KARONNU SIANPORSAS.
Oottako kuullu, jotta Ylistaron Kainaastoll' on tapahtunu ylenluannollisia asioota?
Oikee sellaasia silmänkääntäjän temppuja, että pikkuuset hiiret juaksoo selkäpiitä pitki ku ajatteloo.
Että kukako kääntäny ylistarolaasten silmät? Sehän se täs juuri kamalaa onki!
Kahren viikon vanha imisä porsas!
Ajatelkaa ny, että sellaane tulemus pitikin tulla Mikki-isännälle.
S'oli täs menhellä viikolla kun siinä Mikin huushollis loppuu siansortti nii tyysti, että sylttyhulikan pohjas ei ollu enää muuta kun sen isoon karjun häntä, joka tapettihin toisna syksynä.
— Lähre ny isä heti paikalla sikamettähän, sanoo emäntä. —
Vaivaastaloos on kuulemma sika hiljan porsinu ja niill' on kova viänti.
Ja kattokki, jotta otat sellaase pitkäkruppise, joll' on lyhyt turpa ja
häntä vastapäivää kipparas.
Emäntä toi suuren päretkopan ja fällykiltut. Sanoo jotta:
— Muista ny mitä m'oon sanonu ja paa tarkasti porsas fällyjen sisälle jottei se saa yskää.
Isäntä lähti ja katteli tallinnurkasta tuas kolmisylehisen köyrenpätkän, jott'on millä köyttää porsaskopan kiinni kärryn perälle, kun oli niin kovasti routaane tiä.
Vaivaastaloolla sovittihin kovasti hyvin. Isäntä katteli sellaasen lyhytturpaase ja pitkäkruppise, mutta yhrelläkään ei ollu häntä vastapäivähä kippuras.
— Mitäs nyt tehrähä? — sanoo isäntä hoitajalle.
Hoitaja koitti vähä fuskatakki. Käänti yhren porsahan häntää vastapäivähä, muttei se pysyny.
Lopuksi äkkäs isäntä sellaasen porsahan, jonka hännäst' ei oikee tiätäny sanua, oliko se suara vai väärä.
Sitä ne hyvän aikaa syynäsivät hoitajan kans ja lopuksi sanoo isäntä jotta:
— Jos mä ottaasin tuan!
— Mä tykkään, jotta tua hännänpää on vähä niinku menos vastapäivähä — tuumii hoitajaki, sihtaallen yhrellä silmällä.
Porsas pantihi oikee kaksin miähin fällyyhi ja koppaha jonka isäntä nitoo lujasti poukkolavan perälle.
Ja niin lähti kotiappäin.
Mutta Kanervan puarin kohras rupes isäntää mukavasti naurattoho. Tuumas itteksensä jotta:
— Jos mä totisesti otan ja ostaa tomahutan akalle vähä puari-muruja!
Sitoo hevoosen tolppaha kiinni ja ostaa kämähytti kaks kyynärää karttuunia ja markan karamällit.
Ja sitte lähti Kainaastua kohre Iikka-Topparin-nytkyä hyppööttään.
Pihall' oli jo emäntä vastas ja yhres kannethin porsaskoppa tupha.
— Kovasti s'oon hiljaa — imehteli emäntä.
— Kelvosta laija, kelvosta laija — paneskeli isäntä.
Fällymytty pärvöötettihi ja vaikka siit' olis yksitellen nyppiny joka karvan ja syynänny, niin totisesti, — porsast' ei ollu!
Ja koppahan kattottihin ja poukkolava tutkittihin ja fällyt käännettihin ja tomistettihin monta kertaa.
Porsast' ei ollu mihnää!
— Onko sulia porsasta ollukkaa? — kysyy emäntä.
— Oo-oh! — sanoo isäntä silmät pyäriääsnä.
— No, mihnä se o?
— Mihnä se o? — huakasi isäntä ja koitteli plakkariansakki.
Siitä lährettihin sitte vähä vinkiää ja totista takaasi vaivaastaloolle.
Emäntä sanoo jotta:
— Se on sitte vales, jotta sillä porsast' oli ku se kotia tuli!
Ja hoitaja sanoo ja emäntä sanoo ja isäntä ei käsittäny yhtää mitää.
Mutta uusi porsas tuli ku tuliki.
— Tuas on suittet ja aja! — sanoo emäntä ja konttii kärryylle porsas sylis.
— Ei tottamaaria katuakkaa ku mä sorkista kiinni pirän!
Emäntä puristi lujaa ja isänt' oli niin syvis ajatuksis ettei meinannu hoksata Heinosen tiänhaaras kääntääkkää.
Ja niin tuli porsas Kainaastolle.
Tämä ei ny viälä mitään ollu, mutta ku Kyntäälän liiverin alta löyrethin viikon päästä laiha suarahäntääne sianporsas, nii silloon meni loppujenki ylistarolaaste silmät aiva väärinpualin.
Niijotta siitä ne ny tuntoo ylistarolaaset, jons' eivät oo jo saanhet silmiänsä oikaastuksi.