PARIISIN PUNAASES MYLLYS.
Pariisin monista kuuluusista huvipaikoost' on se, jota sanothan »Punaaseksi Myllyksi» kaikkihin kuuluusin. Ja vaikkei sitä piretäkkää ensiluakkaasena varieteena, nii kyllä siälä vai jokahinen, joka Pariisis käy, pistäytyy. Sanokhot kukin luakista mitä tykkäävät, mutta eri mylly s'oon kumminki ja hauskempaa siälä vai pakkaa olemhan, ku niis, joita pirethän parempina. Kyllä me kolusimma ne kaikki, Kasinoo dö Parii, Olympic, Foliipersheer, Ampasadöörit ja monet muut, mutta niis oli se vika, jotta niis oli kovasti paljo valmista ohjelmaa katteltavana — mutta Punaases Myllys sai kukin pitää sellaasta mylläkkää ku itte tykkäs. Ja sehän se parasta ohjelmaa kumminki on!
Se Punaanen Mylly sijaattoo Montmartren kaupunginosas, johna enimmät muukki hulinapaikat on. Ennen sillä paikalla on kuulemma ollu oikia vanha mylly, josta sitte se huvipaikka tehtihin, mutta se on sitte palanu ja tilalle on rakennettu suurempi teatteri ku Helsingin Kansallisteatteri, jonka mallinen se Punaanen Myllyki on sisältä. Sen pääkäytävän yläpualella on punaasista sähkölampuusta tehryt myllynsiivet, jokka kaiken yätä pyäriivät. Ilonpito alkaa vasta pualenyän jälkhen ja kaikki karut on valaastu tuhansilla sähkövaloolla n'otta s'oon yhtä tulimerta koko kaupunginosa. Yäkahviloota, teatteria, varieteeta ja tanssisalonkia on joka taloos ja soitto ja tanssin humu kuuluu joka ovesta. Ihmisiä kuhisoo sakiana karuulla, autoja tuloo ja menöö. Fiiniä silkkipyttyherroja, kirjavia sakilaastyyppiä, paksuja isoomaha-pohatoota, erifärisiä naamoja, pikimustia neekeriä, keltaasia jaapanilaasia, konkkanoukka-enklantilaasia, piäniä vikkelöötä franskalaasia ja jos jotaki sorttia väkiä siinä vilisöö. Ja tuntuu siltä, jotta kaikki on hyvällä ja iloosella päällä, naurunremakkaa ja iloosta pulinaa joka pualella.
Paljo menöö väkiä Punaasehe Myllyhynki. Sinne mekki Mösjöö-Tommilan ja kaverin kans painumma.
Ihmisiä oli kaikki paikat täynnä, ja musiikki pelas n'otta katto kohooli. Ku toinen soittokunta lopetti, nii töine jatkoo ja koko se mahrottoman suuri ympyriääne sali oli tupate täynnä tanssivia paria. Kaiken yllä yhtämittaane kohu, ilo ja nauru. Se tanssiva ihmisläjä siinä laattialla porisi ja kuahuu ku pärinäpata. Samppanjakorkit paukkuuvat ja erifärisiä keijukaasia lenteli vasthan joka taholta n'otta henkiä salpas.
Tuskin m'olimma kaverin kans keriinny pöythän istua, ku Mösjöö jo mennä paasootti yhren krepuhännän kans tanssin tohinas keskellä salia ja huikkas meille jotta.:
— Hei te tyhmät rakkahat maanmiäheni! Tämä se on elämää! Min'en lähre enää koskaa Suamehe — —
Kyllä s'oli niin villi miäs se Mösjöö-Tommila, jotta oikee meitä peljätti.
Ku takaasi tuli, niin kovasti oli hämmästynv jotta:
— Täm'on veljet tavallisen kansan puali. M'oomma tullu väärähän salihi.
— Tuall'on kuulemma herraan puali! —
Se vei meitä toisehen salihi, john'oli kaikki seinät purkista peilinklasia, silkkiä ja samettia, kukkakiahkuroota katot ja seinät täynnä. Laattialla tanssii parikymmentä balettiflikkaa ja viskoo tulipunaasia ruusuja ympärinsä. Jos oli toisilla kallihia hepeniä yllä, nii toisten puku ei maksanu penniäkää. Siinä ne pyärii, potkiivat ja sätkyttelivät sääriänsä n'otta olis pitäny olla pikimustat silmäklasit, mutta mistäs ne siihen häthän otti. Nästyykillä koitin mäkin nenänvarttani peitellä.
Humu oli täyres käynnis. Ku koitimma siitä niiren tassijaflikkojen sivuutte sivupöythän päästä, nii takinhännästä nykiivät, n'ottei tahtonu irti saara.
Mösjöö sai heti kaulahansa pulskan italialaasen flikan, joka silmät loistaan ruusukimppua heilutteli jotta:
— Uiii mösjöö…!
Tanssihin menivät ja me kaverin kans tukiimma istumhan yhtehe syrjäsoffahan, john'oli mukava nojata ja kattella sitä kuhinaa.
Tuas 3—4 aikhan aamulla s'oli parahillansa. Soittokunta veti mitä kiälistä lähti, pianisti hakkas ja ulvoo, fiuluniakat hyppiivät ja hihkuuvat ja neekeri, joka trumpas, takoo vasarallaansa n'otta seinät täräji. Kirjavia paperinauhoja heiteltihin ympäri salia, paperisilppua paiskittihin suut silmät täythön, samppanjapullojen korkit paukkuuvat, monenfäriset valonheittäjät katon rajasta, vaihtelivat färiä salis ja villi tanssin sekasotku pyärii laattialla. Loistavia, kahisevia silkki- ja harsopukuja, itämaan ilkosia tanssijattaria sen seittemät kilkuttimet ja tampuriinit käsis. Siinä keskellä paksuja klanipää ukkelia, solakoota frakkiherroja, enklanti, franska, espanjå ja koko Paapelin kiältensekootus ympärillä.
Kaks tukholmalaasta tukkuporvaria, tuas 60 vuatta, klania ja kauppaneuvoksen vattat, valkooset liivit ja kultaaset knapit, monen tukholmalaasen hyväntekevääsyysyhristyksen jäseniä, istuu meirän viäreeses pöyräs ja jutteli ruattia jotta:
— Ja de häär kalla ja fö Pariis, Juuhansson — hihkaasoo töine. (Tämä s'oon Pariisi.)
— Se på den lilla söötnuusen där, hun e sharmant — vastas toine — den taa ja! (Katto tuata kullanmurua.)
Pian oli kauppaneuvosten pöyräs koko kasa iloosia kukkaastyttöjä, jokka kittasivat pullon samppanjaa toisensa perästä ja sitten piti pappojen ostaa ruusuja korikaupalla. Ne oli 5 frangia kappales, ja enklantilaasia paperossia, ja paperihuiskia ja samppanjaa — ja kyllä vai papat ostiki sillä:
— Nu ska vi hålla ruulit, int'e man altti i Pariis! (Ny pirethän lystiä, ei me aina olla Pariisis.)
— Hö du Juuhansson ja truu ja ska danssa (Kuule J. mä luulen jotta mä tanssin nyt) — innostuu toine — ja kolme tanssijaflikkaa pyärittää jo pappaa piirileikkiä. Hiki juaksoo ja naama loistaa — — —
Ilo on katos ja hulina käy.
Mutta sitte tuli salihin yks yksinääne, juhlallisen näkööne herra. S'oli tuas 50 ikääne ja vissihi enklantilaane. Eikhän se vai ollu joki pappi eli opettaja, ku s'oli nii kovasti totisen ja juhlallisen oloone.
Mun pisti se miäs heti silmähä ja rupesin kattelemhan sen hommia. Näytti jotta s'oli tullu vai kattomhan, kuinka syntine mailma huvitteloo. S'oli puettu oikee enklantilaasen säännöllisesti, jakooski oli pääs ku puukoolla veretty.
Se istuu tyhjän pöyrän äärehen ja ennenku se kerkes mitää sanuakkaa, paukahti jo samppanjapottu ja kuahuva klasi oli sen nenän alla.
Se yritti sanua jotaki, ettei se halua, mutta kyyppari vai kohautti olkapäitä, levitti kätensä ja iloosesti hymyyli jotta:
— Olkaa hyvä! — ja meni.
Herra katteli ihmeesnänsä ku kiartokoulunopettaja jotta:
— Tämä ny vasta kummallista! Ehä mä ny koko pullua ainakaa — —
Mua huvitti miähen hämmästelevä käytös ja samalla huamasin parin kolmen veikiännäköösen tanssijatytön supattavan keskenänsä ja suunnittelevan hyäkkäystä.
Mitäs ollakkaa, kaks tanssijaflikkaa lähti yhres tanssimhan ja ennenku se »kiartokoulu-herra» oli viälä saanu sitä samppanjajuttuansa käsitetyksi, niin siitä meni ne flikat tanssien sivuu — ja toinen hairas klasin ja juara litkaasi liämen poskehensa!
Ku herra rupes haukottelemhan ja aukoomhan suutansa — niin se flikka-pakana liputti kiältä vastahan ja katos joukkohon.
Herra istuu ja puhalteli.
Samas lenti jo pöythän kyyppari ja taas oli herran klasi täynnä.
Herra räpytteli silmiänsä ja sitte aukaasi suunsa äkkiä aiva seljällensä — ku taas siitä meni sivuu pikkuune siävä piperöösfröökynä, joka litkaasta lotkaasi herran klasin — ja tuikkas suuren ruusun sen hämmästynheshe suukkuhu.
Sekös sylkemhän! — Jo rupes tulemhan ääntäki. Nousi ylhä, mekasti jotta:
— Tämä ny on vasta kauhiaa!
Siihen juaksi jo itte kellarimestariki, joka kaatoo klasihi ja kehootti nopiaa juamhan, ennenku tytöt kerkiäävät.
Ja herra pomilootti ja oli suuttunu.
Meitä sivullisiaki rupes jo harmittamhan, jotta mitä tualla jurtikalla täälä tehrähän, jok'on ku puuäijä. Siksi iskettihin flikoolle silmää monesta pöyrästä jotta hus kiinni vai!
Flikat orottivat hetken aikaa, mutta sitte astuu yks sen pöyrän ethen, teki nättiä niiauksia ja keikisteli ja veikisteli oikee suloosesti.
Mutta se kiartokoulunopettaja istuu vai kylmällä naamalla, piti klasista lujaa kiinni ja marisi jotta:
— Noo! (ei) — ja puristeli päätä.
Flikka koitti taputella sitä mörökölliä poskelle, mutta se vai:
— Noo, noo — — —
Mutta silloonkos flikka äkkiä molemmin käsin otti ja pörrötti sen äijän tukan, jok'oli ollu nii fiinillä jakooksella, n'otta s'oli hassallansa ja pörrös ku uuniluuta!
Herra pomppas pystyhy aiva pleikinä ja huuti vahtimestaria jotta:
— Täm'on kamalaa!
Sinne juaksi kyypparia häntä suarana, ne pyyteli anteeksi ja pokkuroottivat. Samalla siihe tukkii kymmenkunta flikkaa, jokk'oli samas juanes ja ne ku pulittivat ja plotisivat nii joka pualelta, jotta herran puheest'ei kuullu sanaakaa.
Suu vai käy ku kanelilla.
Se huitoo käsin ja riahuu, mutta joka sormes kiikkuu ja kinnas korja balettiflikka silmät sulooses sikkaras ja huulet supulla jotta:
— Pappakulta, hassuhan sä oot — — —
Toisia kiikkuu kaulas, toisia takin hännäs ja lempiää väkivaltaa käyttään vetivät ne sen marisevan äijän keskelle salia yhres rymäkäs ja rupesivat pyärittämhän ja tanssittamhan joukolla. Kyllä se koitti jurrata vastahan ja seisua kankiana, muttei siinä auttanu. Se kukitettihin joka knapinläpehe tulipunaasilla ruusuulla, kiaroottihin ympärinsä kirjavilla paperilangoolla ja pyäritettihin jotta hiki poskista pruuttas. Ja koko muu yleesö nauroo ja huuti joukkohon. Viimmee se flikkaroikka kuljetti sen likille suurta samettisoffaa, jolle sen kaatoovat läkähröksis ja istuuvat päälle.
Ei jaksanu äijäparka enää. Suu vääntyy kankiahan hymyhy — — —
Flikat sai kaataa samppanjaa suuhu ja pyhkiä ruusuulla truutun. Molemmilla polvilla istuu nättiä flikkoja käret lujasti kaulan ympäri, toisia konttii olkapäillä, pehmooset kissintassut silittelivät leukaa ja poskia — —
Mitäs voi siinä miäs?
Ku oli saanu vähä hengähtää ja tukkaansa sortteerata, nii otti klasista kiinni, ja kilisteli koko paholaaslaumansa kans. Pulloja rupes lentämhän pöythän ja hetken päästä koikkaali sekin miäs ku karvaane Fauni flikkakasan keskellä — — —
Musiikki vihloo, neekeritrumpari kiljuu ku sakaali, silkki kahajaa, väkevät hajuveret huumaa ja koko sali hehkuu sateenkaaren färisenä. Välhin ovat kaikki ruusunpunaasia naamasta, välhin vehriääsiä, kamalan sinisiä, välhin keltaasen kullanhohteesia. Luannottoman suuria belladonnasta hehkuvia tulisilmiä loistaa salis, karmiinihuulet punottavat ku pihlajamarjat routaasena syysaamuna, ku pakkaane on jo purru — —
Sellaasta s'on elämä Punaases Myllys.