HUU PURI.
Oottako kuullu jotta meirän piikaa on purru huu?
— Huu?!? Mikä s’oon? — kysyttä te, arvoosa yleesö, justhin niinku mäkin kysyyn meirän frouvalta, joka siitä mulle kertooki.
— Huu sit’on purru — sanoo frouva.
— Huu? — imehtelin mä silmät tapilla. — Kuka s’oon ja mihkä paikkaan s’oon purru ja onko pahoonki purru, oikee verislihallekko?
Frouva katteli kovasti halveksuvasti mun päälleni ja nakkeli niskojansa. Mutta ku mä seisoon ku ainaki kysymysmerkki, niin kysyy viimmee jotta:
— Ekkö sä tiärä mik’on huunpurema?
Mä pyärittelin vain silmäni ja sanoon suarahan jotta:
— Mä en tunne sennimistä herraa, enkä m’oo kuulukkaa niin mukavaa sukunimiä.
— No ei sunkaan se ihminen ookkaa! — tokaasi frouva.
— No mikäs peijakas sit’on sitte purru? — Ettähän te vain oo ruvennu sonsaria karahteeraamhan uurella nimellä?
— Ekkö sä totisesti oo kuullu puhuttavan huunpuremasta? — kysyy frouva jo aivan vakavana.
Ja kun mä oikee vesissilmin vannoon ja vakuutin, niin rupes viimmee seliittämhän, jotta:
— Em mä tiärä oikee ittekkää, mikä se huunpurema on, mutta jokin salaperääne henki se vissihin on, ku — — —
Mun nousi tiätysti niskakarvat pysthyn.
— Kun yhtäkkiää tuloo iholle sinisiä merkkiä ja jälkiä aivan ittestänsä, jottei tiärä mistää — kertoo frouva.
— Kun Hilta tänä aamuna puki ylensä, niin molemmis käsivarsis ja kaulalla oli huun puremia, sinisiä jälkiä.
Mun laski hiukset pääs heti ja taisin mä vähän nauraa pihahuttaaki, kun frouva suuttuu, ja sanoo jotta:
— No totta s’oon, älä yhtää virnistäkkää siinä. — Hilta! — Hilta, tuu tänne! — rupes frouva huuthon.
Ja Hilta tuli.
— Eikös sun’oo, Hilta, huun puremia käsivarsis, kun herr’ei usko?
— O-on — mulla — änkytti Hilta, jok’on pulskanpualeene flikka ja hyväs lihas.
— Näytä herralle — komenti frouva.
— Ei-jei, ei se passaa että Hilta täs riisumhan rupiaa — hätäälin mä.
Mutta mikään ei auttanu. Hiltan piti vetää pusurin hiat ylhä ja näyttää käsivarsiansa. Ja niis oliki sinisiä merkkiä.
— Ja kaulalla kans! — sanoo frouva.
Hilta näytti.
Mä syynäsin ja oikee sormella koitinki, niin olih! Sinisiä plättyjä siin’oli.
— Mistä n’oon tullu? — kysyyn mä ja kattoon suaraa Hiltaa silmihin.
— En mä tiärä, kun aamulla huamaattin, niin näin — — seliitti Hilta. —
Huun puremia n’oon. On niitä ollu ennenkin — — —
Mutta silloon mä suutuun.
Sanoon suarahan jotta:
— Kuule ny Hilta ja muista se mitä mä sanon. Ja s’oon sitä paljo, jotta täss taloos ei saa huu enää reisuakaa purra! Ja muista se!
Niin sanoon ja lährin kamarihin. Hilta rupes itkiä pillittämhän.
— Huun purema! — jahkuloottin mä itsekseni. — Kyllä se kans keksii ja luuloo mua narraavansa!
Frouva tuli perähän ja rupes meiskaamhan jotta:
— Mitä sä oikee meinaat? Hilta köökis itköö, ku sä tualla lailla puhut.
— Huun puremia ne o — vakuutti frouva.
— Huun puremia! Usko sä vain, mutta mä sanon ny kerta kaikkiastansa, jotta huuta ei ookkaan, s’oon vales!
— Katto sanakirjasta niin näet — sanoo frouva ja meni ja haki
Tiatosanakirjan.
Mä rupesin plaraamhan ja aivan oikeen! Siäl’ on näin:
»Huu-haamu, esiintyy etupäässä yhdyssanassa huunpurema = mustelma ihossa, joka syntyy itsestään; semmoisen kerrotaan tulevan näkyviin läheisen sukulaisen kuoltua. Niinkuin tästä voi päättää, merkitsee huu vainajan henkeä, joka kansanuskon mukaan kävi jälkeenjääneiden sukulaisten luona ja jonka hampaan jäljet olivat huun puremia».
— Siinä ny näit! Luulet täs olevas niin viisas, mutta siinäs s’näit! Ähäh, joko uskot huunpuremhan? Sano ny sä mikä se huu on? — riamuutti frouva.
Mitäs siihen sanoo?
Ei mulla ollu mitään mukisemista.
Frouva meni köökkihi Hiltaa lohruttamhan ja pyyti anteeksi.
Täs rupiaa ihmine tulhon jo taikauskooseksi.
Siit’on ny jo vähä toista viikkua sitte, ku tämä tapahtuu. — Ja ne huun puremat katos Hiltan käsivarsista parin päivän perästä.
Eileen illalla m’olin taas klupilla pookeria pelaamas ja tulin tuas yhrentoista aikhan kotia.
Ja kyllä mä säikährin, jotta aiva mä vapajin kun käännyyn portista pihalle.
Mä näin oikee omin silmin kun huu oli Hiltan kimpus ja puri jotta rotaji ympärinsä.
Sill’oli harmaa sinelli yllä ja mä luulen jotta s’oli Seittemännestä
Erillisestä Konekiväärikomppaniasta.