HEVOOSTA VAIHTAMAS.
Oottako kuuliu, kuinka yhren isännän käythin hevooskaupas Vaasan markinoolla?
Sill'oli sellaane vihapito salvia, jota s'oli manannu Mikkelistä asti. Oikiastansa s'oli muutoon kaikin pualin hyvä ja vankka hevoone, mutta ku se sai sen pään, niin hyppii pysthy, potkii, prätkytteli ja tryyköötteli, mihkä rookas. Eikä isännän auttanu mikään. Pänttäs sitä eli löi, s'oli yhren tekevää. Mutta pahite isäntää suututti se, ku s'oli purottanu sen hevoosen takia ainaki viis kertaa lakkinsa. Ja lakit on nyt tyyrihiä.
Ku se hevoonen sai sen iilin päähänsä keskellä maantiätäki, niin sit'ei osannu yhtää pitää varaansa. Siitä paikasta riipaasi, n'otta lenti lakki tiäpualehe. Ja monta kilomeetriä mennä paasootti, n'otta piti irvillä hampahin pirellä ittiänsä rees kiinni. Takaasinpäi ei sitä hevoost' olsi saanu tulhon vaikka sen tuhat olis ollu. — Sinne jäi lakki, ja kyllä niillä ottajia on.
Ja sitä varte s'oli se isäntä tullu markinoolle vaihtamahan pois sellaase pritakan. Oli varannu pari pottua pontikkaaki turkin plakkarihi, että saa paiskata naamahansa ennenku plassille lähtöö. Ja minkälaane hevoosmiäs s'olis, jok'ei olsi pöhnäs? Eihän stä viitti huutaa ja valehrella selvällä päällä, nii ku hevooskaupas pitää. Isäntäki teki kortteeripaikasnansa kolme kissintunssia, seikasta plöröä, n'otta tokeniki. Pakkas jo pihasta lähties vähä viippoottamha.
Mutta kyll'oli kans oikia ääni kellos, ku isäntä paiskas ittensä rennosti rekhen ja hihkaasi että:
— Hei elämää, eikä mitää kituelämää! Tiä auki ja taivasta myäre!
Ja kyllä salvia lähtiki n'otta pyry nousi Pitkääkatua plassille päin.
Ei keriinny poliisikaa ku härintuski hankehen hypätä ja vähä krääkäästä.
Santviikin mäen pääll' oli hevosia ja miähiä aivan mustana.
— Hevoone ku limppu ja poika ku mötiäänen! — hihkaasi isäntä, joka kyllä taisi. — Täs s'oon hevoone, jok' ei lantiilla lohkee.
Koht'oli miähiä ympärillä pää vääräs siikaroomas. Salviaa kattothin erestä ja takaa. Yks oli suusta luuraamas, toinen perästä sihtaamas. Kattoovakki tarkasti. Ja se mustalaane, joka piti häntää ylhällä, kiljaasi sille suusta kattojalle, että:
— Näkyykö läpi?
Silloon suuttuu isäntä ja huitaasi mustalaasta suittenperillä ympäri korvia. Sanoo että:
— Oikee köyhät ei saa kattuakkaa! Eikä sikavainaan silmill' oo ennenkää nähty!
Samas tuli yks Vähäänkyröön lahtari kaakillansa kolistaan sellaasta lentua, jott' oikee hirvitti. Kuinkaha oliki saanu koninsa sellaasehe vauhtihi. Yks äijä siinä tuumas jotta:
— Huipathanko huppia?
Ja tuli heti kauppa. Isäntä sai 700 väliä ja lähti uurella hevoosella tryykööttelöhö. Heitti salaasinpualin potustansa aika ploiskahroksen poskhensa, sylkääsi, hihkaasi ja — taas oli miäs hevosen suuta luuraamas.
— No rippikoulu-iäs s'oon, mitäs siinä vahtaat — jahkaasi isäntä.
Eikä siinä kauaa noukka tuhissu ku taas vaihrethin. Ja vaihrethin ja huipitthin viälä monta kertaa. Sitä pikemmin tuli kaupat, jota pahemmin isäntä tuli pönttyrähä. Se teki väliä ja antoo kans, kuinka kulloonki rookas.
Oli jo pimiä, tuas 9:n aikana, ku isäntä tuli hyppööttään Pitkääkatua ja ajoo yhthen toisen kans n'otta tärähti. Manathin ja präiskäthin niinku pitiki ja sen päälle vaihrethin hevoosia.
Isäntä tykkäs, jotta sen toisen hevoone oli vähä suuree ja rotevee ja antoo 1.000 markkaa ja lakkinsa väliä.
Sitte ajoo kortteerihin ja kortteerin emäntä pani hevoosen tallihi, kun isänt'oli niin pöhnäs.
Pakkas isäntää vähä aamulla naurathon, vaikk' oliki kohmelos. Tuumas että:
— Pitää käyrä kattornas minkälaase kopukan mä nyt lopuuksi oon saanu.
Tuli tallihi ja kattoo — niin eikös isännän oma salvia seisokki siälä!
Mulkaasi vain isännän päälle ja oli kun olis' sanonu että:
— Sen tuhannen päitäkö tämä tälläänen prissoo merkittöö? Mutta kyllä kans akkas sun kuulettaa, kun kotia päästhän!