MATKA NORJAN YMPÄRI.
Laivamatka Lintusaarilta Norjan pualelle Vuoreijan kaupunkiin kesti 4 ja 1/2 tuntia. Vuareija on Jäämeren rannan vilkkahin kalakaupunki. Asukkahia siäl’ on n. 4000 henkiä, joista viitisen sataa on suamalaasia. Itte kaupunki on kolkonnäkööne ja väkevä kalanhaju, joka joka paikasta pistää nenhän, teköö sen vastenmiäliseksi. Tääl’ on suuria kalamakasiinia, kuivaamoja ja kalanpäitä ja matoja rannat täynnä. Tuhannet kalalokit kirkuuvat satamas, noukkien merestä kalanperkooksia, jokka makasiinien rantalaituriilta nakathan suaraa merehen. Kun Vuareijasta vuasittaan lähretethän mailmalle 27 miljoonaa kilua kalaa, nii tiätää sen jotta siitä tuloo jo rääsyjäki eri lailla. Kolmannes kalasta menöö kuulemma perkooksina takaasi merehen. Meikäläästä miästä kummastutti enite tämän kaukaasen pikkukaupungin mahtavat, miljoonia Norjan kruunuja maksanhet, suuremmooset satamalaitokset, jokka sulkoovat kaupungin sataman monen metrin korkuusilla kivistä rakennetuulla aallonmurtajilla Jäämeren myrskyyltä. Kuuluuvat rakennetun valtion kustannuksella. Kaupungin paras hotelli on tiätysti »Grand Hotel», johna kaikki käy kovasti enklantilaasehe mallihi. Ruakakin tarjoollahan lämminruaka esti ja näperrökset peräs, mutta sitä pukinjuustua min’ en saattanu syörä. Jos oli hyvää, nii kyllä maksooki, kaino päivälline n. 6 Norjan kruunua. Huanes samoon 6 Nkr. Suamen markkoja meni silloo kutakuinki 7 aina yhtehe Norjan kruunuhun. Yks herroosta prässäytti kruttaantunhet pöksynsä ja lasku oli 10 kruunua, 70 markkaa! Pakkas sitä vähä manoottamhan, muttei passannu housujakaa kräätärille jättää.
Vuareijas oli Neuvosto-Venäjällä kauppavaltuuskunta, joka asusti samas hotellis ja hissas aina päiväksi punaasen vallankumouslippunsa flakutankoho. Valtuuskuntahan kuuluu 7—8 henkiä ja viättivät ne aikaansa pääasias ryyppäämällä. Erelliskesänä oli tämän toimiston porvarillistunu komissari kyllästyny koko hommaha, pistäny lafkan rahat plakkarihi ja puikkinu muille maille. Toimistolla oli omat urkkijakki.
Sattuu nii mukavasti, jotta seisoskelin yhren kauppapuarin klasilla kattelemas tavaroota, ku siihen parin sylen päähän tuli kaks miästä, jokka juttelivat ryssää keskenänsä. Koristin korviani, jotta ompas se mukavaa rookata täälä viarahalla maalla vanhoja iivanootaki. Toine miäs kertoo toiselle henkihapatuksis jotta:
— Aamulla tuli tänne Petsamosta aika kasa suamalaasia herroja.
Ja mistähän oliki saarni haravihinsa, mutta tarkasti se kertoo koko meirän reisumma, ja tiäsi koska lährethänki. Kun lopetti raporttinsa, nii en saattanu olla tokaasemata joukkoho jotta:
— Tak totsno! (Justhin nii).
Kovasti jäivät silmät tapilla kattomhan, ku lährin kävelemhän.
Matkustus Norjan rannikolla on kovin hyvin järjestetty siälä kaukana Jäämeren äärelläki. Kuus kertaa viikos kiärtää rannikkua suuret nopiakulkuuset ja erinomaasen loistavasti sisustetut höyrylaivat, joita tavallisesti niniitethän vain »hurtigruuteniksi» (pikahöyrylaivooksi). Ne lähtöövät etelä-Norjasta ja kulkoovat pitkin rannikkua Norkapin ympäri Vesisaaren kaupunkihin asti. Viikon kestää joka laivalta se matka. Nämä laivat omistaa Nordenfjelske yhtiö, joka saa valtiolta vuatuusta apua liikentehen ylläpirosta 8 milj. kruunua. Näillä hurtigruten-laivoolla pääsöö kerrassa mukavasti matkustamhan Petsamhon. Lippu Vuareijasta Lödingeniin maksaa 70 kruunua ja hyttipoijalle 5 kruunua lisää. Lödingenistä Narviikihin, josta lähtöö rautatie Tornioho, maksaa paikallislaivalla 7:60 kr. Päivälline laivas oli 5:50 ja viiniheela 10—12. Salongit on hianosti sisustettuja ja hytit piäniä pehmoosia poksia, n’otta matkustaminen näis laivoos on sulaa nautintoa. Vuareijasta Narviikihin kestää matka kaks ja puali voorokautta. Hurtigruten-laivat on, samalla kun ne välittäävät päivittäästä paikallisliikettä, postilaivoja, jokka poikkeevat matkan varrella kaikis kaupungiis ja suuremmis kylis.
Ku pikkupoikana istuun kansakoulun penkillä ja kättelin seinällä Euroopan karttaa, nii mä tykkäsin, jotta Skantinaavian niämimaa muistutti elävästi merhen paiskattua kissinraatua ja pohjoos-Norjan nipukka oli katinhäntä. Sitä katinhäntää olin nyt kiärtämäs. Kaikkia sitä joutuu ihminen koluamhan. — —
Norjan rannikko siälä kaukana pohjooses, — johna kansakoulukartoos on tavallisesti suuri reikä, — on paljasta parin-kolmen saran metrin korkuusta kolkkaa kalliota. Toisin paikoon kohuaa rannalla korkeeta lumihuippuusia tunturiaki, joonka huipuulta loistaa heinäkuun päivänpaisteheski ikuune lumi. Vasta etelämpänä Atlannin meren pualella tuloo iloosemmat ja kaunihimmat näköalat, johna näköö vuanon rannoolla lehtipuita ja vehriääsiä niittyjä, hauskoja asumuksia ja taustana yli puolentoista tuhannenki metrin korkuusia vuarenhuippuja. Korkeen tunturi tällä välill'on Tromsöön kaupungin paikkeella Jäggevarre, jok' on 1915 metriä korkia.
Matkan varrella poikettihin m.m. Hoimingsvaagin kauppalas, joka sijaattoo Magerön saarella. Tämän saaren pohjoosin niämi on se kuuluusa Nordkap, Euroopan pohjoosin kärki. Nordkap ei oo sen kummemman näkööne ku monet muukkaa niänaennenät siälä pohjooses. S’oon 300 m korkia äkkijyrkkä kallioranta, joka pistää merehen. — Euroopan manterehen pohjoosin kärki on Nordkyn, joka sivuutettihin jo ennen Honningsvaagihin tulua.
Honningsvaagin kalastajakylä on siitä huamattava, jotta siälä on lähes pualet asukkahista suamalaasia. Jonkin kilometrin pääs siitä pohjoosehe on Kjelviikin kylä, jok’ on melkee aiva suamalaane paikkakunta.. Puhuttelin monia henkilöötä ja kaikki ne puhuuvat suamia, vaikkaki toisten kiäles kuuli outoja norjalaasia laihnasanoja.
Honningsvaagin rannas seisoo suuri joukko kylänmiähiä, jokka ihastellen kattelivat mun roimia suamalaasia piaksusaappahiani. Ne heräättiväkki suurta huamiota, kunniootusta ja arvonantua pitkin koko matkaa. Viimmee tuli yks joukosta puhumahan ja kysyy selvällä suamenkiälellä jotta:
— Tairatta olla Suamesta kotoosi, ku on nuan komiat piaksusaappahat?
Siitä se juttu sitte aikoo ja miästä kokoontuu ympärille ku merenmutaa. Kovasti niiren teki miäli mun kotoosia suamalaasia piaksusaappahiani. Olsivat maksanhet paljoki, jos öisin jaloostani vetäny. Ei oo siälä sellaasta suutaria, joka pystyys nikkaroomhan oikian reirun suamalaasen piaksusaappahan, valittelivat miähet.
Ja ku näkivät mun kuphellani kiikkuvan kauhavalaasen tuppipuukoon, nii itku silmihi pakkas. Kotomaa muistuu miälhen — —
Pualenpäivän matkaa etelämpänä on sitte Hammerfestin kaupunki, john’ on n. 3,000 asukasta ja niistä satakunta suamalaasta. Hammerfesti on Euroopan pohjoosin kaupunki, jok’ on sille siitä syystä suureksi kunniaksi lujettava. Mutta varsinaasen mainehen sille kumminkin tuattaa se seikka, jotta kaupungin palomestarina on suamalaane miäs nimeltä Holma, johka mull' oli tilaasuus laivalla tutustua. S’oon norjansyntyysiä, mutta puhuu puhrasta suamia. — Itte kaupunki oli siisti ja hauskannäkööne.
Päivänmatkan pääs etelämpänä tultihin pohjoos-Norjan suurimpahan kaupunkiin Tromsööhin, john’ on n. 10,000 asukasta. Täski kaupungis asustaa joitaki kymmeniä suamalaasia. Kaupungin ympäristö on luantonsa pualesta jylhänmahtavaa. Korkiat tunturit kohuaavat joka pualelta, mutta rintehet loivenoovat vehriääsiksi niityyksi, johna kulkoo jo karjaa laituumella.
Tromsööstä etelähän päin käyvät näköalat yhä leppoosemmiksi, asumukset lisääntyyvät ja kasvullisuus vehmastuu. Kulkureitti käy soukkien salmien välistä ja ympärillä nousoovat mahtavat vuaret pilvien tasalle, joiden yläpualelta loistaa lumihohtooset tunturien huiput. Lödingenistä, johna oli muutettava piänempähän laivahan päästäksensä rautatiän päähän Narviikis, alkaa matkan kaunihimmat maisemat Ofotenvuonon perukkahan, john’on Narviikin kaupunki. Päivä sattuu olemhan aurinkoone ja lämmin n’otta vuano esiintyy meille koko loistossansa.
Eivät norjalaaset syyttä suatta ylistele vuanojen kauneutta, sen myäntää viaraski, jok’on saanu kerran siälä matkustaa ja nährä niitä kesääses kukkeures.