KAHDEKSAS LUKU
Ensimmäinen murha
Olin niin hämmästynyt tämän lyhyen ilmoituksen johdosta, etten sillä hetkellä voinut muuta tehdä kuin seisoa ja tuijottaa Spilleriin tietoisena siitä, että palvelija, joka oli minut hakenut, ja taloudenhoitaja, joka oli juuri tullut eteishuoneeseen, vuorostaan tuijottivat minuun. Mutta äkkiä sain puhelahjani takaisin.
"Hollimentko? Murhattu!" huudahdin minä. "Mahdotonta! Mutta minähän näin hänet itse eilen illalla juuri!"
"Ei se silti mahdotonta ole, herra Cranage", vastasi Spiller kylmästi.
"Paljon on aikaa murhan tapahtua eilisillan ja tämän aamun välillä.
Mutta katsokaa tänne!"
Hän otti esille sähkösanoman, aukaisi sen ja ojensi minulle. Myönnän, että käteni vapisi, kun otin sen häneltä — mielikuvitukseni oli jo toimessa, olin näkevinäni, miten Holliment hitaasti ja varmasti saavutettiin…
"Tämän on lähettänyt Jifferdene — mies, joka äskettäin oli minun ja kiinalaisen herran kanssa", sanoi Spiller. "Lukekaa se!" Minä luin:
"West Endissä varhain tänä aamuna löydetty mies murhattuna, hyvin otaksuttavasti Holliment, tuokaa Cranage tänne mahdollisimman pian, tärkeä."
"Niin", sanoin minä, "mutta hän sanoo vain — hyvin otaksuttavasti. Saattaa olla. Joka tapauksessa — luulen, että minun on lähdettävä teidän kanssanne. Mutta — miksi? Muitakin on — ja täytyy olla — jotka voivat todeta Hollimentin yhtä hyvin kuin minäkin. Portsmouthilaisia — koko joukko."
"Portsmouthissa ei ole ketään, joka tietäisi sitä, mitä te, herra Cranage, tiedätte — hänen viime päivistään siellä", vastasi salapoliisi. "Tulkaa — lähdetään! Minulla on hyvä auto tuolla ulkopuolella — me lähdemme sinne heti paikalla tietä pitkin."
"Tulkaa parvekkeelle", sanoin minä, johtaen hänet ovelle, missä olimme poissa jo uteliaiksi käyneiden palvelijain kuuluvilta. "Kuulkaahan!" jatkoin minä. "Mitä esitän syyksi lady Renardsmerelle? En halua kertoa hänelle, että olen sekaantunut murhajuttuun — en ainakaan, ennenkuin olen kuullut siitä enemmän."
Spiller nyökkäsi ja alkoi miettiä asiaa.
"Kertokaa hänelle, että eräälle ystävällenne — tai sukulaisellenne — on sattunut vakava tapaturma Lontoossa, ja että teidän läsnäolonne on välttämätön", sanoi hän. "Pyytäkää häneltä parin päivän lomaa — ehkä teidän on jäätävä yöksi. Tämä syy käy laatuun, eikö niin? Nuo veikot tuolla sisällä eivät tunne minua — ei kukaan tunne minua täällä päin. Voitte sitten myöhemmin selittää hänelle asian — jos se on tarpeellista."
Lähdin etsimään lady Renardsmereä puutarhastaan. Suureksi huojennukseksi minulle suostui hän viipymättä pyyntööni, tekemättä mitään kysymyksiä ensinkään — vieläpä tarjosi nopeaa autoa ja Walkeria ajamaan. Minä ilmoitin, että miehellä, joka oli tullut minua noutamaan, oli auto oven edessä, ja muutamassa minuutissa Spiller ja minä olimme matkalla.
"Aika ilkeä juttu tämä, herra Cranage", huomautti salapoliisi, kun olimme ennättäneet jonkun matkaa. "Tähän asti se on minulle käsittämätön. Mitä te siitä aattelette?"
"Minäkö?" huudahdin. "Voi taivas, en tiedä siitä enempää kuin mitä kerroin teille. Luulisin, että te — ja tuo Scotland Yardin mies — minkä sanoittekaan hänen nimekseen — Jifferdenekö? — että te olette oikeat miehet siitä asiasta jotakin tietämään."
"Niin kai", huomautti hän kuivasti naurahtaen. "Vakuutan teille, että me tuskin tiedämme mitään. Tuo kiinalainen herra, joka tuli meidän kanssamme teitä tapaamaan - hän se tietää jotakin, jos kukaan. Mutta ne itämaalaiset! — yhtä hyvin voi koettaa ottaa luuta koiran suusta kuin tietoja heiltä, silloin kun eivät niitä tahdo antaa!"
"Miten tuli hän olleeksi teidän seurassanne ensinkään?" kysyin minä.
"Olen sitä koko lailla kummastellut."
"Minäpä kerron teille", vastasi hän. "Hän ilmestyi Jifferdenen seurassa pääosastoomme Portsmouthiin muutamia päiviä ennenkuin näimme teidät siellä nummella. Hän tahtoi saada tietoja jostakin kiinalaisesta, jonka luultiin, sanoo hän, hiljakkoin oleskelleen Portsmouthissa ja jota Kiinan lähetystö kiihkeästi halusi saada käsiinsä. Minut määrättiin tiedusteluja tekemään. Vihdoin — tarkemmin sanoen jo seuraavien kahdenkymmenenneljän tunnin kuluessa — sain selville, että eräs kiinalainen, nähtävästikin kunnioitettava mies, oli pari kolme kertaa nähty Hollimentin seurassa. Lähdimme Hollimentin kauppapaikalle ja huomasimme, että siellä oli merkillisiä tapahtunut ja että Holliment oli hävinnyt. Me teimme sitten tiedusteluja ympäristössä, ja 'Amiraali Hawken' viinuri kertoi eräästä nuoresta vieraasta herrasmiehestä, joka oli ollut Hollimentin kaupassa yhden koko päivän. Jonkun päivän kuluttua tuli hän luoksemme ja sanoi löytäneensä tuon nuoren herrasmiehen — teidät — ja kertoi, missä te olitte. Niin me sitten tulimme Renardsmereen — ja kuulimme teiltä kiinalaisesta, joka kurkisti sisään Hollimentin ikkunasta ja perästäpäin murtautui sisään muitten kaverien kanssa. Ymmärrättekö?"
"Ja siinäkö kaikki?" kysyin minä.
"Kaikki, minkä tähän asti tiedän", vastasi hän. "Ja niine uutisineen herra Shen lähti matkoihinsa ja Jifferdene hänen mukanaan. En ole kuullut mitään enempää, kunnes sain tämän sähkösanoman."
"Oikeastaan tulemme siis siihen", sanoin minä, "että te kolmissa miehin ette olleetkaan hakemassa Hollimentia, vaan jotakuta kiinalaista".
"Aivan niin", vastasi hän. "Erästä kiinalaista! Kerronpa teille — Kiinan lähetystö tahtoo saada hänet käsiinsä — kuka hän nyt lieneekään — aivan välttämättä, jopa siinä määrin, että ovat antaneet Scotland Yardin toimeksi etsiä häntä. Mutta mitä he hänestä tahtovat tai kuka hän on, ja mitä Hollimentilla on tai on ollut tekemistä sen asian kanssa, siitä ei minulla ole sen enempää tietoa kuin vastasyntyneellä lapsella."
"Spiller!" sanoin minä. "Lyön vetoa kuinka paljon hyvänsä siitä, että jos murhattu on Holliment, niin tuo kiinalainen hänet murhasi!"
"Minä sanoisin, että se on varma", huomautti hän naurahtaen. "Voisitte huoletta veikata miljoonan yhtä vastaan. Mutta — mikä on syynä?"
"En tiedä", vastasin minä. "Sen vain tiedän, etten koskaan ole nähnyt ihmistä niin täydellisesti pelon vallassa kuin Holliment oli kertoessani hänelle, että olin nähnyt tuon kaverin keltaiset kasvot ja vinot silmät ikkunassa! Hän oli hirveästi peloissaan hengestään, Spiller — hengestänsä!"
"Niin, ja tuo kaveri sai hänet käsiinsä!" sanoi hän. "Saattepa nähdä, että se on Holliment. Mutta Jifferdene tietää enemmän, kunhan tulemme perille."
Tapasimme Jifferdenen odottamassa meitä Scotland Yardissa. Hän vei meidät pieneen odotushuoneeseen ja sulki oven meidän kolmen jälkeen. Siihen mennessä olin tehnyt päätökseni eräästä asiasta, jota olin matkan varrella mielessäni miettinyt, aina silloin kun keskustelumme Spillerin kanssa oli pysähdyksissä — olin päättänyt, etten mainitsisi Neamorea Hollimentin yhteydessä — en ainakaan vielä. Sillä jos mainitsin Neamoren, oli minun mainittava lady Renardsmere, ja sitä en tahtonut. Ja ehkä loppujen lopuksi Neamorella ei ollutkaan mitään tekemistä tämän asian kanssa — Holliment tietysti tunsi paljon ihmisiä Lontoossa.
"En luulisi olevan mitään epäilystä siitä, että tämä mies on Holliment — päättäen kuvauksesta, jonka sain hänestä Portsmouthissa", huomautti Jifferdene ovea sulkiessaan. "Minun mielestäni se on varma."
"Herra Cranage näki hänet eilen illalla", huomautti Spiller nyökäten minuun päin.
"Niinkö?" sanoi Jifferdene. "Missä sitten?"
"Toceaderossa — päivällistään syömässä", sanoin minä. "Noin kello seitsemän paikkeilla."
"Puhuttelitteko häntä?" kysyi hän.
"En puhutellut — enkä tahtonutkaan puhutella. Viimeisten seikkailujen! jälkeen Hollimentin kanssa", jatkoin minä, "en tahtonut olla missään suhteissa häneen. Hän ei nähnyt minua — ja minä lähdin sieltä pois."
"No niin", sanoi Jifferdene. "Pyydän joka tapauksessa teitä todentamaan hänet, herra Cranage. Tiedän kyllä, että monet muut voisivat sen tehdä, mutta erikoisista syistä haluan teidän tekevän sen ja auttavan minua tässä kohden. Te olette kai ainoa henkilö, joka näitte kiinalaisen — joka minun ajatukseni mukaan on murhaaja."
"Missä se tapahtui?" kysyi Spiller.
"Paddingtonin puolella", vastasi Jifferdene. "Jos tiedätte Maida Valen, tiedätte myöskin, että siellä on kappale Regent-kanavaa kulkemassa Edgware-tien ja Warwick Crescentin välillä. Viertotietä toisella puolella nimitetään Blomfield-tieksi; toisella Maida Hill Westiksi. Hän löydettiin makaamassa Blomfield-tiellä, kanavavallin luona, noin kahdeksantoista metriä sillasta, joka yhdistää Warwick-kadun Harrow-tiehen. Kello kolmelta tänä aamuna eräs poliisimies löysi hänet. Hän oli ollut kuolleena noin puolen tunnin verran poliisilaitoksen lääkärin lausunnon mukaan. Puukotettu! Ja mies, joka hänet puukotti, tiesi kyllä mihin iskeä! Mutta mistä syystä? Siinä pulma! Joka tasku hänen takissaan oli käännetty nurin; muutamat hänen tavaransa, kuten kello, rahat ja niin edespäin, löydettiin tieltä hänen vierestänsä, aivan niin kuin olisivat olleet arvottomia; hänen takkinsa ja liivinsä olivat paikka paikoin viilletyt auki — silminnähtävästi oli murhaaja etsinyt jotakin. Mutta onnistuiko hänen löytää se vai ei — kukapa tietää?"
"Eikö siis ole mitään johtolankaa?" esitteli Spiller.
"Ei mitään! Ei alkuakaan", sanoi Jifferdene. "Tietysti poliisit panevat toimeen pontevia tiedusteluja ympäristössä, saadakseen selville, onko häntä nähty tämän korttelin seutuvilla myöhään eilen illalla ja kenen seurassa, mutta tähän mennessä en ole kuullut mitään."
"Missä hän nyt on?" kysyi Spiller.
"Paddingtonin ruumishuoneessa. Lähdemme sinne ja otamme herra Cranagen mukaamme todentamaan hänet", vastasi Jifferdene. "Unohdin mainita, ettei häneltä tavattu minkäänlaisia papereita. Ehkä murhaaja otti ne mukaansa, jos sellaisia oli. Tietenkin hänellä on voinut olla taskukirja. No niin, mennään nyt. Mutta teillä on ollut pitkänlainen ajomatka, ja kello käy jo kahta. Mitä jos ensin söisimme vähän?"
Pistäysimme erääseen Parliament-kadun varrella olevaan ravintolaan, ja pian olin selvillä siitä, että niin inhoittavat kuin heidän virkavelvollisuutensa silloin tällöin olivatkin, ei se ainakaan haitannut tovereitteni ruokahalua. He söivät ja joivat hyvällä halulla — ja minäkin seurasin heidän esimerkkiään, heittäen mielestäni kaikki epämiellyttävät ennakkoajatukset edessäni olevasta tehtävästä. Ja heidän kunniakseen on minun mainittava, etteivät he puhuneet mistään ammattiasioista aterian aikana — sen sijaan me puhuimme kilpa-ajoista, ja minä kehoitin heitä lyömään viimeisen kolikkonsa Välkehtivästä Rubiinista, josta minä, henkilökohtaisen tuntemukseni perustuksella, annoin heille hehkuvan kuvauksen. Sovimme oikein hyvin yhteen — ja vihdoin me maksoimme laskumme, menimme jälleen ulos kirkkaaseen kevätilmaan ja lähdimme ajurilla Paddingtoniin — päästäksemme tuosta asiasta.
"Yksi tarkka silmäys riittää, herra Cranage", kuiskasi Jifferdene, kun astuimme ruumishuoneeseen. "Siinä ei kannata viivytellä — kyllä te heti tunnette, onko se hän vai ei. No niin…"
Se oli Holliment. Hän oli hyvin hiljainen ja hyvin kalpea ja hyvin kammottava…
"Hän se on!" kuiskasin minä. "Voi hirveää! — ja eilen illalla…"
Lähdimme taas ulos. Me kuljimme Paddington Greenin läpi äänettöminä.
"Paikka, jossa se tapahtui", huomautti Jifferdene äkkiä, "on vain viiden minuutin kävelymatkan päässä tästä. Mutta en usko, että sinne kannattaa mennä katsomaan — ei siellä ole mitään nähtävää, paitsi itse paikka tietysti. Meillä on vielä muutakin tekemistä, herra Cranage. Haluan, että tulette minun kanssani tapaamaan erästä kiinalaista herrasmiestä, joka majailee Langham-hotellissa, ja sitten illalla aion viedä teidät Limehousen puolelle."
"Luullakseni olen teidän käsissänne", myöntelin minä.
"Niin, koetamme mahdollisimman pian saada teitä koskevat asiat loppuun suoritetuiksi", sanoi hän. "Mitä teihin tulee, Spiller, on parempi, että menette takaisin Portsmouthiin tiedusteluja jatkamaan — hankkimaan lisää tietoja Hollimentistä ja kiinalaisesta — enemmän siellä täytyy olla saatavissa. Kuulkaahan!" — Hän veti Spillerin syrjään ja puheli jonkun hetken vakavasti hänen kanssaan. "Ottakaa siitä selvä, jos voitte", sanoi hän lopuksi, "ja ilmoittakaa tietysti minulle kaikki".
Spiller jätti minulle hyvästi ja lähti junalle. Jifferdene taas, kun olimme kävelleet vähän kauemmas, huusi vuokra-ajuria ja käski ajamaan Langham-hotelliin. Kun olimme lähteneet liikkeelle, kääntyi hän luottavasti minun puoleeni.
"Tämä on omituisimpia tapauksia, minkä kanssa minulla milloinkaan on ollut tekemistä, herra Cranage", sanoi hän. "Sitä omituisempi, kun nuo itämaalaiset ovat siihen sekaantuneet. Spiller sanoi minulle kertoneensa teille kaikki, mitä hän tietää; niin, ja totta puhuen on minulla siihen hyvin vähän lisättävää! Mutta minullapa on eräs ajatus. Spillerhän kertoi teille, vai kuinka, että Kiinan lähetystö pani minut tuon kiinalaisen jäljille, jonka Holliment varmasti tunsi Portsmouthissa. Niinpä niin — mutta Kiinan lähetystön takana on joku, ja se joku on minun luullakseni muuan vanha kiinalainen herrasmies — joku mahtava pohatta omassa maassaan kai — joka nyt asustaa Langhamissa. Olen nähnyt hänet kerran herra Shenin seurassa, ja te ja minä menemme tapaamaan häntä nyt taasen. Hän tietää kyllä koko asian alun ja juuren. Mutta totta vie, minä en tiedä!"
"Mutta jos tuo vanha herra todella tietää, mistä on kysymys", sanoin minä, "niin ettekö voi, katsoen asiain nykyiseen tilaan, saada häntä puhumaan? Ettekö voi pakottaa häntä puhumaan? Kun hän kuulee, että asia on johtanut murhaan —"
"Niin luulisi, mutta nuo itämaalaiset eivät näytä antavan ihmishengelle niin suurta arvoa kuin me, herra Cranage", vastasi hän. "Ja mitä siihen tulee, että voisi taivuttaa tai pakottaa häntä puhumaan — niin odottakaa, kunnes näette hänet! En ole sfinxiä nähnyt, mutta luulisin, että yhtä hyvin saisi sen laulamaan viimeistä varieteelaulua kuin tuon vanhan kummituksen puhumaan jotakin, mitä hän ei tahdo!"
"Ja kuka hän on?" kysyin minä. "Sanoitte: joku mahtava pohatta omassa maassaan. Mitä hän täällä tekee? Ja puhuuko hän englantia?"
"Hän puhuu englantia aivan hyvin — yhtä hyvin kuin tuo herra Shenkin, ja se on jotensakin hyvin — on opiskellut jossakin täkäläisessä yliopistossa, tuo herra Shen, ymmärtääkseni", vastasi hän. "Mitä tekemistä tuolla vanhalla herralla taas on täällä, sitä en tiedä; mutta siitä vähästä päättäen, mitä olen nähnyt, arvelen häntä joksikin mahtavaksi kauppaylimykseksi. Hänellä on hallussaan koko rivi huoneita, ja muutamia meidän johtavia rahamiehiämme käy siellä häntä tapaamassa. Mikä hänen arvonsa, asemansa ja niin edespäin tarkalleen lienee, sitä en tiedä — minä tunnen hänet ja Langhamissa tunnetaan hänet herra Chenginä."
"Herra Cheng — panenpa mieleeni", sanoin minä. "Ja missä määrin on herra Cheng selvillä tämän jutun yksityiskohdista?"
"Sikäli, että Holliment tunsi erään kiinalaisen Portsmouthissa hiljakkoin ja että te, ollessanne Hollimentin kauppaa hoitamassa, näitte erään kiinalaisen kurkistelevan sisään ikkunasta ja että Holliment kuullessaan tämän säikähti aivan kuollakseen ja että myöhemmin eräs kiinalainen, roistojoukon seuraamana, murtautui sisään, jonka jälkeen Holliment pakeni. Tämän", sanoi Jifferdene, "tietää herra Cheng tähän asti. Ja nyt aion minä kertoa hänelle, että Holliment on murhattu."
"Nähdäksenne, saisiko se hänet puhumaan, eikö niin?" utelin minä.
"No niin, ehkä se on minulla mielessä", myönsi hän. "Mutta hän ei kyllä puhu, jos hän ei itse tahdo. Tahtoisinpa vain saada tietää, mitä on hänen vanhan pergamenttinaamansa takana!"
Samassa me saavuimme Langhamiin, ja heti Jifferdene lähetti käyntikorttinsa herra Chengille. Meidän ei tarvinnut kauan odottaa — muutaman hetkisen kuluttua ilmestyi nuori englantilaiseen pukuun puettu kiinalainen, tervehti salapoliisia kohteliaasti ja johtaen meitä portaita ylös vei meidät erääseen noista monista hienoista huoneista ja pyytäen meitä istumaan huomautti, että herra Cheng ennen pitkää tulisi henkilökohtaisesti meitä tapaamaan. Sitten hän hävisi, ja me odotimme — viisi, kymmenen minuuttia. Muuan ovi aukeni, ja hienon näköinen mies tuli ulos, meni huoneen poikki ja poistui samasta ovesta, josta me olimme tulleet sisään. Jifferdene kumartui minun puoleeni.
"Tiedättekö kuka tuo mies on, herra Cranage?" kysyi hän.
"Minäkö? En!" vastasin. "Kuka hän on?"
"Loordi Mickleborough — Itämaisen Liikeyhtiön puheenjohtaja — muuan
Cityn mahtavimpia kauppapomoja", vastasi hän. "Hänen toiminimensä —"
Äkkiä hän pysähtyi kesken puheensa, käännähti kiivaasti tuolissansa ja sitten heti nousi jaloilleen, hiljaisen, melkein huomaamattoman äänen kuuluessa takanamme. Minäkin käännyin ja nousin — siellä seisoi oviaukossa, josta loordi Mickleborough juuri oli lähtenyt, kunnianarvoisan näköinen kiinalainen, puettuna kansalliseen pukuunsa. Hän muodosti vaikuttavan ja maalauksellisen kuvan siinä seistessään, mutta eivät värit eikä puvun omituisuus minua niin hämmästyttäneet kuin se harvinaisen korkea ikä, jota tuo hieman kumarainen vartalo ja sen yläpuolella olevat pergamenttimaiset, syvävakoiset kasvot näyttivät ilmaisevan. Hän oli näköjään ainakin sadan vuoden vanha, ja vaistomaisesti minä kumarsin hänelle nöyrän kunnioittavasti. Hän kumarsi vastaan, hymyili vähän, ja silloin huomasin minä, että hänen silmänsä olivat yhtä valppaat ja kirkkaat kuin nuoren miehen.
"Käykää sisään, pyydän."
Ääni, hiljainen, lempeä, oli kuitenkin kirkas ja selvä. Me seurasimme häntä erääseen sisähuoneeseen; hän osoitti kahta tuolia, siirsi kolmannen ihan meitä vastapäätä, istuutui, verhosi kätensä hihoihinsa ja katsoi Jifferdeneen.
"Onko teillä uutisia minulle?" kysyi hän.
"Kyllä, herra Cheng, kyllä, sir", vastasi Jifferdene. "Holliment, se mies, josta olin teille jo ennemmin puhunut, on murhattu."
Ei silmäluomikaan värähtänyt noissa omituisissa, vanhoissa, kurttuisissa kasvoissa edessämme; Jifferdene olisi yhtä hyvin voinut huomauttaa, että ilma oli kaunis.
"Missä se tapahtui? Portsmouthissa — vai Lontoossako?" kysyi herra
Cheng.
"Lontoossa, sir, tänä aamuna, noin puoli kolmelta tai kolmelta, puukotettu, herra Cheng, pistetty kuoliaaksi! Mutta ei ryöstötarkoituksessa, sir — hänen rahansa ja arvoesineensä olivat hajallaan polulla hänen vieressänsä", sanoi Jifferdene. "Hänen taskunsa oli kaikki käännetty nurin ja hänen pukunsa monin paikoin viilletty auki, aivan, kuin murhaaja olisi etsinyt jotakin."
Vieläkään ei näkynyt mitään merkkiä noilla liikkumattomilla kasvoilla.
Mutta silmät olivat valppaat, tarkkaavat ja innokkaat.
"Onko teillä mitään johtolankaa murhaajaan nähden?"
"Ei mitään, sir, tähän asti! Mutta haluaisin esittää jotakin teille, herra Cheng. Minun luullakseni murhaaja on tuo kiinalainen, joka katsoi Hollimentin ikkunasta sisään ja joka todennäköisesti on sama mies, jota te etsitte."
Herra Cheng taivutti päätään.
"Saattaa olla", sanoi hän.
Jifferdene huomautti, että minäkin olin saapuvilla.
"Tämä on se nuori herra, joka näki kiinalaisen kasvot ikkunassa", huomautti hän.
Herra Cheng katsoi minuun. Jostakin syystä hänen kunnianarvoisat kasvonsa kävivät suopeammiksi.
"Mutta nuori herra ei kai voisi varmasti tuntea miestä jälleen, vai miten?" hän sanoi.
"Ei!" myönsi Jifferdene. "Niin hän väittää. Olkoon nyt miten oli, herra
Cheng, me yritämme saada sen miehen kiinni."
"Millä keinoin?" uteli herra Cheng.
"No niin — onhan täällä kiinalaiskortteli, sir", vastasi Jifferdene.
"Aloitan sieltä. Ja, herra Cheng! tiedän että te hyvin kiihkeästi
tahdotte päästä erään tietyn kansalaisenne jäljille ja löytää hänet.
Ettekö voisi edes hiukkasen auttaa minua, sir — antaa pientä kuvausta?"
Herra Cheng pysyi liikkumattomana kokonaisen minuutin ajan. Sitten hän kumartui lähemmäs.
"Mies, jota minä etsin", sanoi hän rauhallisesti, "on menettänyt vasemman korvansa alapuolen".