PELIT ALKAA.
Pariisin olympialaaset kisat alkoovat juhlallisilla avajaasilla heinäkuun 5 päivänä, lauantaina. Kilpakenttä oli rakennettu nuan 12 kilometrin päähän Colombesin etukaupunkihin, johka päästihin junilla ja monilla autopussiilla. Avajaasjuhlihi oli saapunu ihmisiä kaikilta mailman kantiilta, oli pikimustia neekeriä, kaffinpruunia intiaania, keltaasia kiinalaasia, vehriääsiä senekaalia, maitonaamaasia pohjoosmaalaasia ja ainaki pualituhatta turpianaamaasta suamalaasta. Oli siälä Enklannin perintöruhtinaski, se Walesin prinssi ja paljo muita hunskeleita.
Statiooni oli rakennettu rautapetoonista tavallisen soikian pesupunkan muatohon, jonka pohjalla oli sitte komja vehriääne nurmikenttä, heittopaikat ja ympäriinsä kiärti 500 meetrin pituune juaksurata. En tiärä kuinka se oli tehty, mutta aiva se oli punaane färiltänsä ja nii siloone ja tasaane ku pöytä. Ympärinsä oli sitte toine toisensa takana istumariviä aina vai korkiammalla ja kummallaki pitkällä sivulla oli auringon ja sathen suajaksi rakennettu mahtavat katokset. Meille suurille herroolle — mailman sanomalehristölle — oli varattu tiätysti parhaat plassit n.s. Maratoni-katoksen alla. Kuussataa mustehentuhrijaa meitä siälä istuu silmät kovana päältäkattomas, kuinka näitä olympialaasia oikee pelathan. Suamalaasiakin oli aika roikka, toistakymmentä miästä, kaikki ne, jokka jotakin urheelusta ymmärtävät niinku itte Pihkala, Yrjö-Halme, Uuren-Suamen Kaarna, Penttalan veli Kouvolasta, Ylikangas Viipurista ja varsinki Rasilaane Etelä-Savosta. Ja ne muut oli sitte mithän olivat ruattalaasia, espanjalaasia, jaapanilaasia, amerikkalaasia, enkesmannia ja taisi olla hottentottiaki. Mikä hakkas konehella, mikä plyijypännällä kraapusti. Kuuma oli, paitahiaasilla ja hiespäin siinä touhuttihin. Ja aina välhin piti krääkäästäkki, hypätä pystyhyn ja kovasti huitoja, ku oli oman maan miäs voiton päällä. Silloo toiset huutamhan jotta:
— Asii mösjöö, mitä te siälä huuratta, jottei näje mitää, pitäkää, sivuplee, kitanna kiinni! Asii parplöö!
Ku kaikki sitte oli valmista ja Pihkala pyhkiny silmäklasinsa jotta se paremmin näkis, nii alkas ne avajaaset. Neljä rykmentin soittokuntaa punaasis pöksyys puhalti torvehen marseljeesia n'otta roikuu ku 45 kansakuntaa tulla tömisti peräkanaa flakuunensa kentälle ja marssii ympäri rataa. Oli siinä miästä jos minkälaasta. Kiinasta oli tullut kaks piäntä vääräsääristä hessua. Toinen kantoo nimitaulua, toine valtakunnan lippua. Mihkä laihi ne ottivat osaa, sit'en mä ainakaa tiärä, mutta tikulla vellin syännis n'olis tainnu olla mestaria. Tanskan joukos oli pualitusinaa solakoota naisia miakkaalupukimis ja floretit käsis. Ne olivakki viännehet ensimmääsen ja kolmanne palkinnon naisten miakkaalus. Ekyptin joukolla oli färikkähät puvut: kirkkahan vehriääset takit, punaaset patalakit, valkooset housut ja suklaanfäriset naamat. Viroll' oli ainaki 25 miästä; se oli pulska sakki ja piänelle maalle kunniaksi. Amerikan joukko oli kaikista suurin. Siin' oli tuas 500 miästä ja naista. Niille hurrattihin lujaa. Amerikan peräs tuli mailman suurin piänvalta eli piänin suurvalta, Suami. Meirän joukos oli nuan 150 miästä, jokk' oli pujettu aiva valkoosihi pukuuhi. Valkoone fiini filttihattu pääs ja nii perhanan fiininnäkööstä joukkua s'oli, jottei meinannu omiksensa tuntia. Kyllä huomattihin heti suamalaasekki, sillä meirän joukkua tervehrittihin yhtä huikein huuroin ku muitaki suurvaltoja. Varsinkin franskalaaset ja unkarilaaset näyttivät iloosta miältä — ja tiätysti meirän oma huutosakkimma pani kans parastansa. Se oli oikee enteellistä, ku Suamen joukko joutuu esittämhän ittensä mailmalle heti Amerikan peräs. Ku joukot marssiivat siitä Maratoni aition sivuu Franskan presitentin ja kaiken mailman tiplomaattikunnan ohitte ja Suamen sakille nii hurjasti hurrattihin, nii mä ajattelin jotta eikhän vai amerikkalaasten mahtanu vähä kantapäitä polttaa, jotta siälä se tuloo meirän peräs tua pikkuune Suami-takkiaane, joka aiva pakkaa meirän erelle.
Suamen joukon perästä tuli Franskan oma sakki, john oli n. 250 urheelijaa. Niille hurrasivat kaikki kansallisuuret kurkut suarina, niinku ystävällisille isännille pitääki. Ja oikiastansa ne franskalaaset ovakki reiruja poikia ja miällyttäviä urheelijoota. Enklannin joukko oli suureet ku Franskan. Erikoosta huamiota ja hianoosta hymyä heräätti Enklannin joukos kirjava skotlantilaane säkkipillisoittokunta, joka piti sellaasta peijakkahan ininää, jott' oikee vihaksi pisti. Mutta komjat niill' oli pukimet n'otta silmiä huikaasi. Kapellimestarilla oli pitkä hopiaane sauva ja jos jotaki hetalehia yllä. Se marssii joukon eres nii hävyttömän ylpiännääköösenä ja noukka pystys, jottei sille voinu muuta ku nauraa. Toisilla soittajill' oli pantterin ja leopardin nahkoja yllä, paljahat sääret ja kirjavia saalia roikuu hartioolla. Ne antoo oikee näytöksen keskellä kenttää, mutta se ininä niiren säkkipilliis oli nii ykstoikkoosen viheliäästä, jotta jos olis vai ollu tyhjiä pulloja paiskia, nii jo vai olsivakki saaneet kallohonsa.
Italialaaset olivat iloosia poikia. Niill' oli kirkkahan siniset faskisti-puserot päällä, pikkuune lakkikippana pääs. Ku sivuu menivät, nii oikian kären nostivat ylhä ja tervehtivät ku entiset Rooman gladiaatorit yleesöä. Siinä sakis oli iloosta vilkkautta ja elämää ja sillä ne voittivakki kaikkien suasion pualellensa. Unkarill' oli piäni, mutta uljas joukko ja hyviä urheelijoota, heittäjiä ja pulska painija-' joukko. Me suamalaaset tiätysti hurrasimma sukulaasrakkauresta aiva sinisenä. Sen huamaisivat unkarilaaset sanomalehtimiähet ja tulivat heti tutustumhan. Meistä suamalaasista ja unkarilaasista tuliki heti liittolaasia ja pesta pruuteria. Mutta Jaapanin joukko oli sitte eri juhlallinen ja arvokkahan näkööne. Siin'oli parikymmentä miästä ja kaikki oli pujettu häntätakkihi ja silkkipyttyhy. Piäniä matalia leviänaamaasia poikia, toiset aika tanakoota, mutta kovasti fletkusäärisiä kaikki. Jaapanilaasten käynnis on jotakin akkamaasta vetelyyttä. Muutoon saathin näis Pariisin kisoos jo nährä tulevan Jaapanin kynnet. Jaapani sai jo oikian olympialaasen pisteenki tällä kertaa ja ilo oli suuri. Siitä sähkötettihin heti kotomaahan ja lähretettihin nii pitkiä kuvauksia ja kertomuksia sähkösanomalla, jotta sanottihin maksanehen kolme-, neljäkymmentä tuhatta meirän markkaa. Yhren miähen lährettämine Pariisin kisoohi oli tullu Jaapanille maksamhan 100,000 markkaa, jotta kyllä ne poijat hassaavat. Mutta nyt tuli jo oikia piste. Niiren joukos oli jo sellaasia poikia, jokka osasivat kaikki samat temput kun amerikkalaaset ja muut kansat ja saivat tuloksiakin, joilla pääsivät aivan palkintomiästen kintuulle. Meistä tuntuu ja nii se sanoo Pihkalaki, jotta ensi kerralla jaapanilaaset taitavat jo nyppiä ensi palkintoja.
Ruattill' oli paljo piäneet joukko ku meillä. N'oli meinannehet ottaa oppia meiltä jotta lährettävät vai vähemmän joukon ja ottavat sitä enempi palkintoja, — niinku me teimmä Antverppenis. Mutta taas me petimmä niitä. Nyt me panimmaki suuren joukon ja taas veimmä melkee pualet palkinnoosta. Ei ne tahro pestapruurit pysyä meirän kans samas tahris.
Tsekko-Slovakialla oli komja painijajoukko ja Turkill' oli kans mahtavia miähiä. Niil' oli sellaane härkä lipunkantajana jotta sitä ihaalivat kaikki. Viimmeesenä tuli Etelä-Slaavian 5 miästä. Ne erustivat lähinnä vanhaa Venäjää, joka ennenkin on näis juhlis kulkenu häntäpääs. Ku ympärimarssi oli suaritettu, asettuuvat joukot viärekkään kentälle ja eri mairen liput koottihin suurehe pualiympyrähän joukkojen etehen. Itte Franskanmaan prisitäntti astuu puhujalavalle niiren ethen ja juhlallisella parranpäristyksellä ilmootti Kahreksannet Pariisin olympialaaset kisat avatuuksi. Ja se se kumma oli, jotta ku se ukko huiskutti siinä kentällä vai vähä huuliansa, nii meirän pään päältä, siältä katonrajasta, paasas ääntä suurista torvista n'otta se kuuluu kilometrien päähän. Ne oli erinomaasia äänenvahvistajia, jokka sitte kuuluttivat tuloksia aamusta iltahan ja aina huutivat ensiksi ykstoikkoosella pukinäänellä jotta: »Alloo alloo!» — ja sitte prätistivät numeroota pitkän protoiskan tulemhan. Tua alloo-alloo oli nii merkillinen jotta se jäi ijäksi päiviksi kaikkien korvahan, jokka Pariisin kisoos olivat. Alloo alloo — —
Avajaasmenoohi kuuluu viälä olympialaasvalan vannominen ja se tapahtuu sillä lailla, jotta Franskan suasituun urheelija Geo Andree astoo lavalle ja saneli kaikkien pualesta lupauksen, että jokaane urheelija tuloo jalosti ja rehellisesti kilpaalemhan, ei pure eikä' potki.
Sitte laskivat partiopojat lentämhän monta sataa kirjekyyhkystä, joiren jalkoohi oli kuulemma sirottu paperilappu ja siinä ilmootus jotta Pariisis on nyt alkanehet Olympian kisat. En tiärä sitte mihkä ne kyhkyyset lähtivät, mutta puhet oli sellaane, jotta niiren olis pitäny viärä tämä juhlalline tiato jokaasehe Franskanmaan eri läänihi. Niin mä kumminki ajattelin, jotteivät tainnehet viittiä kauemmas räpytellä ku ensimääsen nurkan taa.
Ja kaikista viimmeeseksi ampua moikotettihin monta kovaa kutia kanuunoolla n'otta paikat jyskyy. Päälle hurrattihin ja huiskutettihin piänillä kansallisuuslipuulla, joita siälä oli myytävänä. Suamen lippuja ei esti tahtonnu saara mistää, mutta ku sitte ensimmääsenä kilpaalupäivänä sen mallia oli mailmalle näytetty voiton tangos, nii jo rupes olemhan Suamen siniristiäki saatavana.
— Se oli hirviän rasittavaa nämä juhlallisuuret — huakaasi
Mösjöö-Tommila, ku statioonilta tultihin. — Mitähän siälä Punaases
Myllys mahtaa olla tänä iltana. — —