YHDESKOLMATTA LUKU
Uusia renkaita
Poistuimme äänettömästi ja mutkattomasti, ikäänkuin olisimme olleet hyvin tavallisia vieraita ja käyneet varsin jokapäiväisellä asialla. Mutta ulkosalla, Mincing-kujassa, Maythorne seisahtui ja katsoi kysyvästi Croleen.
"Saitteko varmuuden?" hän tiedusti.
"Mitä siihen tulee — kyllä", vastasi Crole. "Sitä valtuutta ei voi epäillä — se on ihan selvä. Mazaroffin omasta käsialasta ja omista ehdoista ei voi päästä mihinkään! Arvelin, että asia olisi siihen suuntaan — en voinut uskoa, että Armintrade olisi myynyt noita timantteja, jollei hänellä olisi ollut siihen laillista oikeutta. Nyt meidän on vain odotettava hänen maksuosoitustaan luovutussummalle. Saatte nähdä, että se saapuu minulle hänen lupauksensa mukaan — heti. Ja siihen päättyy jutun se osa."
"No, hyvä — jos te kerran olette tyytyväinen", virkkoi Maythorne. Asteltuaan muutamia metrejä hän pysähtyi uudelleen. "Toivoisinpa, että tuntisimme hiukan tarkemmin Mazaroffin puuhat toisena päivänä hänen Lehtokurpassa ollessaan", hän jupisi. "Kaikki on epämääräistä, hämärää, epävarmaa — ja kuitenkin pirahtelee aina jotakin selville. Te ette kai tiedä paljoakaan siitä, mitä hän hommaili sinä päivänä, vai mitä, Holt?"
"En juuri mitään — en todellakaan mitään", vastasin. "Aamiaisen jälkeen hän ilmoitti minulle haluavansa viettää sen päivän yksikseen. Hän lähti liikkeelle kohta senjälkeen kädessään vankka kävelykeppi ja nenällään siniset silmälasit. Luultavasti hän käytti niitä jonkunlaisena naamarina, sillä milloinkaan muulloin en nähnyt hänellä silmälaseja ja tiesin, että hänen silmänsä olivat harvinaisen hyvät. Hän oli ulkosalla koko päivän — tapasin hänet vasta illalla. En tiedä, missä hän kävi tai keitä hän kohtasi."
"Hän tietysti tunsi paikkakunnan hyvin", huomautti Maythorne. "Emme voi sanoa, minne hän ei olisi voinut mennä tai ketä hän ei olisi voinut kohdata — tahi (mikä on perin tärkeä seikka!) mitä sopimuksia hän ei olisi voinut tehdä seuraavan päivän tahi illan varalta."
"Seuraavan päivän hän oli minun seurassani", sanoin, "ainakin jokseenkin koko päivän. Ajelimme autolla ympäristössä — katselemassa kirkkoja, raunioita ja muita sentapaisia. Hän katosi vasta illalla kello puoli kahdeksan jälkeen."
"Meni epäilemättä tapaamaan jotakuta", mutisi Maythorne. "Ja tapasi kuoleman! No niin — seuraava tehtävämme koskee Ecclesharea ja Parslavea. Jollemme saa asiaan mitään valaistusta niiltä kahdelta…"
Hän seisahtui, etsien katseellaan ajuria. Hänen antaessaan merkin eräälle, joka oli vähän matkan päässä, puhkesi Crole päätään pudistaen puhumaan.
"Minun luuloni on, että Ecclesharella on meille kerrottavana yhtä selvä tarina kuin äsken kuulimme Armintradelta. Olemme joutuneet pois jäljiltä, Maythorne! Tai oikeastaan emme ole jäljillä olleetkaan. Minulla on sisäinen tunne, ettei Armintrade, ei Eccleshare eikä Parslave tiedä mitään Mazaroffin murhasta eivätkä ole millään tavoin sekaantuneet siihen. Emme ole päässeet kyllin syvälle — meidän on vielä kaivettava muutamia metrejä."
"Yhtä kaikki käymme ottamassa selkoa siitä, mitä Eccleshare ja Parslave tietävät", vastasi Maythorne. "Ehkä saamme vähän vihiä, pienen viittauksen tahi jotakin sellaista. Kenties", hän lisäsi sijoittuessamme rattaille, "minulla itselläni on hyvin oikeaan osuva käsitys siitä, miten asianlaita on, Crole — mutta tahdon saada kaikki mahdolliset lisätiedot. Ja haluan tietää, miksi Parslave on virunut kaikessa rauhassa Ecclesharen talossa täällä Lontoossa jutun alusta alkaen. Conduit-kadulle!" käski hän, ajurin sulkiessa ovea jälkeemme. "Aion vain hiukan pistäytyä siellä, ennen kuin jatkamme matkaamme Ecclesharen asunnolle."
Maythornen ehdotuksesta laskeuduimme rattailta Conduit-kadun kulmassa ja astelimme hänen toimistoonsa. Hänen ovensa edustalla oli hieno, silminnähtävästi ihan uusi Rolls-Royce-auto, jonka ohjaajan liveri oli hitusen liian komea. Sen nähdessään Crole hymyili.
"Ylimyksellisiä asiakkaitanne, niinkö, Maythorne?" hän virkkoi pilaillen. "Ainakin joku herttua tahi herttuatar, vai mitä?"
"Aivan päinvastoin, jos tahdotte sen tietää", vastasi Maythorne, joka oli luonut autoon ja sen ohjaajaan terävän silmäyksen. "Tuo on sir Samuel Leeken auto — tai oikeammin yksi niistä — ja ohjaajalla on hänen liverinsä. Olenpa melkein varma siitä, kenet tapaamme toimistossamme."
"Kenet?" kysyi Crole. "Lady Leekenkö?"
"Ei — vaan hänen veljenpoikansa Mallisonin. Tuhat yhtä vastaan siitä!
Olen odottanut häntä viime vuorokauden aikana. Käykää sisälle!"
Menimme Maythornen palatsimaiseen huoneistoon. Astuessamme etutoimistoon tuli toinen naiskonttoristi luoksemme.
"Herra Mallison odottaa, haluten puhua kanssanne, sir", hän ilmoitti.
Menimme edelleen Maythornen yksityiseen huoneeseen. Siellä seisoi, silmäillen erästä taulua, sama nuori mies, jonka olin nähnyt keskustelevan Mazaroffin kanssa Huntingdonissa ja Yorkissa; hänen pukunsa oli viimeisen muodin mukainen, silkkihattu takaraivolla ja kädet kauniisti laskostettujen housujen taskuissa. Hän pyörähti ympäri meidän tullessamme sisään, ja hänen vilkkaiden silmiensä välähdys osoitti, että hän tunsi minut. Mutta hän alkoi heti puhua Maythornelle.
"Kas — herra Maythorne. Minä — hm — pistäydyin luoksenne puhumaan — tuosta Mazaroffin jutusta. Enoni, sir Samuel Leeke, tiedättehän —"
"Tiedän!" keskeytti Maythorne hilpeästi. "Olette kovin ystävällinen, herra Mallison. Istukaa! Herra Crole — herra Holt."
Mallison istahti ja hymyili minulle.
"Olen nähnyt teidät ennen", hän sanoi. "Huntingdonissa — Mazaroffin seurassa."
"Ja myöhemmin Yorkissa", täydensin minä.
"Juuri niin, myöskin Yorkissa", myönsi hän. "Omituinen juttu, eikö olekin?"
"Mitä tiedätte siitä, herra Mallison?" kysyi Maythorne. Hän otti savukekotelon kirjoituspöydältään ja pani sen kiertämään. "Tahtoisimme kovin mielellämme saada kaikki mahdolliset tiedot. Ja jos voitte kertoa meille jotakin —"
Mallison etsi virittävää innoitusta savukkeestaan.
"No niin — minä — minä tuskin tiedän mitään", hän alkoi. "Tapasinhan tosin Mazaroffin Park Lanen varrella, ja sitten olimme hänen luonaan päivällisellä Cecil-hotellissa. Näin toisen sinisen timantin ja kuulin, että niitä oli kaksi ja että toinen oli eräällä pankkimiehellä, jonka nimi oli Arm — jotakin sinnepäin — ei kuitenkaan Armstrong. Ja näin meidän kesken sanoen, lady Leeke halusi kiihkeästi saada omakseen ne molemmat — oikein kiihkeästi!"
"Hän tosiaan halusi niitä?" tiedusti Maythorne.
"Ihan todella! Mutta paljoa hän ei puhunut siitä juuri sillä kertaa. Minä kuitenkin tiedän sen", jatkoi Mallison, hymyillen ovelasti. "Tunnen hänet! Hän olisi sydämen pohjasta toivonut sir Samuelin ostavan ne heti. Juuri siitä vihjaisin Mazaroffille kohdatessani hänet matkallani pohjoista kohti."
"Ymmärrän!" virkkoi Maythorne. "Matkasitte kumpikin pohjoiseen päin samoihin aikoihin, niinkö? Tietysti. Entä mitä varten matkustitte te sinne?"
"Tarkastamaan eräitä metsästysalueita", vastasi Mallison kerkeästi. "Sir Samuel tahtoo vuokrata teerinummen ensi vuodeksi, ja arvelimme oivalliseksi ajatukseksi, että kävisin mieskohtaisesti tutustumassa muutamiin sellaisiin varsinaisena metsästysaikana. Käväisin koko monilla ollessani siellä — Tweedin molemmin puolin."
"Mainio ajatus!" kehui Maythorne. "Ja kohtasitte Mazaroffin — sattumalta? Ensin Huntingdonissa, sitten Yorkissa. Juuri niin. Mutta ettekö sen jälkeen enää häntä tavannut?"
"Kyllä!" vastasi Mallison. "Juuri sitä kertomaan sir Samuel kehoitti minua tulemaan luoksenne. Tapasin hänet Gilchesterissä."
Maythorne loi Croleen ja minuun pikaisen, melkein huomaamattoman silmäyksen, käydessään kuulustelemaan vierastaan.
"Gilchesterissä, vai niin? Sehän on Marrasdalen markkinakaupunki — muutamien kilometrien päässä Lehtokurpasta. Miten osuitte kohtaamaan hänet siellä?"
"Sattumalta! Olin ajanut autollani sinne Jedburghista katsomaan erästä Gilchesterin läheisyydessä olevaa metsästysaluetta. Menin sikäläiseen hotelliin puoliselle ja viivyin vähän aikaa syötyäni. Mazaroff ilmestyi sinne — nautimme yhdessä ryypyn tai pari."
"Mikä päivä silloin oli?"
"Sitä en osaa sanoa. Olen huono muistamaan päiviä. Mutta hän mainitsi saapuneensa Lehtokurppaan edellisenä iltapäivänä. Ehkä voitte sen nojalla määrätä päivän."
"Kyllä voimme. Tärkeätä on se, että kohtasitte Mazaroffin
Gilchesterissä päivää senjälkeen, kun hän oli tullut Lehtokurppaan.
Muistatteko ajan tarkalleen?"
"Kyllä — noin kello kaksi iltapäivällä."
"No — puhelitteko taaskin timanteista?"
"Tietysti! Hän kertoi minulle, mitä oli tehnyt. Hän oli muka tavannut asiamiehensä — Arm —"
"Nimi on Armintrade."
"Sehän se oli! Armintrade. Hän sanoi tavanneensa Armintraden, joka oli metsästämässä lähistöllä, ja he olivat tehneet sopimuksen. Armintrade on jo pannut alulle suuren kaupan. Mazaroff oli sen vuoksi laatinut Armintradelle valtuuden myydä ne sadastasaitsemästäkymmenestäviidestätuhannesta punnasta. Hän luuli Armintraden hyväksyvän sen. Mutta jollei hän hyväksyisi, selitti Mazaroff, niin silloin lady Leeke saisi ne ensiksi mainitusta hinnasta — sadastakuudestakymmenestätuhannesta punnasta."
"Se vahvistaa Armintraden kertomuksen", huomautti Maythorne syrjään Crolelle ja minulle. "No niin", jatkoi hän vieraalleen. "Siinä kaiketi onkin kaikki? Enää ette luultavasti puhuneet timanteista?"
"Emme. Siihen se päättyi. Tietystikin, jos Armintrade käyttäisi saamaansa valtuutusta, olisi koko juttu lopussa — jollei, niin lady Leeke saisi vuoronsa. Muuta ei siitä ollut puhetta."
"Erositteko Gilchesterissä?"
"Luonnollisesti! Poistuin autollani takaisin rajan poikki Jedburghiin ja sitten yhä kauemmaksi pohjoiseen. Sitten kuulin Mazaroffin katoamisesta ja murhasta. Mutta onko teillä aavistusta, minkä tähden hänet murhattiin?"
"Eipä juuri", vitasi Maythorne. "Entä teillä?"
Mallison iski meille silmää tietävän näköisenä.
"Hän oli omituinen miekkonen!" hän sanoi. "Olin hänen seurassaan julkisissa paikoissa kahdesti tai kolmasti — otimme ryyppyjä ja poltimme sikaareja. Hän oli liian herkkä näyttelemään rahojaan tuntemattomien nähden — eikä ainoastaan rahojaan, vaan muutakin. Silloinkin Gilchesterissä, kun istuimme tupakkahuoneessa — siellä on koko joukko uppo-outoja Pekkoja ja Paavoja ympärillämme — veti Mazaroff liivintaskustaan kourallisen irrallisia timantteja vain valaistakseen minulle jotakin kohtaa puheestamme! Niin, en ole aasi! Hän suorastaan houkutteli vaaraa niskaansa! Hänet nitistettiin sen tähden, mitä hänellä oli mukanaan! Se on minun mielipiteeni."
"Saatatte olla oikeassa, herra Mallison", myönsi Maythorne teeskennellyn juhlallisesti. "Ilmeisesti hän oli ajattelematon. Niin, olen hyvin kiitollinen käynnistänne."
"Ei siitä mitään", vastasi Mallison suorasukaisesti. "Arvelin muutoin vain pistäytyä, ymmärrättehän — autan aina mielelläni."
Hän poistui sitten pian, ja me kolme siunailimme toisiamme. Crole alkoi puhua ensiksi.
"Kuten äsken sanoitte, Maythorne, se osoittaa Armintraden kertomuksen oikeaksi", hän sanoi. "Ja minusta alkaa tuntua, että tuon nuorukaisen viittauksessa on perää, että tämä on yksinkertainen ryöstömurha. Mazaroffia on helposti voitu seurata ja hänet sitten, kuten Mallison lausui, nitistää sen tähden, mitä hänellä oli muassaan."
"Se ei suinkaan ole uusi otaksuma", huomautti Maythorne. "Se on ensinnä esitetty — mutta siinä saattaa olla kaikenlaisia muunnoksia. No niin, nyt — Ecclesharen ja Parslaven kimppuun! Se on lähin —"
Juuri silloin avautui ovi ja siitä näyttäytyi naiskonttoristi.
"Kersantti Manners ja etsiväkersantti Corkerdale pyytävät tavata teitä, sir", hän ilmoitti.
"Tuokaa heidät sisään!" käski Maythorne. Tytön poistuttua hän kääntyi meihin päin, kummastuneen näköisenä.
"Manners!" hän huudahti. "Täällä Lontoossa! Mitähän se merkitsee? Jotakin uutta kaiketi! Kas vain, Manners", hän jatkoi, kun kersantti ja eräs toinen mies molemmat siviilipuvussa astuivat sisään ja jäivät töllistelemään ympärilleen, "mikäs teidät on tänne tuonut? Istukaa! Tunnettehan nämä herrat."
Manners myhäili Crolelle ja minulle, istuutui ja avasi päällystakkinsa napit. Hän heilautti peukaloaan kumppaniinsa, rauhallisen näköiseen, valpaskatseiseen mieheen päin.
"Etsiväkersantti Corkerdale Scotland Yardista, hyvät herrat", hän esitteli. "No niin, herra Maythorne, arvannette, minkä asian tähden olen täällä. Seikka on sellainen, että sain eilen eräitä tietoja ja riensin saamieni määräysten mukaisesti Lontooseen. Kävin Scotland Yardissa kertomassa kaikki, mitä tiedän. Sieltä komennettiin tämä Corkerdale avukseni — ja ajattelimme pistäytyä täällä kuulustamassa, oletteko te saanut selville mitään uutta — tiedänhän teidän koettavan selvittää tätä samaa juttua."
"Olemme saaneet koko joukon tietoja, Manners", vastasi Maythorne.
"Mutta kaikki käy yksinkertaisemmin, jos te kerrotte omanne."
"No niin", suostui Manners. "Meillä sattui eilen pari, kolme tapausta. Kaikki Elphinstonen väki lähti äkkiä Marrasdale Towerista Lontooseen. Sitten hajautui High Cap Lodgen seurue ja matkusti tänne samalla junalla. Kaikki se nostatti tietystikin hälyä. Ja myöhemmin eilen aamulla tuli luokseni Cowie-vanhus, joka asuu Reiver's Denin lähistöllä sijaitsevassa mökissä, ja ilmoitti että hänellä oli kerrottavana jotakin, minkä hän oli tahtonut pitää omina tietoinaan, kunnes herra Courthopen metsästyshuvilalla majailleet herrasmiehet olivat poistuneet. Kun sitten olin vakuuttanut, ettei hänelle koituisi mitään ikävyyksiä, kertoi hän edelleen, että hän Mazaroffin murhan iltana oli mennyt ulos vähän sen jälkeen kun oli kuullut laukauksen läheltä majaansa, ja puutarhansa aidan takaa nähnyt kaksi likellä häntä seisovaa miestä. Toisen hän väitti olleen High Cap Lodgessa vierailleen kookkaan, lihavan herrasmiehen; toinen oli ollut Parslave! Ja Cowie sanoi nähneensä heidän yhdessä poistuvan Courthopen huvilalle päin, keskustellen kuiskuttamalla keskenään. No, kuten tiedämme, Parslavea ei senjälkeen ole näkynyt meidän seuduillamme. Tässä hän on?"
"Juuri senvuoksiko olette tullut tapaamaan herra Ecclesharea, Manners?" tiedusti Maythorne.
"Niin, sir! Minä ja tämä etsiväkersantti Corkerdale aiomme mennä tohtori Ecclesharen luokse kuulemaan, mitä hänellä on siitä puhuttavaa", vastasi Manners. "Jos Parslave oli sinä yönä hänen seurassaan, niin tahdon tietää, miksi hän oli ja missä hän on nyt!"
"Sitten voin säästää teiltä vähän vaivaa, Manners", ilmoitti Maythorne. "Ilmaisen teille Parslaven nykyisen olinpaikan! Hän on siellä, missä hän todennäköisesti on ollut murhayöstä tai oikeammin sitä seuraavasta päivästä saakka. Hän on tohtori Ecclesharen talossa Paddingtonissa!"