PELTOVETURI.
Oottako kuuliu, jotta se Hermanni sielä Ilimajoella on suuttunu siihen kehumaansa peltoveturihin ja lährättäny pois koko rustingin?
Sillä se ajeli sielä pelloollansa noukka pystys n'otta moottorin motkotes kuuluu larvoja myären ja ihmiset pahkuuvat, n'otta:
— Kyllä se Hermanni ny fälttää kaikki karjankujansakki kun aina vain tua prätkötes kuuluu ja käry tuntuu tääläkin noukkahan.
Ja ihmisiä kulki kattomas ja imehtelemäs likiltä ja kaukaa kun Hermanni selekäkenos tryyköötteli ympäri vainioota ja kehuu, n'otta:
— Näin se tämä masiina ny uurella lailla mullistaa ja tonkii, ja hyvää ja halapaa tuloo. Ei trenkää ku vähä tästä sarvesta vääntää, niin heti hoksaa ja totteloo. Ei se potki eikä pränkkää. On siivo, kelevos ja niin kovasti tottelovaane ikääsku lapsi. Ei luulisikkaa, n'otta tällaanen rometto niin kovasti taitaa. Nuon se ojastakin vain ylähä lontii!
Ja ihimiset, isännät ja kylänmiehet paneskelivat n'otta:
— Jo on Hermannilla masiina!
Ja Hermanni kun fälttäs, kynti ja kehuu ja tykkäs Kullervo-traktoristansa ja taas näytti, kuinka sillä oikeen fältätähän, kun on mies sarvis, joka ymmärtää futrun päälle, tietää mistä veivistä veretähän, mistä fieteristä painetahan ja mistä tapista toppootetahan.
Ja kun Hermanni sitte oli näyttelemällä fältänny niin kaikki paikat, n'ottei ollu enää muuta kun se hevooshaka kääntämätä, niin taas tuli kattelioota, jotta tuata kuinka sillä peltoveturilla oikeen maata mullistetahan — niin pitihän sitä vielä reisuusti näyttää.
Ja taas lähti Hermanni peltoveturillansa ajelohon. Se kerta olikin viimmeenen. Veljekset ja kampraatit, Hermanni ja se veturi joutuuvat niin riitoihin, jotta n'ei ymmärtänehet yhtään toistansa.
Kun Hermanni meinas jotta:
— No nyt lähärethän!
Niin moottori vaan prätkötteli ja lykkäs ilikiän käryn ittestänsä. Eikä menny. Ei pyytämälläkään.
Ja kun Hermanni suuttuu lopuuksi ja sanoo, n'otta:
— Seiso nyt tana siinä vaikka tuomiopäivällä asti ja haise!
Niin se rumaanen lähtikin lontimahan! Silloon hyppäs Hermanni sen selekähän ja hihkaasi:
— Näin sitä nyt mennähän!
Hyvän matkaa meniväkkin niin Hermanni huuti jotta:
— Ny mä käännän ja sitte tuumma korjasti takaasi.
Mutta mitä vielä! Kullervo mennä nutuutti suoraa vain, vaikka kyllä näki, jott'oli jumalatoon oja eres.
Ja Hermanni väänti ja kruuvas ja nykii sarvista, hikos ja ähkyy, n'otta:
— Tuhannen tuhannen rumaanen kun menöö vain!
Ja ojahan meni noukallensa. Hermanni jo jahkaasi jotta:
— Pysy ny sielä sitte!
Niin — eikös tuo vietävä kömmikkin ojasta ylähä. Ja Hermanni selekähän ja vääntämähän kruuviista, n'otta:
— Älä ny ryökäles aitahan pusketa!
Mutta se vain lisäs vauhtia kun sika juoksua. Airasta läpitte meni, jotta Hermanni sai varjella silimiänsä seiväspariilta.
Ja heti kun Hermanni hyppäs pois ja karjaasi jotta:
— Mee ny peijakas vaikka Seinänsuuhun asti.
Niin se toppas siihen paikkahan eikä enää kertaakaan prätkähyttäny.
Mutta Hermanni oli niin suuttunu peltoveturihinsa, jotta sanoo:
— Jo oli riivatun värkki! Pois tuon pitää tästä taloosta vierä, ennenkun se kyntää kaikki airakkin!