KAUPPANEUVOS OSTI ILVEKSEN NAHAAN.
Oottako kuullu kuinka petomaasesti kauppaneuvos Tukkusta huiputettihin nahkakaupoos niarkinaan aikana?
Kauppaneuvos Tukkunen käyskenteli käret seljän takana torilla markinamiästen joukos; katteli olisko mitää sellaasta tavaraa, jota häneltä puuttuus.
Siin’oliki kolme miästä nenät yhres ja yhrell’oli jokin karvaane nahka käres, jota se näytteli yhrelle herrammooselle miähelle erestä ja takaa.
— Mikäs nahka se on? — kysyy kauppaneuvos Tukkunen ja astuu likemmäs.
Otti kans yhrestä nahaan nurkasta kiinni, silootti ja tykkäs jotta:
— Kovasti siin’on siloone ja fiini karva. Minkä elävän nahka täm’on?
— He je kattlo — seliitti nahaanomistaja, jok’oli ruattalaane ja rokonarpinen.
— Kattluu? — imehteli tirehtööri. — Mikäs elukka se sitte on?
Silloo se herrannäkööne miäs, joka siinä kans syynäs sitä nahkaa ja oli kovasti ymmärtävääsen näkööne, rupes tolkkaamhan jotta:
— Teme nakka ole sellane elävä ku ole mettäs ja istu puus. Se olla ei susi, eikä karhu, se ole niinku kissi ja istu puus ja ole oikke vihane ja aiva freesata. Se tappa lehmiä ja lamppata ja koira se pure knik knaks pää pois! —
Kauppaneuvos Tukkusen nousi tukka pystyhy ja käsi vapisi.
Sanoo viimmee jotta:
— Ei suinkaa se vaa tiikeri oo? —
— Ei, ei se tiikeri ole! — Få ja lov o presentteera, Kranpär,
Kampia-Vaasa ladukool tispunent. Eikö härra olla Komesseroot Tukkunen?
— Joo, Tukkunen min’oon — sanoo kauppaneuvos ja kovasti puristi herra
Latukoolin kättä.
— Se ole oikke fiini nakka, teme kattluu, mine meina osta se — sanoo se herra Latukooli. —
— Mutta eihän täs oo häntääkää, ku pikkuune pätkä! — imehteli kauppaneuvos Tukkunen. —. Mikäs se sellaane mettänpeto on, jollei oo häntää —
— Jaa, kattluu, sillä ei ole hänttä. Ei karhuka kulke häntä kans. Karhu häntä ole poikki. — —
Kauppaneuvos Tukkunen kynsii päätänsä ja funteeras. Viimmee muisti
Luannon kirjasta yhren kuvan ja huurahti jotta:
— No mutta s’oon sitte vissihin ilves!
— No jyst jyst, nyt mine muista, kattluu — se ole soomekeele ilveskissa, juu, nii se ole. Täälä oli yks postifröökynä ja sen nimi ole Ilves. Se elä puu ja freesata. — —
— On kovasti verenhimoone ja raateleva peto — muisti kauppaneuvos
Tukkunenki jostaki kirjasta lukenehensa.
Kauppaneuvos Tukkunen päätti heti, jotta hän sen nahaan ostaa, maksoo mitä maksoo.
— Mine takto maksa sata markka — seliitti herra Latukooli.
— Nej, tvoo huntra markka — vaativat myyjät, jot’oli kaks.
— Minä maksan sen kaks sataa — sanoo kauppaneuvos, veti lompsansa framille ja töyttäs kaks saranmarkan rahaa toisen miähen käthen.
Ja se ku sai rahat, niin vähä äkkiää pisti plakkariin ja molemmat lähtivät siitä paikasta sellaasella kiiruhulla jotta kaatoovat Isonjoen äijän puufati- ja voiaskitapulit pitkin toria. Juaksivat vosikkaan sivuutte Teräksen tyä ja siitä Tikanojan kulman ympäri ja vasta Norrkraanin kellosepän klasin nurkkahan pysähtyyvät, jottei nähtääsi; ja nauroovat nii mahan täyreltä, jotta Norrkraanin mestarin kaikki 77 seinäkelloa meni prilleehi ja rupes lyämhän, vaikk’ oli vasta varttia vailla.
Sillon Norrkraanin mestari hyppäs pystyhy, otti varsiluuran, tormootti pihalle ja huuti jotta:
— Mitä te lurjukset naura niinku elefantti, jotta kaikki mun kelloni tule hulluksi ja rupe hakkama ennen aikoja!
Otti ja tomahutti toista luuralla niskaha ja toinen lähti lipettihi ilman mälliä.
Siitä tuli Norrkraanin mestarille suuri vahinko. Se sai koko iltapäivän rukkaalla ja justeerata kellojansa. Mutta ny n’oon taas hyväs kunnos ja lyäävät justhin prikun päälle.
Mutta se kauppaneuvos Tukkunen se jäi torille seisomhan se ilveksen nahka käres, lompakko toises ja suu auki.
No siihen tuli sitte itte Roopertti Nahkanen, se nahkakauppias, ja kysyy kauppaneuvos Tukkuseita jotta:
— Kuinkas tirehtööri voii?
— Tuata, tuata, minä ostin täs ilveksen nahaan — —
— Ilveksen nahaan? — imehteli Roopertti Nahkanen. — Tuanko, joka teill’ on käres?
— Niin tämän mä ostin.
— Mitä riivattua! Eihän tua oo mikää ilveksen nahka. Näyttäkääs, mä katton.
Ja ku Nahkanen kattoo, nii holonaurun ja pitkän päästi jotta:
— Tämähän on kollikissin nahka, jot’ on vähä pruukattu ja kovasti venytetty. Kyllä teit’on ny herra kauppaneuvos vähä friskisti jutkutettu.
— Tuata, tuata — sanoo kauppaneuvos, eikä se muuta sanonukkaa. Pisti nahaan kainaloho ja lähti pitkin askelin harppimhan konttuurihinsa. Punaane oli ku krapu naamasta ja suu käy, vaikkei puhetta Lullukkaa.
Heti ku pääsi konttuurihinsa, nii kirjootuspöytänsä ala nakkas koko ilveksennahaan.
Ei sanonu mitää, puhkuu vai, ja aina vähän päästä kynsääsi korvallista.
Pian sai apulantakauppias ja hantesmanni Tuomas Kuona kuulla kauppaneuvos Tukkusen ilveskissin nahkakaupasta, ja se ku on aina kuria täynnä, nii heti juaksupoijallensa 10 markkaa kourahan ja komentamhan jotta:
— Tuas on raha, juakse joutua kaupungin teurastuslaitokselle ja osta tohtori Römpäriltä yks pitkä lehmänhäntä!
— Lehmänhäntä? — kysyy poika.
— Lehmänhäntä! Niin, lehmänhäntä, ymmärräkkö sä? Se joka riippuu lehmän toises pääs ja huiskuu.
Poika ei käsittäny mitään. Seisua möllötti vain.
Mutta ku sai hantesmannin levijästä kämmenestä perälautahansa paukauksen, niin jo lähti ja pian tuli takaasikki lehmänhäntä sanomalehtehe käärittynä. Sen otti hantesmanni följyhynsä ja lähti kauppaneuvos Tukkusta helssaamhan.
— No päivää komesseroot Tukkunen — huuti heti ovesta. — M’oon kuullu, jotta sin’oot ostanu ilveksen nahaan.
— My-hy — — mutaji kauppaneuvos.
— Mutta ne sanoo, jotta siinä sun ilveksen nahaassas ei oo häntää ja ku meirän firma sai justhin tänä aamuna kotia aivan tuarehen lähetyksen ilveksen häntiä, nii mä sanoonki heti, jotta:
— No mutta sepä ny passas ja tuli oikee kreivin aihkan, ku kauppaneuvos Tukkunen on ostanu hännättömän ilveksen nahaan, niin mun pitää ny heti lähtiä häntiä kaupalle.
Ja hantesmanni Tuamas Kuana veti paperista pitkän kluttuusen lehmänhännän.
Sanoo jotta:
— Niit’on oikiastansa kahta sorttia, pitempiä ja lyhyempiä näitä häntiä, mutta mä tykkäsin, jotta kyllä kauppaneuvoksen ilveksennahaas pitää olla tätä pitempää, parempaa ja tyyrihempää sorttia häntä.
Kauppaneuvos Tukkunen oli kattellu luimistellu kovasti krätyysen näköösenä kulmiensa alta.
Mitää ei ollu sanonu, mutta kauppaa ei liijoon ollu tullu, vaikka hantesmanni tarjos häntää lopuksi alle sisäänostohinnankin.