PENTIKS.
Oottako kuulla, mihnä sialunpiinas vaasalaaset fiinit frouvat ja fröökynät nyt ovat?
N’oon itkenehet kolome voorokautta oikohonsa ja voihkinhet ja painanhet syrämmen paikkaa molemmilla käsillä.
Pannehet silmät kiinni, huisuuttanhet koko kruppia ja höpissehet jotta:
— Pentiks, Pentiks!
N’oon ny kaikki fiinit frouvat ja fröökynät ja tyttökoululaasekki onnettomasti rakastunehia. Ei maista niille ruaka, ei lystää nisu.
Ja me kaupungin komjimmakki kavaljeerit saamma turhaan vaksata nääveliämmä.
Ei tartu, ei tehua, koikkarootti ja pokkurootti täs ny kuinka päi tahansa.
Ja kyll’on tähän asti kelvannu!
Tämän kaiken sai ny aikhan yks silunaamaane juutalaaspoika, Jörjen
Pentiks, oikee läpikliipattu ja päältäpuleerattu mailmankoijari.
Tuli tänne Vaasahanki, junkkari, konserttia antamhan. Seisoo lavalla ja heitteli sellaasia suloosia silmäyksiä vaasalaaste akkakasahan, jotta näiltä meni heti pää sekaasinsa.
Ja lauloo ja viisoo käsillä jotta
— Minä raakastan — — —
Haistoo ruusua ja mulkaasi niin suloosesti, että itku oli akoolta pillahtanu. Aivan hulluuna olivat naiset kiakkaroonehet.
Mutta herrat olivat istunhet kovasti tyrniää ja oikoosna.
Vasta maanantaki iltana tästä pahennuksen tekijästä päästhin.
Asemataloon piirittivät Vaasan hullaantunhet naiset. Tungos oli Pentiksin ympärillä hirmuune. Sitä verettihin joka knapista ja viälä hännästäki Mikä taputti, mikä silootti ja kaikki ainakin kehräsivät. Toiset liputti kiältä, toiset ihanasti silmiä liruttivat. Yks pussas kättä, toinen painoo polttavat huulensa Pentiksin kapsäkin nurkkahan.
Kun juna lähti, heitti Pentiks kourallisen poträttiänsä keskelle akkakasaa, jokka rupesivat ku kanat heti noukkimha.
Mutta ku kukkoo on pois, niin kuapiivat kanat, kaakottaavat ja kraapiivat toisiansa. Aivan niinku Vaasan fiinit frouvat ja fröökynäkki tekivät.
Hattuja kruttaantuu ja hamehia repes.
Höyheniäki pöläji paikalle.
Mutta kaikkihin rakastunehimmat eivät saanehet silmiänsä irti suloosen Pentiksin ihanilta huulilta. Ne eivät äkännehet, jotta se kuvia paiskaskaa, kun tryykööttivät junan perähän vain, ku se lähti.
Mennä flinttasivat niin kauas ku jaksoovat ja vasta Vanhasta Vaasasta pyärtivät parhuuset.
Ja nyt tuloo kuulkaa siitä oikee oikeurenkäynti. Ne peräsjuassehet kun eivät saanehekkaan Pentiksin kuvaa, vaikka s’oli muka niille meinannu! Ovat oikeen poliisin kans vaatinehet ittellensä kuvaa niiltä toisilta, jokka pitivät varansa ja kerkesivät saamhan.
Ja n’ei lupaa antaa vaikka linnahan viätääs.
»Vasaplari» kirjootti jotta: »naiset sulivat kaupungintaloolla, ku
Pentiks lauloo».
Sitä mä en esti uskonu, mutta totta kuuluu olovan.
M’oon käyny vahtimestarin frouvalta kysymäs ja se sanoo jotta:
— Joo-oh, trasulla piti käyrä jälkiä pyhkimäs!
Aivan oli oikohonsa naisilta liraannu kyynnelehet.