ALAJÄRVEN MAILMANLOPPU.
Hyh heikkaris ku mä säikährin tänä aamuna, ku soitettihin Alajärveltä jo kuuren aikana aamulla jotta:
— Nyt s’oon täälä Alajärvellä jo alkanu se mailmanloppu! — Kinaporin kentällä on akat lyänehet pellit kiinni, peittänhet klasit fällyyllä ja pöngännehet porstuan ovet seipähillä. Kakarat on ajettu kellarihin ja lyäty hakoluuralla päähän jotta:
— Pysykää siälä takkupäät, ku rupiaa täräjämhän!
Itku ja ulina on ny kauhia ennen niin hasuusella ja iloosclla Kinaporin kentällä, johna tähän asti on vain riirelty, paiskittu kenkärajoolla toisiansa ja näytelty välistä töllinportahilta toisillensa mitärookaa ja trossattu kuinka.
— Meillä aina pärjäthän, mutta kuinkas teillä pihkanoukat toimhen tullahan!?
Sellaasta syntistä elämää s’oon ollu Alajärven Kinaporin akkaan maallinen vaellus. Ja ompas siinä passannu lonkkiansa levitellä ja suuta pruukata toisten ämmään kiusalla, ku kumiseva kangas on alla ja näköalaa vaikka kuinka pitkältä ja korkiaatte.
Mutta sitte tuli yhtenä päivänä kamala sana Kinaporihi.
Lehris kerrottihin jotta:
— Nyt tuloo maailmanloppu n’otta naskahtaa!
Ja silloo kans Kinaporin akat rupesivat haukkoomhan ilmaa ja ku olivat hetken aikaa räpytellehet silmiänsä ja painellehet syränalaansa, nii vähä hiljaa livahtivat mökkihinsä ja painoovat oven kiinni eiväkkä sanonehet enää sanakaa.
Se oli sellaane miälenmuutos ja nii äkkinääne hiljaasuus, jotta koko
Alajärvi säikähti jotta:
— Mikäs nyt tuli mailmahan ku melu nuan loppuu, jottei Kinaporista kuulu sanaakaa? — —
Alajärvelääset rupesivat haukkoomhan ilmaa jotta:
— N-y-h se taitaa totisesti sittekki se maihnanloppu tulla. Kinaporista ei kuulu enää hivausta ja siälä ne kumminki pahinta elämää pitäävät loppuhu asti — —
Viimmee oli lähteny yks rohkia miäs kattelemhan Kinaporihi, kuinka siäl’on asiat, mutta vähä vinkiää oli tullu takaasi aiva harmaana jotta:
— N’oon kuulkaa siälä jo kaikki kuallu! Ei yhtä ihmistä näjy mihnää!
Kualemanhiljaasuus koko mäjellä. Ei pihausta kuulu — —
Ja mitäs siält'olis kuulunukkaa, ku koko Kinapori pirätti hengitystä, kakarat istuuvat syränkurkus perunakellaris ja toisille oli äitee tukkinu perunan suuhu, jottei ne krääkyysi.
Pata pääs pöyrän alla istuuvat kaikkihin turskimmakki Kinaporin ämmät ku tuamiolla.
Siitä leves säikährös ympäri koko Alajärviä n’otta ihmisiä kokoontuu kauhiasti kirkolle ja kunnantuvalle ja ku justhin yks meinas ruveta sanomhan jotta —
Nii samas rupes kuulumhan kankaasta kolinaa ja huminaa mettän takaa, jotta sekin miäs löi vähä äkkiää suupellit kiinni ja lähti juaksujalkaa kotiappäi viämhän sanaa jotta:
— Nyt se tuloo — —
Ja vaikka atteekari siäl’ on friski miäs eikä pelkää kirkkomaan kummajaasiakaa, nii karvat pystys oli poukahtanu kuuren aikana sängystä, ku ovhen lyäthin jotta troppipullot hyllyyltä piraji.
Ku atteekin ovi oli saatu auki, nii pihall’ oli olin miästä ku meren mutaa, ainaki toista sataa hevooskuarmallista.
Ja niilläkös oli hätä jotta:
— Saisko kahrella markalla hokmannin troppia ja toisella tiilesmannia?
— Ja mun hevooseni tarvittis vähä päänparannusta — hoki toine.
Mitä se kolmas ja neljäs miäs sanoo, sitten m’oo kuullukkaa, mutta kovasti n’oli totisen ja vakavan näköösiä, jotteikähän vai n’ollehet itte kipeetä, ainaki ne siltä näytti.
Koettihan se atteekari jakaa lääkitystä jokahittelle niinku laki ja tohtorit määrää, mutta yhren miähen oli menny potut nii sekaasinsa, jotta se holppas väärästä pullosta ja heti kans oli lyäny jalaat nii klinkkuhu, jotta sen piti olla vähä hiljaa ja pysytellä vai nurkkapualis ehtoopäivähän asti. Sakiasti oli manannu äijäparka.
Ja aina vai kuuluu jytinää ja huminaa ku Alajärvelle tuli hevoosia ja miähiä häntäpystys ja täyttä lentua, jotta koko Alajärvi oli kauhun vallas.
— Ny ne paasoottaa mailmanloppua pakhon kaikki ihmiset muista pitäjehistä tänne, jotta me itte ahristumma järvelle — — olivat Alajärvelääset voivootellehet.
Kun siitä rytäkästä sitte vähä seliittihin, nii saathinki kuulla:
— Jottei täs oo hätäpäivää, eikä mailmanlopusta tiatuakaa! N’oon vai hevoosmiähiä, jokka tänne on tullehet näyttelyjä ja kokouksia pitämhän.
— Hoo-oh, soo-oh — haikaasivat Alajärvelääset jotta:
— Vai nii! No sepä hyvä! —
Kinaporihinki lähretettihin heti yks miäs sanaa viämhän, jottei se mailmanloppu viälä tallukkaa.
— Tulkaa ämmät pihalle vai, ei täs oo hätiä mitiä! — oli huikannu.
Ja kohta kans rupes Kinaporista kuulumhan sama mökä ku ennenki, n’otta nyt on asiat Alajärvellä taas oikialla tällillä.