FLIKKA PRUNNIS.
Oottako kuullu, jotta Isoonkyröön Orismalan paikkeell'o flikat ny aivan rakkauresta raivos?
Niiren on menny karkausvuasi päähän. Ykskin on ruvennu niin hoomuamahan, että meinaa viärä kaikki kakulakepikki Napujen Jarvoja myäre.
Tiätää sen, jotta siin’on hätä toisilla flikoolla ja akoolla ja sellaasillaki joiren ei tuu asioohi yhtää mitää.
Mutta kaikki ne ny vaan soiluaavat ja flääsyäävät jotta:
— S’oon aivan kauhiaa friijoota se sellaane, kun ei mitää rajaa eikä krateeria piretä!
— Sano mun sanonehen, että täm’ei oo hyvän erellä — siunaali ykskin akka, kun taas oli niiren flikkaan tykönä koko yän kotit tyrjännehet.
Kaiket illat ja yäkkin perähän ovat liasus ja sellaanen hatkanpotka onkin, jottei tuollaast'oo nähty, eikä kuultu.
Ja kyllä se akka vaan tiäsiki. Niin firrooksihin ja syvihin ajatuksihin oli täs erellispyhänä sen yhren flikan vetäny, jotta ku seurataloolta aamuyästä tuli ja oli kauhiasti fletkooksis, niin ei havaannukkaan, kun putos prunnihin n’otta floiskahti.
Ei muistanu eres kiljaastakkaan, niinkuu pruukathan ja akkaan pyhä tapa o.
Prunni oli runnisti kolomia syltä syvä, mutta onneks’ oli vain nuan kyynärän verta vettä pohjas.
Sinne tuli isthallensa, eikä käyny kuinkaa. Alavouvinki vaan pahoon kastuu ja sukat meni sylttyhyn.
Vasta hyvän äijän perästä muisti krääkäästä.
— Huh huh! — hoki ja koitti nostella kinttujansa. Haparootti ympärillensä, että jos pois pääsis, mutta milläs tuli, kun ei oo siipiä?
Vaikk’olikin paksut villasukat ja kaks lämmintä aluushamesta yllä, pusuri ja tikkutröijy ja sellaane kissinnahkaane kaulus, kun ny pruukathan, ja viälä rasat käsis, niin raistelohon rupes, ku vyätärööhi asti kylmäs prunniveres seisoo. Jähtyy siinä paikat ja itku pillahtaa tyrniältäki flikalta joko sitte tältä, jok’on hellälluantoone.
Rupes haikiasti huuthon apua, mutta mitäs taloonväki kuuli, joka nukkuu ja hornas, jotta piinnurkat täräji.
S’oli kauhia paikka. Se flikkaparka itki ja huuti ja oli aivan vilunsinine joka kantilta.
Ajatelkaa ittekki, että seisua neljättä tiimaa jääkylmäs veres prunnin pohjas yäsyrännä.
Siinä väsyy jo seisomhankin. Ja istua ei passaa.
Vasta tuas viiren aijoos, kun isäntä tuli portahille, kuuli se uikutesta prunnilta päin ja harppas kathon. Tunti sen flikan sinne prunnin pohjaha ja voi kun se suuttuu!
— Sen taanaasiako sä meirän prunnis teet? Eikö sua ny mualla nährä? Kun on muutoonki vähä vettä ja senkin sun ny piti mennä tuhraamha.
Ja perää siin’olikin isännän puhees. Mutta kun flikka pyyti ja rukooli, niin pitihän sen siältä saara pois. Trengin kans isäntä sitte yhres vinttas prunnin saloolla sen ylähä. Flikk’ oli niin kontas ja tankis, jotta hätinä sangoon krivas pysyykää. Niin turtana ja kohmetuksis oli koko kruppi, jotta lohnas ja monien fällyjen alla piti isännän lähtiä sitä kotiansa ajamaha.
Täm’on opettavaane ja varoottava esimerkki kaikillen flikoollen, ettei karkausvuannakaa saa niin rakkauresta hullaatua, jotta aiva pökköökshin vetää.
Käyy pian muirenkin niinkuu tämän Orismalan flikan, jotta plumpsahtaa prunnihin eikä hoksaa pöllöö ottaa eres prunninsalkua joukhonsa, jotta ylhä pääsis!