KUVERNÖÖRIÄ KYYTITTIHIN.
Oottako kuullu kuinka kamalasti yks huuritoon kauppamatkustaja-venkales on puijannu ja puliveivannu yhtä kevarin isäntää ——n pitäjäs?
Siitä kevarist' on matkustavalla yleesöllä sellaane kokemus, jotta kaikki siäll'on huiskin haiskin, paitti yks kiulu, joka seisoo aina keskellä porstuan lattiaa. Hevoosta siält'ei tahro saara millää. Orottaa pitää aina monta tiimaa ja ku viimmee on porraspääs se karvootoon kaakki, joka siinä kevaris hoitaa hevoosen virkaa, niin saa reissaavaane panna pitkällensä viälä kahreksi tiimaksi, ennenku ruvethan lähtemhä.
Ja se meno ja faartti on sitte sellaasta, että ainaki pari kolme heikkohermoosint' on sillä kevarinvälillä tullu hulluksi. Kaikki laulut on saanu kolmehe kertaha laulaa läpitte, muistella koko elämänsä prikusta prikkuhu, räknätä tulonsa ja menonsa koko vuarelta, puhua suunsa kuivaksi, käännellä päänsä kankiaksi, kattella silmänsä harmaaksi, haukkua ittensä tyhjäksi ja ku kaikki täm'on tehty ja valmista, nii on päästy vasta vähä toista tolpanväliä. Matkaa on 28 km.
Joko käsitättä, että siinä torellakin voii tulla hulluksi?
Mutta sitte tuli se junkkari-kauppamatkustaja ja sill'oli jutku miäles.
Se telefoonas jo kaukaa kevarin likillä olevahan kauppapuarihin jotta:
— Halloo! Viäkää sanaa sinne kevarihi, että täält' on tulos Vaasan läänin kuvernööri tarkastusmatkalle. Sille pitää olla kolmen tiiman päästä hevoone aisoos, jotta se pääsöö heti jatkamha matkaa.
Siitä tuli kevarihi touhu! Jaa-ah, sanon mä. Sellaasta tuhannenmoosta poukett'ei siinä taloos oo enne ollu, eikä suinkaa tuu koskaa tulemhankaa.
Emäntä sitoo hamhensa pualisäärihi ja piika poukkooli vain hurstises aluushamhes. Siinä pesthin ja siivothi, n'otta ovet paukkuu ja klasit täräji. Emäntä heitteli vettä puusangoosta laattialle ja piika varsiluuralla krapas ja huitoo n'otta piänimmät kakarat lentelivät pesuveren kans porraspäähä.
Isäntä lipitti peltoja pitki toisehe kylähä laihnaamha pitäjän parahan orihi ja Tuuloksen mallisen lohnan.
Ja justhin ku piika paiskas laattiankuivootrasut porstuan ovesta pihalle, nii — silloo se tuli!
Ja isäntä pukkas ja rykii ja emäntä niiaali ja piika siunaali ja ettii hamestansa ja kakarat luurasivat ovisängyn alta.
— Ja-hah — sanoo se lurjus.
— Ja-hah — pääsi isännältäki.
— No, onha tämä kevari kunnos ku hevoonenki näyttää jo seisovan valmisna — puhuu lurjus. — Jos lähretääs?
Isäntä toi orhin porraspäähä ja kyll'olis kuvernöörin passaannu siihe istua. Ku lohnan pohjalle oli pantu taloon paras höyhenpolsteri, tuliterä pitkäkarvaaset fällyt ja kaks lumivalkoosta franssulakanaa välihi.
Kyllä passas lurjuksen istua!
Ja isäntä istuu kuskipukille ja niin sitä lährettihin, n'otta pyry nousi. Ei kestäny täyttä tiimaakaa ku oltihin perillä. Isänt' ei uskaltanu päätänsä kääntää, ei rykäästäkkää. Istuu ku tuamittu käret oikoosna.
— No, mitäs kyytti maksaa? — kysyy lurjus ku perille päästihin.
— Mitä se ny maksaas?! Ei mitää, hyvä vain ku herra tuli!
Eik' ottanu isäntä maksua. Kiirus oli kupernööristä päästä. Ja niin lähti kotiappäi.
Em mä viitti enää sanuakkaa, mitä isäntä sanoo, ku sitten sai kuulla, ettei se kupernööri ollukkaa. Mutta sen s'oli kevari luvannu, jotta jos se lurjus viälä joskus noukkansa sinne pistää, nii niskat nurin vääntää ja kruuvaamalla pään krupista irti nykääsöö.