LINTUSAARILLA.
Petsamon kaikkihin miälenkiintoosin ja nähtävin paikka on niinsanotut Lintusaaret elikkä Heinäsaaret niinku niiren viraallinen nimi on. Nimi sanothan tullehen siitä, jotta näillä kahrella saarella kasvaa vahvasti heinää. Mutta ei s’oo heinä, josta nämä saaret on kuuluusia ja merkillisiä, vaa linnuustansa, joita siäl’on kymmeniätuhansia. Sitä varte oliski asiallisempaa ja oikee nimittää saaria Lintusaariksi. Ja nii mä teenkin.
Lintusaaret sijaattoovat Petsamon vuanon suusta suaraa pohjoosehen 17 kilometrin pääs, Pummangin vuanon kobralla Jääineres. Kolme tiimaa kesti ajaa laivalla Petsamosta. Saaria on kaks, suuret pohjoosempana ja piänet siitä pyssynhollin pääs etelämpänä. N’oon verrattaan piäniä pinta-alaltansa. Suuret taitaa olla tuskin kilometriä kanttihinsa. Saaret on nii matalia, jotta korkeen kunnas kohuaa vai aluun toistakymmentä metriä merenpinnasta. Yhtäkää puuta ei kummallakaa saarella kasva, vain matalaa kanervikkoa, muuramenvarpuja ja monellaasia koreeta kukkia. Keskikesän aikhan kuuluu saaret olevan yhtä kukkaaskenttää ylt'yleensä. Monet putkikasvit ovat parhaana kukinta-aikana nii vehmahia, jotta miästä rinthan. Ja monia harvinaasia ja kaunihia kukkia siälä kasvaa sellaasiaki, jottei mualla näjekkää. »Trollius europeuski» on toista kyynärää korkia ja kukka kämmenen kokoonen ja kaunis ku ruusu. En totisesti olsi tiänny sen nimiäkää, mutta rookasimma siälä saarella kaks tiäremiästä, joista toine oli kasvistutkija ja lyysionkoulun opettaja itte Ape Rantaniemi Turuusta, ja se seliitti meille saaren kasvullisuuren perinpohjin. Se toinen oli »lintumaisteri» E. Merikallio, joka oli oikee kuukausikaupalla siälä tutkimas lintuja ja niiren elämää. Meirän ei trengänny muuta ku kattella, kuunnella ja imehrellä lintu- ja kukkamailman moninaisuutta.
Lintusaarilla kasvaa suunnattomat määrät muuramia, jokk’on paljo suurempia ku meirän puales. Muuramen kukkima-aikana, ja me satuummaki justhin silloo saarille, oli siälä koko maanpinta yhtenä valkoosena muuramenkukkana. Kukat on paljo suurempia ku mualla Suames, n’otta ei s’oo imes, jos marjakki on pualta suurempia ku tavalliset. Muuramia noukithan näiltä saarilta parahina vuasina lähes kymmenentuhatta kilua. Ja nii erinomaasen hyvänmakuusia ne on, jotta niitä on satoja vuasia viäty suurimpana herkkuna Venäjän hovihin keisarien ja suuriruhtinasten popsittavaksi.
Mutta enempi ku kukat ja marjat ihmetyttää matkustajaa nährä sitä lintupaljoutta ja sitä mekastusta, jota linnut näillä saarilla pitäävät. Jo saaria lähestyjes näköö saarten yläpualella ilman kuhisevan täynnänsä kaikellaasia merilintuja. Niitä lentelöö siälä ku hyttyysparvia kesäiltaasin, aivan mustana. Se lintumaisteri seliitti, jotta siäl’on tavattu yli viiskymmentä eri lajia lintua, mutta tavallisesti niitä oleskeloo siälä kolmattakymmentä eri sorttia. Siin’ on monenlaasia lokkia, tiiroja, merimettoja, sorssia, allia, lunnia, haahkoja, räiskiä ja mithän kaikki ovakkaa. Monet olivat mullekki nii outoja, jotten muista uneskaa nähneheni. Ja pikkulintuja oli hyttyysestä nyrkinkokoosihi asti. Eikä ne linnut ollehet kovin arkojakaa, parin-kolmen sylen päästä sai kattella.
Keskellä suurempaa saarta on pikkuune sisäjärvi, jonka pinta oli aiva kihisten täynnä kaikenkokoosia ja näköösiä lintuja. Siinä meni sorssamamma soutaan erellä ja pikkuuset poikaaset noukkapystys peräs. Valkoosia, suuria lokkia kehuskeli siinä mahtavina ku ankkapoijut. Tuskin viittiivät päätänsä kääntää eres kattomhan meitä pitkämatkaasia reissaavaasia ja kansanerustajia, jokka olimma tullehet imehtelemhän. Ja ympärillä ilmas pitivät allit ja tiirat ja mithän kirkujia olivat sellaasta krääkymistä ja kirrastusta, jotta korvia porotti. Se lammikko siinä saaren keskellä näytti olevan linnuulla oikee Kirvun kylpylaitos. Ja riivatunmoosta mekastusta tämä lintuherrasväki siinä keskenänsä piti. Siinä ne soutelivat ja paistattivat päivää ku ainaki joutilhat. Toisia oli trusapäis yhres ja huutivat ja rähisivät ku parahat politiikkamiähet kansankokouksis. Tappelujaki syntyy ja silloo menthin peräkanaa jotta vesi vai firras.
Kaikkihin pahin rähisijä on kumminki se lintu, jota sanothan räiskäksi. Ja aika präiskä se näytti olovanki. S'oon suurenlaasen variksen kokoone, mutta vaalianruskia ja haukanmalline lennossansa. Räiskä on oikia lurjus muiren lintujen joukos, hävitöön roisto. Oikia polseviikki-komisarjus! Itte s’ei viitti eres omaa ruakaansakkaa pyyrystää. Se teköö sillä lailla, jotta se lentelöö ylhäällä ilmas ja katteloo pää vääräs ku jokin toine lintu onnistuu sieppaamhan kalan merestä. Ja silloo se lentää sen niskhan ku talanpii, fläiskii sitä siivillä ympäri korvia, knoppii niskhan ja pitää sellaasta rähinää n’otta toisen on pakko aukaasta suunsa, manata vastahan ja purottaa kala suustansa. Sitä se räiskä-präiskä vai meinaaki ja pitää tarkasti varansa, koska kala tipahtaa toisen noukasta. Silloo se suhauttaa peräs ja nyppää lennosta kalan kiinni ku häkää vai. Piänemmät linnut, joilta se sillä lailla ryästää saalihin suusta kirrastaavat tiätysti kamalasti. Välistä ne hakoovat sukulaasia apuhu ja käyvät oikee joukolla räiskän kimppuhu ja silloon on eri meteli ilmas. Jonkin höyhenen ne saavakki räiskältä irti revityksi, mutta tavallisesti se pitää hyvin pualensa, ku s’oon suureet ja hyvä lentäjä.
S’oon sellaane roisto, jotta se ryästää ja syä suihinsa toisten lintujen munakki, ku vai pesän löytää. Se lentelöö ilmas ja vaanii, mihnä näkis linnuttoman pesän ja ku huamaa, nii tuloo ku salasmaa taivahalta, hakkaa munat rikki ja pistelöö poskehensa.
Ja on se sellaane poika, jotta käy ihmisenki kimppuhu, jos sattuu sen omalle pesälle tulemhän. Se lentelöö kiärtään ja kaartaan ihmisen ympärillä ja ku ei huamaakkaa, nii truiskaa seljän takaa ihmisen niskahan ja sivaltaa nii ympäri korvia siivillä jotta hattu lentää. Jos se onnistuu, nii aika rähäkän päästää ilmas ja nauraa krakottaa jotta vihaksi pistää. Ja on sillä sellaasiaki hävittömiä konstia, jotta justhin pään päällä lentelöö ja purotteloo niskhan mitä rookaa. Tuli siinä siunanneheksi, jotta on se hyvä asia, ku ei lehmät lennä.
Satuumma löytämhän yhren räiskän pesän ja kokeelimma, mitä konstia se teköö. Kun menthin pesälle päi, niin monta kertaa truivas takaapäi pään ylitte jotta korvat suhahti. Asettuu sitte jonki sylen päähän mättähälle, mutta poispäi sialta, mihnä pesä oli. Siinä se röyhisti rintaa, haukkua räkätti ja huitoo siivillä. Ja oikee oli ku s’olis trossannu jotta:
— Tulkaas tänne jos tohritta’ Saatta nii päi pläsiä, jotta tiärättäki!
Ja ku meni likemmäs, nii sitä kovemman melun se vai piti ja hyppii vähä kauemmas, mutta aina vai haastoo tulemhan peräsnänsä jotta, tuus totisesti tänne!
Oli se nii vetkales lintu ja rento poika, jotta oikee huvitti kattella sen metkuja.
Linnut on siälä ottanhet ittellensä lajinsa mukhan kukin oman aluehen, johna ne asustaavat. Tiiroolla on oma paikkansa, samoon alliilla ja lunniilla. Lunni on hauskannäkööne lintu. Sen selkä on silkkimusta, vattanalusta vaalia ja isoo noukka loistavan punaane ku ainaki juapoolla. Ne elää suuris parvis, ovat kropiltansa nii lihavia ja rasvaasia, jotteivät pääse ku aiva matalalta lentämhän. Hyvän matkaa saavat mennä räpäköörä vettä pitki ennenkö saavat perän ylhä. Lunnit pesiivät syvälle maan alle, johka ne kaivaavat pitkiä käytäviä. Yhrellä paikkaa onkin saarella joka askelehella maanpinta aivan täynnä lunnien pesäreikiä. Ja sinne ei räiskäpoijan ookkaa väärtti nenäänsä pistää, tarttuu pian truutustansa kiinni ja saa nii silmillensä jotta muistaaki.
Haahka-lintu pesii avonaaselle maalle varpujen sekhan ja ku s’oon färiltänsä aiva ympäristön näkööne, nii on sitä vaikia maasta eroottaa. Haahka purottaa pesänsä pehmikkeheksi suuren joukon hianoja höyheniä, joita sitte ihmiset ja Petsamon luasterin munkit kulkoovat kokuamas. Luasteri on rakennuttanu lintusaarelle piänen tuvan, johna yks munkki asuu kaiken kesää kooten haahkan untuvia ja muuramia. Ja kovasti kelpaa ihmisillekki näiren merilintujen suuret munat, joita ottaavat talthen ja syäävät. Haahkan muna on nuan kaks kertaa kanan munan kokoone ja sanoovat sen maistuvan oikee hyvältä. Ja sen roistolinnun, präiskän, munakin on niin suuri, jottei muuta einestä miäs tarvitte ku sellaasen pistää poskehensa.
Ennen vanhaan kulkivat ihmiset likiltä ja kaukaa kokuamas saarilta suuret määrät linnunmunia, joita käyttivät ravinnoksensa ja pistelöövät makupaloona viäläki varkahin suuhunsa ku vai paikalle sattuu. Samoon ne höyheniä korjates harjoottivat sellaasta hävitystä lintumailmas, jotta saaret on nyt Suamen valtion toimesta rauhootettu ja munien keruu kiälletty. Petsamon munkiille on annettu lupa koota saarilta höyheniä, mutta sellaasista pesistä vai, jokka jo ovat jäänehet tyhjille. Munkkiäijä kulkookin siälä kaiket päivät ettimäs haahkanpesiä ja merkittöö sen piänellä kepillä viälä ku lintu makaa pesäs. Ja houkutus on monaasti nii suuri, jottei saata äijä-parka aina hillitä himoansa, vaa sivaltaa silloo tällöö jonkin suuren munankin murkinaksi.
Lintusaarilla pitää rajavartiosto kaiken kesää kahta rajasotilasta vahtina, jokka kakistaavat munavarkahat pois. Varkahia pakkaa kuulemma käymhän saarilla useen. Sotilahilla on oma piäni tupa käytettävänä saarella ja kissinpäiviä näyttivät viättävän. Saavat kalastella, kokkaroora ja maannuskella niinku tykkäävät. Vaikka yksinääseltä mahtaa tuntua pitkän päälle. Lintujen kirjavat parvet ja ainaane mekastus tuattaa kumminki vaihtelua. Mutta matkalaane, joka sinne vain hetkeksi saattaa pysähtyä, ei tahro millää malttaa saarelta lähtiä, niin paljo on siälä merkillistä nähtävää.
Aikoonansa puhuttihin sanomalehris kovasti siitä, jotta näillä Lintusaarilla olis suunnattomat määrät apulannaksi sopivaa linnunlantaa, jota pitääs kuljettaa pellonhöysteeksi. Kuinka sen asian kans oikee on, sit’ei osannu kukaa siäläkää sanua. Ei oo viälä tutkittu, mutta saattaa hyvinkin olla nii, jotta koko saaret on yhtä ja samaa ainetta. Sotilahat eivät ainakaa ollehet havaannehet saarilla mitää erikoosia varastoja. Taitaa olla vai puheeta. Vaikka toiselta pualelta jää imehtelemhän, jotta mihkä ne lintujen vuasisataaset ponnistukset ovat sitte hävinnehet?
Lintusaarilta lährettihin kotimatkalle, joka tehtihin Norjan kautta. Ilma oli mitä aurinkoosin ja Jäämeri rasvatyyni. Kirkkahalla ilmalla näkyy Norjan korkia kallioone ranta selvästi Lintusaarille, vaikka matkaa on n. 60 kilometriä. Suomi laivalla otettihin kurssi suaraa meren yli Vuoreijan (Vardö) kaupunkiin, joka on Lintusaaria vastapäätä. Jos oli tulomatkalla pahoon laivaa heitelly, nii sitä ihanamman muatonsa näytti matkamiähille ny Jäämeri. Auringon paahtees, tuhansien lintujen lennelles ympärillä ja iloosten pyäriäästen pulikoores laivan kuphella jätti tämä merimatka iloosen, päivänpaisteesen muiston Jäämerestä, jot'ei hevillä unohra.