LAPPAJÄRVEN KANUUNA.
Oottako kuuli u, että Lappajärvell' on ammuttu kanuunalla?
Niin ainaki ihmiset sanoovat. On kuulunu sellaane mojahros, n'otta klasit vain heläänny. Ja akat ovat siunannehet ja varjellehet että:
— Se oli ny sen Amerikan professorin mailmanlopun ensimmääne tärährös. Saas nährä, koska toisen kerran mojahuttaa, niin silloo on menua koko hoito — — —
Niin päivittelöövät kuulemma viäläki kaikkihin pekoosimmat akat. Toiset ei usko enää mailmanloppuhu ollenkaa. Mutta mikä se kauhia paukahros oikee oli — sit' ei tiärä muut kun yhren taloon väki Lappajärvellä, Jumalan taivahas ja Jaakkoo Vaasas. Mutta kun ei isänt' eikä emäntä hiisku siitä sanallakaa, nii pitää vishin mun sanua, jotta ihmiset pääsisivät piinasta ja samalla oppiisivat olohon ominpäin kokkaroomata yskänlääkityksiä.
Käy pian ku sen Itäpään isännän.
S'oli saanu kauhian yskän halkomettäs. Eikä se lähteny millään tohtorien tropiilla. Ja sitä varte isäntä, jok'on viisas miäs, päätti tehrä sellaasen mötinän, että varmasti erkanooki köhä kurkunpäästä.
Se otti viis kahmalua pualamia emännän marjakorveesta, keitti ne kakluunin pesäs sakiaksi velliksi, varaasti akaltansa kaks kilua sokuria ja haki puarista paketin jästiä. Kaikki kumaasi pläkkikannuhu ja kepillä viälä sekootteli. Ja mik'ei mahtunu kannuhu, sen se pani pottuhu, john'oli oikeen patenttikorkki.
Sitte se viälä minas kannun kannen tarkasti kiinni, ettei sinne kärpääset eikä muut kurkooset lennä.
Ja kun kaikki täm' oli tehty, niin pani isäntä kannun ja potun piirongin klaffihi ja avaammen housunplakkarihi.
Ja oli tyytyvääne ja naureskeli kun ainaki miäs, jok'on saanu jotakin äntihi.
Isännästä tuntuu justhi niin ku parin viikon päästä tulis taas joulu. Yskäki rupes ittestänsä antoho perähä sitä mukaa ku se isännän joulu siälä piirongin klaffis lähestyy.
Oli sitten sen joulun auttu ja isäntä oli niin töpinäs huamisesta päivästä, n'otta tuskin unta sai. Se kääntyyli ja kiakkas ku pistoksis. Mutta nukkuu kumminki lopuksi ja näki ihania unia. Massutteliki unisnansa suutansa, ähkyy ja pyhiiskeli huuliansa. Ja emäntä selvästi kuuli ku se puhalti ja sanoo, että:
— Olipas se tulista!
Sitten oli isäntä ruvennu hiljaa laulaa tuhisemha että:
Niin kauan mä tramppaan traitrai trai trai — — —
Ja taas ähkääsi.
Silloo töyttäs emäntä isäntää kylkehe että:
— Oo siinä honajamata!
Eikä se enää honissukkaa. Ja emäntäki sai unen päästä kiinni.
Mutta taisi olla kello tuas kolmen aijoos, ku yhtäkkiää paukahti ku salasmaa olis lyäny piinnurkkaha. Keskelle laattiaa lenti piirongin klaffi, että kolaji ja kattoho lenti kans jotakin.
Ja pihisi ja prätisi ja ympäri huanesta truiskii kun kuumaa rapaa.
Isäntä ja emäntä lentivät pysthy ja yrittivät klasista pihalle, mutta löytivätkin oven.
Ja silloon paukahti toisen kerran ja ovhe ja ympäri seiniä krapaji kun pommin paloja.
Emäntä huuti ja kiljuu mitä kurkusta lähti ja hyppii yhres paikas keskellä tuvan laattiaa. Ei löytäny ovia pihalle.
Huuti vaan että:
— Meitä ammuthan! Mun on aiva verta silmillä. Voi voi ja oi joi!
Isäntä tormootti porstuahan, tryyköötti nurkasta nurkkaha, kaatoo korveen ja korennon, yritti pihalle, muttei löynny oven hakaa. Oli kun koppelo päästä sekaasi, nii että tuliki takaasi tupha ja pökkäs emännän kans pimees yhthen, n'otta mossahti. Molemmat krääkääsivät nii rumasti ku taisivat ja pyllähtivät isthallensa.
Sitte oli kaikki aivan hiljaasta. Kauan aikaa. Emäntä kysyy:
— Mikä s'oli?
Isäntä ensiksi tointui, kompuroi pystyhyn ja kopelootti ympärillensä; se haki muurinottalta tulitikkulooran, kraapaasi ja kattoo, niin emäntä istuu hiukset hassalla laattialla ja oli aiva ku porsas naamasta. Ympäri muatua oli pruunia märkiä plättiä samoon ku isännälläki. Olivat kun siansangoolla käynehet.
Silloon isäntä käsitti asian. Se meni kamarihin ja kattoo: piironki oli aiva hajalla ja se tinattu hinkki makas silmällänsä ja haljennehena laattialla. Ympäri seinää ja katosta nokkuu yskänlääkitystä.
Isäntä kraapii päätänsä ja pärpötti pitkältä Jeflen saatavia.
Ja kyllä emännälläki oli sanomista.