PAPINKISÄLLI.
Oottako kuullu minkälaane tulemus täs hiljan tuli yhyrelle nuarelle papinkisällille?
S’oli hiljan lukunsa päättäny ja saanu kisällin paikan yhren suuren rintapitäjän pappilas, johna se viätti hiljaasta ja miätiskeleväästä elämää pappilan vinttikamaris, niinku asiahan kuuluuki. Ensimmääsiä papillisia tehtäviä opetteli suarittamhan ja kovasti löi noukan punaaseksi ku papin vanhin tytär itte aina tuli käskemhän syämhän ja pakkas jäämhän istuskelemhan ja juttelemhan »herra apulaasen» kans, niinku se sanoo.
Ei tiänny poikaparka, mitä olis tualle veikiälle ja punaposkiselle papin tyttärelle sanonu, ku se katteli silmästä silmhän ja pruukas kysyä jotta:
— Kuinka te täälä voitta, eikö teirän tuu ikävä yksinännä täälä istua kököttää ku vanha homehtunu äijä?
Koitti poika-parka sanua jotta:
— Tuata, tuata, onhan mulla täälä kirjat, tämä kirjojen kirjaki ja sitte mä ajattelen —
— Tänä iltana on nuarisoseuralla ilooset tanssit, ettäkö lähre sinne? — kysyy se papin flikka.
— Kuinka, minäkö tanssihin? — Mutta, hyvä neiti, sehän on kauhiaa — — —
— Kyllähän se kauhiaa on, mutta jee ku s’oon lystiä! — Minä pruukaan aina karaata illalla ku pappa kontti sänkyhy. Tänäkin iltana lähren. Tulkaa joukkohon! — — —
Sen nuaren papinkisällin meni lämpööset väristykset kruppia pitkin, silmis tuikahti ja se huakaasi jotta:
— Voi ku sais! — — —
— Miksei saa! — huurahti flikka, jok’oli aika hulivili ja villi, nii papinflikka ku oliki. — Nakakkaa nurkkahan kirjat ja ne syvät funteeraamiset, jost’ei tuu hullua viisahemmaksi ja lähtekää mun kans tanssihi!
Ja samas se flikka jo rupes menemhän yksistänsä falssia laattialla, lauloo, pyärii ja keikisteli, n’otta sitä nuarta papinkisälliä aiva huikaasi ja pyärrytti.
Se näki ku Heroores Saloomen eresnänsä ja käsitti, jotta nyt hän on joutunu viättelyksehe ja koetukselle.
Se tappeli urhoollisesti vastahan n’otta suuret hikihelmet poskipäitä juaksi. — Ja se flikka riivattu liiteli ja liahuu, ku suloone harhakuva sen silmis.
Yiimmee poika-parka rupes luulemhan näkevänsä näkyjä ja joutuu suuren tuskan valtahan. Mutta se päätti taistella urhoollisesti viättelystä vastahan ja karkoottaa tuan harhanäyn silmistänsä.
Esti se sanoo vakavalla ja juhlallisella äänellä sille haamulle jotta:
— Poistu! Apii male spiritus, pthy phto!
Ja sitte aukaasi silmänsä ja kattoo, mutta siinä se haamu vai leijaali huanehes.
Silloo se nuari papinkisälli päätti jotta:
— Täs ei sanat auta. Täytyy käyrä käsin kiinni!
Ja niin se nousi vanhalta nahkasoffalta, sylki käsihinsä ja faarttas haamun kimppuhu.
Kuuluu vai yks kiljahrus jotta:
— Voih!
Ja sillä nuarella papinkisällillä oli sylis ilmi elävä flikka, joka löi käret kaulan ympäri ja puristi n’otta poikapark’ oli tukehtua.
Ja kyllä se poika peljästyy ja säikähti ja huurahti jotta:
— Tekö se olittaki, ja mä ku luulin näkyjä ja haamuja näkeväni!
Ja flikka ku nauroo ja kattoo sitä nuarta papinkisälliä silmihi ja poikaa viämistä nii jotta se jo tuumas jotta:
— Otanko totisesti ja pussata truiskahutan —
Nii samas knoputettihin ovehe ja pruustinna aukaasi oven ja sanoo jotta:
— Mitääh? — — — Kuulkaa hra pastori, kansliaha tuli yks nuaripari, jonka pitääs vihkiä.
Se nuari herra pastori aiva haukkoo ilmaa ja se flikka juaksi kakluunin taa piiloho.
Ja nii oli se nuari pastori sekaasinsa, jotta siitä paikasta lähti vähä joutua vihkimhän sitä nuartaparia kansliaha.
Pöyrältä hairas kirjan kourahansa ja nii oli pökkööksis, jotta ku liperin sitoo kaulahansa, nii ei muistanukkaa kääntää klipua ethenpäin, ku se jäi niskaha.
Ja kanslias seisoo nuaripari yhtä sekaasina päästä ku herra pastoriki, sillä nyt oli se juhlallinen hetki tuleva, ku heistä, kahresta ihmisestä piti leivottaman samaa paria piaksut, jokka yhres kulkoo myätä- ja vastamaat.
Oli siinä viälä sulhaasella toristajakki följys, jotta kaikki menöö laillisesti.
Ja nii oli se papinkisälli siitä omasta asiastansa päästä pyärällä, jottei hoksannu käskiä kontillensakkaa, ku seisahalta vaa rupes vetelemhän.
Nimekki meni nii väärin jotta kysyy toristajalta jotta:
— Tahrokkos ottaa tämän Anna Kaisa Juhantyttären aviovaimokses?
Eikä kuullukkaa, vaikka sulhaane koitti hynkiä vastahan, jotta:
— Ei ku mä, herra pastoori, mä sen tahtoosin — — —
Mutta se päästä pyärtyny papinkisälli ei kuullukkaa.
Se jatkoo vai jotta:
— Ja nyt mä kysyn sulta Anna Kaisa, jotta tahrokko ottaa tämän — — —
— Joo herra pastori, kyllä mä — — —- sopotti flikka, jok’ei liioon kuullu eikä nähny mitää, ku s’oli niin juhlallista.
— No s’oon sitte valmis! — sanoo pappi. — Kaks markkaa s’oon taksa.
— Tuata tuata — rupes sulhaane paneskelhon. — Se taisi ny mennä vähä mistihi, herra pastori. — Kattokaas, s’oon mä ku meinasin tämän Anna Kaisan ottaa, mutta se taisi ny mennä tällä Matille täs, joka tuli niinku toristajaksi.
— Tekkös sitte olittaki sulhaane? — hämmästyy se papinkisälli.
— Minähän se oon niinku sulhaane täs ja tämä Matti on niinku toristajaksi tullu — — —
— Voi herranjee sentähre — rupes morsiaan voivoottelemhan. — Mattiko mun ny viää jä ku me jo tämän — — —
— Tämähän on kamala erehrys — voihkii se nuari pastorikin.
— No tuata, jos se ny jo niin umpisolmuhu meni, nii kyllä tuata mäkin voin vaikk’ ottaa tuan Anna Kaisan — rupes se toristaja-Matti seliittämähän.
— Ei, ei missään nimessä! — sanoo pappi. — Orottakaa ny vähä, mä katton, mitä kirkkolaki sanoo tällääsestä asiasta.
Ja pappiparka rupes sylkemhän sormenpäähän ja plaaraamhan kirjoja, luki ja tuteeras hyvän aikaa, mutta ei löynny kansistakaa sellaasta pykälää, jok’olis sanonu, mitä siin’olis tehtävä.
— Mutta jos lukis koko litanian väärinpäin, nii eikö se solmu sillä aukees? — ehrootti sulhanen. — Jos sen ny tämän Anna Kaisan uurestansa vihkis muhun, nii siiloonhan siitä tulis kahren miähen akka.
— Ei. Ei se passaa. Mutta mä tiärän paremman konstin — sanoo se papinkisälli. Kun mä kysyn uurestansa varmemmaksi vakuureksi tältä Matilta, jotta, jos se tahtoo ottaa tämän Anna Kaisan, nii sen pitää sanua jotta:
— Ei!
Ja sitte ku mä kysyn Anna Kaisalta, nii se kans sanoo, jotta ei.
Ja sitte mä kysyn viälä jotta:
— Onko se ny vissi? — Nii sanokaa te jotta:
— Joo-oh!
— Ja sitte vihiitähän oikian sulhaasen kans.
Ja nii tehtihin ja kovasti hyvää ja lujaa tuliki.