LÄPI SAKSAN ME REISSATHAN.
Sanothin, kun Helsingistä lährettihin, jotta me tuumma Saksan rannas Stettinin kaupunkhin. Ja niin kans tultihin, mutta esti yhtehe toisehe kaupunkihi, jonka nimi oli Swinemünde. Me hairasimma eväspussimma ja meinasimma astua maihi, mutta laiva kulkiki vai nii liki laituria jotta »nyt se pirättää, nyt se pirättää» — eikä pirättänykkää. Painoo ohi vai n'otta me jäimmä seisomhan kapsäkit kouras kannelle.
— Mihkä se tyyrää, imehtelimmä me suu auki.
— Näyttää ajavan tuata jokia pitkin suaraa pellolle — —
Me saimma seisua ainaki kaks tiimaa kapsäkit käres, ku aina vai ajettihin soukkaa jokia pitki. Eikä kukaa peijakas hoksannu sanua, jotta olis ne kapsakit pysynehet siinä kannellaki.
Maa oli alavaa jokiniittyä kummallaki pualella ja ihmiset hääräsivät justhin parahillansa heinänteos, käsiviikattehilla vai huitoovat.
Ja sitte vasta aikaan päästä tultihin sinne Stettinin kaupunkhin.
Laivalla kerrottihin, jotta Saksan tulli on kovasti kranttu ja kronkeli, mutta meirän sakkia kohreltihin kovasti ystävällisesti, oikiastansa paremmin kun kotomaas. Helsingis hairasivat, ennenku laivahan päästivät, passit ja piletit pois ja hosuuvat perhän, jotta menkää, menkää. Minä pullikoottin vastahan jotta:
— Ei sitä ny nii vai mennä — — Muttei siinä mikää auttanu, passit ja piletit piti antaa pois vängällä.
Toista s'oIi Tettiinis. Siälä kuttuttihin höylisti laivan yläkannelle ja multaki kysyttihin jotta:
— Oottako te Herra Jakop von Vasa?
Aatelismiäheksi heti karahteerasivat! Ja vaikka se ny oliki vähä liikaa, nii noukkaani nostin ja tykkäsin vain jotta:
— No pitääshän sen nährä jo naamastaki, jotta mä se öon, Herr Jakob von
Vasa! Höören sie mahl, von Vasa!!
Kovasti kumartelivat knappiherrat matalaatte, ku antoovat passit ja piletit takaasi.
Ku rantahan laskettihin, kokoonnuttihin koko suamalaassakki yläkannelle ja laulaa hujahutettihin saksmanniille tulijaasiksi vähä Anssin-Jukkaa. Sattuu olemhan matkustajaan joukos jokin itäruattalaanenki Vaasasta, mutta se unohti nii koko venskaprookin jotta hartahasti veteli karskilla Härmän kiälellä purkista suamia meirän muiren finlentarien joukos. Nämä Härmän laulut näyttäävät olevan suamalaasten varsinaaset kansallislaulut ulkomailla. Ruattalaasekki osaavat niitä siälä kirkkahasti, vaikkeivät enää kotona muista.
Ja komeeta ja kovia lauluja ovakki, n'otta Tettiinin rannas tekivät poliisit kunniaa ja ihmiset ottivat lakit päästä.
Tullis meni muutoon kaikki hyvin, mutta kapsäkistä meinas tulla riita.
Kysyyvät jotta:
— Onko tua kapsäkki herra Jaakoon.
Oikee mä jo meinasin suuttua ja loukkaatua jotta:
— En sunkaa mä ny laihnakapsäkiis reissaa.
Ja ku siitä äijästä selves, nii jo tarttuu toisen kans nenästä yhtehen.
Se tutkas jotta:
— Kuinka paljo teill' on rahaa?
Meinasin jo huitaasta ympäri korvia jotta:
— Sen tuanaasiako se sulle kuuluu — mutta maltoon miäleni ja sanoon vai jotta:
— No sit'on paljo näi alkumatkas, mutta herra tiätää kuinka kotia tulles!
— Onko yli 5,000 Smk? — kysyy se saksalaane virkaherra.
— Ja mitäs sä pihkanoukka sillä tiarolla tekisit? — S'oon hävitööntä ruveta täs meirän reissaavaasten rahapussia syynäämähän — sanoon mä ja samoon sanoo kaks suamaiaasta fröökynää, jokka seisoovat mun takanani.
Mutta se herra seliitti sitte, jotta se on laki sellaane jotta, jos on enempi ku 5,000, nii pitää ottaa toristus rahoostansa, sillä Saksasta poislähties ei saa viärä maasta pois yli 5,000 mk rahaa, jos ei oo paperia näyttää, jotta sit'on ollu enempi jo maahan tulles. Ku ei se mitää maksanu, nii mitäs siinä. Mä käännin plakkarit nurin, löin lompsat pöythän ja sanoon jotta
— No laskeppas nyt sitte äijä nua rahat, jotta mäkin tiärän kuinka paljo sitä rahan roskaa tällä poijalla oikee on.
Se laski ja pani tarkasti tollarit ja markat takaasi lompsahan ja sanoo jotta:
— On sitä siinä rahanrenttaa — —
— No nii mäkin tykkään, jotta raamatun tekis, ku ei ny kovin mahrotoonta — —
Mutta niille neiriille, jok'oli mun peräsnäni, niille vasta kamala paikka tuli, ku n'oli pannu rahansa piiloho, niinku mamma oli käskeny, jottei vai varaastetaasi.
Ne hätääli kovasti noukka punaasena jotta:
— Pitääkö meirän ottaa ne esille?
— Kyllä se parasta on, jotteivät toisella rajalla ku ympärinsä tarkastaavat, ota pois.
— Oi voi — ja ai jai — —
— Mihnä ne on? — kysyyn mä.
— Ku ne on — —, ku ne on — sukas! — huakiivat fröökynät.
— No mitäs siinä, ottakaa pois vai.
Ei auttanu muu ku ottaa ja näyttää kinttunsa tullimiähille ja meille muille. Ja nätit kroikottimet niill' oliki, oikee poistiähensä pulskat mööpelit. Siältä sukasta vetivät framille naisellisen tukun punnan seteliä. Rahat räknättihin ja mä kattoon tarkasti päältä, jottei vai sen äijän sormihi tartunu flikkojen lappuja.
— Kyllä se on kauheaa — punastelivat fröökynät, ku lährettihin, mutta mä sanoon jotta:
— Jos mull'olis nuan korjat pohkehet ku teillä, nii kyllä mäkin olsin nostanu pulttua ja näyttäny — —
— Phi hi hi — tykkäsivät fröökynyt ja mä tuhistin kans vähä nenääni.
N'otta meistä tuli oikee hyvät tutut.
Otimma rannasta niinku herrat ainaki vosikan ja käskimmä ajaa rautatiäasemalle. Sen välin olis pitäny maksaa 1:50 Saksan kultamarkkaa. Se oli Suamen rahas nuan 16 mk, mutta ku perille päästihin niin 3 kultamarkkaa piti hellittää, vaikka me rähisimmä oikee poliisivoimalla.
Se vosikka valehteli aiva kirkkahalla naamalla, jotta s'oli meitä orottanu ja kantanu kapsäkkiä. Mä sanoon jotta:
— Valehteloo perhana, ku hevoone. — Ei oo orottanu, eikä kantanu mitää. —
Poliisi nosteli vai olkapäitä ja hoki:
— Mistä mä tiärän!
Häviölle jouruun siinä rähäkäs. Maksoon sen 3 Saksan markkaa ja tarittin viälä pualta markkaa kaupanpäälliseksi.
Sanoon sille vosikalle jotta:
— Ku s'oot nuan riivatun hyvä valehtelemhan, niin maksaahan sekin jotaki.
Se kattoo suu auki mua, eikä meinannu käsittää. Silloon pistin sen puali markkaa poliisille ja sanoon jotta:
— Herra konstaapeli, olkaa nii suuremmoone ja antakaa tämä killinki tualle karvakorvalle erinomaasesta valehtelemisen tairosta. Piatarilaasen vosikan kans m'oon pärjänny rähinäs, mutta tälle minä en piisaa.
Ja poliisi antoo ja nauroo. Ja vosikka nauroo. Mäkin iskin silmää jotta jo oot eri heppuli.
Lakkia nosti ja silmää iski sekin, ku lähti.
Muutoon n'oon vosikat Saksas konun näköösiä. Niil'on jonkinlaane fiini livree yllä ja pääs paffista tehty silinterin mallinen töntterö. Meirän hessulla s'oli satehesta ja päivänpoltosta pahoon viäryny ja takaa revenny jotta hiukset törrötti ku olkitukku saunan luukusta.