MAINARIPOIKA VANHAS MAAS.
Oottako kuullu kuinka suupaltin suu tukithan? Täs joulun alla tuli Amerikasta yks mainaripoika, jonka suu oli kovasti levinny ulkovalloos ollesnansa. Oli tianannu kolimainis rahoja ja viimmee pistäny pitkän sormensa striik kaaran pyärän ala ja saanukki komppanialta tuhat taalaa ja kipurahat päälle.
Tuli ny Suamehe käymhä ja oli leviää. Puhuuki sellaasta klopotusta, ettei sitä tahtonu eres sen oma äiteekää ymmärtää, ku se niin kovasti murti enkelskaksi.
Se kävääsi Vaasaski kattomas kaupunkia eli taunia, niinku se sanoo ja lähti iltajunalla pois.
Istuu vaununpenkillä mahtavaa amerikkalaane piippu hampahis ja aina välihi kraapaasi kengänpohjasta tikulla valakian.
Ja jutteli sellaasia asioota ihmisille Amerikasta, ettei sitä ymmärtäny kukaa. Sanoo jotta:
— »New Yorkin tipolle stiimasi treini kun horstrekin reissari. Puh, ja siinä stopattiin träkillä. Porterit horivat suutkeisia helppaamaan ja liittaamaan vestiläistä streetille. Oo mai kuinka greit tauni on New York. Haussien topit ja piltinkien ruuffit riitsaavat purinier, taivaaseen. Streetillä ja älillä piipulia laikenitinkiä ja hool tauni kun piknikki piipulilla krautattu. Ool konttrin mies vookii. Päässää streettejä. Vatsii stoorin ikkunoita. Somtaimina ketsaa pokettia, miss on taalaa 900 monia pokettipuukassa.
Soortisti stoppaa fala vookintansa. Saini ikkunassa sypraisaa. Hän riidii ja statii sainia:
»Härmä, restaurat. Oolkontrin sapuskaa, reklatineriä, hämeneksiä, kaffia ja paita päälle.»
Raituvei hän pussaa insaitiin itsensä, ketsaa teipulin ja sitaunaa tuolille.
Raituvei sorvaa veitressi tineriä. Smailii niin oofulli sveetisti ja tellii:
Vestiltäkö smaarti jungfela töörnää?
— Ähym!» — — —
Kyllä sitä juttua piisas.
Mutta sitte se rupes kattomha yhtä vähä herrannäkööstä miästä vaununpenkillä ja kysyyki jotta:
— Mikäs mainari misteri on?
— Lääkäri m’oon — sanoo miäs.
— Siälä Amerikas oli sitte hyviä tohturia. Toisellaasia kun vanhas maas. Kun siälä Kalumentiski yks miäs sai porates ruastunhen rauranpalan syrämmehe, niin tuli tohturi heti paikalle, aukaasi puukoolla rinnan, otti nuan nuan vaan, syrämmen kourahansa ja veti puukoolla halaki. Nyppäs rauranpalan pois ja kursii syrämmen kiinni. Kahren viikon pääst’ oli se miäs friski kun pukki.
— Jo oli hyvä — sanoo oolkontrin tohturi. — Kun mäkin opis kuljin, tehtiin siälä, johna m’olin, kans hyvä leikkaus. Sinne tuli miäs, jolta leikathin korvat irti ja siirrettihin tuuma taappäin.
— Soo-oh? — sanoo mainari.
— Joo-oh — sanoo tohturi.
— No mitä varte? — kysyy mainari.
— No ku sill’oli suu korvihi asti ja piti viälä levittääl