KIAKONHEITTO.
Ku kotua lährettihin, oli selvä meininki, jotta kiakonheitos m'oomma meiltä ja muut mistä rookaa. Olihan meillä panna sellaasia poikia paiskaamhan Kreikan limppua ku Niittymaa, joka on paiskinu 48 m., vanha Isoo-Armas, se Taipalhen roikales, joka ennenkin on aina pistelly olympialaasis kultaplootut plakkarihinsa, ja »Oitin kanuuna», kunnon Niklanteri, john'ei oo muuta vikaa ku ruattalaane nimi, vaikka miäs on nii suamalaane, jottei saa ruattinsanaa suusta, vaikka päällänsä seisoos. Se Niklanterihan vei Antwerppeniski ensi palkinnon kiakos. Ja neljänneksi pantihin matkahan pitkä ja komia tulevaasuuren miäs, Malmivirta, nuan niinku kokeelemhan viälä tällä kertaa. S'oon viälä nuari miäs, mutta sill'on sellaane kruppi ja nii vakava yritys, jotta siitä miähestä tulooki Suamelle tuannempana olympialaasihi hakamiäs, jos ei vai jouru huanoolle jäljille. — Niittymaa oli venähyttäny syksyllä kätensä, mutta oli sitä koitettu parannella n'otta se piti olla koko lailla kunnos. — Taipales oli tuatu Amerikasta, mutta ne jokka asioota tiäsivät, eivät pannehet Taipalesehe enää juuri mitää toivua. Sanoovat jotta s'oon heittäny lossiksi, mutta ajateltihin kumminkin, jotta jos siltä sattuus tulemhan siltäkin yks hyvä heitto vanhalta muistolta, nii hyvä olis. Se oli Pariisis harjootuksis paiskinu poistiähensä, muttei pitäny nii lukua ympyrästä — — Sanoovat, jotta silt' on menny hermot.
Ku kova paikka tuloo, jotta nyt pitääs vetää, nii silloo ei kiakko enää lennäkkää 46—47 meeteriä, niinku siinä kilpaalujen sivus huitojen. Silloo on hermot pilalla. Urheelijalta vaarithan, jos se meinaa kovas kilpaalus pärjätä, suurta ittensäkiältämistä. Ei siinä menesty ittepetos, ja »piänekki hairahrukset» maksavat ittensä ilman armua. Suurten ja pitkällisten ponnistusten takana on urheelijalla olympian voitto. Niiren pitää vuasikausia elää ittekuritukses ja sellaases kiältäytymises, jotta vain harvat siihen viittivät ja jaksaavat alistua. Esimerkiksi juaksijat ovat vuasikaupalla mennehet varahin nukkumhan, noussehet varahin ylhä ja ennen tyähön menuansa, tehnehet melkee joka päivä 10—20 kilometrin juaksuja ja kävelyjä, saaraksensa kestävyyttä ja nopeutta. Syäntipualiki on pitäny järjestää sen mukhan, jotta siitä juaksukyvylle olis etua. Tupakista, väkijuamista ja epäsäännöllisestä elämästä ei puhestakaa. Kaikki ajatukset ja tahto on pitäny keskittää vain sen tehtävän ethen, jonka on ittellensä ottanu. Juuri täs määrätiätooses vuasia kestänhes valmistukses, säännöllises sparttalaases elämäs onkin suamalaasen voitokkahan urheelun seliitys. Ei näytä muilla kansoilla olevan sitä »sisua», joka vaatii ja kestää vuasikautisia kiältäymyksiä ja valmistelua voittonsa ethen. Monella muulla kansalla on epäälemätä paremmakki erellytykset ku meillä matalajalkaasilla suamalaasilla urheeluvoittojen saamishen tulisuutensa ja kiivahan luanteensa takia, mutta niiltä puuttuu se, joka meirän poijilla korvaa ja voittaa kaiken: sisu; sitkiästi valmistautua ja kiältäytyä kaikesta kerran voittaaksensa sen mit'on päähänsä pannu.
Näin pitkät seliittelyt — mä tykkään — hyvinkin tarvithan siihe, mitä varte kiakko lenti meiltä sivu suun.
Kiakonheittohon otti osaa lähes 50 miästä. Pahimmat vastustajat meille olivat tiätysti amerikkalaaset. Siältähän oli sellaasia hirmutekijöötä ku se Hartranft, Lieb, Houser ja Pope, jokka harjootuksis olivat paiskinhet paremminki ku meirän poijat. Syrän kurkus me niitä kattelimma. Yleensä luullahan, jotta nua Amerikan heittäjät ovat kovasti suuria ja jylhiä miähenkoljanoota, mutta kyllä s'oon erehrys. Ovat vain keskikokoosia, eikä eres kovin lihaspaksujakaa miähiä. Meirän Taipales, Niklanteri ja Malmivirta ovat pirempiä ja tukevampia tuffia, jotta sen pualesta olis niiren pitäny hyvinki pärjätä. Mutta tekniikka ja veto on amerikkalaasilla aiva eri maata ja toinen on tyyliki. Meirän poijat heittäävät »vanhaan laihin», rauhallisesti ja seisahalta. Amerikkalaaset ottivat ensin rauhallisen heilahruksen, mutta ku heitto alkoo, nii kyykistyyvät aiva alha asti ja pyärährykses nousivat niiku kruuvi, n'otta ku kiakko lähti lentämhän, niin se tuli hurjalla verolla takaapäi samas kaares ku ilmas lenti. Vasta nykääsys heittäjä veti ittensä suaraksi. On selvää, jotta sellaane alhaalta alkanu kiivas kruuvi antaa kiakolle lennon.
Alkukilpaalut suaritettihin kolmes joukos. Ensimmääses oli Malmivirta ja Taipales meiltä ja amerik. Lieb. — Muista ei ollukkaa paljo mihkää. Malmivirran ensimmääne heitto oli n. 43 m.; toinen lepaji ilmas ja lenti huanosti, mutta kolmas näytti menevän paremmin. Malmivirta teki hyvin tehtävänsä, ei hermot pettänhet. Mutta Taipales meni aiva plöröksi. Kaikki orottivat kovasti, jotta nyt tuloo ja yleesölle erityysesti ilmootettihin, jotta Taipales heittää. Se heitti — eikä pysynykkää ympyräs. Toinen heitto onnistuu paremmin, mutt'oli niukin naukin 40 metriä. Toiset paiskiivat pulskasti ylitte. Kolmas heitto ei menny sitäkää ja niin sai Taipale ruveta ettimhäm housujansa. 40 metrillä ei päästä loppukilpaaluhu.
Poikaaset siinä ajoovat entisen mailmanmestarin kentältä pois.
Paras miäs siinä joukos oli Lieb 44,83, Malmivirta (joka ilmootettihin Jugoslaaviasta kotoosin olovaksi) 41,16; Toldy Unkari 41,09, Taipale 40,21,5.
Toises eräs oli kovat amerikkalaaset Pope, Hartranft ja meirän vanha Niklanterimma. Sen ensimmääne heitto oli tuas 40 m. ja toinen meni liika alha jotta s'oli huanoot. Mutta kolmas lähti ku kanuunasta parhaina päivinä! Niklanteri oli rauhallinen poika; kuljeskeli siinä vai omihin oloohinsa, katteli eikä näyttäny välittävän vaikka amerikkalaaset paiskiivat hurjia heittoja yli sen merkin. Meistä päältäkattojista oli jo menny toivokin.
— Ei oo enää entisensä veroone — —
Ku kolmas heitto sitte tuli, näytti Niklanteri ikääsku nuartuvan. Reippahasti astoo ympyrähän, otti nopian vauhrin ja kiakko lenti nii kaunihis ja korkias kaares ilmaha jott'oikee huikaasi. Se oli pulska heitto ja hyvä tuloski 42,09. Siälä etupään joukos oli. Mutta Pope ja Hartranft paiskiivat varmasti ja tasaasesti aina sinne pari metriä kauemmas — —.
Parahat tulokset oli: Pope 44,42, Hartranft 42,49, Niklanteri 42,09.
Viimmeene joukko oli kaikista lujin. Siin'oli meirän toivomma Niittymaa, ja amerik. Houser, joka tiättihin kovaksi heittäjäksi. Mutta hyviä olivat monet muukki, niinku norjalaane Askilt ja irlantilaane Bequigham. Niittymaan ensimmääne heitto epäonnistuu kokonansa. Ei ollu 40 m.
Toinen meni jo tuas 42 korville, mutta kolmas oli mahtava veto 44,95. — Houseri onnistuu joka heitolla. Sen ensimmääne oli jo siinä 44 ja toinen lenti kauas yli muiren. Se tuli oikee isän kärestä ja oli yli 46 metriä. Se olikin Houserin kultametalliheitto. Eikä se enää pystyny toista saamahan likikää sellaasta. — Sen norjalaasen Askiltin heittoja piti kattella henki kurkus. Aina vai petras ja sai peljätä, jotta jokin veto lennättää liikaa. Onneksi ei se saanu heittää enempää ku muukkaan; kolme heittua vai.
Tulokset oli: Houser 46,15,5, Niittymaa 44,95, Askilt 43,40,5,
Bequigham 40,42.
Loppukilpaalu suaritettihin heti perhän. Siihe pääsi kuus parasta miästä, Houser, Niittymaa, Pope, Lieb, Askilt ja Hartranft. Seuraava miäs olis ollu Niklanteri ja sitte Malmivirta. Loppukilpaalu oli hermostuttava. Me toivoomma, jotta Niittymaa kerran onnistuus ja ottaas sen kultamitaliin, joka 48 meeterin miähelle kuuluu. Kyllä se yritti, mutta sitä vetua ei vai tullu. Se venähtäny käsi ei enempää voinu, vaikka kaikkensa panikin. Amerikkalaaset sensijahan olivat tasaasia ja varmoja heittäjiä, paiskiivat aina samoolle paikoolle. Ei nekää jaksanehet enää alkukilpaalun tuloksia parantaa. Kaikki jäiväkki niille tuloksille, jokka alkuyritykses saivat.
Niittymaa tuli siis toiseksi ja hyvä niinkin, mutta amerikkalaasille se oli liika komia voitto. Kaikki niiren neljä miästä noukkiivat pisteetä. Nyt maksoovat jänkit Suamelle takaasi Antverpenin munauksensa. Siiloonhan veivät Niklanteri ja Taipales palkinnot amerikkalaasilta, niinku ne nyt meiltä. —
Mutta vooroon viarahis — — Orottakaa!