisiin Guy Markenmoren kanssa?"
"Juuri hän", myönsi Daffy. "Ja sentähden, että hänen piti juuri mennä naimisiin Myran kanssa, joka hylkäsi hänet ja poistui Guy Markenmoren seurassa, ei Roper ole puhunutkaan mitään. Mutta sata puntaa saanee hänet puhumaan."
"Mitä te oikeastaan tarkoitatte sanomalla: sentähden?" kysyi Blick. "Ja mistä hän ei ole puhunut?"
"Nähkääs", vastasi Daffy katsahtaen samalla kertaa molempiin miehiin, "asianlaita on seuraava — Roper on ja on aina ollut sellainen mies, jota sanottaisiin juroksi. Niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan unohda eivätkä anna anteeksi. Hän oli aina aikonut mennä naimisiin Myran kanssa ja Myra oli puolestaan antanut hänelle suostumuksensa. Itse asiassa heidät piti juuri kuulutettaman, kun Myra karkasi äkkiarvaamatta Guyn kanssa. Eikä todellakaan kukaan — en edes minä, hänen oma sisarensa — saanut tietää, mitä hänestä oli tullut, ennenkuin vasta äsken, jolloin tämän jutun yhteydessä kävi ilmi, että he olivat menneet naimisiin. Hänen karkaamisensa jälkeisinä aikoina kävi Roper ensialuksi monta kertaa etsimässä häntä Lontoossa. Milloinkaan hän ei nähnyt Myrasta vilahdustakaan, kaiketi, mutta aina hän vannoi, että Guy Markenmore oli viekoitellut tytön karkaamaan. Vannoipa hän vielä muutakin — nimittäin, että jos hän sattuisi kohtaamaan Guy Markenmoren, niin hän tappaisi hänet, vaikka hänet siitä hirtettäisiin heti paikalla. Hän tarkoitti täyttä totta! Näin hän puhui minulle viimeksi vähän ennen kun matkustin Intiaan rouva Tretheroen mukana, ja samaa kuulin hänen sanovan aivan ensiksi; kun palasin tänne takaisin seitsemän vuotta myöhemmin."
"Hautoiko hän vieläkin sitä mielessään — seitsemän vuoden päästä?" kysäisi Blick.
"Hän olisi kai toteuttanut aikeensa seitsemäntoista vuodenkin kuluttua, jos olisi vain kohdannut Guy Markenmoren", vastasi Daffy. "Hän on niitä miehiä! Huomasin, että yhtämittainen ajattelu oli heikontanut hänen terveyttään. Vain se asia oli aina hänen mielessään. No niin, vasta pari viikkoa sitten kohtasin hänet eräänä päivänä täälläpäin ja satuin mainitsemaan hänelle, että vanha sir Anthony eli viimeisiä päiviään ja että Guy palaisi varmaan takaisin ja ottaisi isännän ohjat käsiinsä, jolloin hän katseli karsaasti ja sanoi, että jos Guy palaisi takaisin, ei hän herrastelisi kauankaan, vaan saisi veitsen kylkeensä! Ja sanonpa teille, koska sivullisia ei tarvitse pelätä, että kuultuani Guyn murhasta uskoin ensin varmasti, että Roper oli kohdannut hänet sinä aamuna ja surmannut hänet — uskoin todellakin!"
"Ettekö sitten usko enää?" kysäisi Blick.
"En!" vakuutti Daffy. "Mutta luulen, että Roperilla on varmoja aavistuksia siitä, kuka hänet murhasi. Itse asiassa enemmän kuin vain aavisteluja — ehkä hän tietää. Ja sanon teille, että kenties hän suostuu kertomaan teille sadasta punnasta, sillä kun hän on nyt saanut tietää, että Myra on kuollut, hän haluaa lähteä täältä ja matkustaa ulkomaille."
"Kuinka olette tullut ajatelleeksi, että Roper tietää jotakin?" tiedusti Blick. "Sanokaa meille suoraan, no! Onko hän puhunut teille jotakin?"
"Kyllä!" vastasi Daffy. "Kohtasin hänet pari päivää sitten, kun hän oli tullut kylään puotiostoksilleen. Me jouduimme puheisiin samalla portilla, missä te kohtasitte minut äsken, ja tietysti pakisimme vain murhasta. Minä kysyin häneltä suoraan, oliko hän sekaantunut siihen jollakin tavoin. Hän vastasi kieltävästi; ikävä kyllä, hän ei ollut! Ja sitten hän puhui vielä muutakin. 'Voisin kertoa siitä jotakin', sanoi hän, 'mutta en kuitenkaan kerro, sillä teko on nyt tehty. Minä en tahdo auttaa poliiseja', jatkoi hän. 'Tehkööt he työnsä'. Siinä kaikki — sitten hän poistui."
"Selittämättä teille mitään muuta?" kysyi Blick.
"Hän ei sanonut mitään muuta", vastasi Daffy. "Mutta minä olen varma siitä, että hän tietää jotakin. Mutta jos aiotte tutkia häntä, niin älkää Jumalan nimessä ilmaisko hänelle, mitä olen puhunut teille asiasta!"
"Siihen voin suostua helposti, jos annatte minulle vielä erään selityksen", sanoi Blick rohkaisevasti. "Lausuiko Roper uhkauksia Guy Markenmorea vastaan kenenkään muun kuullen? — ennenvanhaan, tarkoitan?"
"Kyllä, varmasti hän lausui, ennenvanhaan — ennenkuin minä matkustin
Intiaan!" vakuutti Daffy. "Olen kuullut hänen puhuneen hirveitä asioita
Valtikassa. Luulenpa, että kylässä on monia, jotka ovat kuulleet hänen
uhkauksensa."
Blickin mieleen johtui ensimmäinen keskustelu, jota hän oli kuunnellut Valtikassa, sekä eräiden kyläläisten huomautukset niistä vihamielisistä tunteista, jotka kannustivat useita lähiseutulaisia Guy Markenmorea vastaan.
"Hyvä", sanoi Blick. "Teidän nimeänne ei mainita. Olen kuullut jo ennenkin yhtä ja toista Roperin uhkailuista ja tunteista. Mutta missä asuu Roper?"
"Ihan yksikseen, keskellä metsää sijaitsevassa majassa harjanteen toisella puolen, Markenmoren notkelman takana", vastasi Daffy. "Hän elää omia olojaan — kylään hän saapuu vain kerran viikossa ostamaan mitä kulloinkin tarvitsee."
"Millainen mies hän on?" kysyi Blick.
"Ennenkuin Myra karkasi, oli hän hauskempi poika kuin kukaan näillä main", vastasi Daffy. "Mutta tuo tapaus myrkytti hänen elämänsä. Hän on tumma, synkkä, tyyni mies, nyt — harvapuheinen eikä hymyile koskaan. En tiedä, saatteko häneltä tietää mitään, mutta olen aivan varma, että hän sekä tietää että on arvannut jotakin."
"Oletteko omasta puolestanne aivan varma siitä, että Roper itse on syytön?" kysäisi Blick katsellen tutkivasti kamarineitoa.
Daffy Halliwell silmäsi molempiin miehiin ja päästi omituisen naurahduksen.
"Kyllä!" huudahti hän. "Olen varma siitä!"
"Miksi sitten?" kysyi professori sekaantuen vasta nyt keskusteluun.
"Kuinka voitte olla varma?"
Daffy loi tutkivan katseen toiseen kysyjään. Tarkasteltuaan häntä huolellisesti kokonaisen minuutin hän alkoi puhua.
"Te näytte ymmärtävän — kuka lienettekin", sanoi hän äkkiä. "Mutta että te olisitte poliisimies — etsivä tai muu — sitä en usko! Olen varma siitä, ettei Jim Roper tappanut Guy Markenmorea, sillä jos hän olisi sen tehnyt, niin hän olisi heti kuuluttanut maailmalle, että nyt hän on kostanut! Hän ei olisi välittänyt rahtuakaan, vaikka hänet olisi hirtetty seuraavana päivänä!"
Blick tiedusteli vielä Daffylta lähemmin Roperin asuinpaikasta, minkä jälkeen hän poistui kumppaneineen. Professori asteli eteenpäin vaiteliaana kotvasen.
"Tuo nainen on tarkka ihmistuntija!" huomautti hän vihdoin. "Hänestä olisi teidän ammattialallanne suurta hyötyä, Blick! Olen varma siitä, että hänen äskeiset sanansa pitävät täydelleen paikkansa. Sellainen mies kuin hänen kuvailemansa, joka on elättänyt kostonhimoaan kaikki nämä vuodet, ei välittäisi paljoakaan, kuka saa tietää, että hän on tyydyttänyt sen vihdoinkin. Hän, ymmärrättehän, olisi saavuttanut päämääränsä! Millään muulla ei olisi väliä."
"Entäs itsesäilytysvaisto?" virkkoi Blick.
"Luulenpa, ettei hän piittaisi siitäkään mitään!" vastasi professori miettivästi. "Ei — tuon naisen käsitys on oikea. Meidän on kai pidettävä syyttömänä Roper-veikkosta. Lisäksi mies, jolle on tehty suurta vääryyttä. Olen utelias näkemään hänet."
"Luullakseni tapaamme hänet pian", sanoi Blick. "Hän asuu jossakin täällä metsissä."
Blick johdatti kumppaninsa notkotietä pitkin, Puistikon ja Woodlandin huvilan ohitse, Markenmoren notkelman ylitse kohoavan vuoren huipulle. Notkelman toisella puolen ei Blick ollut koskaan käynyt; hän tunsi hämmästystä nähdessään täällä tienoita, joiden jylhyys ja erilaisuus muodostivat räikeän vastakohdan sille viehättävälle ja kuvankauniille seudulle, jonka hän ja hänen kumppaninsa olivat vastikään jättäneet taakseen. Täällä, ylänteiden pohjoispuolella, rikkoivat rinteitä syvät, kolkonnäköiset laaksot ja rotkot; vuorenseinämistä ulkoni valtavia kielekkeitä; vanhoja, synkkiä, nähtävästi läpipääsemättömiä metsiä oli joka taholla; nämä kaksi miestä, jotka katselivat kummastuneina heitä ympäröivää, luonteeltaan melkein villiä maisemaa, huomasivat, ettei silmänkantamiin näkynyt ainoatakaan ihmisasumusta.
"Jylhää seutua!" huomautti professori. "Autiota!"
Mutta Blick kohotti kätensä.
"Kuulkaas!" sanoi hän.
Jostakin heidän oikealta puoleltaan kuului selviä kirveeniskuja, hakattaessa voimakkaasti puun tyveen. Kääntyessään ääntä kohti he näkivät kuusen pitkän, suipon latvan huojuvan, kallistuvan ja katoavan matalampien puiden joukkoon, joiden yli se oli kohonnut: kuului kumeaa ryskettä.
"Meidän miehemme taitaa siellä työskennellä", sanoi Blick.
Ääneti miehet kävelivät rinteen poikki sille taholle, mistä kirveen kalke oli äsken kuulunut, vaikka nyt olikin hiljaista. Muutamien minuuttien kuluttua he saapuivat metsäkaistaleelle, jossa olevasta aukeamasta he näkivät viljelyspalstan kauempana metsässä. Siellä, kaatuneen kuusen vieressä, seisoi mies, joka parhaillaan oli lyhyen savipiippunsa sytytyspuuhissa. Kirveensä hän oli laskenut puuta vasten, joka juurikään oli kaadettu; lähelle sitä oli koira paneutunut maata isäntänsä takille. Se höristi toista korvaansa ja aukaisi toisen silmänsä, kun vieraat tulivat lähemmäksi; kun se päästi matalan murahduksen, kääntyi mies ja loi vierailijoihin karsaan, kysyvän katseen.
"Kauheannäköinen mies!" mutisi professori. "Ja tuo hänen kirveensä on pelottava ase, Blick! Käyttäisinpä hyvin siivoa kieltä hänelle puhuessani — ensialuksi."
Blick hymyili.
"Minä en pelkää häntä!" vastasi hän. "Hyvällä puheella päästään pitemmälle kuin väkivallalla. Hyvää iltapäivää!" jatkoi hän ystävällisesti, kun he tulivat lähemmäksi hakemaansa miestä. "Oletteko te James Roper?"
"Se on nimeni, herra", vastasi metsänvartija.
"Tässä on minun nimeni", sanoi Blick ottaen esille poliisikorttinsa.
"Olette kai kuullut minusta. Minä majailen Valtikassa."
Roper otti kortin, katsahti siihen ja Blickiin ja ojensi sen takaisin, välinpitämättömästi.
"Olen kuullut jotakin sentapaista", vastasi hän.
Blick istahti kaatuneen puun rungolle ja kaivoi taskustaan piippunsa ja tupakkansa.
"Haluaisin tietää, voitteko te antaa minulle hieman tietoja, Roper", sanoi hän. "Tehän asutte näillä seuduin, eikö niin?"
"Ihan äärellä", vastasi Roper sellaisella äänellä, kuin hän olisi tahtonut sanoa, ettei Blickillä ole mitään tekemistä hänen asuinpaikkansa kanssa.
"Silloinpa te tunnette tämän paikkakunnan — nämä metsät, rinteet ja harjanteet — varsin hyvin, kaiketi", jatkoi Blick. "Samoilette täällä yltympäriinsä, varhain aamulla ja ehkä myös myöhään illalla, epäilemättä?"
Roper ei vastannut mitään. Nyt hän oli saanut piippunsa palamaan ja alkoi karsia yläoksia ja ohuempia haaroja puusta, jolle Blick oli istuutunut. Blick antoi hänen olla vaiti eikä itsekään virkkanut mitään, mutta kotvasen kuluttua kirveen kevyet heilahdukset lakkasivat ja Roper, nojaten kirveen varteen, katsoi kysyjään.
"Te ette ole tulleet tänne turhanpäiten!" sanoi hän otsaansa rypistäen. "Mitä te oikein tahdotte? Te, kuulemma, tutkitte tuota Markenmoren notkelman juttua. Minä en tiedä siitä mitään. Olisihan teidän päähänne luullut pälkähtävän, että jos olisin tiennyt, olisin tullut teidän puheillenne tai mennyt Selcasteriin poliisin luo kertomaan asiasta."
"Yhtä hyvin minun päähäni olisi saattanut pälkähtää, ettette te ole tahtonut tehdä sitä", vastasi Blick luoden salasilmäyksen puhetoveriinsa. "Olen saanut tietää yhtä ja toista, sitten kun tulin näille tienoille. Teillä oli aimo lailla kaunaa Guy Markenmorea vastaan, teillä, vai mitä?"
Roperin kasvot kävivät entistään synkemmiksi ja karsaammiksi.
"Minä en tiedä mitään varmaa siitä, miten hänen päivänsä päättyivät, en vähääkään", murahti hän. "Ja mitä taas vihankaunaan tulee, niin täällä on joka taholla henkilöitä, jotka tietävät, kuinka se heittiö kohteli minua! Eikö kunnon miehellä, olinpa minä mitä hyvänsä, ole oikeus tuntea mitä vain haluaa toista miestä kohtaan, joka on kohdellut häntä kehnosti?"
"Teillä on yhtä suuri oikeus tunteisiinne kuin kenellä hyvänsä", myönsi
Blick. "Kuka väittää, ettei teillä ole?"
Roper näytti lauhtuvan hieman.
"Nähkääs", huomautti hän venytellen, "niiden tunteiden takia, jotka täyttävät minut, en olisi kohottanut sormeanikaan sen miehen pelastamiseksi! Hän on saanut ansaitun palkkansa! Mutta siitä en tiedä mitään varmaa, kuka hänelle sen antoi."
"Tarkoitatte — yksityiskohdista", huomautti Blick. "Mutta kuulkaas nyt, Roper. Te vaeltelette koko lailla näillä paikoin, varhain ja myöhään, ja teidän silmäparinne samoin kuin myös korvanne ovat kai hyvin terävät. Guy Markenmore on kuollut! — pelastukseksi hänelle itselleen, miten vain haluatte! — minusta se on vallan yhdentekevää. Mutta mitäs, jos te — jos te sattuisitte tietämään jotakin hänestä, hänen kuolemansa yhteydessä olevista seikoista, ja kertoisitte asiasta — varsinkin jos se maksaisi vaivan? Esimerkiksi — oletteko käyskennellessänne näillä seuduin, kuten teillä on tapana tehdä, nähnyt mitään epäilyttävää tai kohdannut täällä epäilyttäviä henkilöitä? Oletteko yleensä kuullut tai nähnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa?"
Roper katsoi vuoroin kumpaankin vieraaseen. Professori, poltellen sikaaria, tähysteli häntä tarkkaavasti.
"En ole kuullut mitään sellaista, että kannattaisi tuhlata aikaansa sen kertomiseen", sanoi Roper äkkiä.
Blick veti ääneti esille palkintoilmoituksensa ja ojensi sen metsänvartijalle; professori, joka seurasi tapahtumain kulkua jännittyneen tarkkaavana, näki Roperin silmien kirkastuvan hänen katsellessaan isoa kirjoitusta, jossa oli rouva Braxfieldin lupaama palkkiota koskevat yksityisseikat. Hän rypisti tuuheita kulmiaan lukiessaan innokkaasti tarjousta.
"Mitäs siitä ajattelette?" kysyi Blick senjälkeen. "Jokaiselle, joka voi luoda vähänkin valaistusta asiaan, maksetaan sata puntaa. Jos tiedätte jotakin — ottakaa huomioon, Roper, etten minä väitä teidän tietävän! — mutta — jos te tiedätte — no?"
Roper alkoi kääriä kokoon palkkioilmoitusta; hän tuijotti miettivästi edessään oleviin puihin ja ojensi paperin takaisin etsivälle.
"Pitäkää se!" sanoi Blick. "Niitä on kiinnitetty tänne joka paikkaan.
Jos satutte tietämään jotakin, Roper, niin siepatkaa se ensiksi!"
"Tämä rahako — sata puntaa?" sanoi Roper venytellen. "Maksetaanko se varmasti?"
"Menen takuuseen siitä!" vastasi Blick. "Ihan varmasti! — kenelle hyvänsä, ken voi antaa tarkkoja tietoja. Tiedättekö mitään?"
"Puhtaana rahanako?" kysyi Roper.
"Puhtaana rahana!" myönsi Blick. "Käteisenä!"
Roperin piippu oli sammunut. Äkkiä hän istuutui kaadetulle puulle ja ryhtyi jälleen sytyttelemään piippuansa, vitkastellen, mikä osoitti, että hänen aivonsa työskentelivät ankarasti.
"Sata puntaa olisi minulle hyvään tarpeeseen", sanoi hän äkkiä. "Se ei ole kovinkaan paljon, eipä tosiaankaan! — mutta minulle siitä olisi suurta hyötyä. Olen perinpohjin kyllästynyt tähän paikkakuntaan nyt ja tahdon päästä pois — aloittaa uuden elämän, jossakin kaukana täältä! Tuo Guy Markenmore-lurjus — hän pirstoi minun elämäni, mutta nyt — no hyvä, jos saan rahat, lähden täältä suoraapäätä katselemaan uusia seutuja ja uusia kasvoja ja koettamaan, voinko unohtaa. Olen liian kauan viettänyt yksinäistä elämää, ja —"
Blick ei ollut valmistautunut tähän tunteenpurkaukseen eikä liioin yhtä odottamattomaan, perin kiihkeään, samanlaiseen mielenilmaisuun professorin taholta.
"Kuulkaas, mies hyvä!" huudahti professori. "Te ette tunne minua — vähätpä siitä! — tämä Blick tuntee. No niin, jos te tahdotte aloittaa alusta — uuden elämän, niinkö? — niin minä annan sata puntaa tuon palkkiorahan lisäksi — sydämeni halusta — ja heti paikalla! Mutta — jos tiedätte jotakin — kertokaa!"
Roper tuijotti hämmästyneenä professoriin, joka nyökkäsi kehoittavasti.
"Kiitos, sir!" sanoi Roper äkkiä. "Huomaan, että tarkoitatte täyttä totta — te olette mies, jolla on hieman sydäntä! No niin, minä en tiedä mitään varmaa, mutta minä voin jokseenkin hyvin arvata — jotakin."