JUUSTOMASIINA.
Oottako kuullu jotta me elämmä eristyksen ja parannuksen aikaa?
Kaikilla aloolla. Mutta varsinki mitä tuloo pontikkateollisuuren järkiperääsehen monipualistuttamisehen ja hyväksikäyttöhön.
Tähän asti on luultu, jotta viinankeittokamppehilla värkäthän vain viinaa. Mutta ny onki tehty uusi mullistava keksintö.
Traispäkis asustaa yks viisas miäs, jonka nimi on Lennartti. Ja se se on tämän keksinnön hiljaasis tuherruksisnansa tehny.
Kun poliisit tulivat Lennartin värstaahi, jot’ei viälä oo ehritty kaupparekisterihinkää merkitä ja näkivät Lennartin masiinan, niin ne sanoo jotta:
— Aha ja ähä! Viinankeittovehkehet!
Mutta Lennartti sanoo jotta:
— Hui hai! Eikä mikää viinapränni! S’oon juustomasiina eli tehras!
— Ihahahaa — höristeli poliisi kamalasti. — Vai juustomasiina! Ja mitäs tämä konjakkifäripurkki on? Eikös tätä panna pontikkapottuhun ja huiskuteta?
— Eeei toki! — sanoo Lennartti. — Herra konstaapeli on tyhmä eli teknillisesti huanosti sivistytty. — Tätä korjankeltaasta färiä pannahan juustohon, että tuloo kaunihempaa. Ja sitte syärähä eikä yhtää ryypätä. Ny on herra konstaapeli kialtolaki Suames, eikä saa ottaa ruakaryyppyäkää, eikö konstaapeli sitä tiärä. Mutta juustua saa prykätä, vääntää ja färjätä vaikka kuinka paljo.
— Viinapränni täm’on — jankkas poliisi.
— Eikä oo, kun juustomasiina, uutta laia, vaikk’ ei oo viälä patenttia — intti Lennartti.
Niin silloon aukes ovi ja tupahan tuli yks miäs, joll’oli takin alla tyhjä viinapottu.
Se oli niin peljästyny kun s’olis puronnu surenritahan. Kattoo vooroon konstaapelia, vooroon Lennarttia.
— Mitäs olis asiaa? — kysyy poliisi ja Lennartti iski silimää jotta sätii ja huitoo takanapualin kun tuulimylly.
Poliisi äkkäs sen, kattoo Lennarttia kun kahrella tinaknapilla jotta:
— Mitä sä Lennartti oikee huiroot siälä?
— Kovasti kärpääsiä täälä — kiros Lennartti.
— Mitäs olis asiaa? — kysyy poliisi paremman kerran ja oikeen kirpiää siltä pottumiäheltä.
— Tuata, tuata, mä meinasin tuata —
— Mitä tuata!
— Tulik sä hakhon juustua! — pääsi Lennartilta.
— Joo juustua! Juustua tuata — rupes se miäski hokemaha.
— Juustua pottuhu? — kiljaasi poliisi. — Vai oikeen potulla juustua!!!
— Ei kun — — tuata nuan — —
— Mitäs tuata nuan?
Lennartti hyppii jo aivan yhrellä jalaalla ja heristeli nyrkiillänsä että:
— Sanos sanos, vaa peijakas, niin kyllä mä sun — —.
— Mitä varte sä tänne tulit? — kiljuu poliisi ja hairas sitä miästä krakihi. — Sanokko?!!
Kauan se kiamurteli jotaki keksiäksensä ja lopuksi hätääntyy sanomahan jotta:
— Partaa ajohon! — Että tämä Lennartti ajaas mun partani — pääsi lopuksi siltä miäheltä. — Joo, partaa ajohon mä vain tulin, kun ei oo partaveittiä — —
— Oikeen potun kans!? Mitäs potulla? JuUstuako sitte pottuhun?
— Ei tuata.
— Mitäs tuata? Partakarvakko pottuhun?
— Niin tuata herra konstaapeli — — oli hänen viimmeene sanansa ennenku lährettihin.
Mutta kyllä sitte kans menthin eri vinkiää!